Carlos de Haro Cabanillas

Keskustelua espanjalaisesta Aqui no hay quien viva -televisiosarjasta

Valvoja: zapoing

Carlos de Haro Cabanillas

ViestiKirjoittaja S-T » Su Syys 26, 2010 6:46

Carlos de Haro Cabanillas tuttavallisemmin pelkkä Carlos on espanjalaisen Naapureina Madridissa (Aquí no hay quien viva) -televisiosarjan yksi päähahmoista, jota esittää hyvin tunnettu ja kiitelty espanjalainen näyttelijä Diego Mártin.

Kuva

Carlos on sarjan Roope-setä, joskin rahaa lukuun ottamatta täysin Roope-sedän vastakohta. Erittäin rikkaaseen sukuun kuuluva Carlos oli alkujaan vain Lucían kynnysmatto, mutta kun kynnysmattoma olo ei enää kiinnostanut, osti Carlos ensin taloyhtiön alakerrassa olevan videovuokraamon ja pian muuttikin taloon asumaan ensin vuokralle ja lopulta omistajana yhdessä Roberton kanssa, vaikka Carlos taisikin maksaa tuttuun tapaan kaiken. Carlos on ollut myös taloyhtiön presidentti ja muutenkin varsin kiitelty henkilö. Oikeastaan Carlos taitaa olla ainut asukas, jota juuri kukaan ei oikeasti vihaa, kiitos miehen ehtymättömien rahavarojen.

Carlos on koko taloyhtiön ehkäpä selkästi muuttunein ihminen. Aluksi Carlos oli melkoinen reppana, joka saattoi romahtaa kuin tikku pelkästään siitä, että huoneessa on väärät sävyt tai etenkin jos tapaa elämänsä naisen Lucían toisen miehen kanssa. Sitten Carlosista sukeutuikin todellinen metroseksuaali aina homokokeiluihin asti. Sen jälkeen Carlosista tuli kovan luokan bisnesmies, joka nousi nopeasti presidentiksi presidentin paikalle ja joka piti kovaa jöötä taloyhtiössä. Lopuksi Carlosista tuli vielä kaikkien hyvä ystävä ja melkoisen tasapainoinen tapaus, joka ymmärsi elämänsä perusrealiteetit, luopui liiasta takestumisesta Lucíaan ja sopi riitansa Roberton kanssa. Tällainen kehityskaari on aika erikoinen taloyhtiössä, sillä yleensä ihmiset ovat samanlaisia sekopäitä alusta loppuun asti.

Carlos on varmasti myös sarjan yrittelijäin ihminen, onhan hänelle ollut ties monta eri projektia, mitkä tosin ovat kaikki tuottaneet enemmän tai vähemmän tappiota, mutta Carlosillehan asia ei ole mikään ongelma. Carlos on myös todellinen laupias samarialainen, sillä muun muassa taoyhtiön puheenjohtajana mies maksoi omasta pussistaan hissiremontit ja ylelliset kylpylätilat kellarikerrokseen. Carlos tunnetaan myös avokätesisenä, onhan hän lahjoitellut autoja ja moottoripyöriä lähes kenelle nyt sattuu kiinnostamaan lahjoitella. Onpa Carlos pelastanut muut myös muun muassa itämafialta ja huumakauppialaita maksamalla hävitetyt huumeet ja vastaavat omasta pussistaan. Carlos ei kuitenkaan itse asiassa ole mitenkään rikas, vaan hänen isänsä on rikas ja sen kyllä huomaa, kun Carlos aina välillä katkaisee välinsä isukkiin. Silloin nimittäin Carlos onkin pian jopa Beléniä köyhempi, mikä lienee jo jonkin asteinen ennätys.

Carlos tunnetaan myös raakasti liian hyväuskoisena, onhan häntä huijanneet enemmän tai vähemmän tarkoituksella useampikin henkilö taloyhtiössä. Mutta toisaalta Carlos on myös erittäin viisas, mutta lähinnä enemmänkin kirjaviisas eli toisin sanoen termit on hyvin hallussa, mutta toteus ei ellei kyseessä ole rahan voimalla suoritettava toteutus. Carlosin silmäterä on ehdottomasti epäonnistuneen ravintolahankkeen jälkeen ollut videovuokraamo, joka oli välillä karaokevideovuokraamo ja välillä yökerhovideovuokraamo tai vaikkapa baarivideovuokraamo. Carlosin todellinen silmäterä on toki hänen upea autonsa, jonka tosin joku taisi mällätä jossain vaiheessa paskaksi.

Silmäteristä puheen ollen on Carlosilla myös ollut eri naisia, mutta vain yksi nainen on hänen sydämessään pysyvästi ja kyseessähän on tietenkin Lucía. Carlos antaa kaiken anteeksi Lucíalle, mutta siltikään Carlos ei ole pystynyt valloittamaan Lucían sydäntä lopullisesti. Carlosin suurin mokahan oli hössöttää Alban ja Carlosin lapsesta lähes tuomiopäivään asti juuri silloin, kun Carlos olisi saanut Lucían rengastettua. Totta puhuen tämä oli käsikirjoittajien salajuoni Carlosia kohtaan, koska tämän arvostelun kirjoittaja ei millään jaksa uskoa, että edes Carlos olisi mokannut tuollaista tilannetta. Carlosilla on ollut läheistä kanssakäymistä siis myös muiden naisten kanssa, mutta yksikään näistä ei kyllä pääse lähellekään Lucíaa.

Carlosin muut naissuhteet ovat luokkaa Kauniit ja rohkeat eli ollaan kaikkien taloyhtiön naisten kanssa. No ei nyt aivan, mutta muun muassa Belén, Alicia ja Lucían veljen ex-vaimo Albe on tullut koettua. Alician tapauksessa kyseessä oli toki vain hyväksikäyttö Alician puolelta, mutta Carlosmaisesti Carlos oli itse halukas tällaiseen suhteeseen. Carlosilla ei siis tosiaankaan ole mennyt hyvin naisten kanssa ja siksipä Carlos onkin joskus epäillyt olevansa homoseksuaali.

Homokaan Carlos ei silti ollut, sillä kyseinen totuus testattiin oikein Maurin opastuksella ja vaikka Carlos heittäytyikin testiin kiitettävän tarmokkaasti, niin ei Carlosista saanut hinttiä tekemälläkään, joskin Carlos kyllä näyttää välillä toiminnallaan olevan melkoinen homppeli-Hannu. Carlosin homous oli kuitenkin selvästi kuviteltua, koska Mauri jos kuka tunnistaa homon.

Carlos osaa myös olla ärsyttävä, jonka varmasti kaikki taloyhtiön ihmiset allekirjoittavat, sillä onhan Carlos tarvittaessa melkoinen takiainen. Tämän on tietysti parhaiten kokenut Lucía, jonka Carlos hukutti hyödykkeisiin, mutta myös esimerkiksi Carlosin nykyinen kämppis Roberto on saanut kokea Carlosin kiintymyksen. Vaikka Carlos ja Roberto eivät myönnäkään, niin melkoisen parin heistä saisi nopeastikin. Ehkäpä miehet ovatkin bi -seksuaaleja, sillä tuolla ulkonäöllä kummallakin pitäisi olla parempi flaksi naismarkkinoilla.

Lopuksi Carlosista voisi mainita ainakin sen, että ilman Carlosia moni asia olisi taloyhtiössä jäänyt toteutumatta, sillä ilman Carlosin rahoja moni olisi saanut köyhäillä koko sarjan ajan ja muun muassa taloyhtiön hissi ei olisi ollut hetkeä toiminnassa. Carlosin ansiosta myös useampi taloyhtiön kiperistä ja jopa taloyhtiön tuhoavista tapahtumista on vältetty! Voisi siis sanoa freudilaisesti, että mikäli Carlos ei olisi sarjassa, ei koko sarjassa olisi mitään järkeä, joskin täytyy muistaa se, että Carlos on vain käsikirjoitettu hahmo. Tätä on hyvä pohtia loppu ilta.

Tässä viestiketjussa siis keskustelua ja mielipiteitä sarjan tietoviisaimmasta luottolaitoksesta ei kun siis no... Carlos de Haro Cabanillasista!
JUMALA ARMAHTAA, PALSTAMESTARI EI!!!
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
S-T
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
 
Viestit: 289102
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 3:56

ViestiKirjoittaja Rride » La Heinä 16, 2011 3:17

Carlos kuuluu Maurin lisäksi mun ehottomiin suosikkeihin! Siinä on miehet joille saa ihan oikeesti nauraa maha kippurassa ja vedet silmissä:D
Rride
SUPERDIEGO
 
Viestit: 11063
Liittynyt: La Heinä 16, 2011 1:59

ViestiKirjoittaja Scorpiòn » Ma Heinä 25, 2011 12:59

Miustakin Carlos on varsin huvittava ja värikäs persoona :DD Varsinkin se miten Roberto ja Carlos välillä tappelevat ja kohta sitten keksivät jotain yhteisiä juoniaan xD
Scorpiòn
África Sanz
 
Viestit: 136
Liittynyt: Pe Kesä 10, 2011 12:56

ViestiKirjoittaja Coco » Pe Syys 09, 2011 3:14

Carlos oli kyllä erittäin hauska hahmo myöskin :) Mua vaan masentaa se millä tapaa sen lähtö selitettiin :lol:

Carlosin näyttelijä tullaan muuten näkemään [REC]³ Génesis -elokuvassa Leticia Doleron (Serranoiden Ruth) kanssa pääosissa hääparina, ehkäpä jopa zombeina? :D. Aika varmastihan tuo elokuva tänne suomeenkin rantautuu, joten sitä odotellessa :) (jos vaan kestää katsoa kauhua : D).
Kuva
Orjatar likainen
Avatar
Coco
FanArtin olympiavoittaja 2012 ja FanArtin olympiavoittaja 2017 & FanArtin MM 2020 -Masterluokka [x2] & FanArtin MM 2020 -Avatarpääluokka [x2] & FanArtin MM 2020 -Banneripääluokka [x2] & FanArtin MM 2020 -Joukkuepääluokka [x2]
FanArtin olympiavoittaja 2012 ja FanArtin olympiavoittaja 2017 & FanArtin MM 2020 -Masterluokka [x2] & FanArtin MM 2020 -Avatarpääluokka [x2] & FanArtin MM 2020 -Banneripääluokka [x2] & FanArtin MM 2020 -Joukkuepääluokka [x2]
 
Viestit: 12412
Liittynyt: Ma Marras 03, 2008 3:56

ViestiKirjoittaja Hawkit » Pe Syys 09, 2011 4:32

Carlos oli sarjan alussa kyllä pelkästään ärsyttävä ylimääräinen väkkyrä, mutta sitten myöhemmin muodostui kyllä hauskaksi ja mielenkiintoiseksikin hahmoksi, jonka parhaimmistoon kuului kyllä homokokeilu ja etenkin tämä Carlosin ja Roberton kimppakämppä systeemi kaikkine sotkuineen oli kyllä hauskaa katseltavaa. Helposti vietävissä oli kyllä ja siitä yksi hyvä todiste olikin se lahkoon sortuminen. :lol: Monta hyvää hetkeä Carlosilla oli ja monta omassa mielessä ei niin hyvää hetkeä myös ja kyllä oli loppupeleissä kuitenkin melkeinpä korvaamaton lisä sillon sarjan keskivaiheessa.
Kuva
"Eikä kasvia voi patentoida, eli siks se on pakko paskaa paketoida"
Avatar
Hawkit
MAHTIDIEGO
 
Viestit: 19744
Liittynyt: Ma Syys 15, 2008 10:14
Paikkakunta: Hamina


Paluu Naapureina Madridissa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa