Bea Villarejo

Keskustelua espanjalaisesta Aqui no hay quien viva -televisiosarjasta

Valvoja: zapoing

Bea Villarejo

ViestiKirjoittaja S-T » Pe Joulu 23, 2011 11:19

Beatriz Bea Villarejo on espanjalaisen Naapureina Madridissa (Aquí no hay quien viva) -televisiosarjan yksi hieman myöhemmistä päähahmoista, jota esittää hyvinkin tunnettu espanjalainen näyttelijä Eva Isanta.

Kuva

Beatriz Villarejo eli tuttavallisemmin Bea on kauneudestaan huolimatta niin sanottu rekkalesbo eli ikilesbo, joka saapui taloyhtiöön tullessaan pitkän haun Mauri Hidalgon kämppikseksi 1-B -asuntoon, kun Maurin miesystävä Fernando Navarro katosi hetkellisesti pois maisemista. Eipä siinä sitten aikaakaan, kun Bea ikilesbonaalkoikin haluamaan lasta ja Maurihan se oli sopivin spermanluovuttaja, kun aina valmis Mariano Delgado ei ollut aivan ykkösvaihtoehto. Lapsen teosta ei tietysti tullut mitään, kun normaali lisääntymiskeino sängyssä ei luonnistunut, vaikka sitäkin kännissäkin lopulta todellisesti yritettiin. Lopulta Maurin edellä mainituista syistä syntyneiden kännisekoilujen jälkeen myös isukin rahat jäi saamatta, joten ainoaksi vaihtoehdoksi sitten jäikin huijata keinohedelmöitysrahat poissaolleelta rikkaalta asianajajasiipalta Fernandolta ja tietysti siten, että rahat menivät taloyhtiön hissirahoiksi. Tämän episodin jälkeen syntyikin siihen aikaan nuorin taloyhtiön asukas eli Antonio Hidalgo... Ei, kun Ezequiel Hidalgo! No joka tapauksessa tämän jälkeen Bea sitten muutti ajan kanssa loisimaan uusimpana hutsuna silloin doña Convhan omistuksessa vielä olleeseen 3-B -asuntoon muun muassa Belénin seuraksi ja lopulta löysi itselleen myös muutamien karahtaneiden suhteiden jälkeen kunnon naisystävän eli ex-bin ja nykyisen mukalesbon Anan... Ei, kun Ingan... Hmm Ana ehkä sittenkin. Joka tapauksessa myös tämä suhde oli loppupeleissä aika on/off -tyyppinen, sillä olihan lesbonaisilla sitä sääntöä ristiin jopa Maurin ja Fernandon välilläkin, mutta lopulta pienistä mahdollisista syrjähypyn poikasistakin huolimatta kuitenkin ilmeisen pitävä, sillä naiskaksikko häipyi lopulta silloin María Jesús Vázquezin ja Belén Lópezin omistamasta 3-B:stä yhdessä käsi kädessä, kun taloyhtiön romahdusvaara oli ilmeinen! Suhde kesti siis Marianon spermasekoilutkin, kun Mariano antoi pyyteettömästi, sankarillisesti ja urhoollisesti salassa yön pimeinä tunteina purkissa laadukkaan tai ehkei sittenkään niin laadukkaan spermansa Anan käyttöön, kun naiskaksikko suunnitteli toista lastaan Ezequielin seuraksi!

Bea on sinällään aika helppo kuvailla, sillä hän on erittäin itsetietoinen ja vahva nuori nainen, joka on hetikohta arvion perään täysin vainoharhainen ja pelokas tuppisuu. Bea oli siis kaikesta selkeästä järjellisyydestään huolimatta lopulta aina hyvin epävarma nainen tai pikemminkin epävarmuuden hetkillään kuin pikkutyttönen. Eli Bea on erittäin kaksijakoinen tyyppi kokonaisuutenaan, sillä hän on tosiaan ulospäin luonteeltaan todella vahva nainen, mutta kun vähänkin vaikeampi paikka esimerkiksi juuri ihmissuhteiden osalta syntyy, niin Bea hiljenee kuin seinään. Edellä mainittu ei toki ole mikään ihme kyseisessä taloyhtiössä, vaan pikemminkin vakio-optio... Eli Beasta ei kyllä saa millään sellaista vahvatahtoista naista, kuten taloyhtiössä olivat Lucía, Paloma ja mummokolmikko, vaikka Bea näyttääkin ulospäin juuri sellaiselta. Toki jos Bean pojalle Ezequielille tapahtuisi jotain, niin silloin Beasta tulisi oikea naarastiikeri, mutta muuten kyllä Bean ulkokuori pettää osin vahvasti. Bea on kuitenkin yksi taloyhtiön järjellisimmistä ja omalta osaltaan myös normaaleimmista henkilöistä, vaikka järki häviääkin nopeasti, kun mustasukkaisuus Anasta tai aiemmista hoidoista nousee yhtäkkisesti pintaan. Bean normaaliuskin on siinä mielessä hieman kyseenalaista, kun otetaan huomioon lesbous, yllättävät mustasukkaisuuspuuskat ja ne vaihtelevat luonteenlaadut. Eli Beassa ei sinällään ole, kuten huomaatte, mitään oikeasti normaalia, vaikka eihän noista edellä mainituista piirteistä mikään ole ihmisluonnolle sinällään uppo-outoja, joskaan ne eivät siis ole ehkä aivan normaalejakaan. Mutta joka tapauksessa Bea on kuitenkin siis normaalia tasoa taloyhtiössä ja onkos se sitten joku yllätys, kun ottaa huomioon muut taloyhtiön asukas? No eipä juuri ole, sanoisin! Eli Bea on siis rautalangasta väännettynä sellainen komediahahmo, että hauskuutta kyllä on, mutta ei aivan kuitenkaan mitään överihauskuutta, kuten a'la Mariano Delgado ja kumppanit!

Bean sarjaan tulemisen hetkellä olin itse valmis tuomitsemaan Bean vain semikauniiksi täytehahmoksi, mutta ajan kanssa mielestäni Beasta kasvoi ehdottomasti yksi koko taloyhtiön kärkinimistä, vaikka aivan sinne ykköstähtien tasolle Bea ei noussutkaan. Eli esimerkiksi sellainen Mariano Delgadon tapainen tykkinousu yhdessä kaudessa jopa lähes koko sarjan ykköshahmoksi jäi kauas, mutta sellainen eräänlainen tasaisen tappava nousu muutaman tuotantokauden aikana aivan yhdeksi kiinnostavimmista vähintään niin sanotuista kakkostason päähahmoista oli enemmän kuin tosiasia Bean osalta. Bean ongelmaksi kovemman nousun osalta sarjassa muodostui varmaan ainakin se, että sarjassa oli pitkään kaksi hyvin vahvaa saman ikäluokan naista eli Lucía ja Belén sekä moni amuitakin vähän pienemmissä rooleissa ollutta naista, jonka johdosta Bean rooli jäi automaattisesti vähän taka-alalle. Eli yksinkertaisesti oli Bean tarkoitus olla kuinka vahva nainen vain sarjassa, niin siellä oli jo vahvempia naikkosia valmiina ja siten se vahvuus vähän kuin lässähti. Voihan toki olla niinkin, että Beasta tehtiin täysin tarkoituksella sellainen ensin normaali, sitten asiallinen ja heti perään hyvin epävarma ristiriitainen naishahmo. Itse kuitenkin uskon, että Bean pääsääntöinen tarkoitus oli alkujaan olla juurikin Lucían tapainen itsetietoinen nainen, mutta jo pelkästään ulkoiset paineet eli muun muassa homomieskaksikon eli Fernandon ja Maurin sekoilut, puhumattomuus ja kaikki muut ihmissuhdesekoilut Belénin ja kumppanien elämässä sekä ihan Bean omassakin elämässä aiheuttivat lopulta sen, että Beasta tuli vähän kuin muiden riitojen ratkoja ja siten hänenkin roolikseen tuli lopulta lähinnä hermoraunioinen asioiden salaaja.

Joka tapauksessa, vaikka aiemmin mainitsemani profilaatio jotenkin pitäisikin paikkansa, niin toisaaltahan se oli aina viime kädessä juuri Bea, joka räpsäytti totuudet pöytään, mitä tuli muiden ihmisten eli Bean tuttavien ihmissuhdesekoiluihin taikka muihin salailuihin. Sitä vastoin mustasukkaisuuden saralla Bea oli kyllä ykköskastia eli lähes psykoottisia oireita näkyi välillä naisen naamassa, kun esimerkiksi Ana oli kuulustelussa Bean piinapenkissä. Ymmärrän kyllä Beaa siinä mielessä, että näin miehenä jos olisi Ana naisena, niin kyllähän siitä olisi mies kuin mies mustasukkaisena, mutta jotenkin mielestäni sen pitäisi olla lesboparilla hieman eri asia, kun Bea epäili Anaa käytännössä aina pettämisestä miehen kanssa. Eli kyllähän se olisi Bean lähtökohdista vielä pahempi asia, jos Ana olisikin pettänyt Beaa naisen kanssa. Samahan se olisi heteroillakin, että moni mies ei varmaan pistäisi niin pahitteeksi, jos nainen sekstailisi ja pettäisi toisen naisen kanssa, mutta jos pettäjäkumppani olisikin mies, niin aivan eri asiahan tuo olisi lähtökohdiltaan. No joka tapauksessa Bea ei nähnyt asiaa samalla tavalla kuin minä sen näen ja se on selkeä homma. Sinällään nuo Bean mustasukkaisuuspuuskat toivat muutamia komediallisia kohtauksia lisää taloyhtiön arkielämään, mutta toisaalta niillä ei nyt mitään niin hirvittävää komediallista ansiota pitkässä juoksussa ollut. Näyttääkin siltä, että Bea oli tehty korostetusti mustasukkaiseksi, sillä vaikka esimerkiksi Mauri, Roberto ja ties ketkä eli lähes kaikki taloyhtiössä olivat jossain vaiheessa mustasukkaisia Belénistä ja Emiliosta puhumattakaan, niin tuntuu siltä, että ainoastaan Bea teki niistä hirveän numeron ja vieläpä vain turhien epäilysten pohjalta. Eli tuntuu jopa siltä, että Bea on käsikirjoitettu erittäin mustasukkaiseksi eli oikeaksi raivohulluksi kyseisen asian suhteen, jotta hänestä saadaan komediallisia puolia esiin ja se ei tietysti ehkä ole aivan ykköskehu komediahahmolle. Eli toisin sanottuna Emiliossa ja Belénissä sekä kumppaneissa oli niin paljon hassua ja hauskaa, että jotkut mustasukkaisuuskuviot voitiin vain pistää muiden hauskojen juttujen lisäksi, kun taas Beasta tunnutaan tehneen juuri siksi niin mustasukkainen, että hahmoon tulisi lisäsisältöä. Vaikka edellä mainittu todennäköisesti onkin vähintään osittain totta, niin eipä se Bean arvoa sarjassa mitenkään laske, kun niiden mustasukkaisuuspuuskien takia saatiin kuitenkin jossain määrin uutta naurettavaa. Ja Beahan oli vähän erilainen ihminen muutenkin ns. hienona naisena jo lähtökohtaisesti kuin vaikkapa joka kohtauksessa sekoileva sählä-Mariano.

Loppusanoina Beasta voisi siis sanoa, että kyseessä on osaltaan erittäin erikoisesti normaaliutta ja eräänlaista sekopäisyyttä lähes tahattomasti sotkeva ristiriitainen ja tuuliviirimäinen ihminen, joka kuvaa hyvin eräänlaista varsin normaalia ihmistyyppiä, vaikka kyseinen ihminen osaa myös muuttua tarvittaessa. Eli selvästi hyvä ja menestyksekäs yleishahmona, mutta kuitenkin sellainen hahmo, jonka komediapainotteisuus painottuu vain tiettyihin hetkiin ja mitään täydellistä komedian ilotulitusta hahmosta saa sinällään etsiä, mikä tietysti voi jossain määrin olla ongelma tämän kaltaisessa sarjassa ja taloyhtiössä. Bea ei kuitenkaan ole riippakivi, vaan ehdottomasti tärkeä hahmo sarjassa, vaikka ei mikään täydellinen kärki- tai ykköshahmo olekaan.

Tässä viestiketjussa siis keskustelua vainoharhaisesta, mutta lämpimästä miehen kanssa lapsen tehneestä ikilesbosta Beasta!
JUMALA ARMAHTAA, PALSTAMESTARI EI!!!
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
S-T
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
 
Viestit: 289102
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 3:56

Paluu Naapureina Madridissa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron