
Seuraavana hahmoanalyysissa on esillä äijätrion jääräpää, Santiago.
Diegon äkkipikainen isoveli, Lourditaksen rakastava ja hellä aviomies ja Santiaquinin ajoittain epävarma isä Santi on veljensä tavoin sarjan tärkeimpiä hahmoja. Ilman häntä olisimme jääneet kaikista loistavista raivonpuuskista paitsi. Santi on myös täällä foorumilla suosittu hahmo. Siitä osoitus paras henkilöhahmo-kilpailun voitto.
Mikä tekee sitten santin näin suositun? Tämän analyysin ensimmäisen lauseessa tulee jo itseäni hahmossa eniten viihdyttävä monipuolisuus. Santissa on monta puolta. Samalla kuin Santi on äkkipikainen ja sotkeutuu muiden asioihin Santi on hellä rakastava muita kohtaan etenkin veljeään ja vaimoaan kohtaan. Santin raivoamiset ovatkin usein olleet sarjan huumorin parhaimpia tuotoksia. Raivoavan Santin näkeminen vain aiheuttaa useimmiten katsojassa naurun hytkytystä. Santin hellyydestä on sarjan aikana nähty useita esimerkkejä. Niitä on ollut mm silloin kun Eva ja Marcos olivat lähdössä pois kotoa ja Santi hetken kateltuaan nuoren parin touhuja tarjosi heille yöpymispaikan. Santille tärkein henkilö elämässä Lourdesin lisäksi tietysti pikkuveli Diego. Sarjan aikaan Santin hellyys ja rakkaus (veljellinen, eli ei incestoa kyseessä) Diegoa kohtaan on ollut motiivina monessa asiassa. Päällimmäisenä mielessä on tietysti Santin valehtelut Marcosille hänen ja Evan oletetusta verisisaruudesta. Toinen huomiota herättävä kohta on ollut viidennen tuotantokauden alun vihamielisyys Luciaa kohtaa. Nämä edellä mainitut tapahtumat ja monet muut tekoset osoittavat Santin kiintymystä ja hellyyttä Diego-veljeä kohtaan. Olihan Santi jo Diegon tuki ja turva Martan kuoleman jälkeen. Ensimmäisen lauseen viimeiseksi Santia kuvaavaksi määritelmäksi laitoin "Santiaquinin epävarma isä". Tämä määritelmä liittyy epäsuoranaisesti ensimmäiseen santin määritelmään eli äkkipikaisuuteen ja kiukkuisuuteen. Santihan ennen poikansa syntymää ei ollut varma voisiko olla riittävän hyvä isä. Santia epäilytti oliko hänestä tullut liiaksi isänsä kaltainen "luolamies". Eli mielestäni Santin suosion tae on että hän on niin monipuolinen. Osana "surullisenkuuluisaa" äijätrioa Santi on saanut myös osansa veljensä ja Fitin kommelluksilta. Kolmikko on koko sarjan ajan pienistä riidoista ja välirikoista huolimatta pitänyt vahvasti yhtä ja toisistaan hyvää huolta. Muistan kyllä, että foorumin alkuaikoina Santi ei olisi näin selvästi tätä kilpailua voittanut. Myönnän että en itsekkään alussa lämmennyt Santille, mutta vähitellen Santista on tullut yksi ehdottomista suosikkihahmoistani.
Tässkin tpauksessa isoin kiitos hahmon toteutuksesta kuuluu sarjan luojien lisäksi santin näyttelijälle, Jesus Bonillalle. Bonillan ensiluokkaisella ja täydellisen ammattimaisella tavalla tehty työ on antanut meille yhden tv-historian ylivoimaisesti parhaimmista hahmoista.
Jesus Bonilla on Antonio Resinesin tavoin tunnettu näyttelijä Espanjassa. Hän on näyttelilyt esimerkiksi Almodovarin elokuvassa "Kika" ja Resinesin ja Penelope Cruzin kanssa elokuvassa "La nina de tus ojos". Bonilla on kunnostauunut näyttelemisen ohella ohjaajan (Oro de Moscu ja Daga de rasputin). Ensimmäisessä näyttelijökaartiin kuului Resines ja "Rasputinissa" mukana oli myös Antonio Molero.
Kommentoi vapaata, sallittua ja toivottua!




![FanArtin olympiavoittaja 2012 ja FanArtin olympiavoittaja 2017 & FanArtin MM 2020 -Masterluokka [x2] & FanArtin MM 2020 -Avatarpääluokka [x2] & FanArtin MM 2020 -Banneripääluokka [x2] & FanArtin MM 2020 -Joukkuepääluokka [x2] FanArtin olympiavoittaja 2012 ja FanArtin olympiavoittaja 2017 & FanArtin MM 2020 -Masterluokka [x2] & FanArtin MM 2020 -Avatarpääluokka [x2] & FanArtin MM 2020 -Banneripääluokka [x2] & FanArtin MM 2020 -Joukkuepääluokka [x2]](http://i.imgur.com/jd6MuHR.gif)







