kkiljun kirjoitti:Kommentointi on luvallinen harrastus!
Heitetään pieni kommenttikierros, koska jaksorankingissa on päästy väliaikapisteelle ja kymmenen vaatimattominta Serrano-pätkää on saatu sijoitettua taulukkoon.
Jakso 69 on kuta kuinkin oikealla paikallaan ja kuvastaa neljännen tuotantokauden harmillista epätasaisuutta. Kauden alkupuoliskolla nähdään useita upeita jaksoja, ja esimerkiksi osa 51 kisailee kaikkien aikojen parhaan Serrano-pätkän tittelistä. Näyttelijätyö on huipussaan ja käsikirjoittajat kilpailevat, kuka keksii hulvattomimman juonenkäänteen.
Kauden puolivälissä kaikki muuttuu. Sarjan ensimmäisessä osassa muodostunut Serranon perhe II on jaksossa 61 viimeisen kerran yhdessä siten, että kaikki perheenjäsenet asuvat vakituisesti saman katon alla. Evan haihduttua Barcelonaan myös jaksojen taso alkaa hieman laskea.
Evan ja Marcosin epähäiden (jakso kuusikymmentäkahdeksan) jälkeen käsikirjoittajiin iskee lopullisesti paniikki. Jaksot 69-70 ovat perin vaatimattomia, sillä tarinat eivät yksinkertaisesti iske tulta. Diego käyttäytyy epäuskottavan pöntösti, eikä Ruthistä ja Alexilta ole astumaan Evan ja Marcosin suuriin saappaisiin. Tetén ja Guillen romanssi taas etenee ongelmallisen lemmenprosessin aikaisempaan kehittymisvauhtiin nähden epäuskottavan nopeasti, koska käsikirjoittajilla on kiire saada varhaisnuoriso yhteen ennen kauden päättymistä.
Neloskausi kuivuu loppua kohden kasaan kuin liian pitkäksi aikaa uuniin hautumaan jätetty chorizo-makkara. Se on siis aivan eri maata kuin esimerkiksi kolmonen, jossa taso vain paranee loppua kohden ja jaksot 42-43-44-45 muodostavat sarjan tasokkaimman neljän putken. Tosin heti sarjan alussa täräytettävä värisuora 1-2-3-4 ei jää paljon jälkeen.
Vitoskauden ensimmäiseltä puoliskolta olisi ehkä voinut ottaa toisenkin jakson jaksorankingiin häntäpään valvojaksi. Puolikas on nimittäin vaatimattominta Serranoa Lucían ajalta. Raúlin, Afrin ja Helenan kolmiodraamassa kierrätetään häpeämättömästi vanhoja juonikuvioita ja Fran Perea alias Marcos nostaa palkkaa vain talsimalla edestakaisin Picasso-studioiden kulisseissa ja mumeltamalla silloin tällöin vuorosanan tai kaksi. Santin ja Lourdesin avio-ongelmatkin käyvät hieman pitkäpiimäisiksi. Varsin erikoinen on myös tuottajien ratkaisu, jossa Teté ja Guille istutetaan ensimmäisen kerran seurustelemaan keskenään ja samalla heidät häivytetään lähes sivuhahmoiksi.
Suuret muutokset myllertävät Serranon perhettä jaksossa 84. Eva ja Marcos poistuvat sarjasta lähes lopullisesti ja samalla ovenaukaisulla liukenee studioilta myös Candela. Yllättävää kyllä, sarjan taso alkaa kohentua. Evan ja Marcosin tilalle astuvat nyt Afri ja Raúl, joiden mehevän koominen keskinäinen riitely nostaa monen yhdeksällä alkavan jakson kuiville. Huippulahjakkaat näyttelijät Alexandra Jiménez (Afri) ja Alejo Sauras (Raúl) suorastaan loistavat näissä äänekkäissä jaksoissa. Sen vuoksi olisin ehkä sijoittanut jaksot 95-96 parisenkymmentä pykälää ylemmäksi jaksorankingissa.
Kuudes tuotantokausi on sattuneesta syystä aika totinen, ja seitsemännellä alkavat katsojat haikailla Serranojen klassisia tuotantokausia 1-4. Nostalgia valtaa mielen erityisesti keittiökohtauksissa, jotka ovat melko hengettömiä sen vuoksi, että lähes puolet ykkösjaksossa Serranojen taloon asumaan asettuneesta porukasta puuttuu (Lucía, Eva, Marcos).
Kahdeksannella kaudella Serranojen kyökissä on taas vilinää, mutta uudet kasvot (Celia, Elena, Luna, Juan) jäävät loppujen lopuksi vieraiksi. Eivät he ole oikeita Serranoja. Kahdella viimeisellä kaudella myös käsikirjoittajien ote alkaa lopullisesti pettää, sillä mukaan väkisin ympätty ja ylipitkäksi venytetty Chonin ja Nachon romanssi on kiistatta epäonnistunein juonikuvio koko sarjassa. Siksi sen kuvion hallitsemat jaksot on oikeutetusti heivattu jaksorankingin pohjan perille.