Guillermo "Guille" Serrano

kkiljunin asiantuntijapalsta Serranon perheestä! Ehdota, kommentoi tai kysy

Valvoja: zapoing

Guillermo "Guille" Serrano

ViestiKirjoittaja kkiljun » Su Joulu 26, 2010 5:02

Kuva

Seuraavan hahmoanalyysin aiheeksi luontevasti sulautuu Diegon keskimmäinen poika ja Teten suuri rakkaus Guillermo Serrano, tuttavallisemmin Guille. Guille on sisarpuoli/tyttöystävänsä Teten tavoin sarjan suosittuja hahmoja, joka on foorumillakin suosittu samaistuttavuuden takia. Guille, kuten Tetenkin hahmoanalyysin kohdalla mainitsin, eniten sarjassa kehittynyt hahmo. Sarjan alun rasavillistä mafiososta kasvaa vastuuntuntoinen nuorimies. Guilleä on usein verrattu juuri Teteen ja tämä onkin sarjan tärkein suhde Guillen kohdalla, samalla tavoin kuin Guille oli Teten tärkein suhde. Parin suhde, niin kuin jo Teten kohdalla mainitsin, alkoi kinastelevammin, kehkeytyi rakkaudeksi, väheni taas ystävyydeksi (vaikka jommallakummalla oli aina tässä välin joitain tunteita jäljellä) ja sitten viimein taas rakkaudeksi. Guillen hahmon kehitys on ehkä juuri T&G-suhteen kohdalla parhaiten nähtävissä. Alkuaikojen jaksoissa Guille oli se sisarpuoltaan kiusaava ja näpäyttävä, mutta sarjan lopussa Guille oli se aikuisesti käyttäytyvä. Tämä nähtiin selvimmin Diego&Celia-suhteen alkaessa. G&T-suhteessa on ollut seurusteluaikoinaan minulle pieni pettymys. Ainoita, varsinkin ensimmäisen seurustelun aikana, pariin liittyviä juonikuvioita liittyivät jollain tavoin Guillen mustasukkaisuuteen, epävarmuuteen siitä onko hän Tetelle riittävän hyvä. Toki mukana oli myös pari rakastelu-sotkua. Toinen seurustelujakso oli parempi, mutta jäi valitettavan lyhyeksi. Eli voimme todeta, Guille olevan isänsä tavoin epävarma suhteessaan Capdeviloja kohtaan. Tästä voimmekin luontevasti siirtyä analysoimaan Guillen suhdetta isäänsä, Diegoon. Sarja alkuaikoina Guille oli luultavasti Diegolle se suurin murheenkryyni, kepposineen ja toilailuineen. Guillen kehitys on ollut Diego-suhteessakin paranemaan päin sarjan edetessä. Diego mm. lohdutti ihanalla tavalla poikaansa hänen erottua Tetestä. Guillen suhteet veljiinsä ovat olleet hiukan erilaiset. Marcosta hän on aina enemmän ihaillut ja Curro on usein ollut helppo höynäytettävä ja usein pieni rasitekin. Mutta suhde Curroonkin tuli paremmaksi Guillen kehittyessä. Luciaan Guillellä on ollut vaihteleva suhde. Alussa Guille vään valitteli, että kaikki menee pilalle kuin äitinä on oma opettaja. Lucia olikin usein kepposten uhrina. Mutta tämäkin suhde parani ajan myötä ja Guille oli silminnähden järkyttynyt Lucian poismenosta Diegon uutta naista, Celiaakin, kohtaan Guillellä ei ollut vastaansanomista. Tähän varmasti liittyi vahvasti se, että hän oli Lucian kohdalla kokenut uuden äidin saamisen.

Enne kuin hiljennän Guille-analysoinnin, on otettava vielä esille tämän kaverit jenginsä. Tämän koostumus on ollut vaihteleva sarjan aikana. Alussa siinä olivat Boltsi, Valdano ja Mustafa ja lopussa Mustafan tilalla DVD. Kavereihinsa Guilellä on ollut kokonaisuudessaan hyvät suhteet, varsinkin Boltsi, Valdano ja Mustafa. DVD:n kanssa hänellä on ollut yksi isompi riita. Tämä, kuten muutkin muitten poikien kanssa nahistelut (Richi, Humberto, Raul (kerran)) voidaan suoraan Guillen mustasukkaisuuteen ja tunteisiin Teteä kohtaan.

Guillenkin kohdalla erityiskiitos kuuluu näyttelijälle, Victor Eliakselle. Hänkin on tunnettu foorumilla, joten mainitsen tässä lyhyesti pari hänen muista töistään. Victorilla on ollut pienet roolit mm. sarjoissa Hospital Central ja Ellas son asi. Victorista on toki vielä mainittava hänen toimensa musiikin puolella. Sarjan aikana perustetun Santa Justa Klanin (SJK) lisäksi Victor on ollut mukana myös bändeissä Naakaro ja nykyään on mukana bändissä Calle Palma. Victor on huhujen mukaan ollut hetkittäin yhdessä Serranovastanäyttelijänsä, Natalia Sanchezin kanssa. Lopuksi on vielä mainittava, että Victor on Espanjan kruununprinssin, Prinssi Felipen, vaimon Prinsessa Letizian (omaa sukua Ortiz) pikkuserkku, eli heidän isoäitinsä olivat siskoksia

Kommentit jälleen luvattuja!!
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Tselios » Su Joulu 26, 2010 8:23

Hyvä hahmo sarjassa! Välillä oli suorastaan loistava ja välillä taas sai suuttumaan..
Hyvä näyttelijä hahmon takana.
Kuva
Kuva
Avatar
Tselios
HYPERDIEGO
 
Viestit: 33997
Liittynyt: La Syys 25, 2010 10:22

ViestiKirjoittaja S-T » Su Joulu 26, 2010 9:15

En ole koskaan tykännyt Guillesta. Hahmona tyhmänpuoleinen, ärsyttävä, pelle, kakaramainen ja valittaja.

Jopa sanoisin, että ihan turha hahmo koko sarjaan, mutta toki nyt, kun koko sarjan on nähnyt, niin on Guillellakin paikkansa.

Mutta jos joku "päähahmoista" pitäisi heittää pois, niin se olisi ehdottomasti Guille!

Boltsikin on sata kertaa kovempi ja parempi!

Olen varmaan tämän mielipiteen kanssa aika yksinäni, kun turhakeparia Teté & Guille hehkutetaan täällä foorumilla aika paljonkin ja jos Capitano Rönkelö satuisi jälleen joskus eksymään fooumille, niin saataisiin tämän viestini takia tähän viestiketjuun varmasti ihan väittelykin pystyyn..!
JUMALA ARMAHTAA, PALSTAMESTARI EI!!!
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
S-T
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF

Viestit: 289102
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 3:56

ViestiKirjoittaja churro1 » Ti Joulu 28, 2010 9:06

S-T kirjoitti:En ole koskaan tykännyt Guillesta. Hahmona tyhmänpuoleinen

Guillen lahjakkuus kohdistuu keskivertoa voimakkaampana kapealle sektorille eli johtajataitoihin, logistiseen suunnitteluun ja käytännöllisten ongelmien ratkaisuun. Muilla aloilla hänen näyttönsä jäävät heikommiksi, joten siitä voi syntyä harhakuva hieman toisaikaisesta kaverista.

ärsyttävä

Ärsyttävät tyypit ovat usein myös värikkäitä, luovia ja kiinnostavia persoonia. Ei välttämättä negatiivinen ominaisuus.

pelle

Kyllä hieman pitää olla pellen vikaa, jos haluaa, että flaksi käy daamiosastolla. Ainakin Teté on ilmeistä päätellen myytyä naista, kun Guille heittää normaalia läppäänsä Serranojen aamiaispöydässä.

kakaramainen

Ehkä. Mutta Guillea ei kannatakaan verrata Tetéen, sillä tytöt ovat tässä iässä henkisessä kehityksessä vuosia poikia edellä. Diegoa, Santia ja Fitiä vilkaisemalla on todettava, ettei tilanne välttämättä tasoitu edes keski-iässä.

ja valittaja.

Guillermolla on tapana täräyttää asiat suoraan niin kuin ne ovat. Myös kielteiset. Siitä ehkä syntyy optinen harha valittajatyypistä.
-
Espanjalainen Serranon perhe on televisiosarja,
jota yleisö ei tutkimusten mukaan pidä korkeatasoisena,
mutta rakastaa sitä fanaattisesti." -Turun Sanomat 18.9.2008
Avatar
churro1
Maria Teresa Capdevila Gómez
 
Viestit: 560
Liittynyt: La Joulu 12, 2009 4:15

ViestiKirjoittaja Tselios » Ti Joulu 28, 2010 4:08

churro1 kirjoitti:
S-T kirjoitti:En ole koskaan tykännyt Guillesta. Hahmona tyhmänpuoleinen

Guillen lahjakkuus kohdistuu keskivertoa voimakkaampana kapealle sektorille eli johtajataitoihin, logistiseen suunnitteluun ja käytännöllisten ongelmien ratkaisuun. Muilla aloilla hänen näyttönsä jäävät heikommiksi, joten siitä voi syntyä harhakuva hieman toisaikaisesta kaverista.

ärsyttävä

Ärsyttävät tyypit ovat usein myös värikkäitä, luovia ja kiinnostavia persoonia. Ei välttämättä negatiivinen ominaisuus.

pelle

Kyllä hieman pitää olla pellen vikaa, jos haluaa, että flaksi käy daamiosastolla. Ainakin Teté on ilmeistä päätellen myytyä naista, kun Guille heittää normaalia läppäänsä Serranojen aamiaispöydässä.

kakaramainen

Ehkä. Mutta Guillea ei kannatakaan verrata Tetéen, sillä tytöt ovat tässä iässä henkisessä kehityksessä vuosia poikia edellä. Diegoa, Santia ja Fitiä vilkaisemalla on todettava, ettei tilanne välttämättä tasoitu edes keski-iässä.

ja valittaja.

Guillermolla on tapana täräyttää asiat suoraan niin kuin ne ovat. Myös kielteiset. Siitä ehkä syntyy optinen harha valittajatyypistä.
Hyvin kommentoitu ! S-T ei pidä Guillesta koska Guille ei ole naispuolinen kuka keikuttaa takapuoltaan tai on näyttävät varustelut edessä.. se on aika hyvin huomattu kyllä !
Kuva
Kuva
Avatar
Tselios
HYPERDIEGO
 
Viestit: 33997
Liittynyt: La Syys 25, 2010 10:22

ViestiKirjoittaja René » Ma Tammi 03, 2011 12:41

Sarjan paras hahmo omasta mielestäni, ehkäpä siksi, että samaistun Guilleen todella helposti ja Guillea on sarjassa helppo seurata. Guille osoittaa sarjassa epävarmuutta Tetéä ja heidän suhdettaan kohtaan, kuten kkiljun sanoikin, ja se on yksi asia, mikä on helppo asia minun ottaa vastaan, sillä en itsekään tiedä, rakastaako eräs henkilö minua todella, olenko sille tarpeeks hyvä jne, joten viidettä tuotantokautta on siinä mielessä mukava katsoa, kun keskimmäinen Serrano pohtii samoja kysymyksiä kuin minä itse.

Itse en tiedä, tykkäänkö enemmän pikku-Guillesta, teini-Guillesta vai siitä aikuisemmasta. Foorumilla on puhuttu, että "aikuisenpi on parenpi", mutta nyt kun Serranot on alusta asti aloitettu taas kerran, niin täytyy sanoa, että kaikki Guillen vaiheet, ovat omalla tavalla parhaita ja hauskoja.

En nyt ota oikein kantaa tuohon S-T:n kommenttiin Guillesta, koska mielestäni se ei ole totta, vaan ajattelen, että Guille on sarjan paras hahmo. Yhdyn Tselioksen lauseeseen S-T:n mielipiteestä. Enenpään en asiaan puutu ja jos sarjasta pitäisi joku heittää, niin en heittäisi ketään, koska kaikki ovat mielestäni sarjassa yhtä tärkeitä.

E: S-T en nyt ala väittelemään, sillä jokaisella on omat mielipiteet lempihahmoistaan ja jos et satu Guillesta pitämään, niin eihän sille mitään voi. Haluan vain, että sopu pysyy ja jokainen tykkää siitä, kenestä tykkää eniten, eihän se sen ihmeellisempää ole. :)
René
ÜBERDIEGO
 
Viestit: 21715
Liittynyt: To Heinä 03, 2008 9:25
Paikkakunta: Hämeenlinna

ViestiKirjoittaja S-T » Ma Tammi 03, 2011 12:54

René kirjoitti:Sarjan paras hahmo omasta mielestäni, ehkäpä siksi, että samaistun Guilleen todella helposti ja Guillea on sarjassa helppo seurata. Guille osoittaa sarjassa epävarmuutta Tetéä ja heidän suhdettaan kohtaan, kuten kkiljun sanoikin, ja se on yksi asia, mikä on helppo asia minun ottaa vastaan, sillä en itsekään tiedä, rakastaako eräs henkilö minua todella, olenko sille tarpeeks hyvä jne, joten viidettä tuotantokautta on siinä mielessä mukava katsoa, kun keskimmäinen Serrano pohtii samoja kysymyksiä kuin minä itse.

Joo hyvä homma, enkä mitään väittelyä edes hakenut kommentillani, totesin vain, että foorumin ykkösGuille-fanina, sinä jos kuka siitä voinet hermostua. ;)

Ja ihan oikeassa olet, että mielipiteet on jokaisella omat ja kun mielipiteet on hyvin perusteltuja, niin silloinhan ne ovat hyviä mielipiteitä, kuten esimerkiksi meillä kummallakin.

PS: Ja en minäkään nyt Guillea sarjasta pois halua, mutta jos joku pitäisi laittaa, niin ehkä sitten.
JUMALA ARMAHTAA, PALSTAMESTARI EI!!!
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
S-T
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
 
Viestit: 289102
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 3:56

ViestiKirjoittaja René » Ma Tammi 03, 2011 1:02

S-T kirjoitti:
René kirjoitti:Sarjan paras hahmo omasta mielestäni, ehkäpä siksi, että samaistun Guilleen todella helposti ja Guillea on sarjassa helppo seurata. Guille osoittaa sarjassa epävarmuutta Tetéä ja heidän suhdettaan kohtaan, kuten kkiljun sanoikin, ja se on yksi asia, mikä on helppo asia minun ottaa vastaan, sillä en itsekään tiedä, rakastaako eräs henkilö minua todella, olenko sille tarpeeks hyvä jne, joten viidettä tuotantokautta on siinä mielessä mukava katsoa, kun keskimmäinen Serrano pohtii samoja kysymyksiä kuin minä itse.

Itse en tiedä, tykkäänkö enemmän pikku-Guillesta, teini-Guillesta vai siitä aikuisemmasta. Foorumilla on puhuttu, että "aikuisenpi on parenpi", mutta nyt kun Serranot on alusta asti aloitettu taas kerran, niin täytyy sanoa, että kaikki Guillen vaiheet, ovat omalla tavalla parhaita ja hauskoja.

En nyt ota oikein kantaa tuohon S-T:n kommenttiin Guillesta, koska mielestäni se ei ole totta, vaan ajattelen, että Guille on sarjan paras hahmo. Yhdyn Tselioksen lauseeseen S-T:n mielipiteestä. Enenpään en asiaan puutu ja jos sarjasta pitäisi joku heittää, niin en heittäisi ketään, koska kaikki ovat mielestäni sarjassa yhtä tärkeitä.

E: S-T en nyt ala väittelemään, sillä jokaisella on omat mielipiteet lempihahmoistaan ja jos et satu Guillesta pitämään, niin eihän sille mitään voi. Haluan vain, että sopu pysyy ja jokainen tykkää siitä, kenestä tykkää eniten, eihän se sen ihmeellisempää ole. :)

Joo hyvä homma, enkä mitään väittelyä edes hakenut kommentillani, totesin vain, että foorumin ykkösGuille-fanina, sinä jos kuka siitä voinet hermostua. ;)

Ja ihan oikeassa olet, että mielipiteet on jokaisella omat ja kun mielipiteet on hyvin perusteltuja, niin silloinhan ne ovat hyviä mielipiteitä, kuten esimerkiksi meillä kummallakin.

PS: Ja en minäkään nyt Guillea sarjasta pois halua, mutta jos joku pitäisi laittaa, niin ehkä sitten.

No juu :) Kyllähän sen nyt ymmärtää, että aikamies ei oikein teinejä fanita, että maku on vaativampi ku meillä keskenkasvuisilla :D
Eihän se Guille kovin merkittävä hahmo sillain ollut, että ei sen poistuminen ois sarjasta mitenkään vahvasti välttämättä ois katsojiin vaikuttanu (paitsi minuun tietty :D), mutta hyvä, ettei poistunu, kun Fran, Veronica, Belén ja Nuria jo sarjasta lähti, jättäen sarjan hieman... Tyhjäksi.
René
ÜBERDIEGO
 
Viestit: 21715
Liittynyt: To Heinä 03, 2008 9:25
Paikkakunta: Hämeenlinna

ViestiKirjoittaja Guille-FAN » Ti Helmi 08, 2011 9:12

Minunkin mielestäni Guille on ehdottomasti sarjan paras ja hauskin hahmo! (Olen siis tyttö). Toki kaikilla on omat mielipiteensä Guillestä, mutta en voi sanoa muutakuin, että en osaisi kuvitella sarjaa ilman Guilleä. Onhan se sillä tavalla tärkeä hahmo, kun kuitenkin Diegon keskimmäinen poika.

En minäkään osaa sanoa, että missä vaiheessa Guille on paras. Alku oli hyvä, kun oli kaikki kepposet ja hauskuutukset, mutta sarjan myötä tapahtunut kasvu ei ole haitaksi käynyt missään vaiheessa!

Kappas, en tiennytkään, että Víctorilla on kuninkaallista sukua, tämä oli ihan uusi tieto! Kiitos tästä!
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
Guille-FAN
KvinttiDiego
 
Viestit: 7136
Liittynyt: To Heinä 17, 2008 7:22
Paikkakunta: Vantaa

Paluu kkiljunin Serranon perhe -asiantuntijapalsta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa