Octavio "Chuky" Salas

kkiljunin asiantuntijapalsta Serranon perheestä! Ehdota, kommentoi tai kysy

Valvoja: zapoing

Octavio "Chuky" Salas

ViestiKirjoittaja kkiljun » To Helmi 03, 2011 11:43

Kuva

Seuraavaksi hahmoanalyysivuoron saa äijätriojuniorin kolmas jäsen, Octavio Chuky Salas. Viidennessä jaksossa ensiesiintymisensä saava Chuky on heti ainaisen huumorin lähde. Chuky nähdäänkin useimmiten sarjan alkuaikoina Marcosin ja varsinkin Raulin uskollisena sidekickinä, jolla ei ole niin suurta roolia sarjassa. Huumorin lisäksi Chukysta parhaiten jäävät mieleen hänen hullut ideansa. Jos nostamme joitain Chukyn parhaimpia huumoripätkiä esille, parhaimpia on ehdottomasti jakson yhdeksän kohta missä hän Candelalta kysyy kuuluuko reputtaneiden joukkoon, vaikka selvästi tietää kuuluneensa. Jo Chukyn kaksi ensimmäistä esiintymistä sarjassa ovat erittäin hauskoja. Hulluja ideoita ja tohelointia Chukyn kohdalla on siis nähty monia. hän on mm. Raulin kanssa pyrkinyt lavastaa Alexia huumeiden käyttäjäksi. Useimmiten hänen hullutuksensa ovat jollain tavoin liittyneet Raulin tai Marcoksen vastaaviin. Chukyn rooli on sarjan kuluessa hieman kasvanut, mutta sama tohelointi ja huumori on ollut nähtävissä myös viimeisimmissä Chuky-jaksoissa. Viidennellä tuotantokaudella ja viimeistään Marcoksen lähdettyä sarjasta, Chuky on noussut M&E jne. ikäpolven toiseksi tärkeäksi mieshahmoksi Raulin jälkeen. Toki Alexkin pyöri aktiivisesti tässä vielä mukana, mutta hänen roolinsa oli ehkä yhtä suuri kuin Chukyn Marcoksen ollessa vielä maisemissa. Chuky-huumori pääsi viidennen tuotantokauden aikana kukkaansa, ja tuotantokaudella nähdään Chuky-kohtaus. Tämä on nimittäin jaksossa, missä Raul & co. tappelevat naapurinsa (Choni) kanssa ja Chuky pierullaan onnistuu sytyttämään tulipalon Chonin asunnossa. Mustafan ja monen muun hahmon tapaan Chukyn poislähtö sarjasta on jäänyt epäselväksi ja syitä ei kerrottu. Chuky kuitenkin mainitaan vielä myöhemmissä jaksoissa, esimerkiksi Raulin väittäessä poikaansa, Adriania, ensin Chukyn sukulaiseksi. Chukyn poismenon pienoinen epäselvyys harmittaa ainakin minua, koska minusta Chuky on ollut ehdottomasti sarja hauskimpia ja mielenkiintoisimpia hahmoja. Chukyn paikka alkutunnarissa (neljännen ja viidennen tuotantokauden aikana) olikin minusta ehdottomasti ansaittua.

Chukyn tärkeimpiä suhteita sarjassa oli ehdottomasti ystävyyssuhde Marcokseen ja Rauliin. Kuten edellä sanoin, Chuky oli tässä äijätriojuniorissa ehkä enemmän se tehokas sivustakatsoja. Kolmikon välinen ystävyys oli tiivistä, vanhempaa äijätrioa vastaan taisteltiin monin tavoin (keilailu, opiskelu). Koko kolmikko oli myös yhdessä soittamassa samassa bändissä, eli tietenkin Los Berberechosissa, jonka nimi oli alun perin Chukyn idea. Kuitenkin on sanottava, että Chuky oli luultavasti hieman tiiviimmin ystävystynyt Raulin kuin Marcoksen kanssa. Raulin kanssa Chukylla oli ehkä enemmän yhteistä.

E&M- sukupolven neljänteen tärkeään mieshahmoon, Alexiin (jota voisi leikiten sanoa vaikka Josicojunioriksi), Chukylla on ollut sarjan aikana ok suhde. Alussa Marcoksen ja Raulin vanavedessä Alexia hieman karsastettiin, mutta viidennelle tuotantokaudelle tultaessa kaverusten välillä oli jo hyvä kaveruussuhde.

Mikä sitten Chukyn erottaa äijätrio esikuvastaan Santista ja muista äijätriojuniorin jäsenistä on tietysti sen naisen puuttuminen. Ainoa virityksiä, mitä Chukylla on ollut vastakkaista sukupuolta kohtaan, on ollut Ruth ja Helena. Edellä mainitun Chukylta nappasi Alex ja jälkimmäisen Raul. Kun vertaamme Chukya vielä Santiin, voimme todeta että oli Chukylla Lourditaksen kanssa hetkittäistä silmäpeliä. Tästä on malliesimerkki jakso 23, missä Guille maksaa Chukylle Lourditaksen kanssa pussailemisesta. Tämä jälkeenkin Lourditas on selvästi hiukan säälivämmin kohdellut välillä kovia kokenutta Chukya.

Loistavasta, superhauskasta Chukyn hahmosta saamme kiittää näyttelijä Jimmy Barnatánia. Serranoiden lisäksi vuonna 1981 Madridissa syntynyt Barnatán on näytellyt tv- sarjoissa El peor programa de la semana, Petra Delicado, El comisario ja A salir de clase. TV:n lisäksi Barnatán on ollut mukana mm. seuraavissa elokuvissa: El robo más grande jamás contado, El dia de la bestia ja La herencia de Valdemar.

Kommentoida saa!
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

Paluu kkiljunin Serranon perhe -asiantuntijapalsta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa