Serranon perhe -keskustelufoorumi

Amparines

kkiljunin asiantuntijapalsta Serranon perheestä! Ehdota, kommentoi tai kysy

Valvoja: zapoing

Amparines

ViestiKirjoittaja kkiljun » Su Loka 09, 2011 6:53

Kuva

Helenan jälkeen hahmoanalyysivuoron saa sitten hahmo, jonka merkitystä voitaisiin luokitella alle puoleen Helenan merkityksestä. Kyseessä on jaksossa 72 esiintynyt Diegon ja Santin lapsuudenystävä Amparines.

Amparineksen sarjassa olo liittyy jakson 72 juonikuvioon, missä Santi etunenässä päättää, että veljen on syytä siirtyä eteenpäin, eikä vain velloa itsesäälissä. Lucian ja Diegon ero oli tapahtunut juuri edellisessä jaksossa, ja Diego ei ollut läheskään päässyt sinuiksi asian kanssa. Amparineksen veli oli jakson alussa tullut käymään tavernassa (myydäkseen maatilansa tuotteita) ja pyytänyt lapsuudentuttujaan (lähinnä Santia) maalle käymään ja valitsemaan parhaat mahdolliset kinkkupalat. Santi on aivan mukana ideassa, ja saa Fitin avulla Diegonkin idean kannalle. Santille tuo lisäinnostusta uutiset siitä, että lapsuudenystävä tuntuisi olevan vielä vapailla markkinoilla. Kolmikon saavuttua maatilalle, näemme Amparineksen ensimmäisen kerran. Hän tuntuu mukavalta ihmiseltä, ja ottaa Santin ja Diegon avosylin vastaan. Vähemmän innostuneen vastaanoton Serranon veljekset saavat tilan teurastajalta. Amparines aloittaa melkein heti pienen flirttailun Diegon kanssa. Santi ja Fiti rohkaisevat Diegoa tekemään menemään eteenpäin naisen kanssa. Diego on tosin hieman epävarma. Lopulta kaksikko menee yhdessä yhteen tilan huoneista, ja Amparines aloittaa taas lähentelynsä. Siinä vaiheessa tilan teurastaja saapuu kinkkuveitsi kädessään oven taakse. Näin meille paljastuu, että hänellä ja Amparinesilla on menneillään salasuhde. Jännittävien tilanteiden jälkeen Fiti ja Santi saavat Diegon selvin nahoin ulos ja he palaavat sitten Madridiin. Amparinesista sitten ei kuulla mitään tämän jälkeen.

Jos ajattelemme, mikä on ollut Amparineksen lyhyen roolin tarkoitus, niin mieleen tulee ainakin yksi päämerkitys. Ensinnäkin hahmon on ollut tarkoitus, ehkä hieman nostaa Diego ylös itsesäälin aallokostaan. Diegohan oli juuri eronnut suuresta rakkaudestaan, ja masennuksen ja huonon olon määrä oli valtaisa. Lucian Barcelonaan muuttosuunnitelmat Teten Madridiin jäämisineen, ei nyt tilannetta ainakaan parempaan suuntaan vienyt. Joten pieni kiinnostuksen osoitus joltain naiselta on vain tuonut Diegolle positiivisia asioita. Hän on taas nähnyt olevansa kaikesta kärsimyksestä huolimatta naisten mielestä kiinnostuksen kohde. Tosin, kuten alemmissa kappaleissa puhun, Amparinesilla taisi olla muutkin syyt mielessä kuin vain Diegon kanssa flirttaileminen.

Amparinesta kuvaillessa parhaat adjektiivit olisivat luultavasti pulska ja erittäin maanläheinen. En kutsuisi häntä mitenkään tyhmäksi, mutta on hän ehkä luultavasti lähellä Diegon tasoa. Eli kaikkinensa siis aikamoinen Lucian vastakohta. Se tietysti, että hän on maalta, lisää vielä eroa. Amparines ei kuitenkaan mielestäni tunnu olevan täysin stereotyyppinen espanjalainen maalaisrouva.

Ainoassa jaksossaan Amparines on eniten tekemisissä seuraavien hahmojen kanssa: Diego, Santi, Amparineksen veli, ja tilan teurastaja.

Diegon Amparines tunsi siis jo lapsuudestaan asti. Emme saa tarkemmin tietää, oliko kaksikko silloin jopa yhdessä tai toisiinsa ihastuneita. Tuntuu siltä, että Diego ja Amparines olivat nuoruudessa paljon yhtenä kaksikkona, Santin ja Amparineksen veljen ollessa toinen kaksikko. Jaksossa siis on pienen suhteen mahdollisuus, mutta lopulta tästä ei tule mitään. Molemmilla on jo muut naiset/miehet mielessä.

Santin kanssa Amparineksella tuntuu myös olevan ihan hyvä suhde. Santi ainakin pitää naisesta. Toki Santin mielipiteen taustalla on Luciaan päin kohdistuva viha. Santinhan mukaan Lucia on kaiken pahan alku, ja Diegon olisi unohdettava tämä. Santihan ei itse Luciaa inhoa, vaan enemmän hänen Diegolle aiheuttamaan tuskaa ja kärsimystä. Joten siksi Amparineksen flirttailu oli Santin mielestä vain hyvä asia.

Veljensä kanssa Amparineksella on sitten kinkkisempi suhde. Veli tuntuu olevan ylisuojelevainen, ja Amparines ei tunnu kertovan tälle asioistaan. Suhde teurastajankin kanssa oli jäänyt pimentoon ja pois veljen tietämyksestä.

Viimeisimpänä, mutta ei sitten vähäisempänä, on sitten suhde teurastajan kanssa. He ovat salaa yhdessä, ja tuntuu siltä että Amparines haluaisi kertoa asiasta veljelleen. Teurastaja haluaisi kuitenkin pitää asian salassa. Siinä ehkä myös perimmäinen syy Amparineksen flirttailevaan käytökseen Diegoa kohtaan.

Amparineksen hahmosta saamme kiittää näyttelijä Ane Gabarainia. Donostiassa, Baskimaassa, vuonna 1963 syntynyt Gabarain on Serranoiden lisäksi ollut mm. mukana tv-sarjoissa 7 vidas, Periodistas ja Mi querido Klikowsky. Elokuvien puolelta huomionarvoisia ovat elokuvat La comunidad, Kilker dema ja 800 balas.

Saa kommentoida.
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

Paluu kkiljunin Serranon perhe -asiantuntijapalsta

  • Paikallaolijat

    Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa