Carlos

kkiljunin asiantuntijapalsta Serranon perheestä! Ehdota, kommentoi tai kysy

Valvoja: zapoing

Carlos

ViestiKirjoittaja kkiljun » Su Marras 06, 2011 7:42

Kuva

Kakkos-Lucian jälkeen hahmoanalyysin kohde pysyy vähemmän merkityksen omaavassa hahmossa. Kyseessä on nimittäin Ferminin ex-poikaystävä Carlos.

Carlos oli sarjassa yhteensä kahdessa jaksossa. Piipahdukset jäivät molemmissa aika vähäiseksi, ja toinen jakso oli periaatteessa vain minuutin pyrähdys. Ensimmäisessä Carlos-jaksossa hän mukanaan olo liittyi Fernandon homouden paljastumiseen Diegolle ja muille. Carlos oli jättänyt Fernandon jakso alussa pelkällä kirjelapulla, ja Fernando oli ollut ymmärrettävästi tästä aivan alamaissa. Diego oli psykologinsa kärsimykset nähdessään huolestunut ja päättänyt auttaa asiassa. Hieman udeltuaan Diegolle selvisi sitten, että Fernandon ex on mies, ja Fernando siis homo. Tämä ei Diegon auttamisintoa hellittänyt, vaan hän päätti saada eripurainen kaksikko jälleen yhteen. Joten homotestin turvin äijätrio sai sitten Carlosin henkilöllisyyden selville. Carlosin hautausurakoitsija-ammattia hyväksikäyttäen mies houkutettiin Serranoille, missä sitten hänelle selitettiin tilanne. Carlosin käytös ei tosin tuota toivottua tulosta. Fernando ei myöskään pidä äijätrion sekaantumisesta hänen asioihinsa, ja suuttuu kolmikon päälle. Carlos ja Fermin tapaavat miesviisikon ollessa Gay-baarissa, ja tapaaminen ei suju hyvin. Tämä onkin sitten viimeinen vilaus Carlosista hänen ensimmäisessä jaksossaan.

Toinen lyhyt piipahdus tapahtuu jaksossa 115. Siinä Carlos on menossa naimisiin, ja on kutsunut Ferminin sinne. Fermin saa Josicon esittämään hänen seuralaistaan. Carlos tulee sulhasensa kanssa tavernaan pröystäilemään, ja tämä on sitten viimeinen kerta kun näemme Carlosin hahmon.

Miten sitten Carlosia voisi kuvata. Hän on luonteeltaan ehkä hieman toisenlainen, kuin se, mitä perinteisiltä homohahmoilta voisi olettaa. Carlosista saa lähinnä erittäin negatiivisen kuvan. Tämä johtuu tietenkin siitä, että hän on Ferministä eronnut, ja pidemmän ajan hahmona Ferminillä on katsojien myötätunto puolellaan. Carlos esitellään myös mielestäni erittäin negatiivisessa valossa. Hänen kohdallaan ei taida olla melkein yhtään positiivista tekoa koko sarjassa.

Carlosin osalta se tärkein hahmo sarjassa on ollut Fermin. Emme tiedä mitään heidän välisestä suhteestaan ja seurustelustaan, mutta olettaa saattaa, että Fermin oli se aktiivinen osapuoli tässä suhteessa. Sen näkee jo siinä, miten raskaasti psykologi eron otti. En nyt sanoisi Carlosin leikkineen Ferminin tunteilla, mutta suhde tuntuu olleen kovin yksisuuntaista tunteiden palon osalta.

Ferminin lisäksi Carlos on sitten enemmän tekemisissä äijätrion kanssa. Tätäkään suhdetta ei voida mitenkään hyväksi kutsua, äijätrion ollessa Ferminin puolella asiassa. Lisäksi Santissa oli ainakin havaittavissa pientä homofobiaa.

Carlosin kauttaaltaan negatiivisesta hahmosta saamme kiittää näyttelijä Eduardo Velascoa. Velasco on Serranoiden lisäksi ollut mukana mm. tv-sarjoissa Tirando a dar, Amar en tiempos revueltos, Lalola ja El internado. Elokuvien puolelta mainittakoon Donde el olor del mar no llega ja El patio de mi cárcel.

Saa kommentoida!
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Handee » Ma Marras 07, 2011 6:15

Hmm. Ei sen kummempaa mielipidettä tästäkää kaverista, en muistanu koko toista piipahdusta ennen kun luin tätä. Mutta ehkä vähän turha hahmo, tietyllä tavalla oli sillä merkityskin, kun Fernando tuli kaapista ja äijät sai tietää asiasta. Mutta ei nyt mikään merkittävä tapaus kuitenkaan.
Kuva
Avatar
Handee
HYPERDIEGO
 
Viestit: 29847
Liittynyt: Pe Heinä 11, 2008 8:16


Paluu kkiljunin Serranon perhe -asiantuntijapalsta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa