Sandra

kkiljunin asiantuntijapalsta Serranon perheestä! Ehdota, kommentoi tai kysy

Valvoja: zapoing

Sandra

ViestiKirjoittaja kkiljun » Su Marras 20, 2011 7:39

Kuva

Inésin jälkeen hahmoanalyysivuoron saa jälleen toinen yhden jakson ihme, Sandra.

Sandra ainoa jakso on jakso 85. Hahmon toiminta liittyy läheisesti siihen, miten Fitillä on vaikeaa tottua elämään ilman Candelaa. Jaksossahan Fiti ensiksi väsytti pakotetulla innollaan äijätrion muut jäsenet ja Josicon. Kun tämä ei onnistunut, ryhtyi mies hengailemaan Raulin, Afrin ja muitten sen ikäisten kanssa. Joukkio on ensiksi Serranoilla, mutta sitten aika äkkiä siirtyy baariin. Siten tutustumme sitten ensimmäistä kertaa Sandran hahmoon. Sandra nimittäin on kyseisessä baarissa töissä. Nuoret ovat keskenään tuttuja, mutta Fiti ei ole naista vielä kertaakaan nähnyt. Eron jälkeisen tekopirteyden voimalla Fiti aloittaa Sandran kanssa flirttailun. Kaikki sujuu hyvin, ja kaksikko lopulta ajautuu Serranoille, minne Fiti on Raulin kanssa muuttanut. Diegon kanssa juttelun jälkeen uusi pari aloittaa tanssimiset ja kuhertelut. Kuitenkin ennen kuin lemmenpari pääsee tositoimiin, tapahtuu jotain Fitissä. Joten puuhailujen sijaan Sandra toimiikin Fitin lohduttavana olkapäänä. Aamulla Sandra lähtee pois, ja Fiti antaa naisen lähdettyä ymmärtää, että jotain olisi parin välillä tapahtunut. Sandran näemme vielä kerran jaksossa tämä tullessa koruansa hakemaan. Siinä hän paljastaa sitten yöstä kysyttäessä, että pari ei mitään tehnyt.

Sandraa näkyy niin vähän sarjassa, joten emme hänen luonteestaan paljoa saa selville.

Sandraa voi kyllä kutsua ainakin kauniiksi. Hän myös sosiaalinen, minkä ehkä voi huomata hänen työpaikkavalintansa kohdalla. Tosin voihan periaatteessa epäsosiaalinenkin olla baarissa töissä, mutta se taitaisi olla enemmän poikkeustapaus. Sandran ehkä se tärkein piirre on sitten se, että hän on empaattinen ja välittää aivan uusita tuttavuuksista. Joku pinnallinen typykkä olisi voinut vetää heti pultit siinä vaiheessa, missä Fiti ei sitten yllättäen pystynytkään touhuihin. Sandra oli kuitenkin empaattisena ja välittävänä ihmisenä valmis kuuntelevan mekaanikon murheita. Hieno piirre. Joten luonteeltaan Sandra on melkein täydellinen nuori nainen.

Sandran tärkein kanssakäyminen tässä jaksossa tapahtuu Fitin kanssa. Sandra tapaa siis miehen tämän elämän synkimmällä hetkellä. Pitkäaikainen vaimo on juuri lähtenyt Kanarialle toisen miehen perään. Mies on sekaisin, ja kärsimyksen unohtaakseen valmis uusiin seikkailuihin. Joten aikalailla hyvä paketti. Uskon, että tässä suhteessa tapahtui molemminpuolista tykästymistä. Fiti piti Sandrasta, ja Sandra sitä vastoin Fitistä. Mikä sitten Sandraa Fitissä viehätti? Sitä emme saa tietää, mutta joku mekaanikossa veti puoleensa. Ehkä juuri siinä nousi edellisessä kappaleessa esille ottamani Sandraan piirre, eli empaattisuus. Suhde sitten äkkiä kariutui siihen, että Fiti huomasi olevansa kykenemätön siirtymään eteenpäin. Olisiko parivaljakosta sitten mahdollisesti voinut kehkeytyä jotain vakavampaakin? Sitä emme tiedä, mutta ainakin mahdollisuudet olivat esillä. Sandran puolelta uskon, että nainen (tyttö) olisi voinutkin jatkaa juttua, mutta Fiti sitten huomasi, että parempi selvittää asioita yksinään.

Fitin lisäksi Sandra ei jaksossa kovin monen muun hahmon kanssa ollut paljon tekemisissä. Raulin ja kumppanit Sandra selvästi tunsi jo ennestään, koska nämä tervehtivät tätä baariin mennessä. Looginen päätelmä on tietysti se, että joukkio on kyseisen baarin vakioasiakkaita. Sitä kautta he ovat sitten tutustuneet siellä työskentelevään Sandraan. Toki muutkin mahdollisuudet ovat mahdollisia, mutta tuon teorian luulisin olevan aika lähellä totuutta.

Lucian ja Diegon kanssa Sandra on jaksossa kahdesti lyhyesti tekemisissä. Molemmilla kerroilla näemme aivan normaalin vuorovaikutustilanteeseen. Toki ensimmäisen kerran oleminen yöllä, jolloin hieman huppelissa olevan Sandra saapuu ensimmäistä kertaa Diegon ja Lucian luo, ehkä hieman negatiivisesti vaikutti ensivaikutelmaan. Mutta toinen kerta viisaan, selväpäisen ja ehkä Fitistä hieman huolestuneen Sandran kanssa menee sitten aivan nappiin.

Sandra empaattisesta baarityöntekijästä saamme kiittää näyttelijä Marta Hazasia. Santanderissa 1977 syntynyt Hazasilla on ollut kohtalaisen menestyksekäs näyttelijänura. Yli 10 jakson rooleja löytyy neljästä tv-sarjasta: SMS, sin miedo a soñar, El internado (mukana mm. NM-sarjan Luis Merlo ja Serranoista tuttu Eduardo Velasco (Carlos)), Impares ja Bandolera. Pienempiä rooleja on mm. sarjoita Cuentáme, El comisario ja Hospital Central. Elokuvien puolelta voidaan mainita mm. elokuvat: Lo contrario al amor (mukana mm. Pepa Aniorte), 8 citas (mukana Fernando Tejero) ja El asombroso mundo de Borjamari y Pocholo (mukana Santiago Segura, Javíer Gutiérrez, Pilar Castro ja Lolés Leon).

Saa kommentoida!
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja S-T » Su Heinä 15, 2012 10:04

Enpä olisi muistanut tätä hahmoa ollenkaan ilman tätä kkiljunin ansiokasta analyysiä taikka sarjan uudelleen katsomista.

Vaikuttaa muistikuvieni mukaan hyvältä hahmolta ja etenkin kuvan mukaan hyvältä iskukohteelta. Hyvä "yhden ihmeen" tai "yhden jakson" hahmo ja hahmoviritelmä siis.
JUMALA ARMAHTAA, PALSTAMESTARI EI!!!
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
S-T
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
 
Viestit: 289102
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 3:56


Paluu kkiljunin Serranon perhe -asiantuntijapalsta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa