Emilia

kkiljunin asiantuntijapalsta Serranon perheestä! Ehdota, kommentoi tai kysy

Valvoja: zapoing

Emilia

ViestiKirjoittaja kkiljun » La Joulu 31, 2011 6:02

Kuva

Seuraavaksi jaksorankingin piinapenkkiin saapuu taas merkitykseltään tärkeämpi hahmo. Tämä on kuudennen kauden alussa tavernan omistanut Emilia. Emilia aloittaa myös kuudennen kauden hahmojen analysoinnin. Analysoitavia on yhteensä 15 kappaletta, ja joukossa mm. Su, Manu, Ana ja Celia.

Mutta nyt siirrytään sitten asiaan. Emilia nähdään sarjassa ensimmäistä kertaa aivan kuudennen kauden avausjakson lopussa. Santi ja Diego olivat joutuneet Fitin ja Santin hölmöilyjen ansiosta vaikeuksiin, ja taverna oli menetetty. Ostajia piti löytyä, ja Emilia sitten ilmestyi ostajaksi. Pienen neuvottelun jälkeen hän myös suostui pitämään edellisen omistajakaksikon työntekijöinään. Ensimmäisessä jaksossa emme vielä muuta saa selville Emiliasta, mutta toisessa jaksossa alkaa jo sitten enemmän tiedonmurusia tulemaan esille. Jaksossahan Emilian ja mieskaksikon yhteistyö tavernassa ei suju ollenkaan ja miehet lähtevät livohkaan. Lourdes ja Lucia tapaavat Emilian koulussa, naisen tullessa kertomaan, että hänen tyttärensä tarvitsee koulua. Näin saamme tietää Sun olemassaolosta. Toisessa jaksossa Fiti kohtaa myös Emilian ensimmäistä kertaa. Tästä suhteesta tuleekin yksi Emilian sarjassa oloaikaa paljon määritellyt suhde. Santi ja Diego jatkavat temppuilua ja Emilian on otettava Fiti tavernaan töihin. Su on sitten siinä vaiheessa tullut Madridiin, ja Emilian ongelmat vaan lisääntyvät. Fiti on ehkä tässä vaiheessa jo hieman ihastunut naiseen, joten mies päättää olla kaikin voimin tämän apuna. Eniten tämä sitten näkyy siinä, että Fitistä tulee Emilialle tuki ja turva juuri Suhun liittyvissä asioissa. Neljäs Emilian jakso meneekin sitten lähinnä Sun kanssa kinasteluun, mutta teemana on myös Santin Fitiä kohtaan osoittama nyrpeys, ja siitä johtuva hieman myrkyllinen työilmapiiri. Viidennessä Emilia-jaksossa näemme sitten jo Emilian ex-miehen, ja tutustumme lisää Sun ja Emilian erittäin kinkkiseen suhteeseen. Fitin ihastuminen sen kuin vain jatkuu. Seuraavissa jaksoissa tämä on edelleen se kantava teema, ja Su saa olla kokoajan se sijaiskärsijä. Emilia ei aluksi kovin innokas Fitin suhteen ole, mutta jakson 105 tienoilla tapahtuu sitten jo pientä muutosta. Olihan hänellä jo jaksossa 103 erään lakimiehen kanssa pientä säpinää. Jakson 105 tapahtumat eivät vielä tuo asiaan mitään muutosta, mutta jaksossa 107 sitten tapahtuu. Fiti ja Emilia ovat hetkittäin yhdessä, mutta suhde loppuu aika nopeasti sen jälkeen. Fiti-teeman lisäksi näidenkin jaksojen aikana Emilialla on paljon selvittelemistä Sun kanssa käytävässä suhteessa, ja tavernakin tuottaa oma hommaansa. Jakson 107 dramaattisten tapahtumien jälkeen alkaa Emilia sitten vähitellen lähteä pois sarjasta. Jaksossa 108 hän ilmoittelee luopuvansa tavernasta ja jaksossa 109 hän myy sen sitten. Ostajaksihan ensin pyrittiin samaan Marcosta, mutta lopulta Emilia saa sen ilomielin myytyä takaisin Serranon veljeksille. Jakson 108 jälkeen emme sitten Emiliaa sarjassa näe. Kunnon selitystä ei tule, mihin nainen häviää. Se on kuitenkin selvä, että kovin kauaksi hän ei lähtenyt. Tytär Su on nimittäin T&G-sukupolven ja Raulin toilailuissa mukana lähes kuudennen kauden loppuun asti (jakso 124).

Miten sitten Emiliaa kuvailisimme? Hän ensinnäkin jälleen kerran sopii siihen serranomiehiä innostavaan ja kiihottavaan muottiin, eli kauniin näköinen ja älykäs. Candy Loven tavoin hänestä puuttuu se yhteys opetusalalle. Mutta on Emiliassa paljon muitakin piirteitä. Hänestä saa hieman epävarman naisen kuvan. Epävarmuus näkyy luonnollisesti selvimmin, kun Emiliaa katsotaan hänen ja Sun suhteen näkökulmasta. Emilia ei oikein osaa olla tyttären kanssa. Muistaakseni emme täysin saa selville, mitä hän Milanossa eläessään touhusi. Oliko peräti aivan kotiäitinä? Emilia voi joskus saada myös hieman hölmistyneen ihmisen kuvan. Hän usein tuntuu olevan aivan ihmeissään tavernan asioiden kanssa, eikä oikein osaa olla riittävän kova vaikka Santia kohtaan. Eli tämä voi taas antaa sellaisen kuvan, että Emilia eli mahdollisesti aika helppoa elämää ja ylellistä Milanossa. Se oikea elämä oli aivan vierasta hänelle.

Emilian kohdalla se eniten määrittävä suhde on suhde tyttäreen, Suhun. Emme tiedä, mikä kaksikon suhde oli Milanossa, mutta se on selvä, että Madridissa suhde on kaikkea muuta kuin helppo. Su on selvästi ollut pieni isän lellikki, ja ei mielellään joutunut tästä eroon. Joten tämä jo lähtökohtaisesti antaa äidin ja tyttären suhteelle aika huonon alun. Emilia onkin siiten melkein koko sarjassa olonsa ajan tukkanuottasilla tyttären kanssa. Harvinaisen pahoja ovat ne aivan ensimmäiset jaksot, missä tuntuu että kaksikko käy kohta toistensa kimppuun. Vähitellen ja ehkä hieman Fitin avittamana, alkaa suhde muuttua. Emiliasta ei tule se ainoa syntipukki, vaan Su näkee, että isäpappa ei ole se täydellinen. Emilian puolelta suhde on mielestäni ollut koko ajan rakastavan äidin huolehtimista tyttärestään. Joten raskaaksi tytön kapinointi äidille kyllä kävi. Suhde parantuu sitten Emilian ajanjakson loppuun mennessä, ja tuntuu olevan hyvä, myös Emilian poistumisen jälkeen. Selvää tietoa tästä ei saada, koska Su ei tunnu mainitsevan äidistään mitään koko sarjassa olonsa loppuajan.

Su-suhteen jälkeen sitten se ehdottomasti tärkein suhde on suhde Fitiin. Kaksikko siis tapaa ensimmäistä kertaa tavernassa jaksossa 99. Aika äkkiä Fiti naiseen ihastuu, vaikka Emilia selvästi ei miehestä sillä tavalla välitä. Yhdessä he kuitenkin yrittävät selvittää Su-ongelmia ja pyörittää tavernaa. Jakson 105 retken aikana sitten Emiliankin puolelta jotain muuttuu. Fiti ei tunnukaan enää niin luotanansatyöntävältä. Tämä kaikki johtaa parin pieneen seurusteluun. Intohimoisia hetkiä vietetään, mutta lapsista johtuvien ristiriitojen takia suhde loppuu kovin nopeasti. Tämän jälkeen kaksikon kanssakäyminen on vaivaantunutta, ja uskon Fitin kanssa koettujen sotkujen olevan osasyynä Emilian lähtöön. Pikasuhteen alkuhan oli myös mielenkiintoinen. Emilia ei tuntunut olevan kovin kiinnostunut Fitistä enne (miinus jakson 105 suudelma) ennen kuin tämä kertoi lähtevänsä pois tavernasta. Eli miehen menettäminen oli vasta se viimeinen katalysaattori. Joten on varmasti turvallista sanoa, että Fiti oli tässä parissa se aktiivisempi osapuoli.

Santin ja Diegon kanssa Emilia oli Fitiin nähden huomattavasti vähemmän tekemisissä. Näitä suhteita hiersi tietysti mieskaksikon uusi asema. Santi varsinkin suhtautui lähes koko ajan Emiliaan negatiivisesti. Diego taas oli paljon neutraalimpi. Mutta kaikkinensa lopulta kolmikon välillä kehkeytyi ihan kohtalainen työsuhde.

Äijätrion ja Sun lisäksi Emilia ei ollut kovin monen hahmon kanssa tekemisissä. Nyt mieleen tulevat vain Lucia, Choni ja Lourdes. Kaikkiin kolmeen suhde oli hyvä, vaikka Choni luultavasti Fitiä välillä liian innokkaasti Emilialle työnsi.

Ex-mieheen Emilialla oli tietysti huonot suhteet. Näemme tätä katkeroitunutta kanssakäymistä vain jaksossa 102, mutta puhelinkeskustelujen perusteella ei suhdetta mitenkään hyväksi voi kutsua.

Emilian hahmosta saamme kiittää näyttelijä Pilar Castroa. 1970 Madridissa syntynyt Castro on Paulo Piresin tavoin ainoa serranonäyttelijä, joka on kahta eri hahmoa esittänyt sarjan aikana. Castron toisena hahmona on toisen kauden Pili. Toisin kuin Piresin tapauksessa Castron tuplarooliongelmassa on selvästi tapahtunut sarjan tekijöiltä pieni lapsus. Castro on myös siksi, mielenkiintoinen näyttelijä, että hän kuuluu niiden näyttelijöiden joukkoon, jonka nimen tunsin jo ennen kuin katsoin sarjaa. Castro onkin menestynyt hyvin näyttelijäurallaan. Hän on voittanut kaksi palkintoa ja ollut kerran Goya-ehdokkaana parhaasta naissivuosasta (elokuvana Gordos). Edellä mainitun Gordos.elokuvan liäskis Castro on näytellyt mm. elokuvissa Los aires dificiles, Volver, Días de fútbol ja Los 2 lados de la cama. Almodovarin elokuvassa Volver (näyttelijöinä mm. Penelope Cruz, Carmen Maura, Lola Duenas, Pepa Aniorte) Castron esiintyy vain poistetuissa kohtauksissa. Días de fútbol-elokuvassa vastanäyttelijöinä toimivat mm. Alberto San Juan, Ernesto Alterio (Malena Alterion veli), Fernando Tejero ja Natalia Verbeke. Elokuvassa Los 2 lados de la cama mukana myös Veronica Sanchez (pääsosiisa tässäkin Alberto San Juan ja Ernesto Alterio). Los 2 lados de la cama on jatkoa elokuvalle El otro lado de la cama jossa mukana A. San Juanin ja E. Alterion lisäksi mm. Natalia Verbeke ja Paz Vega. Television puolella Castro on Serranoiden lisäksi näytellyt mm. sarjoissa Cuestión de sexo, Maneras de sobrevivir, Cuéntame ja A salir de clase (josta tuli kuuluisaksi).

Saa kommentoida!
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Handee » La Joulu 31, 2011 7:37

Emilia oli ihan ok hahmo, vähän Fitille sutinaa joka kuitenkin loppu lyhyeen.
Ei mulla oo mitään sen kummallisempaa sanottavaa Emiliasta, oli vaan jotenkin pikanen visiitti ja ihanasti sai aina santin raivoihin jollain jutuilla mitä muokkaili tavernassa.

Kiitos analyysistä (:
Kuva
Avatar
Handee
HYPERDIEGO
 
Viestit: 29847
Liittynyt: Pe Heinä 11, 2008 8:16

ViestiKirjoittaja S-T » Su Heinä 15, 2012 11:22

En ole koskaan tykännyt Emiliasta :x

Ei mikään herkkupakkaus, mutta muutenkin aika tyhmä hahmo mielestäni.

En oikein tiedä syytä näille mielipiteille (ulkonäköä lukuun ottamatta), mutta ehkä syyt ovat perimmäisiltään ne, että Emilia "vei" tavernan Serranon "pojilta".

Ainoa hyvä asia Emiliassa lieneekin se, että hänen mukaan tuli Su, josta en kyllä hänestäkään pitänyt muuten kuin välillä ulkonäöllisesti... :?

Ps. Ansiokasta settiä kkiljun, kuten Handee toteaakin!
JUMALA ARMAHTAA, PALSTAMESTARI EI!!!
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
S-T
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
 
Viestit: 289102
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 3:56

ViestiKirjoittaja Shelle » Su Heinä 29, 2012 8:59

Fitin & Emilian sutina oli hauskaa katsottavaa, sääli ettei heidän juttu kestänyt. Hahmona jotenkin liian kireä.
♥ Let your colors burst
you're a firework
Shelle
KESÄN KEISARINNA 2022 & JOULUN KEISARINNA 2022 & VVK I 2022 & VVK II 2022 & SST I 2022 & VAK I 2022 & VF I 2022 & VF II 2022 & Käyttäjäryhmien kuningas 2022
KESÄN KEISARINNA 2022 & JOULUN KEISARINNA 2022 & VVK I 2022 & VVK II 2022 & SST I 2022 & VAK I 2022 & VF I 2022 & VF II 2022 & Käyttäjäryhmien kuningas 2022
 
Viestit: 461590
Liittynyt: Su Touko 04, 2008 5:43
Paikkakunta: Etelä-Suomi


Paluu kkiljunin Serranon perhe -asiantuntijapalsta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa