Eläydyn yleensä kyllä vähän liikaakin. Jos sattuu joku pienikin vastoinkäyminen jollekin, ärsyynnyn hirveesti tai jos jotain ihanaa tapahtuu oon oikeesti sen henkilön puolesta onnellinen tai jos joku on jotenkin tyhmä, ei vaikka tiedä jotain englannin kielen sanaa niin tekis mieli hypätä sinne ruutuun ja sanoa se oikein
Ja esim. kun Lucía kuoli niin tottakai itkin sitten sen koko loppujakson. Ja vielä sekin kun joku muistelee Lucíáa niin tippa on TAAS linssissä. Äiti ja isä kattoo aina vähän pitkään ku puhun telkkarille. Plus monet kaverit ei oikein ymmärrä mua siinä asiassa
Ei sille vaan voi mitään.