Jakso 04x16: Ammatinvalinta

Keskustele sarjan jaksoista ja tuotannosta

Jakso 04x16: Ammatinvalinta

ViestiKirjoittaja S-T » Ma Huhti 07, 2008 12:52

Tämä jakso on yksi sarjan juonenkäänteiltään typerimmistä ja huonoimmista. E&M faneille tämä jakso on oikeaa myrkkyä.

Miksi Marcos ei lähtenyt Barcelonaan Evan mukana? Kaikki, jotka tietävät tilanteen tietävät myös sen, että oikeassa elämässä Marcos olisi lähtenyt Evan mukaan. Kyseessä on kuitenkin sarja ja Marcos ei lähtenyt.

Ensimmäisenä E&M fanien viha kohdistunee oikeutetusti käsikirjoittajiin ja tuotantoon. Miksi helvetissä taas tällainen juonenkäänne? Mutta fakta lienee ja omasta mielestäni on selvästi se, että Veronica oli riitaantunut tuottajien kanssa ja samalla myös elokuvan teko painoi päälle. Eva oli siis kirjoitettava Veronican halusta pois? Fran taas ei halunnut lähteä sarjasta ja koska sopimus oli, ei häntä voinut halvalla saada pois sarjasta ja tuskin siinä vaiheessa vielä haluttiinkaan Marcosta pois sarjasta.

Veronican lopullisen lähdön jälkeen, Franista tuli valitettavasti turha Serranon tuottajille, tätähän Fran itsekin vihjaili yhdessä haastattelussa.

Mutta kyllä minua kyrsii tällaiset juonenkäänteet ja tämä jakso 4x16 lieneekin yksi E&M fanien inhokeista.
Viimeksi muokannut S-T päivämäärä Pe Touko 30, 2008 9:09, muokattu yhteensä 1 kerran
JUMALA ARMAHTAA, PALSTAMESTARI EI!!!
Kuva
Kuva
Avatar
S-T
Emeritus Pääylläpitäjä SPK & VK I 2024, SST II 2024 & SPKFAK I 2024 & VT 2024 & KäKu 2024 & SP -tohtori 2024 & SPK 100 - 2024 & KO 2024 & VTJ 2024 & JJ 2024 & PAK 2024 -pääsarja & MF 2024 -omistaja
Emeritus Pääylläpitäjä SPK & VK I 2024, SST II 2024 & SPKFAK I 2024 & VT 2024 & KäKu 2024 & SP -tohtori 2024 & SPK 100 - 2024 & KO 2024 & VTJ 2024 & JJ 2024 & PAK 2024 -pääsarja & MF 2024 -omistaja
 
Viestit: 340651
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 3:56

ViestiKirjoittaja Make » Ma Huhti 07, 2008 12:41

Jos totta puhutaan niin mua kyllä kyrsi todella paljon, että Marcos ei lähtenyt sinne Evan mukaan Barceloonaan :twisted: Mutta ei sille voi mitään.
Kuva
Make
Mestarien finaali 2020 -suunnitteluokan mestari [x4] & Vuoden 2020 parhaan avatarin suunnittelija
Mestarien finaali 2020 -suunnitteluokan mestari [x4] & Vuoden 2020 parhaan avatarin suunnittelija
 
Viestit: 15705
Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 8:33

ViestiKirjoittaja Mogambo4life » Ma Huhti 07, 2008 2:43

Mulle se oli jotenkin outo asia koska Marcos ei lähtenyt.
Koska Eva ja Marcos oli lähes parhaimmillaan silloin ja muutenkin aika outoa että jää vaan sen takia että koti on tärkeämpi.
(ainakin mä luulen että se syy)

Sitten se kohtaus oli taas sellainen ''En halua nähdä sinua enää ikinä''-kohtaus joka mua yleensä ärsyttää.

Kyllä Marcos yksinkin pärjäisi,mutta heidät on luotu toisilleen.
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
Mogambo4life
SUPERDIEGO
 
Viestit: 14023
Liittynyt: To Helmi 21, 2008 12:26
Paikkakunta: Vantaa

ViestiKirjoittaja stgnikki » Ma Huhti 07, 2008 9:52

Mogambo4life kirjoitti:mutta heidät on luotu toisilleen.


YOU SAID IT Mogambo :wink:
stgnikki
KvinttiDiego
 
Viestit: 5144
Liittynyt: La Tammi 19, 2008 9:20

ViestiKirjoittaja JCK » Ti Huhti 08, 2008 4:41

Jepulis, kyllä tämä jakso menee ärsyttävyydessään samalle tasolle kuin se, jossa Marcos ei saanut juostua Evan bussia kiinni, kun oli saanut selville etteivät he olekaan oikeasti sisaruksia. "Pökiö Marcosin tyhmyys, osa 2" voisi tätä jaksoa luonnehtia. :wink:
JCK
TuplaDiego
 
Viestit: 2622
Liittynyt: Pe Maalis 07, 2008 3:16

ViestiKirjoittaja -Summer- » Pe Elo 28, 2009 8:09

Juupa juu, tää oli tuskallista katsottavaa. Eva vaan häipyy taksilla Marcosista välittämättä. Toisaalta, kyllä Marcos olisi normaalisti lähtenyt perään.
Mutta heikunkeikun, en tiedä kumman puolella olisin.

Tää Guillen kondomisekoilu oli kyllä niin parasta :D Oli hauskaa kun Diego syytti siitä Marcosia.

Raúl lentokapteeniksi, jippiii... Se oli kyllä erittäin hauskaa, Viroon olisi poika lähetetty!
Kuva
It's a hard thing faking a smile when I feel like I'm falling apart inside.
-Summer-
Diego Serrano
 
Viestit: 1715
Liittynyt: Ma Syys 01, 2008 4:19

ViestiKirjoittaja churro1 » To Marras 04, 2010 5:31

Ei tämä jakso nyt niin huono ole kuin S-T ja kumppanit kiihdyksissään tuossa ylhäällä väittävät...

Se on itseasiassa Eva, joka etenee jaksossa tuli hännän alla, eikä Marcos hieman toisaikaisena jannuna pysy ihan perässä. Helposti suuttuvana ihmisenä Eva imaisee heti herneen nenään, kun Serrano ilmoittaa vastahakoisuudestaan, joten siinä ei jää tilaa neuvotella asiasta rauhallisesti ennen päätöksiä

Evan ja Marcosin välithän eivät jaksossa suinkaan katkea, koska pari kohtaa seuraavassa jaksossa Barcelonassa ja vanhempi Serrano kosii sisarpuoltaan suomalaistyylisellä lyhyellä kaavalla (siihen tyyliin, että "tossa sulle sormus, mennäänkö naimisiin?").

Moittia voidaan sen sijaan sitä kohtausta, jossa Marcos pitää Evalle monologin taksiradiossa. Voiko Espanjan taksiradioverkon tietoturva-asetukset olla todellakin niin pahasti laiminlyöty, että kuka tahansa pääsee sinne lemmenlorujaan lirkuttelemaan?
-
Espanjalainen Serranon perhe on televisiosarja,
jota yleisö ei tutkimusten mukaan pidä korkeatasoisena,
mutta rakastaa sitä fanaattisesti." -Turun Sanomat 18.9.2008
Avatar
churro1
Maria Teresa Capdevila Gómez
 
Viestit: 560
Liittynyt: La Joulu 12, 2009 4:15


Paluu Jaksot ja tuotanto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa