Jakso 04x21: Rakkaus ajaa ojaan

Keskustele sarjan jaksoista ja tuotannosta

Jakso 04x21: Rakkaus ajaa ojaan

ViestiKirjoittaja JCK » Ma Kesä 02, 2008 10:46

66. jakso Rakkaus ajaa ojaan (Usufructus)

Jaksossa 66 Santin ja Lourditasin suhde etenee viimeinkin uudelle tasolle, kun he päättävät mennä naimisiin. Marcos menee Santin houkuttelemana töihin tavernaan, mutta työn ja opiskelun yhteensovittaminen tuottaa hänelle vaikeuksia. Tete saa isältään lahjaksi mopon (skootterin), jonka kyytiin kaikki haluaisivat päästä.

Santiago rohkaistuu lähtemään koululle kosimaan Lourditasia. Lourditas suunnittelee samaan aikaan tekevänsä suhteesta lopun, mutta heidän kohdatessaan Lourditas kosiikin Santiagoa. He päättävät edetä suhteessaan hitaasti ja varovaisesti. Lourditas kutsuu Santin luokseen syömään ja samalla tutustumaan äitiinsä Adelaan. Adela ei kuitenkaan ilahdu tyttärensä hääsuunnitelmista, vaan tekeytyy sairaaksi. Santi huomaa Adelan teeskentelevän ja heidän välilleen syyttyy riita. Sen seurauksena Lourditas suuttuu heihin molempiin. Santiago ja Adela päättävät sietää toisiaan Lourditasin vuoksi ja sovinto saadaan tehtyä. Santi ja Lourditas päättävät mennä naimisiin ja Santin anoppi Adela hyväksyy asian.

Diegon jouduttua sairaalaan Santiago tarvitsee apuvoimia tavernaan. Hän saa hokuteltua töihin Marcosin, jonka ajatukset pyörivät jo häissä. Lucia on huolissaan Marcosin opiskeluista. Hän kuitenkin hyväksyy Marcosin töissäkäynnin kunhan Marcos huolehtii selviytyvänsä kokeista. Aluksi Marcosin töistä ei vaikuta tulevan mitään, mutta Santin haukuista sisuuntuneena hän päättää todistaa selviytyvänsä - opiskelujen kustannuksella. Tavarantoimittajat yrittävät huiputtaa Santia kaupoissa, mutta Marcos pelastaa tilanteen. Raul tulee auttamaan Marocosia tavernassa, jotta tämä voisi keskittyä opintoihin. Raul tekee kuitenkin tavarantoimittajien kanssa huonot kaupat, mistä Santiago raivostuu. Marcos kertoo Santille häistään, joista jakson lopussa saavat tietää kaikki.

Tete saa isältään lahjaksi mopon. Guille on lahjasta erittäin kateellinen. Hän lupautuu viemään Lorenan ajelulle sanoen mopon olevan perheen yhteinen. Guille, Boltsi ja DVD ottavat luvatta Teten mopon ja DVD ajaa sen vahingossa jokeen. Tilanteen pelastamiseksi Boltsi ja DVD varastavat Fernandon samanlaisen mopon, mutta kaatavat sen. He saavat Fitin suostuteltua korjaukseen, kun sanovat Guillen olevan ihastunut Teteen ja mopoasian siksi niin tärkeä. DVD ja Boltsi tuovat korjatun mopon Serranoille juuri silloin kun Guille on tunnustamassa tekoa Tetelle. Poliisit ottavat Teten kiinni varastetulla mopolla ajamisesta ja Fiti joutuu poliisilaitokselle kuulusteluihin. Pojat tunnustavat tekonsa, Fernando luopuu syytteistä ja asia selviää. Lucia määrää Teten vedestä nostetun mopon varasoitavaksi talliin kunnes Tete täyttää 18 vuotta. Lopussa Tete penää Guillelta selitystä ihastumisjuttuun, jonka Guille kieltää.

Kuvia jaksosta

Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva

EDIT. Kenttäylläpitäjän kehotuksesta kirjoitus muokattu it´s me:n mallin mukaiseen formaattiin.

Tässä ketjussa keskustelua jaksosta 66.
Viimeksi muokannut JCK päivämäärä Ke Kesä 04, 2008 7:39, muokattu yhteensä 2 kertaa
JCK
TuplaDiego
 
Viestit: 2622
Liittynyt: Pe Maalis 07, 2008 3:16

ViestiKirjoittaja Daevos » Ma Kesä 02, 2008 10:49

En ole kyseistä jaksoa katsonut vielä, mutta kivalta vaikuttaa.
Avatar
Daevos
TriplaDiego
 
Viestit: 3940
Liittynyt: Ti Huhti 29, 2008 1:30

ViestiKirjoittaja MariTere » Ma Kesä 02, 2008 10:49

Kiitos, JCK!
Todella hyvin!

Jakso oli hyvä, etenkin tälleen kesän ensimmäiseksi.
Oi, oi oi! Guille on niin lätkässä Tetéen!

Apua, en mä pysty huomenna näin hyvää tekemään..
Kuva
Kuva
Avatar
MariTere
KvinttiDiego
 
Viestit: 9233
Liittynyt: La Tammi 12, 2008 4:34

ViestiKirjoittaja Serrano-4ever » Ma Kesä 02, 2008 10:54

Todella hyvä avaus JCK:lta :). Oli muuten hyvä jakso taas, se oli paras kun Santi opetti Marcocselle niitä kikkoja sit se sano et yks vessapaperirulla vain ja se naisten vessaan, koska "miehet tekevät asiansa muualla" :D. Lopussa jaksoa oli kyl hyvä se Tete ja Guille kohtaus, tosta pikkuhiljaa se alkaa kehittyä ;)
Moro Moro
Avatar
Serrano-4ever
_-*Mr.BénitØ*-_
 
Viestit: 9052
Liittynyt: Ke Huhti 23, 2008 2:41
Paikkakunta: L A H T I

ViestiKirjoittaja Tété & Guille » Ma Kesä 02, 2008 11:05

katoin jakson, ja yhtä hyvä se oli muutkin. Tosiaan, olin nhänyt sen jo youtubesta, mutta oli se ihan suomenkielisillä teksteilläkin kiva katsoa. :P
Tété & Guille
Diego Serrano
 
Viestit: 1159
Liittynyt: Su Tammi 06, 2008 8:00

ViestiKirjoittaja Serrano » Ma Kesä 02, 2008 12:09

Todella hyvä avaus JCK! Kiitos siitä! 8)
Avatar
Serrano
Marcos Serrano
 
Viestit: 675
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 4:16

ViestiKirjoittaja Shade » Ma Kesä 02, 2008 12:21

Loistava, monipuolinen avaus, JCK! Hienoa. :wink:

Jakso oli kyllä hyvä ja viime hetkillä aloin laskea jo minuutteja ja melkein sekunteja, että milloin kello on 9.15. No, nyt jakso on nähty ja olen tyytyväinen, kuten aina. :D

Ehkä tämä oli kuitenkin vielä aika "laimea" jakso, ja uskon että tulemme kesän mittaan näkemään vähän räväkämpiäkin jaksoja, vaikkei tässä varsinaisesti mitään vikaa ollutkaan. Skootteri-sotkustakin olisi voinut saada monipuolisemman ja hauskemman.

Teté ja Guille olivat lopussa kyllä aika söpöjä... :wink: Viime kesänä jännättiin Evan & Marcosin puolesta, tänä kesänä taitaa olla Tetén ja Guillen vuoro? :)

Pääasia on kuitenkin nyt se, että Serrano-kesä on nyt avattu!
Morgenstern ach scheine
auf die Liebste meine
Wirf ein warmes Licht
auf ihr Ungesicht
Sag ihr sie ist nicht alleine


Fanette & Tuomasholic 4ever
Shade
Diego Serrano
 
Viestit: 1040
Liittynyt: Ma Touko 19, 2008 8:10

ViestiKirjoittaja rulezman » Ma Kesä 02, 2008 1:19

Ihan hyvä jakso, Diegoa olisi kyllä kaivattu...
Kuva
Avatar
rulezman
TriplaDiego
 
Viestit: 3155
Liittynyt: Pe Helmi 22, 2008 3:19

ViestiKirjoittaja Make » Ma Kesä 02, 2008 4:21

Todella hyvin tehty tuo avaus JCK, näkee, että olet käyttänyt siihen selvästi aikaa ja vaivaa, kiitos siitä!

Ja itse jaksosta:

Kokonaisuudessaan loistava jakso, minusta juuri passeli avaus jakso.

Niinkuin aina niin tässäkin jaksossa sai kyllä nauraa yllin kyllin, tai ainakin minä nauroin. Santi se jaksaa aina vaan naurattaa, ne sen huudot ja ne eleet tekee siitä niin hauskan :lol:
Lucian ilme oli kyllä loistava siinä vaiheessa kun Marcos kerto hänelle, että menevät Evan kanssa naimisiin. Ja siihen samaan syssyyn tuli myös Santi oman tarinansa kanssa :D
Niinkun muutkin sanoivat niin tuo Teten & Guillen kohtaus oli aivan ihana <3
Heistä tulee hieno pari.

Ei kai tässä muuta sitten kun odottelemaan huomisen jaksoa.
Nyt on kyllä upea fiilis kun Serranon Perhe starttasi ja vielä näin hyvällä jaksolla!
Kuva
Make
Mestarien finaali 2020 -suunnitteluokan mestari [x4] & Vuoden 2020 parhaan avatarin suunnittelija
Mestarien finaali 2020 -suunnitteluokan mestari [x4] & Vuoden 2020 parhaan avatarin suunnittelija
 
Viestit: 15705
Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 8:33

ViestiKirjoittaja Fiti Martinez » Ma Kesä 02, 2008 4:51

Mielenkiintoinen jakso mitä ilmeisimmin. Mukavaa päästä katsomaan sitä pienen jaksokuvauksen jälkeen.

Ehkä vähän tavanomaisuudesta poikkeava jakso, kun Diego on "poissa"...

PS: Todella hyvän selostuksen teit JCK!
Avatar
Fiti Martinez
SPK Kenttäylläpitäjä & VVK II 2024 & SPK:n Veikkaajakeisari 2024 & PB 2024 -pääsarjamestari & Viikon ahkerin kirjoittaja & Hallitseva PAK -osakilpailuvoittaja & SPKFAK -aktiivisin; viikko 23, 2025
SPK Kenttäylläpitäjä & VVK II 2024 & SPK:n Veikkaajakeisari 2024 & PB 2024 -pääsarjamestari & Viikon ahkerin kirjoittaja & Hallitseva PAK -osakilpailuvoittaja & SPKFAK -aktiivisin; viikko 23, 2025
 
Viestit: 192270
Liittynyt: Su Marras 25, 2007 7:34
Paikkakunta: E-Suomi

ViestiKirjoittaja kkiljun » Ma Kesä 02, 2008 7:38

Oli kyllä hienosti tehty toi jaksokuvaus, JCK.

Oli jaksokin pitkän odotuksen jälkeen aivan mahtava. Ehkä harmitti vähän että diegoa ei näkynyt. Santi oli taas niin mahtava siinä raivoamisessaan ja hellyydessään. Kyl ne oli huippukohtia ne kohtaukset lourdesin kanssa kun molemmat oli niin hämillään. Ihana oli myös se santin reaktio, kun marcos kerto siitä ja evasta. Ei yhtään raivonnut vaan onnitellu. Ja lucia oli kyllä ihan huippu siinä reaktiossaan, kun ne kaks häätä tuli kaikkien tietoon.

Sitten tietysti Guille&tete. Oli nähny nää jakson tapahtumat jo ennen youtubessa, mutta kyllä se guillen ihastuminen näkyy niin selvästi. Oli niin katellinen moposta ja huomiosta ja halus heti käyttää sitä mopoa omiin tarkoituksiin. Guille oli myös ihana hellyttävä teteä kohtaan, kun heti halus paljastaa onnettomuuden oli heti pahoillaan kun loukkas. Hyvä jakso oli muutenkin, kun se saakelin humberto ei näkyny kertaakaan, eikä muuten alexiakaan.
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja it's me » Ma Kesä 02, 2008 7:59

hieno jaksokuvaus, seuraavan teenkin minä :shock:

harmi ettei Afria näkynyt paljoa, ja Santia ja Lourdesia näytettiin niin paljon :( se Lourdesin äiti oli kyllä itsekäs ja omahyvänen ämmä
it's me
KvarttiDiego
 
Viestit: 4279
Liittynyt: Su Tammi 27, 2008 8:53
Paikkakunta: Huittinen

ViestiKirjoittaja MariTere » Ti Kesä 03, 2008 7:24

it´s me kirjoitti:hieno jaksokuvaus, seuraavan teenkin minä :shock:


Ööh.. It´s me, eikös se ollut niin että mä teen seuraavan eli tänpäiväsen?
Kuva
Kuva
Avatar
MariTere
KvinttiDiego
 
Viestit: 9233
Liittynyt: La Tammi 12, 2008 4:34

ViestiKirjoittaja Serrano-4ever » Ti Kesä 03, 2008 9:47

MariTere kirjoitti:
it´s me kirjoitti:hieno jaksokuvaus, seuraavan teenkin minä :shock:


Ööh.. It´s me, eikös se ollut niin että mä teen seuraavan eli tänpäiväsen?


Yep that's the way how it goes.
Moro Moro
Avatar
Serrano-4ever
_-*Mr.BénitØ*-_
 
Viestit: 9052
Liittynyt: Ke Huhti 23, 2008 2:41
Paikkakunta: L A H T I

ViestiKirjoittaja Fiti Martinez » Ke Kesä 04, 2008 6:05

Tuli muuten tästä jaksosta ja sen suomalaisesta nimestä mieleen, että tuo espanjalainen jakson nimi ei taida olla lähelläkään tuota YLE:n suomentajan keksimää nimeä, vai onko?

Ilmeisesti suomalainen nimi on väännetty ennemminkin jakson tapahtumista?
Avatar
Fiti Martinez
SPK Kenttäylläpitäjä & VVK II 2024 & SPK:n Veikkaajakeisari 2024 & PB 2024 -pääsarjamestari & Viikon ahkerin kirjoittaja & Hallitseva PAK -osakilpailuvoittaja & SPKFAK -aktiivisin; viikko 23, 2025
SPK Kenttäylläpitäjä & VVK II 2024 & SPK:n Veikkaajakeisari 2024 & PB 2024 -pääsarjamestari & Viikon ahkerin kirjoittaja & Hallitseva PAK -osakilpailuvoittaja & SPKFAK -aktiivisin; viikko 23, 2025
 
Viestit: 192270
Liittynyt: Su Marras 25, 2007 7:34
Paikkakunta: E-Suomi

Seuraava

Paluu Jaksot ja tuotanto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa