Jakso 05x24: Houkutteleva tarjous

Keskustele sarjan jaksoista ja tuotannosta

Jakso 05x24: Houkutteleva tarjous

ViestiKirjoittaja it's me » Pe Heinä 11, 2008 5:26

95. jakso: Houkutteleva tarjous (El síntoma de Estocolmo)

Äijätrio lähtee Fitin isän luo Benidormiin, ja päätyy siepatuksi. Afri saa uuden ystävän. Santi ja Lourdes riitelevät molempien luullessa toisen pettävän häntä.

Lucía on Ranskassa Marcosin ja Evan luona, jolloin Diego pitää kotia pystyssä omalla tavallaan. Fiti lähtee tapaamaan 80 vuotta täyttävää isäänsä. Perillä heitä odottavat isän velkojat, joilta he kuulevat, että isä on häipynyt Caymansaarille. saadakseen rahansa velkojat sieppaavat äijätrion, ja vaativat isältä rahoja. Heidän onnistuu kuitenkin päästä vapaaksi, kun he lupaavat olla kertomatta poliisille. Kotiin päästyään Fiti sijoittaa miesten neuvosta rahansa heidän osakkeisiinsa, päätettyään asian kruunalla ja klaavalla.

Lourdes tapaa jonkun lähetystyöntekijän ja Santi alkaa kuvittelemaan, että Lourdes aikoo iskeä tämän. Hän palkkaa Guillen vahtimaan vaimoansa. Teté kuitenkin kuulee jutun, ja kertoo siitä Lourdesille, jolloin Choni kostaa tälle, ja sanoo heidän menneen ulos. Kun Lourdes soittaa Santille, hän kuulee Ingan äänen, ja suuttuu. Kuitenkin Santin tullessa kotiin he sopivat.

Afri saa uuden ystävän, Lolan naapurista. Pojat haluaisivat, että tyttö muuttaa pois, mutta kun hän muuttaa ulkonäköään he toivovat tämän jäävän. Kun tämä menee sänkyyn Raúlin kanssa, ja vie hänen työpaikkansa, Afri sanoo häntä psykopaatiksi. lopussa Lola antaa heille taulun, joka esittää heitä.

Tässä ketjussa keskustelua jaksosta 95.
it's me
KvarttiDiego
 
Viestit: 4279
Liittynyt: Su Tammi 27, 2008 8:53
Paikkakunta: Huittinen

ViestiKirjoittaja RealMadrid » Pe Heinä 11, 2008 5:28

Vähä ihme jakso...mut ihan hyvä.
Avatar
RealMadrid
TuplaDiego
 
Viestit: 2282
Liittynyt: Ke Huhti 23, 2008 10:11

ViestiKirjoittaja JJL » Pe Heinä 11, 2008 5:29

Jep, oli vähän "erilainen" jakso ku yleensä, mutta hyvä kumminkin.
Avatar
JJL
HYPERDIEGO
 
Viestit: 30294
Liittynyt: Su Kesä 01, 2008 12:38

ViestiKirjoittaja Make » Pe Heinä 11, 2008 5:30

Vähän ehkä erinlainen jakso kun aikasemmat, mutta minusta tämä oli juuri hyvä jakso sen takia!

Koki kyllä aikamoisen muodonmuutoksen se Afrcian kaveri Lola! :shock:

Africa taitaa olla sittenkin vielä rakastunut Rauliin kun sitä ottaa niin päähän toi Raulin ja Lolan juttu.

Kiitos jaksoselostuksesta it's me!
Viimeksi muokannut Make päivämäärä Pe Heinä 11, 2008 5:50, muokattu yhteensä 1 kerran
Kuva
Make
Mestarien finaali 2020 -suunnitteluokan mestari [x4] & Vuoden 2020 parhaan avatarin suunnittelija
Mestarien finaali 2020 -suunnitteluokan mestari [x4] & Vuoden 2020 parhaan avatarin suunnittelija
 
Viestit: 15705
Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 8:33

ViestiKirjoittaja katy » Pe Heinä 11, 2008 5:33

Kieltämättä vähän sekava jakso, en jaksanu ees ihan täysin seurata sitä Santin ja Lourditasin sotkua saati sitä Benidormin kidnappauskuvioo. Sitä Lolaa vaan manasin. Afri oli tosi nättinä taas tänään ja öö tota... Tetée näky tosi vähän. Jaksoselostus oli hyvä huolimatta siitä että oli vähän normia lyhyempi. (:
Kuva
Avatar
katy
Cogito ergo sum
 
Viestit: 6384
Liittynyt: Ti Kesä 24, 2008 4:11
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja it's me » Pe Heinä 11, 2008 6:00

katy kirjoitti:Jaksoselostus oli hyvä huolimatta siitä että oli vähän normia lyhyempi. (:


no mua kyl väsytti niin se jäi lyhyeksi, sori
it's me
KvarttiDiego
 
Viestit: 4279
Liittynyt: Su Tammi 27, 2008 8:53
Paikkakunta: Huittinen

ViestiKirjoittaja MariTere » Pe Heinä 11, 2008 6:10

Ihan kiva jakso oli. Diego oli kyllä hauska kun oli ihan pilvessä. :lol:
Kuva
Kuva
Avatar
MariTere
KvinttiDiego
 
Viestit: 9233
Liittynyt: La Tammi 12, 2008 4:34

ViestiKirjoittaja katte » Pe Heinä 11, 2008 6:24

Muakin nauratti se kun Diego oli pilvessä :D Oli hauskaa vaihtelua nähdä mies rentona.

Arght, se Lola oli kauhea! Ymmärrän hyvin Áfrin suuttumuksen. En tajua miten ne muut ei huomannu että se sabotoi ja matki Áfria kaikessa...

Vähän tylsää kun ei ollut Lucíaa. Mä en niin kauheasti tykänny tästä jaksosta kn se oli niin outo...
Avatar
katte
Diego Serrano
 
Viestit: 1554
Liittynyt: Ti Kesä 10, 2008 3:28

ViestiKirjoittaja ongelmalapsi » Pe Heinä 11, 2008 6:27

katy kirjoitti:Kieltämättä vähän sekava jakso, en jaksanu ees ihan täysin seurata sitä Santin ja Lourditasin sotkua saati sitä Benidormin kidnappauskuvioo. Sitä Lolaa vaan manasin. Afri oli tosi nättinä taas tänään ja öö tota... Tetée näky tosi vähän. Jaksoselostus oli hyvä huolimatta siitä että oli vähän normia lyhyempi. (:


Tätä mieltä minäkin suunnilleen olen :>
Ja Diego oli kyllä hauska kun pilvessä oli :--D Ainoa kohta jossa nauratti.
EERTKRTYIUOPÅPOHYJUTREGFHJUPÅÖOIUYTDSGFAIOGHAEIPGIJÖPwrg
ongelmalapsi
Guillermo Serrano
 
Viestit: 444
Liittynyt: To Heinä 03, 2008 10:06

ViestiKirjoittaja natalia » Pe Heinä 11, 2008 8:32

Diego oli tosiaan kyllä ihan paras x) kyllä tuli Lolasta nätti ^^ mutta vähän hermoille se silti kävi.
Serranon perhe <3<3

Kuva
Avatar
natalia
Marcos Serrano
 
Viestit: 688
Liittynyt: Su Maalis 16, 2008 5:36
Paikkakunta: Rovaniemi - lapin sykkivä sydän <3

ViestiKirjoittaja elina » Pe Heinä 11, 2008 10:01

Hyvä ku tänne on tehty jaksoista tällaset :D Jos vaikka jollaki ois jääny reissun takia kahen viikon jaksot näkemättä :?
Avatar
elina
Raúl Martínez Blanco
 
Viestit: 323
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 7:39
Paikkakunta: Oulu

ViestiKirjoittaja Álex » Pe Heinä 11, 2008 10:48

haha joo Diego pilvessä sai nauramaan vaik oli kuin vakava tilanne niil :D

Ja mäki inhoon Lolaa nyt! Toisaalt ehkä se saa Afrin rakastaa Raúlii ja sit ne taas menee yhtee :D<3 En siis tiiä mitää juonipaljastuksii, eli tää on vaa mun toiveajatteluu.
Avatar
Álex
Santiago Serrano
 
Viestit: 854
Liittynyt: Ke Kesä 11, 2008 12:32
Paikkakunta: Espoo

ViestiKirjoittaja René » La Heinä 12, 2008 8:31

Joo, Diego oli hyvä pilvessä. Puhu totisia asioita, mutta nauroi koko ajan kui pimahtanut.

Lola on ärsyttävä. Ois voinu sanoo puhelimeen, että soittakaa uudestaan eikä ois vieny Àfrican työpaikkaa. Ja miten ne pojat pysty ihastumaan Lolaan x_X Àfri on 1000 kertaa kauniimpi.
René
ÜBERDIEGO
 
Viestit: 21715
Liittynyt: To Heinä 03, 2008 9:25
Paikkakunta: Hämeenlinna

ViestiKirjoittaja kkiljun » La Heinä 12, 2008 12:49

Hyvä jakso oli. Parasta oli se diego pilvessä. Voittaa jo melkein sen mogambo-touhut. Se Benidorm- juttu oli kyllä vähän sekava. Santi oli vähän tyhmä kun soitti lourdesille eikä poliisille.

Aikamoinen muodonmuutos kyllä sillä lolalla. Nyt sitten saa taas afri kärsiä kun näkee raulin toisen kanssa. Olihan se lola aikamoinen kopioija.
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Shade » La Heinä 12, 2008 3:04

Hmm... Hiukan ehkä oudonpuoleinen jakso oli eilen, mutta katsottavissa kuitenkin. Se äijätrion sekoilu oli hauskaa katsottavaa - etenkin Diego silloin kun hän oli pilvessä - mutta se Lola sai taasen sappeni kiehumaan. En tiedä, jotenkin en vaan pitänyt tuosta neitosesta sen muodonmuutoksen jälkeen. Ei sillä, saahan sitä toki kaunis olla, mutta minun mielestäni tuo meni jo liian pitkälle kun rupesi matkimaan Afria ja sitten näytteli niin viatonta muille paitsi Afrille.

Noh, saas nähdä mitä tulevaisuudessa sitten tapahtuu...
Morgenstern ach scheine
auf die Liebste meine
Wirf ein warmes Licht
auf ihr Ungesicht
Sag ihr sie ist nicht alleine


Fanette & Tuomasholic 4ever
Shade
Diego Serrano
 
Viestit: 1040
Liittynyt: Ma Touko 19, 2008 8:10

Seuraava

Paluu Jaksot ja tuotanto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron