Jakso 06x15: Nuori kapinallinen

Keskustele sarjan jaksoista ja tuotannosta

Jakso 06x15: Nuori kapinallinen

ViestiKirjoittaja it's me » Ti Elo 05, 2008 2:39

112. jakso: Nuori kapinallinen (Soy Koala)

José Luis ja Santi kiistelevät tavernan tyylistä. Teté aikoo esittää koulussa eroottisen tanssin, mistä Diego ei pidä. Raúl saa työtä, ja päätyy nussimaan vuokraemäntänsä kanssa.

Santi jättää tavernan José Luisin vastuulle, ja tämä alkaa uudistaa tavernaa. Kun Santi huomaa, että isän kuvan tilalle on vaihdettu juliste räppäristä, hän käy José Luisin kimppuun. Seuraavan päivän hän viettää pelaten petanqueta eläkeläisten kanssa. Hän uhoaa ansaitsevansa enemmän päivässä, mutta José Luis vie satelliitti tv:n pois, nuoret kaikkoavat. Päivän loputtua kassassa on 240 euroa, ja José Luis voittaa, sillä hän oli ansainnut 550 euroa. Kuten vedon ehdot sanovat, Santi aikoo jättää tavernan, vaikka José Luis sanoo, ettei hänen tarvitse. Santi kuitenkin saadaan ylipuhuttua, ja hän ja José Luis alkavat neuvotella tavernan tyylistä. Lopulta selviää, että José Luis on ostanut plasma tv:n velaksi.

Diego alkaa pitää natsikuria talossa, mistä lapset eivät pidä. Kun Diego näkee Tetén tehneen Mikä eläin olet sängyssä testin, hän kauhistuu. Kun hän näkee millaisen tanssin Teté aikoo koulun juhlassa tanssia, hän kieltää tätä esiintymästä. Teté aikoo kuitenkin esiintyä, ja lopulta Diego toivottaa hänelle onnea. Yoli kuitenkin jänistää, ja Teté esiintyy Diegon kanssa. Esitystä tulee katsomaan myös koulun uusi opettaja Celia, jota Valdano sanoo jumalattareksi.

Raúl saa isänsä avulla työn. Tietämättään hän kertoo pomolle väärentäneensä ansioluettelon, mutta saa paikan, sillä pomon mielestä hänellä on hyvä perse. Hänen työnsä eivät suju, ja illalla pomo pyytää häntä ylitöihin, ja he alkavat nussia toisiaan. Sama toistuu seuraavana päivänä. Illalla Raúl kuulee, että Fiti aiotaan irtisanoa, ja kertoo tälle, että se on hänen isänsä. Nainen sanoo kuitenkin, että hän ei voi asialle mitään. Hän ei kuitenkaan erota Fitiä, vaikka Raúl luulee niin käyneen, kun Fiti tulee alakuloisena tämän puheilta. Lopulta Fiti ei pidä, kun Raúl kertoo, että hänelle aiottiin antaa potkut.

Afri ja Manu eroavat, sillä Afri ei haluaisi edetä nopeasti, ja Manu tulkitsee tämän, ettei tämä pidä hänestä.

Tässä ketjussa keskustelua jaksosta 112.
Viimeksi muokannut it's me päivämäärä Ke Elo 06, 2008 4:46, muokattu yhteensä 1 kerran
it's me
KvarttiDiego
 
Viestit: 4279
Liittynyt: Su Tammi 27, 2008 8:53
Paikkakunta: Huittinen

ViestiKirjoittaja katte » Ti Elo 05, 2008 2:47

Kiitoksia jaksoselostuksesta!
Ihmettelin aluksi että minkä ihmeen takia ton jakson nimi oli Soy Koala, mut nyt tajuan :lol: se koalajuttu oli kyllä hyvä! Nauroin sille pitkään.

Jakso oli kyllä hyvä, mutta mun mielestä tää 75min on jakson kestoksi ihan liian pitkä! Varsinkin nyt kun M&E, Lucía ja Candela on poissa. Niitä aikuisten juttuja ja puuduttavia äijätrio keskusteluja näytetään tuplamäärä, ellei enemmänkin! Ja 'lapsillakaan' ei ole mitään maailmaamullistavia juonenkäänteitä kun Teté ja Guille ei ole yhdessä. Silloin oli paljon mielenkiintoisempaa kun R&A ja M&E oli yhdessä ja niille sattui kaikkea.

Yoli ei muuten jänistänyt, se kaatui eikä voinut kävellä
Kuva
Kuva
Avatar
katte
Diego Serrano
 
Viestit: 1554
Liittynyt: Ti Kesä 10, 2008 3:28

ViestiKirjoittaja Susna » Ti Elo 05, 2008 2:49

Kiitos selostuksesta,

Jakson parhaita kohtia oli esim. se kun Diego näki ne teten lehdet ja sitten kun Diego teki testin ja sai vastaukseksi olevansa koala.
Sekin oli hyvä kun myöhemmin tavernassa se pisti Santin, Fitin ja Jose Luisin tekemään sen testin. Santi oli lammas, Fiti tiikeri ja Josico apina :D.

Ja siitä tanssi kohdasta sen verran että eihän Yoli jänistäny vaan satutti nilkkansa. Vai oonko ihan väärässä?
Kuva
Kuva
Avatar
Susna
Diego Serrano
 
Viestit: 1395
Liittynyt: Ke Heinä 23, 2008 6:38
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja JJL » Ti Elo 05, 2008 3:11

Hyvä jaksoselostus!

Eikös tuo jakso oo 6x15?

Hyvä jakso oli myös, Teté oli hot :P
Avatar
JJL
HYPERDIEGO
 
Viestit: 30294
Liittynyt: Su Kesä 01, 2008 12:38

ViestiKirjoittaja Handee » Ti Elo 05, 2008 4:16

Oli hyvä jakso. Se tanssi kohta oli niin hyvä ja se Koala juttu :lol: Ja sitte ku Santi,Fiti ja Josico teki sen testi. Ja ku Santi oli lammas :) :lol: Kiitos jaksoselostuksesta it's me (:
Kuva
Avatar
Handee
HYPERDIEGO
 
Viestit: 29847
Liittynyt: Pe Heinä 11, 2008 8:16

ViestiKirjoittaja Maikki » Ti Elo 05, 2008 4:20

Hyvä jaksoselostus!

Diegon ja Teten tanssi oli jakson paras juttu:) Se testi juttu kans Koala!
Avatar
Maikki
Santiago Serrano
 
Viestit: 891
Liittynyt: Ma Heinä 07, 2008 9:25

ViestiKirjoittaja SeFa » Ti Elo 05, 2008 4:32

Hyvä jakso! Téte oli hot :P Santi oli taas hauska..Hyvä jaksoselostus myös..
Kuva
Kuva
Avatar
SeFa
KvarttiDiego
 
Viestit: 4153
Liittynyt: Ti Kesä 24, 2008 4:02

ViestiKirjoittaja it's me » Ti Elo 05, 2008 5:19

JJL kirjoitti:Hyvä jaksoselostus!

Eikös tuo jakso oo 6x15?

Hyvä jakso oli myös, Teté oli hot :P


joo niin oli

sille vois jopa runkata sille tanssille, ellei Diego ois ollut siinä :P :P :P
it's me
KvarttiDiego
 
Viestit: 4279
Liittynyt: Su Tammi 27, 2008 8:53
Paikkakunta: Huittinen

ViestiKirjoittaja Shelle » Ti Elo 05, 2008 5:46

Kiitos hyvästä jaksoselostuksesta!

Jakso oli tosi hyvä, varsinki se Teten tanssi ((:
<3
♥ Let your colors burst
you're a firework
Shelle
KESÄN KEISARINNA 2022 & JOULUN KEISARINNA 2022 & VVK I 2022 & VVK II 2022 & SST I 2022 & VAK I 2022 & VF I 2022 & VF II 2022 & Käyttäjäryhmien kuningas 2022
KESÄN KEISARINNA 2022 & JOULUN KEISARINNA 2022 & VVK I 2022 & VVK II 2022 & SST I 2022 & VAK I 2022 & VF I 2022 & VF II 2022 & Käyttäjäryhmien kuningas 2022
 
Viestit: 461590
Liittynyt: Su Touko 04, 2008 5:43
Paikkakunta: Etelä-Suomi

ViestiKirjoittaja Serrano » Ti Elo 05, 2008 6:06

JJL kirjoitti:Teté oli hot :P


Jep :P
Avatar
Serrano
Marcos Serrano
 
Viestit: 675
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 4:16

ViestiKirjoittaja Melissa » Ti Elo 05, 2008 6:19

Hyvä jaksoselostus.

Kiva jakso oli.
Kuva
Kuva
Avatar
Melissa
KvinttiDiego
 
Viestit: 8358
Liittynyt: Ma Heinä 07, 2008 1:47

ViestiKirjoittaja joopajoo » Ti Elo 05, 2008 6:22

Hyvä jaksoselostus! ja ihan hyvä jakso oli..
Kuva
Avatar
joopajoo
Diego Serrano
 
Viestit: 1981
Liittynyt: Ti Heinä 15, 2008 7:16

ViestiKirjoittaja kkiljun » Ti Elo 05, 2008 6:26

Hieno jakso oli taas. Diego oli mahtava kun luki niitä teten lehtiä ja muutenkin oli hellyttävä kun yritti puhua teten kanssa. Ja että diego on sängyssä koala, aivan mahtava. Santin, fitin ja joseliton eläimet myöskin, ja teten myös. Ja tete oli kyllä hot.

Raul kävi ihan hyvä tuuri siinä työssään :) . Onneks fitiä ei potkittu pois.

Santi oli taas tutun loistelias omien raivoamisiensa kanssa. Naurut taas toi suunpielille.
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja katy » Ti Elo 05, 2008 6:59

Hyvä jakso taas, tuli varmaan naurettua enemmän kuin pitkään aikaan Serranoa katsoessa. ;) Diegon ja Tetén tanssi oli hieno, Santin ja Raúlin kuviot oli myös ihan hyviä ja se eläintestijuttu oli hauska. :D
Kuva
Avatar
katy
Cogito ergo sum
 
Viestit: 6384
Liittynyt: Ti Kesä 24, 2008 4:11
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Álex » Ti Elo 05, 2008 7:31

katte kirjoitti:Jakso oli kyllä hyvä, mutta mun mielestä tää 75min on jakson kestoksi ihan liian pitkä! Varsinkin nyt kun M&E, Lucía ja Candela on poissa. Niitä aikuisten juttuja ja puuduttavia äijätrio keskusteluja näytetään tuplamäärä, ellei enemmänkin! Ja 'lapsillakaan' ei ole mitään maailmaamullistavia juonenkäänteitä kun Teté ja Guille ei ole yhdessä. Silloin oli paljon mielenkiintoisempaa kun R&A ja M&E oli yhdessä ja niille sattui kaikkea.



Näin.
Kuva
Avatar
Álex
Santiago Serrano
 
Viestit: 854
Liittynyt: Ke Kesä 11, 2008 12:32
Paikkakunta: Espoo

Seuraava

Paluu Jaksot ja tuotanto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa