Jakso 07x15: Kolmastoista kerta

Keskustele sarjan jaksoista ja tuotannosta

Jakso 07x15: Kolmastoista kerta

ViestiKirjoittaja JJL » Ke Heinä 22, 2009 6:50

Jakso 139: Kolmastoista kerta (Al evitamiento por el alejamiento)

Diego yrittää pysyä erossa Celiasta, mutta kuitenkin he tapailevat jatkuvasti eri paikoissa. Santiago aikoo voittaa Kultainen Kinkku -kilpailun. Guille haluaa tietää, että mitä Teté tuntee häntä kohtaan.

Tetéllä on lääkärintarkastus, eikä hän jää aamupalalle. Guille kysyy, että onko jo miettinyt heidän juttuaan ja Teté sanoo, että se on hyvä juttu, mutta haluaa kuitenkin muuttaa pois kotoa. Guille tulee surulliseksi tästä. Diego kertoo aamupalalla kaikille muille paitsi Tetélle, että Celía ja Diego erosivat. Guille on tästä iloinen. Guille kertoo koulussa kavereilleen, että Celia ja Diego olivat eronneet ja että se on hyvä uutinen hänelle ja Tetélle. Teté tulee myöhässä tunnille ja Guille kuiskii Tetélle, että Celia ja Diego erosivat. Lourditas utelee, että mitä Guille sanoo, mutta Guille valehtelee Lourditakselle. Guille kirjoittaa lapun Tetélle. Teté saa lapun, mutta Lourditas takavarikoi sen. Guille ja Teté keskustelevat lapusta. Guille kertoo rakastavansa Tetéä ja he vakoilevat, että lukeeko Lourditas sitä lappua, mutta ei lukenut. Guille ei ymmärrä Tetéä, ja Valdano lohduttaa. Diego menee kotiin surullisena ja jää pihalle istumaan. Teté näkee ikkunasta Diegon. Diego tulee sisälle ja esittää iloista, kyselee Currolta miten päivä on mennyt ja Curro sai hylätyn Englannin kokeesta, josta Diego suuttui. Curro sanoo myös, että hänen pitää tavata Celia. Tetéllä on kerrottavaa, mutta Diego ei kuuntele ja Teté lähtee. Aamupalalla Guilleyrittää piristää Curroa, mutta hän ei ole iloinen, koska Diego joutuu tapaamaan Celian kokeen takia. Curro ja Carmen lähtevät. Guille kertoo Tetélle, että aikoo saada lapun takaisin. Teté kertoo myös, että ei voi ajatella heitä kahta tällä hetkellä. Diego menee koulun vessaan piiloon ja Fiti saa hänet pois sieltä. Fiti kertoo vinkkejä, miten käyttäytyä Celiaa kohtaan, mutta Diego ei pysty koko juttuun. Diego aikoo soittaa Celialle, että Fiti tulee, mutta puhelin tippuu vessanpönttöön. Diego juuttuu jumiin vessanpönttöön ja vessa jumittuu. Fernando tulee Diegon apuun vessaan. Valdano kyselee, miten Guillella ja Tetéllä menee, ja Guille kertoo heidän riidelleen. Lourditas tulee ja kaikki menevät auttamaan häntä, että saisivat varastettua sen lapun häneltä. Guille ja kumppanit eivät saaneet lappua ja huomaavat, että se on Afrilla, joka menee suihkuun. Guille ja kumppanit menevät pukuhuoneeseen ja ottavat lapun Afrin laukusta. Guille ja Curro arvostelevat Diegon vaatteita, millä hän on menossa discoon. Guille opettaa Diegoa tanssimaan discon tahtiin. Diego lähtee discoon, Guile sanoo, että ei työnnä vessassa sitten kättänsä pönttöön. Teté on surullisena sängyllä ja Guille tulee Tetén huoneeseen. Guille sanoo, että sai lapun, mutta olikin ottanut väärän lapun. Guille ja kumppanit suunnittelevat, että miten saada lappu Lourditakselta. Curro sanoo Lourditakselle, että menee kinkunleikkauskilpailuun eikä voi lukea juhlapuhetta. Lourditas antaa Guillelle kansion, jossa lappu on ja käskee antaa sen Fernandolle. Guille ja Valdano pelaavat koripalloa ja Valdano käskee Guillen rentoutua. Valdano nakkaa Guillea sukukalleuksiin kun Curro tulee kotiin. Teté juttelee Yolille ja kertoo, että aikoo lähteä pois Madridista. Teté soittaa Sergille, ja sanoo haluavansa muuttaa hänen luokseen.

Fiti ja Santiago ovat huolestuneita Diegosta, koska hän odottaa koko ajan puheluja. Fiti ehdottaa välttelyä Celiasta Diegolle, mutta Diego sanoo että se on mahdotonta. Fiti kuitenkin sanoo, että pitää katkaista kaikki yhteydet häneen. Fiti nappaa Diegon puhelimen ja soittelee sillä takuita Fiti&Sonille. Fiti ja Santiago kertovat Kultainen Kinkku -kilpailusta ja Santiago aikoo voittaa sen. Diego ei halua mukaan kilpailuun. Diego suostuu kuitenkin Celian välttämiseen, ja he aikovat mennä jäätelöille puistoon. Pekoni tulee tavernaan ja näyttää Kultainen Kinkku -kilpailun palkintoa. Santiago lyö vetoa isänsä taulusta, että voittaa kilpailun. Diego ja Fiti ovat jäätelöllä puistossa ja puhuvat. Choni ja Celia ovat myös samassa puistossa jäätelöillä. Santiago leikkaa kinkkua tosi paljon, ja Lourditas ihmettelee asiaa. Raúl tulee ja kertoo, että saa taulun takasin jos leikkaa tuolla tavalla kinkkua. He yrittävät valehdella, mutta Santi sanoo että löi isänsä taulusta vetoa kilpailuun. Lourditas suuttuu Santille, mutta käskee mennä perumaan vedon Pekonilta. Curro leikkaa kinkun todella hyvin ja Santiago sanoo, että hänellä on isänsä lahjat kinkun leikkaamisessa. Fiti sanoo Diegolle, että ainakin he harjoittelivat välttelemistä. Diego haluaa mennä kotiin, mutta Fiti ei päästä aluksi. Fiti antaa myös puhelimen Diegolle takaisin. Celia tulee viemään roskia ja näkee taas Diegon. Fiti ajattelee suihkussa Anaa ja suutelee seinää. Diego ryntää suihkuun ja Fiti säikähtää. Diego kertoo Fitille, että ei nukkunut yhtään yöllä ja joutuu juttelemaan Celialle. Diego sanoo Fitille, että Fitin on tultava hänen kanssaan sinne. Santiago ja Raúl salakuuntelevat Lourditasta ja Pekonia. Lourditas tulee huutaen ulos ja sanoo, että Santi voittaa hänet. Lourditas kertoo, että meni lyömään kinkkuautosta vetoa. Raúl sanoo Santille, että voittaa Pekonin mennen tullen. Santiago kiittää ja halaa Raúlia. Raúlille soitetaan ja Santiagon sormet jäävät sankojen väliin, eikä voikkaan osallistua kilpailuun sillä kädellä. Santiago yrittää saada Curroa kinkkukilpailuun. Santiago kertoo, että loukkasi kätensä ja Diegolla on omat huolet Celian kanssa. Curro suostuu. Curro harjoittelee kinkunleikkausta tavernassa ja Santiago näyttää isänsä kinkkuveitsen ja antaa sen Currolle. Diego ja Fiti tulevat tavernaan ja Diegoa hävettää hirveästi. Diegolle soitetaan ja sanotaan, ettei Curro ole koulussa. Diego huomaa Curron ja alkaa raivoamaan Santille. Diego käskee Curron mennä kouluun. Diego, Fiti ja Santi ovat kaupassa ja Celia ja Choni ovat taas kerran samassa paikassa. Diego pakenee Chonia ja Celiaa, mutta he näkevät taas toisensa. Fiti sanoo Diegolle, että lähtevät illalla discoon. Tavernassa valmistellaan kilpailua. Raúl sanoo keksivänsä ratkaisun, Laksatiivi. Raúl sanoo, että sitä annettaisiin Pekonille ja Santi suostuu. Äijätrio ja Fernando ovat discossa. He menevät ostamaan Cuba Libreä ja huomaa, että Celia, Choni, Afri ja Lourdes ovat myös discossa. Diego menee vessaan, jossa näkee taas Celian. Diego on yksin ja osaa Gin Tonicin. Kun hän vie sen pois, niin Celiakin on viemässä. Diego sanoo Fitille, että välttely ei toimi ollenkaan. Diego kertoo myös, että aikoo muuttaa pois Madridista. Diego sanoo myös, ettei voi olla Celian kanssa vain ystävinä. Raúl sopii lasista, mihin laittaa laksatiivia. Santiago laittaa laksatiivia kunnolla. Diegolle kerrotaan, että kilpailuun oli lyöty vetoa kinkkuautosta ja isän taulusta. Diego ottaa Santiagon paikan kinkkukilpailusta. Diegolle soitetaan, että Guille joutuu sairaalaan. Diego lähtee Guillen luo. Lourditas ja Santi tulevat, he olivat hävinneet kilpailun, mutta isän taulun he saivat pitää.

José Luis on hakemassa perintöä. Celia tulee opettajanhuoneeseen ja itkee. Lourditas alkaa myös itkeä. Fernando sanoo Celialle, että tulee puhumaan hänelle milloin haluaa. Choni ehdottaa Celialle, että menisivät jäätelöille pistoon päivällä. Choni ja Celia huomaavat puistossa Diegon ja Fitin ja tulevat juttelemaan heille. Choni ja Celia kuitenkin lähtevät myös nopeaa. Celia on Chonin kanssa opettajan huoneessa ja Diego on myöhässä. Celia pyytää Chonia jäävän hänen seurakseen. Africa aikoo myös jäädä Celian seuraksi. Joku juoksee käytävällä ja sanoo Chonille että joku jäi vessanpönttöön jumiin. Choni soitti palokunnan ja palokunta, Choni ja Celia ryntäävät sisään. He huomaavat, että Diegolla on jäänyt käsi vessanpönttöön jumiin. Celia on taas järkyttynyt, kun näkee Diegon taas kerran. Choni sanoo Celialle, että hekin lähtisivät Discoon. Lourditas menee discossa miesten luo ja Celia lähtee samantien kun näkee Diegon. Celiakin huomaa Diegon. Choni ja Fiti juttelevat aamulla, ja Choni sanoo, että heidän pitäisi olla edes jossain väleissä. Choni ja Fiti suunnittelevat paikkaa, missä Diego ja Celia voisivat keskustella. Choni soittaa Celialle, että vilustui ja myös, että tuo apteekista jotain hänelle. Fiti taas soittaa Diegolle, että on vilustunut ja että tuo hänelle apteekista jotain. Celia tulee tulee tuomaan Chonille lääkkeitä ja Diego myös Fitille, mutta Celia ja Diego eivät näe kuitenkaan toisiaan. Celia menee istumaan puiston penkille ja Diego tulee juttelemaan hänen kanssaan. Hän istuu Celian viereen. Diego sanoo, että jos he voisivat olla vain ystäviä, mutta Celia ei pysty olemaan ystävä.

Täällä keskustelua jaksosta 139.
Avatar
JJL
HYPERDIEGO
 
Viestit: 30294
Liittynyt: Su Kesä 01, 2008 12:38

ViestiKirjoittaja Shelle » Ke Heinä 22, 2009 8:01

Tosi hyvä jakso ja kiitos jaksoselostuksesta!! (:
Tetén ja Guillen välit alkavat lähentyä pikku hiljaa.. ;)
♥ Let your colors burst
you're a firework
Shelle
KESÄN KEISARINNA 2022 & JOULUN KEISARINNA 2022 & VVK I 2022 & VVK II 2022 & SST I 2022 & VAK I 2022 & VF I 2022 & VF II 2022 & Käyttäjäryhmien kuningas 2022
KESÄN KEISARINNA 2022 & JOULUN KEISARINNA 2022 & VVK I 2022 & VVK II 2022 & SST I 2022 & VAK I 2022 & VF I 2022 & VF II 2022 & Käyttäjäryhmien kuningas 2022
 
Viestit: 461590
Liittynyt: Su Touko 04, 2008 5:43
Paikkakunta: Etelä-Suomi

ViestiKirjoittaja Handee » Ke Heinä 22, 2009 9:33

Kiitos jaksoselostuksesta JJL !

Jakso oli kyllä hyvä.
Tuli taas naurettua melko monessakin kohtaa ettei mitään rajaa ! :D
Esim.
Fitin ideat vältellä Celiaa. Ja mönkään meni.
Santin kinkkukilpailun voitton havittelu :D Ja kun se löi vetoa taulusta ja lorditas sitten viellä kinkkuautosta :D
Raúl ja sen laksatiivi. :D Ja santi lorautti liikaakin. Ja Diego parka tietty joi.
Ja se kun nää yritti metsästää lappua ja saikin väärän.. mut kuitenkin lopulta sen oikeen.
Ja diegon ruotsalaisnorjalaissuomalais teoria siitä kun asutaan niin kylmissä maissa sai vaan jollain tapaa niin hymyilemään :D
Sitten viellä santin selostus Curron leikkaamasta kinkunsiivusta.. voi miten se ylistikään sitä.
Ja kun Guille parka sai kärsii aika lailla eka pallo munille ja sitten viellä kuumaa juotavaa. Ei siinä helppoa oo senkään elämä.

Nyt ei just tuu mieleen hyviä kohtia lisää, mutta oli kyllä jakso kokonaisuudessaan taas niin hyvä, niin sopivan serranomaista menoa että. :lol:
Kuva
Avatar
Handee
HYPERDIEGO
 
Viestit: 29847
Liittynyt: Pe Heinä 11, 2008 8:16

ViestiKirjoittaja diego-jámon » Ke Heinä 22, 2009 9:38

Kiitokset jaksoselostuksesta JJL:lle!

Hyvä jakso jälleen, alkuun näytti, että aika nihkeää menoa, mutta sitten parani, kun Fiti keksi tämän välttelyn - ja sehän nyt meni tuttuun tyyliin vinoon, niinkun osasi odottaakkin. Guille ja Teté rupee onneksi pikkuhiljaa löytämään toisensa - hyvä niin. Onneksi saivat lopulta sitten Guille ja muut sen lapun sieltä Lourdesin kansiosta.

Santiagon kinkunleikkuu kisasta ei sitten oikein tullutkaan mitään, kun käsi hajosi, Curro ei saanut osallistua ja Guille sai Valdanon heittämän pallon suoraan SINNE! :D niin Diegokaan ei voinut osallistua, ja joipahan sitten vielä Pekonille tarkotetun juoman :D :D

Ja Fitin, Santin, Diegon y Ferminin baarireissu oli kans kova, ja pitihän Celian ja muiden tyttöjen tietysti tulla samaan paikkaan.

Mainitsihan Diego sitten Suomenkin siinä, kun äijätrio istuskeli Serranoiden kotitalon portilla :D (Y)

Kokoajan ne jaksot vaan ovat vähenemäään päin :( :( . Onneksi ensi viikolla on sitten taas luvassa kaksi jaksoa, elikkäs ihan normaali viikko luvassa.

Mutta saipahan tässäkin jaksossa nauraa ::D
Kuva
Kuva
Kuva

LOS SERRANO - HASTA SIEMPRE<3
Avatar
diego-jámon
Maria Teresa Capdevila Gómez
 
Viestit: 565
Liittynyt: To Elo 21, 2008 9:01
Paikkakunta: Vaasa

ViestiKirjoittaja SerranoFan16 » Ke Heinä 22, 2009 10:10

Huomasittekohan tuossa jaksossa aika hauskan jutun, jos katotte areenasta tän jakson 8:45 kohta ja siitä eteenpäin, nii siinä Guillen ja Teten luokan seinän vieres on se sama taulu, joka oli siinä 5tk:n 12 jaksos, ku Marcos ja Raul oli alastonmalleina ja myöhemmin siinä jaksos näkyy se piirros, mikä oli justii tän päivän jaksos :D
Pääsi inssin läpi! :))))
SerranoFan16
Diego Serrano
 
Viestit: 1951
Liittynyt: Ke Syys 10, 2008 2:01
Paikkakunta: Seinäjoki

ViestiKirjoittaja Hawkit » Ke Heinä 22, 2009 10:18

Handee kirjoitti:Kiitos jaksoselostuksesta JJL !

Jakso oli kyllä hyvä.
Tuli taas naurettua melko monessakin kohtaa ettei mitään rajaa ! :D
Esim.
Fitin ideat vältellä Celiaa. Ja mönkään meni.
Santin kinkkukilpailun voitton havittelu :D Ja kun se löi vetoa taulusta ja lorditas sitten viellä kinkkuautosta :D
Raúl ja sen laksatiivi. :D Ja santi lorautti liikaakin. Ja Diego parka tietty joi.
Ja se kun nää yritti metsästää lappua ja saikin väärän.. mut kuitenkin lopulta sen oikeen.
Ja diegon ruotsalaisnorjalaissuomalais teoria siitä kun asutaan niin kylmissä maissa sai vaan jollain tapaa niin hymyilemään :D
Sitten viellä santin selostus Curron leikkaamasta kinkunsiivusta.. voi miten se ylistikään sitä.
Ja kun Guille parka sai kärsii aika lailla eka pallo munille ja sitten viellä kuumaa juotavaa. Ei siinä helppoa oo senkään elämä.

Nyt ei just tuu mieleen hyviä kohtia lisää, mutta oli kyllä jakso kokonaisuudessaan taas niin hyvä, niin sopivan serranomaista menoa että. :lol:
Jep ja lisäks toi Santin ja Raulin "ystävyyden" yleneminen oli jännää katottavaa siihen asti ku raul meni tapansa mukaan mokaamaan. :D En kadehdi kyllä Guillea tässä jaksossa tosiaankaan.

Jajoo SF16: Tuli huomattua toi sama juttu. :o
Kuva
"Eikä kasvia voi patentoida, eli siks se on pakko paskaa paketoida"
Avatar
Hawkit
MAHTIDIEGO
 
Viestit: 19744
Liittynyt: Ma Syys 15, 2008 10:14
Paikkakunta: Hamina

ViestiKirjoittaja Handee » Ke Heinä 22, 2009 11:27

Hawkit kirjoitti:
Handee kirjoitti:Kiitos jaksoselostuksesta JJL !

Jakso oli kyllä hyvä.
Tuli taas naurettua melko monessakin kohtaa ettei mitään rajaa ! :D
Esim.
Fitin ideat vältellä Celiaa. Ja mönkään meni.
Santin kinkkukilpailun voitton havittelu :D Ja kun se löi vetoa taulusta ja lorditas sitten viellä kinkkuautosta :D
Raúl ja sen laksatiivi. :D Ja santi lorautti liikaakin. Ja Diego parka tietty joi.
Ja se kun nää yritti metsästää lappua ja saikin väärän.. mut kuitenkin lopulta sen oikeen.
Ja diegon ruotsalaisnorjalaissuomalais teoria siitä kun asutaan niin kylmissä maissa sai vaan jollain tapaa niin hymyilemään :D
Sitten viellä santin selostus Curron leikkaamasta kinkunsiivusta.. voi miten se ylistikään sitä.
Ja kun Guille parka sai kärsii aika lailla eka pallo munille ja sitten viellä kuumaa juotavaa. Ei siinä helppoa oo senkään elämä.

Nyt ei just tuu mieleen hyviä kohtia lisää, mutta oli kyllä jakso kokonaisuudessaan taas niin hyvä, niin sopivan serranomaista menoa että. :lol:
Jep ja lisäks toi Santin ja Raulin "ystävyyden" yleneminen oli jännää katottavaa siihen asti ku raul meni tapansa mukaan mokaamaan. :D En kadehdi kyllä Guillea tässä jaksossa tosiaankaan.

Jajoo SF16: Tuli huomattua toi sama juttu. :o
Joo se oli kyllä kans ! ja sit tuli se moka
Ja tulinpahan lisäämään että kyllä ferm... fernando siis jytäs oikein makeesti :D Ja se niitten reissu oli kyllä aika huippu :D
Kuva
Avatar
Handee
HYPERDIEGO
 
Viestit: 29847
Liittynyt: Pe Heinä 11, 2008 8:16

ViestiKirjoittaja diego-jámon » Ke Heinä 22, 2009 11:30

Jep nyt, kun tuli katsottua areenasta niin huomas tuon taulun! :D
Kuva
Kuva
Kuva

LOS SERRANO - HASTA SIEMPRE<3
Avatar
diego-jámon
Maria Teresa Capdevila Gómez
 
Viestit: 565
Liittynyt: To Elo 21, 2008 9:01
Paikkakunta: Vaasa

ViestiKirjoittaja JJL » To Heinä 23, 2009 10:32

diego-jámon kirjoitti:Jep nyt, kun tuli katsottua areenasta niin huomas tuon taulun! :D


Joo mä huomasin sen kans, ku areenasta katoin :D
Avatar
JJL
HYPERDIEGO
 
Viestit: 30294
Liittynyt: Su Kesä 01, 2008 12:38

ViestiKirjoittaja tsikiita » To Heinä 23, 2009 11:03

JJL kirjoitti:
diego-jámon kirjoitti:Jep nyt, kun tuli katsottua areenasta niin huomas tuon taulun! :D


Joo mä huomasin sen kans, ku areenasta katoin :D



Minäkin kävin katsomassa areenasta ja siellähän se taulu oli :D
Kuva
Kuva
Avatar
tsikiita
TuplaDiego
 
Viestit: 2086
Liittynyt: Ti Maalis 24, 2009 2:43

ViestiKirjoittaja kkiljun » To Heinä 23, 2009 4:14

Hieno jakso oli. Guilleä kävi vähän sääliks. Onneks ei vielä kuullu teten barcan suunnitelmista.

Celian ja diegon kokoajan toisiinsa tärmääninen oli ihan hauskaa. Ja sit kun fiti tahalteen saatto ne samaan huoneeseen niin sit ne ei nähnytkään tosiaan.

Raulin ja santin sekoilut myös hauskoja.

Innolla odotetaan seuraavaa jaksoa. Hitsi kun typerän kuulennon takia pitää vielä viis päivää odottaa.
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja katy » To Heinä 23, 2009 4:48

Kiitos jaksoselostuksesta, JJL! (:
Ihan hyvä jakso oli jälleen. : D Santi oli innoissaan havittelemassa kultasta kinkkua, mutta sitten Raúl - joka edelleenkin on jaksoissa ihan olemattomissa rooleissa - meni ja sotki koko jutun. Oli taas niin ennalta arvattavaa, että joku kommellus sen laksatiivinkin kanssa sattuis. : D
Kiva, että Valdanoa nähdään nykyään enemmän. (: Niin serranomaista että tuli otettua sieltä Afrin laukusta sitten väärä lappu, sitäkään ei onneks voinu arvata. : D Guillea kävi sääliks, Teté ei halunnut seurustella edes Diegon ja Celian erottua ja sit vielä se pallo ja kuuma juotava ja kaikki. :/ Ja Tetékin aikeissa häipyä maisemista, vaikkei Guille sitä tiedäkään - vielä.
Fiti välttelytekniikka ei sekään ihan toiminu. : D Eiköhän se sitten jäänyt sinne vessaanki jumiin sen kännykän takia. Ja kyllä miesten discojorailu oli sit niin tyylikästä. : D Hah, se oli myös hyvä kun Afri tuli opettajanhuoneeseen kun ne kaikki vaan halas siellä ja sitten se passitti Fernandon sieltä pois. (;
Tiistaina sitten seiskakauden vika jakso. (; Ja keskiviikkona alkaakin jo kaheksas eli viimeinen kausi...
Kuva
Avatar
katy
Cogito ergo sum
 
Viestit: 6384
Liittynyt: Ti Kesä 24, 2008 4:11
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja MariTere » To Heinä 23, 2009 5:07

Kiitos jaksoselostuksesta!

Erittäin hyvä jakso taas kerran. Guillea kävi todellakin sääliks. ://
Kuva
Kuva
Avatar
MariTere
KvinttiDiego
 
Viestit: 9233
Liittynyt: La Tammi 12, 2008 4:34

ViestiKirjoittaja Fiti Martinez » To Heinä 23, 2009 5:08

Kiitos hyvästä jaksoselostuksesta JJL!

Hyvä jakso kaiken kaikkiaan, mutta jossain määrin ehkä vähän sekava. Itseä harmitti, että se kinkkukilpailu jotenkin lässähti eikä sitä näytetty yhtään. Parasta jaksossa oli se Äijien yökerhoreissu.

Missä muuten Jose Luis oli? Selitettiinkö miehen poissaoloa jaksossa millään, en ainakaan huomannut?
Kuva
Kuva
Kuva
Mayormente soy un administrador de Campo! (-: 8-) [mustatlasit] [perushymy] [alkupFM]
Avatar
Fiti Martinez
SPK Kenttäylläpitäjä & VVK II 2024 & SPK:n Veikkaajakeisari 2024 & PB 2024 -pääsarjamestari & Viikon ahkerin kirjoittaja & Hallitseva PAK -osakilpailuvoittaja & SPKFAK -aktiivisin; viikko 23, 2025
SPK Kenttäylläpitäjä & VVK II 2024 & SPK:n Veikkaajakeisari 2024 & PB 2024 -pääsarjamestari & Viikon ahkerin kirjoittaja & Hallitseva PAK -osakilpailuvoittaja & SPKFAK -aktiivisin; viikko 23, 2025
 
Viestit: 192272
Liittynyt: Su Marras 25, 2007 7:34
Paikkakunta: E-Suomi

ViestiKirjoittaja Handee » To Heinä 23, 2009 5:27

Fiti Martinez kirjoitti:Kiitos hyvästä jaksoselostuksesta JJL!

Hyvä jakso kaiken kaikkiaan, mutta jossain määrin ehkä vähän sekava. Itseä harmitti, että se kinkkukilpailu jotenkin lässähti eikä sitä näytetty yhtään. Parasta jaksossa oli se Äijien yökerhoreissu.

Missä muuten Jose Luis oli? Selitettiinkö miehen poissaoloa jaksossa millään, en ainakaan huomannut?
Mä sain käsityksen et se oli siellä jossain sen perinnön takii.. alussa ainakin choni puhu sen kaa puhelimes ja pälätti jotain perinnöstä mutta en nyt kyllä ole täysin varma. (:
Kuva
Avatar
Handee
HYPERDIEGO
 
Viestit: 29847
Liittynyt: Pe Heinä 11, 2008 8:16

Seuraava

Paluu Jaksot ja tuotanto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa