Uusinnat kesällä 2013

Keskustele sarjan jaksoista ja tuotannosta

Valvoja: zapoing

Uusinnat kesällä 2013

ViestiKirjoittaja churro1 » Ma Heinä 01, 2013 9:49

Serranon perheen ensimmäinen jakso on ilmestynyt YLE Areenaan tänä aamuna klo 9.00. YLE Areenan kuvanlaadussa on vielä hieman kehittämisen varaa, joten jakso kannattaa katsoa omalta DVD:ltä kuten kaikki tämän palstan lukijat todennäköisesti tekevät. :)

Kokeneet katsojat tietävät jo joka jakson juonen, joten huomio kiinnittyy yksityiskohtiin. Ykkösjaksosta voi esimerkiksi etsiä käsikirjoittajien mahdollisia vihjeitä tulevasta. Ikuiseksi väittelyn aiheeksi on muodostunut se, oliko Tetén ja Guillen juttu tuottajien mielessä jo sarjan alusta saakka. Hynttyyt yhteen -jaksossa Marcos törmäilee Evan kanssa matkalaukkuja nostellessa ja heti perään Guille toheloi samalla tavalla Tetén kera, minkä voi tulkita miten tahansa.

Toisaalta jotkut ykkösjaksoon kätketyt vihjeet eivät toteutuneet. Käsikirjoittajat alleviivaavat aloitusjaksossa selvästi sitä, että Santin ja Carmenin osastolla olisi jotakin tulossa. Näinhän ei sitten lopulta käynyt, vaikka kinkkumies daamia salaisesti himoitsikin.

http://areena.yle.fi/tv/1960832
-
Espanjalainen Serranon perhe on televisiosarja,
jota yleisö ei tutkimusten mukaan pidä korkeatasoisena,
mutta rakastaa sitä fanaattisesti." -Turun Sanomat 18.9.2008
Avatar
churro1
Maria Teresa Capdevila Gómez
 
Viestit: 560
Liittynyt: La Joulu 12, 2009 4:15

ViestiKirjoittaja S-T » Ke Heinä 03, 2013 1:52

Huh huh! [COO]

Olipa mahtavaa The Kisan tiimellyksessä ja sen keskellä katsoa Serranon perhe S01E01 -jakso Areenasta, kun en sitä varmaan 4-5 vuoteen ole kunnolla nähnyt! [S2]

Paljon oli sellaista juttua, jota en enää muistanut ja paljon oli hienoja tapahtumia!

Ja jälleen kerran olen rakastunut, niin sarjaan kuin myös televisiohistorian parhaimpaan pariin, Evaan ja Marcosiin! [inkaanna

Mutta sitten tuli synkkiäkin pilviä taivaalle, kun se Katalonian lusmu numero yksi, Joan Manuel näytti ruman pärstänsä ja rallatteli jotain paskakipaletta! Eva ei ikinä oikeasti rakastuisi tuollaiseen resupekkaan ja paskapartaan, mutta onneksemme tiedämme, että Marcos tulee hätiin ja ottaa Evan itselleen!

Mahtavaa oli myös äijien ensimmäiset otteet ja ennen kaikkea komediahistorian yhden suurimman Santiago Serranon ensimmäiset raivonpuuskat ja ärjynnät jopa Mestarien liigan matsissa!

Los Serrano - Serranon perhe on jälleen palannut konkreettisesti keskuuteemme JA HYVÄ NIIN, TODELLA HYVÄ! [S6]
JUMALA ARMAHTAA, PALSTAMESTARI EI!!!
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
S-T
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF

Viestit: 289102
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 3:56

ViestiKirjoittaja Teté92 » La Heinä 06, 2013 12:32

Yle areena ei jostain syystä näy mun koneelta. Mistähän tämä voisi johtua? (En olisi muuten napisemassa mutta kun Serranot menee sivusuun!)
Kuva
Kuva
Kuva
Pahoin teet, jos kiität ja pahemmin, jos moitit sellaista asiaa, jota et hyvin ymmärrä. Nuhtele ystävääsi salaisuudessa. Kiitä häntä julkisesti. Puhu hitaasti. Ajattele nopeasti.
Avatar
Teté92
Apulaiskenttäylläpitäjä | Viikon kirjoittaja
Apulaiskenttäylläpitäjä | Viikon kirjoittaja
 
Viestit: 47322
Liittynyt: Ke Kesä 05, 2013 4:01
Paikkakunta: Espoo

ViestiKirjoittaja S-T » La Heinä 06, 2013 10:42

Teté92 kirjoitti:Yle areena ei jostain syystä näy mun koneelta. Mistähän tämä voisi johtua? (En olisi muuten napisemassa mutta kun Serranot menee sivusuun!)

Toimiikos sulla muuten kaikki videopalvelut? Eli toimiiko esim. Youtube?

FlashPlayerissa siis voisi olla jotain häikkää, jos ei muutkaan toimi, mutta jos toimii, niin pitäisi Areenankin.

Areenassa oli jotain häikkää suorien lähetysten suhteen, mutta nekin on nyt kai korjattu.

Jos Areena ei kerta toimi, siihen pitäisi tulla joku ilmoitus, joka Areenan oma virhekoodi tai vastaava tai tietokoneesi järjestelmän ilmoitus esim. juuri Flashin kaatumisesta.

Mitä siis tapahtuu, kun menet Areenaan?
JUMALA ARMAHTAA, PALSTAMESTARI EI!!!
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
S-T
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
 
Viestit: 289102
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 3:56

ViestiKirjoittaja Teté92 » La Heinä 06, 2013 4:06

Okei, Youtube on tähän asti toiminut ihan hyvin. Kun yritin viikolla mennä Areenaan, niin koneen näytölle tuli teksti joidenkin lisäosien puuttumisesta eikä Areena suostunut näyttämään kuvaa kun koitin tutkia että miksei toimi.
Kuva
Kuva
Kuva
Pahoin teet, jos kiität ja pahemmin, jos moitit sellaista asiaa, jota et hyvin ymmärrä. Nuhtele ystävääsi salaisuudessa. Kiitä häntä julkisesti. Puhu hitaasti. Ajattele nopeasti.
Avatar
Teté92
Apulaiskenttäylläpitäjä | Viikon kirjoittaja
Apulaiskenttäylläpitäjä | Viikon kirjoittaja
 
Viestit: 47322
Liittynyt: Ke Kesä 05, 2013 4:01
Paikkakunta: Espoo

ViestiKirjoittaja S-T » La Heinä 06, 2013 6:48

Teté92 kirjoitti:Okei, Youtube on tähän asti toiminut ihan hyvin. Kun yritin viikolla mennä Areenaan, niin koneen näytölle tuli teksti joidenkin lisäosien puuttumisesta eikä Areena suostunut näyttämään kuvaa kun koitin tutkia että miksei toimi.

Eli ne puuttuvat lisäosat pitää lisätä selaimeen. Eli areenan ilmoittamat lisäosat vain googlen hakuun ja lisää koneelle.
JUMALA ARMAHTAA, PALSTAMESTARI EI!!!
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
S-T
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
 
Viestit: 289102
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 3:56

ViestiKirjoittaja Teté92 » La Heinä 06, 2013 6:58

Ok, tämä selvä. Kiitän neuvoista!
Kuva
Kuva
Kuva
Pahoin teet, jos kiität ja pahemmin, jos moitit sellaista asiaa, jota et hyvin ymmärrä. Nuhtele ystävääsi salaisuudessa. Kiitä häntä julkisesti. Puhu hitaasti. Ajattele nopeasti.
Avatar
Teté92
Apulaiskenttäylläpitäjä | Viikon kirjoittaja
Apulaiskenttäylläpitäjä | Viikon kirjoittaja
 
Viestit: 47322
Liittynyt: Ke Kesä 05, 2013 4:01
Paikkakunta: Espoo

ViestiKirjoittaja S-T » La Heinä 06, 2013 7:51

Teté92 kirjoitti:Ok, tämä selvä. Kiitän neuvoista!

Kerro sitten miten onnistuu ja onnistuitko. Neuvotaan lisää, jos tarvis.

Ketjun aiheeseen: Onpa ollut mahtava seurata näitä Serranon alkujaksoja, kun ei ole vuosiin nähnyt. Mahtavuutta! :D
JUMALA ARMAHTAA, PALSTAMESTARI EI!!!
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
S-T
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
 
Viestit: 289102
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 3:56

ViestiKirjoittaja Teté92 » Ma Heinä 08, 2013 10:05

(Eipäs toiminutkaan. Flash Player on uuden tekstin mukaan vanhentunut, vaikka olen päivitellyt koneen ohjelmia tasaisin väliajoin. Vanhemman koneen kanssa pulömaa ei esiinny.)
Kuva
Kuva
Kuva
Pahoin teet, jos kiität ja pahemmin, jos moitit sellaista asiaa, jota et hyvin ymmärrä. Nuhtele ystävääsi salaisuudessa. Kiitä häntä julkisesti. Puhu hitaasti. Ajattele nopeasti.
Avatar
Teté92
Apulaiskenttäylläpitäjä | Viikon kirjoittaja
Apulaiskenttäylläpitäjä | Viikon kirjoittaja
 
Viestit: 47322
Liittynyt: Ke Kesä 05, 2013 4:01
Paikkakunta: Espoo

ViestiKirjoittaja S-T » Ma Heinä 08, 2013 7:40

Nyt on tullut katsottua kaikki kahdeksan ekaa jaksoa ja janoan koko ajan lisää! Toki niitä voisi yrittää nopeammallakin tahdilla netistä katsoa, mutta tämä on nostalgisempaa ja kivempaa!

Todellista laatua nämä alkujaksot, en edes muistanut näiden olevan näin hyviä, kun 3-4 kaudet pyörivät kovimpina mielessä, ja ehkä ne sitä onkin. Mutta nämä ovat ainakin lähes samaa sarjaa!

Ihanaa katsoa, kun Marcos ja Eva, sarjan selkeä ykköspari ja kiihoke, ovat rakastumassa, "jälleen"! 8) :lol:

Ps. Miten tuo Guille voikin olla tuollainen vttupää? Heittäisin kaivoon, jos kohtaisin tuollaisen paskakikkareen! :evil: :x

Teté92 kirjoitti:(Eipäs toiminutkaan. Flash Player on uuden tekstin mukaan vanhentunut, vaikka olen päivitellyt koneen ohjelmia tasaisin väliajoin. Vanhemman koneen kanssa pulömaa ei esiinny.)

No toimiiko nyt? Jos on Windows-kone, sehän tarjoaa siinä, kun tulee se ilmoitus, että lataa uusin versio.
JUMALA ARMAHTAA, PALSTAMESTARI EI!!!
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
S-T
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
 
Viestit: 289102
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 3:56

ViestiKirjoittaja Teté92 » Ti Heinä 09, 2013 12:16

(Jep, viimeisimpien eilen suorittamieni koekatseluje myötä Areena tuntuisi näkyvän taas. :))

No, Guillehan on idiootti alussa, mut 7 ja 8 kausillahan se on ihan ok. Ainakin minun mielestä.
Kuva
Kuva
Kuva
Pahoin teet, jos kiität ja pahemmin, jos moitit sellaista asiaa, jota et hyvin ymmärrä. Nuhtele ystävääsi salaisuudessa. Kiitä häntä julkisesti. Puhu hitaasti. Ajattele nopeasti.
Avatar
Teté92
Apulaiskenttäylläpitäjä | Viikon kirjoittaja
Apulaiskenttäylläpitäjä | Viikon kirjoittaja
 
Viestit: 47322
Liittynyt: Ke Kesä 05, 2013 4:01
Paikkakunta: Espoo

ViestiKirjoittaja Kolmen kopla » Ke Heinä 10, 2013 3:00

Kun Serranot loppui, niin pidin parin vuoden tauon niitten kattelusta ja välillä tuli fiilis, että miksi mä oon joskus pitänyt sarjaa niin erityisen hyvänä. Sitten pari kaveria innostui uudestaan Serranosta ja lainaili multa pari boxia. Siinä ajattelin, että voisinhan mäkin kattella niitä pitkästä aikaa ja siinä sitten tajusin syyt, että miksi edelleen pidän sitä sarjaa ihan loistavana. Oon jo aiemmin harmitellut, mutta harmittelenpa uudelleen, että multa puuttuu kaudet 5-7, joten olisi aivan huippua, jos YLE näyttäisi ne Areenalta.

Tosi nostalgista katsoa ekan kauden jaksoja, kun varsinkin Guille, Teté ja Curro on niin pieniä ja kaikki isot juonikäänteet on vielä tapahtumatta.
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
Kolmen kopla
MAHTIDIEGO
 
Viestit: 16140
Liittynyt: Ke Heinä 30, 2008 5:38
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

ViestiKirjoittaja Teté92 » Ke Heinä 10, 2013 3:13

Kuten aikaisemmista viesteistäni voi päätellä, minulla oli ensin vähän hankaluuksia Areenan katsomisessa, mutta kuten sanottu, nyt ongelmat ovat selvinneet, ja katson taas täyttä höyryä Serrano-uusintoja. Hassua ajatella, että Teté oli sarjan alkaessa 11-12-vuotias, ja nykyisin Teté/Natalia Sánchez on jo aikuinen.:) Guille osaa, kuten sanottu, olla idiootti ensimmäisilä tuotantokausilla, muttakyllähän tuo rauhoittuu iän myötä.
Itseäni on ehkä jäänyt harmittamaan se, että itselläni on DVD:inä vain 1-3-kaudet, 4-6 tuotantokaudet vois vielä saada kaupasta, ja 7-8-kaudet aikanaan.
Viimeksi muokannut Teté92 päivämäärä Ke Heinä 10, 2013 8:11, muokattu yhteensä 1 kerran
Kuva
Kuva
Kuva
Pahoin teet, jos kiität ja pahemmin, jos moitit sellaista asiaa, jota et hyvin ymmärrä. Nuhtele ystävääsi salaisuudessa. Kiitä häntä julkisesti. Puhu hitaasti. Ajattele nopeasti.
Avatar
Teté92
Apulaiskenttäylläpitäjä | Viikon kirjoittaja
Apulaiskenttäylläpitäjä | Viikon kirjoittaja
 
Viestit: 47322
Liittynyt: Ke Kesä 05, 2013 4:01
Paikkakunta: Espoo

ViestiKirjoittaja S-T » Pe Heinä 12, 2013 3:59

Eilinen Mogambo-jakso oli mahtava (jälleen) [S2], vaikka jakson junnujuoni onkin köyhä.

Mahtavuutta oli myös aiempi Santin englannin opiskelu ja lopn totaalikilahdus! :D En itse asiassa edes muistanut, että se oli niin hyvä ja kova! [S4]

Areena ja YLE tehneet superpalveluksen, siellä myös katsojaluvut erikovat nettisarjaksi etenkin. [S6]

Edit: korjattu Mogamo-sana Mogambo-sanaksi.
Viimeksi muokannut S-T päivämäärä Pe Heinä 12, 2013 4:03, muokattu yhteensä 2 kertaa
JUMALA ARMAHTAA, PALSTAMESTARI EI!!!
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
S-T
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
 
Viestit: 289102
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 3:56

ViestiKirjoittaja S-T » La Heinä 13, 2013 7:29

Eilinen perjantain jakso oli jälleen niitä legendaarisia jaksoja, joissa muutama sivuhahmo (Benny & Tonny) nousi rooliin arvaamattomaan ja toisaalta Eva y Marcos -parivaljakon kivikkoinen tie sai jälleen alku- ja lisämakua.

[S2]

Ei hemmetti odottelen jo vähän raivon partaalla niitä hetkiä, kun Santi tekee itsestään hetkellisesti täyden mulkun estämättä nuoren huippuparin rakkaustarinan! :twisted: Bussin perässä juoksu ja muut... :x
JUMALA ARMAHTAA, PALSTAMESTARI EI!!!
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
S-T
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
 
Viestit: 289102
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 3:56

Seuraava

Paluu Jaksot ja tuotanto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa