
Pepa Aniorte oikealta nimeltään Josefina Aniorte on syntynyt 6. syyskuuta 1973 Orihuelassa, Espanjassa. Pepa muutti Murciaan ollessaan 4-vuotias.
Pepa on 168cm pitkä. Hänen lempinais näyttelijänsä on Bette Davis ja lempimies näyttelijänsä on Anthony Hopkins. Hänen lempilaulajansa on Miguel Bosé ja hänen lempielokuvansa on Baby Jane.
Pepa ei ole koskaan käynyt Suomessa, mutta haluaisi kyllä joskus tulla käymään täällä
Pepa liittyi laulajaksi bändiin nimeltä cuadrilla latina ollessaan 18-vuotias. bändi soitti latino musiikkia ja kiersi ympäri Espanjaa. Hän oli bändissä 7- vuotta.
sen jälkeen jälkeen hän rupesi opiskelemaan Arte dramatico de Murciassa näyttelijäksi.
Pepa on näytellyt paljon teatterissa. Hän on näytellyt myös monissa Espanjalaisissa elokuvissa ja parissa tv-sarjassa pieniä rooleja.
Pepa sai Chonin roolin Serranosta vuonna 2005 ja näytteli Serranossa vuoteen 2008 saakka.
Heti Serranon jälkeen Pepa alkoi näyttelemään uudessa tv- sarjassa nimeltä Aguila roja. Aguilasta on tähän mennessä kuvattu 13 jaksoa, joista 12 on näytetty jo Espanjan tvssä ja viimeinen jakso näytetään seuraavan viikon torstaina.
Aguilan jälkeen Pepa on näytellyt teatterissa . Teatteri esityksen nimi on Baile solo parejas , ja se on saanut hyvät arvostelut ja varsinkin Pepan näyttelijätyötä on kehuttu paljon .
Tällä hetkellä Pepa on kuvaamassa toista tuotantokautta Aguila rojaan. Kuvaukset alkoivat huhtikuun lopussa.
----------------------------------------------------------------------------------
Keskustelua Pepasta!!










