Serranon perhe -keskustelufoorumi

"Bruno" ja kumppanit

Keskustele sarjan näyttelijöistä

Valvoja: zapoing

"Bruno" ja kumppanit

ViestiKirjoittaja churro1 » La Kesä 29, 2013 4:19

> Ei liity suoranaisesti Brunoon, mutta olisipa mielenkiintoista tietää mitä "Brunolle" kuuluu nykyisin. Käy värmaan koulussa/töissä, mutta näytteleekö enää? Ja mitä kuuluu muille kaksikko Teté & Guillen kavereille? Ovatko entiset Serrano-näyttelijät yhä näyttelijöitä ("Yolín" tarinan jo tiedämmekin, samoin kuin "Boltsin")?

Adrián Rodriquez (DVD) esiintyi Serranojen jälkeen TV-sarjassa Física o química, jossa hänen roolihahmonsa nimi oli ironisesti David. Hän on myös soittanut funkahtavaa musiikkia parhaan kaverinsa Víctor Elíasin Calle Palma -bändissä. Jossakin vaiheessa kaverukset asuivat keskenään kimppakämpässä, mikä Madridin vuokratason huomioon ottaen onkin järkevää.

Dafne Fernández (Luna) oli tähti jo ennen kuin hänet palkattiin Serranoihin sen viimeisellä kaudella. Vauhti on säilynyt samana myös viime vuosina. Hän on muun muassa näytellyt elokuvissa Entrelobos (Among Wolves) ja Viral. Lisäksi hän on esiintynyt lukuisissa mainoskuvissa kevyesti pukeutuneena ja vaihtanut poikaystävää parin vuoden välein. 179-senttisenä hän taisi olla Serranon perheen pisin naispuolinen näyttelijä.

Kolumbialaissyntyinen Adelaida Buscato (Sandrine) on esiintynyt sivuroolissa muutamssa TV-sarjassa Serranojen jälkeen. Hän myös näytteli toimittajaa Chilen kaivosonnettomuudesta kertovassa elokuvassa Los 33 de San José, jonka englanninkielinen nimi on Trapped.

Brunon ja Mustin näyttelijöistä ei ole kuulunut yhtään mitään, joten he lienevät siirtyneet siviilielämän puolelle.
-
Espanjalainen Serranon perhe on televisiosarja,
jota yleisö ei tutkimusten mukaan pidä korkeatasoisena,
mutta rakastaa sitä fanaattisesti." -Turun Sanomat 18.9.2008
Avatar
churro1
Maria Teresa Capdevila Gómez
 
Viestit: 560
Liittynyt: La Joulu 12, 2009 5:15

Re: "Bruno" ja kumppanit

ViestiKirjoittaja S-T » Ma Maalis 24, 2014 12:46

Onko kellään muuten tietoa, että miksi Brunon näyttelijä oli vain niin vähän Serranoissa?

Tietysti oletettavin syy on se, että ei löytynyt lisää jobia, mutta miksiköhän ei, koska mielestäni oli ihan hyvä lisä sinne junnuosastoon..
JUMALA ARMAHTAA, PALSTAMESTARI EI!!!
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
S-T
Viikon VIP 07, 09 ja 12, 2019 & VVK I, VVK II, SST II, VAK II, VK I, SPKFAK 2018 & Kirjoittajanero 2018, & Kolmiottelija 2018, Serranon perhe -tohtori 2018, SPK 100 - 2018 & KK 2018 [2x] & K vs. T VII [7x] & Viikon kirjoittaja
Viikon VIP 07, 09 ja 12, 2019 & VVK I, VVK II, SST II, VAK II, VK I, SPKFAK 2018 & Kirjoittajanero 2018, & Kolmiottelija 2018, Serranon perhe -tohtori 2018, SPK 100 - 2018 & KK 2018 [2x] & K vs. T VII [7x] & Viikon kirjoittaja
 
Viestit: 153660
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 4:56

Re: "Bruno" ja kumppanit

ViestiKirjoittaja Teté92 » La Maalis 29, 2014 2:52

En tiedä varmasti, mutta oletan sen johtuneen siitä, että Brunon rooli sarjassa oli kuitenkin aika pieni verrattuna vaikka Yolin rooliin.
Kuva
Kuva
Kuva
Kuka kiittää sua, kun sä kaikkesi teet?
Kuka jää kun muut on menneet?
Kun sä hyppäät korkealta kuka ottaa kiinni?
Sä oot valmis rakkauteen.
Kuka näkee sut?


RESERVILÄINEN!
Avatar
Teté92
Moderaattori I
 
Viestit: 27639
Liittynyt: Ke Kesä 05, 2013 5:01
Paikkakunta: Espoo


Paluu Näyttelijät

  • Paikallaolijat

    Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa