Kirjoittaja -Summer- » Ti Touko 12, 2009 3:21
Nyt tulee kaksi osaa, koska haluan päästä tästä tarinasta eroon, sain uuden inspiraation ;)
Eli siis viimeinen osa on osa 8.
OSA 7
"Äh, Marcos, annetaan niille vaan anteeks", Africa huokaisi istuttuaan Marcosin kanssa kotinsa pöydän ääressä yli kolme tuntia. "Ei anneta, mä en pysty antamaan. Sä oot ehkä tottunut Raulin pettämiseen, mut mä en olis ikinä uskonut tällaista Evalta."
"Jaa, no, omapa on päätöksesi. Mut mä annan Raulille anteeks, mitä mun elämäni on ilman sitä."
Avain kääntyi lukossa. "Africa?" tytön isä murahti asuntoon. "Hei, isi, tässä on mun kaverini Marcos", Afri esitteli halaten isäänsä. Marcos kätteli pelottavalta näyttävää miestä nopsasti ja lähti sitten aikas nopeasti, ettei tytölle koituisi ongelmia.
"HILJAISUUS! Senkin villiapinat, eläintarhaan te kuuluisitte. Kaikki paikoilleen, myös sinä, Raul! Hyvää huomenta", Candela toivotti ärtyisenä. "Älä välitä, kulta, sillä on huono päivä", Raul selitti Afrille suukottaen tätä nopeasti poskelle. "Eva Capdevila, ylös! Opintosi ovat viime aikoina menneet erittäin huonoon suuntaan. Huomiseksi kirjoitat kahdenkymmenen sivun aineen renesanssiajasta." Eva vilkaisi Candelaa kuin päätöntä kanaa valittaen: "Renesanssiaika, kakskymmentä sivua?"
"Selvä, kolmekymmentä sivua, jos niin haluat. Marcos Serrano, Raul Martinez Blanco, seisomaan, teillä on sama kohtalo. Samoin sinulla, Africa Sanz. Hetkonen... Ei, neiti Sanz onkin jo jäänyt luokalleen. Juttelen huoltajasi kanssa huomisaamuna ja soitan hänelle tänään."
"Afri, tiedätkö sä mitä Marcos..?" Eva koitti kysyä mutta Candela keskeytti hänet. "Neidit Sanz ja Capdevila, pääsettekin puheilleni kansliaan."
"Päivää", Candela huudahti saaden Evan ja African säpsähtämään. He istuivat löysästi tuolille sanomatta mitään. "Neiti Sanz, olet erotettu koulusta kolmeksi päiväksi. Voit mennä." Eva katsahti hämmentyneenä Candelaan. Opettaja sanoi outo ilme kasvoillaan tytölle:
"Eva-kulta, jokaiselle on se yksi ainoa ja oikea mies. Vain yksi. Pyydän vain, että muistat sen. Menepäs siitä kotiin jo, ettei äitisi huolestu. Mutta... Älä unohda sitä, mitä sanoin."
"Ootko tehnyt sitä ainetta tai no, siitä renesanssiajasta?" Eva kysyi Marcosilta myöhään illalla olohuoneessa istuskellessaan, muiden jo nukkuessa. "En sitten yhtään, ei mun tarvitse. Kaikki muut tietää jo, miks. En vaan oo pystynyt kertomaan sulle, rakastan sua liikaa." Eva vilkaisi poikaa nyt jo pelästyneenä kysyen: "No?"
"Hoidin asiani kuntoon täällä ja on mulla jo työpaikkaa vähän suunniteltuna siellä... Muutan Yhdysvaltoihin."
OSA 8
Eva katseli kuin painajaisunessa, kuinka Marcos hyvästeli Afrin ja Raulin halaamalla heitä lämpimästi ja suukottaen Afria. Hän lähestyi juuri Marcosia halauksen toivossa, kun tämä sanoi: "Pitää mennä. Hyvästi, soitellaan... Afri ja Raul."
Eva juoksi. Hän juoksi, mielestään kovempaa kuin koskaan, suuremmassa hädässä kuin koskaan. Aika tuntui pysähtyvän, mutta samalla tuntui, että hän oli jo myöhässä. Hän pysähtyi puuskuttaen lippukassan myyjän luo ostaen itselleen shokissa lipun. Sitten hän vain taas juoksi...
"MARCOS!" Eva huusi lentokoneen käytävällä. Äsken koneen taukoamatta puhuneet matkustajat hiljentyivät nyt täysin tuijottaen tätä itkevää, hätääntynyttä ja hengästynyttä tyttöä. "Mitä sä täällä teet?" Marcos kysyi nousten paikaltaan käytävälle ihmeissään, mutta kuitenkin hymyillen. "No, mitäs luulet? Tulin. Tulin, koska lähden mukaan... Halusit sä sitä tai et. Mä olin täys idiootti, mä... Pilasin kaiken. Mut mä rakastan vain ja ainoastaan sua, oon rakastanu siitä asti kun tutuistun suhun. Ei mun elämäni oo mitään ilman sua."
Marcos katsoi hetken kuin vitsillä tyttöä, mutta sitten lähestyi tätä suudellen tyttöä. Jotkut tädit penkeillä huokailivat kovaäänisesti ja mummot voivottelivat nykynuoria kovaan ääneen, mutta Marcos ja Eva eivät heistä välittäneet. He olivat nyt kahden.
It's a hard thing faking a smile when I feel like I'm falling apart inside.