Teté ja Guille - parhaat kohtaukset

Yleistä keskustelua sarjasta laidasta laitaan

Valvoja: zapoing

Teté ja Guille - parhaat kohtaukset

ViestiKirjoittaja churro1 » La Joulu 05, 2015 11:54

Kuva

Facebook-sivulla (https://www.facebook.com/serranonperhe) on tänä vuonna käyty läpi eri parien välisiä parhaita kohtauksia.

Teté ja Guille muodostivat erilaisen parin kuin vanhemmat puolisisarukset Eva ja Marcos. Nuoremmilta pystytään milloin tahansa valitsemaan 20 hauskinta kohtausta, kun taas Evan ja Marcosin osalta se on vaikeampaa. He nimittäin olivat melkoisia tosikkoja.

Jo sarjan alusta lähtien kävi selväksi, että Teté ja Guille ovat luonteeltaan samanlaisia ja ovat vain olosuhteiden pakosta joutuneet asettumaan toisiaan vastaan. Kun keskimmäinen Serranon jannu yriti eristää Mari Teren, niin tämä mursi saartorenkaan kerta toisensa jälkeen samoilla puolilikaisilla keinoilla, joilla velipuoli oli saartorengasta punonut. Guille keskittyi myös alusta alkaen tarmokkaasti härnäämään uutta siskoaan, mikä jo sinänsä kieli mielenkiinnosta. (-:

Fanit ovat vuosien ajan keskustelleet siitä, oliko Téten ja Guillen seurustelu tuottajien suunnitelmissa jo sarjan alusta saakka. Lopullista totuutta asiasta ei ole löydetty eikä varmaan löydetäkään. Teté ja Guillen suhde kehittyi kuitenkin sarjan alusta saakka johdonmukaisesti. Ensimmäisellä kaudella välit olivat vihamieliset, toisella pari alkoi sietää toisiaan, kolmannella he ryhtyivät tekemään yhteistyötä (tosin usein vain olosuhteiden pakosta), ja neljäs kausi huipentui päätösjakson tapahtumiin.

Tässä parin Top 15. Monta hyvää kohtausta jäi tämänkin listan ulkopuolelle.

15. Ero, jakso 91, Kantapään kautta

15. paras kohtaus tarjoaa pahaa teiniangstia. Jaksossa 91 pari hiihtää suhteessaan lahjakkaasti lepikkoon, ja kaikki huipentuu surulliseen kohtaukseen Serranojen sisäpihan varastosiivessä.
https://youtu.be/s2tNOuJAk2I?t=1h8m32s

14. Läheltä piti, jakso 136, Yllätys yllätys

Guillermo laittaa seitsemännen kauden loppupuolella kaikki likoon saadakseen entisen heilansa takaisin. Diegon syntymäpäivillä tunnelma riehaantuu, ja entiseltä parilta on mopo vähällä karata lapasesta. Käsikirjoittajat kuitenkin härnäävät katsojia eivätkä kiirehdi asioiden edelle.

Isäänsä tervehtimään saapunut Marcos näkee kuhertelun keittiönovesta. Tetén liuettua isoveli patsastelee muinä miehinä paikalle ja ryhtyy opastamaan Guillea siskopuolen iskemisen jalossa taidossa. Marcosilla on kieltämättä varaakin elvistellä, sillä kokemusta alalta on kertynyt.
https://youtu.be/6jmw5cckcts?t=1h13m37s

13. Kosinta ohimennen, jakso 146, Miten niin myöhässä?

Nuoremman Capdevilan menkat ovat myöhässä, joten ilmassa alkaa leijua kaikenlaisia epäilyksiä. Rakastavaiset pitävät neuvottelutauon. Kunnon miesten tavoin Guille lupaa heilalleen kantaa vastuunsa, jos vahinko on käynyt. Seuraavaksi hän ottaa Tetéä kädestä kiinni ja väläyttää ohimennen naimisiin menoa. Capdevilan siskosten tapaan Maria Teresa ei ehdotuksesta heti kättelyssä suoranaisesti innostu.
https://youtu.be/lVUZmKSV6hM?t=21m54s

12. Punkka kutsuu, jakso 144, Ruusuilla tanssimista

Aivan kärkisijoilla ei lemmenhetki yllä, koska se on kaupallisesti laskelmoitu ja karkeasti päälle liimattu. Pari käy pientä nahistelua koko jakson ajan ja välien katkeaminenkin on lähellä. Guillermon kaksi nappiin ajoitettua moiskautusta tekevät kuitenkin tehtävänsä, minkä jälkeen mennään eikä meinata.
https://youtu.be/2h0CIf3hTaY?t=1h4m01s

11. Nöyrtyminen, jakso 35, Särkynyt sydän

Pari oppi kolmannella kaudella vähitellen tekemään keskenään yhteistyötä. Nuorempi Capdevila on todistanut koulussa Serranon jannun syyttömyyden puolesta, joten Guille korvaa Tetélle hajottamansa Walkmanin. Vastapalveluksen hän tosin tekee erinomaisen matalalla profiililla, sillä eihän hän voi myöntää julkisesti arvostavansa siskopuoleltaan saamaansa apua. Mari Tereä pakkaa hymyilyttämään, kun hän tajuaa, ettei uusi laite olekaan Carmen-isoäidin ostama vaan korskea velipuoli on nöyrtynyt myöntämään rikkeensä.
https://youtu.be/mgeG8tARpUo?t=1h10m03s

10. Luotettava testi, jakso 56, Illallinen

Taatusti luotettava sydäntesti kertoo, että puolisisarukset ovat rakastuneet toisiinsa. Mari Tere ei kuitenkaan testin tulosta purematta niele: "Ei voi olla totta."
https://youtu.be/1t-oPHTiS6E?t=59m40s

9. Tragiikkaa otilla, jakso 120, Liukas luikku

"Mutta mä rakastan sua, Teté. Rakastan todella paljon. Tein kaikki sun vuoksesi. Tekisin mitä vain."

Yhdeksanneksi paras kohtaus on yksi surullisimpia. Guille on tekeytynyt sokeaksi osoittaakseen urhoollisuutta ja vongatakseen siskopuoltaan. Monien vaiheiden jälkeen jannu menettää oikeasti näkönsä - väliaikaisesti tosin. Maria Teresa testailee sokeuden aitoutta, mutta tulee lopulta vakuuttuneeksi siitä, että vilunkia ei ole harrastettu. Rehellinen Guillermo kuitenkin tunnustaa otilla asioiden oikean tilan Tetélle, joka suuttuu, haistattaa ja ottaa hatkat. Koska keskimmäinen Serrano ei oikeasti näe mitään, niin hän sopertaa sen jälkeen kuuman rakkaudentunnustuksensa lekurille.

Vitsi sinänsä on ammennettu kierrätyskeskuksen antimista, sillä ensimmäisen kerran se nähtiin jo ykköskauden päätösjaksossa. Silloin Marcosin tunnustukset kuuli vällyissä levyttänyt kilpakosija Joan Manuel.
https://youtu.be/CNtzDZ0LwNA?t=1h2m18s

8. Suutelutreenit, jakso 28, Miehet rautaa

Serranon poitsu hautoo Lorenan vokottelua ja nuoremmalla Capdevilalla on Richi kiikarissa. Kummallakin on siis paljon pelissa. Aikeet eivät kuitenkaan onnistu ilman yhteistyötä. Niinpä Mari Tere stailaa velipuolensa treffikuntoon. Kauppamies Guillermo tinkii siskopuoleltaan myös suuteluharjoituksen, joka olosuhteiden pakosta vedetään läpi lyhyellä kaavalla.
https://youtu.be/mmlhAA2JhXQ?t=40m42s

7. Uhrimieltä, jakso 26, Valkoinen valhe

Pätkän alku ja loppu eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Ensin Guille poistattaa juttusille heittäytyvän Mari Teren törkeästi ja muutamaa sekuntia myöhemmin riskeeraa oman terveytensä pelastaessaan tämän jäämästä auton alle.
https://youtu.be/YHQbV0I1Dv0?t=8m14s

6. Paniikkitunnustuksia, jakso 62, Kaipaus

"Sä olet sietämätön snobi, mutta mä tykkään susta."
"Sä taas olet ärsyttävä, mutta mäkin tykkään susta."

Guillen jengi jää koulussa lukkojen taakse ja vartija tai mikä lie sarjamurhaaja lähestyy. Humberton kanalja pakenee ikkunasta ja jättää Maria Teresan pulaan, mutta Guillermo reuhtaisee siskopuolensa vessankoppiin turvaan ja menee itse perässä. Paniikissa kummaltakin lipsahtaa se, mitä he toisistaan oikeasti ajattelevat.

Serranon perheen käsikirjoittajat kierrättivät juonikuvioita häpeämättömästi. Vessankoppikohtaus on nimittäin lähes suora kopio jakson 44 sketsistä, jossa Santi tunnustaa kuvittelemansa maailmanlopun edellä Carmen-rouvalle tärkeitä asioita.
https://youtu.be/5Si8vEqvnGk?t=54m59s

5. Ripitystä kylppärissä, jakso 25, Kotona taas

"Alan vähitellen pitää sinusta."

Tetén ja Guillen viidenneksi parhaassa kohtauksessa ei jää paljosta kiinni, ettei söpöily läiky yli. Serrano menettää kovanaaman maineensa ja ripittää siitä taloon tunkeutuneita Capdevilan naisia. Kaikki on pilalla. Mari Tere ei saarnasta paljon piittaa vaan kylppäristä haihtuessaan koskettaa velipuolen hiuksia ja lausuu hunajaiset sanat.
https://youtu.be/m7LzxGwVkbs?t=1h7m38s

4. Tunkua iholle, jakso 79, Murheen alhossa

Mari Teren työskentely tietokoneella jää puolitiehen, kun lemmekkääksi heittäytynyt sulhanen puskee iholle imutehot kaakossa. Herkkä hetki valitettavasti keskeytyy, kun vanhemmat ja kokeneemmat Marcos ja Raúl pelmahtavat huoneeseen viisastelemaan.
https://youtu.be/cltfZdCOMmk?t=39m40s

3. Johdattelevia kysymyksiä, jakso 70, Rahasta vai rakkaudesta

Tetén ja Guillen kolmanneksi paras yhteinen kohtaus on jäänyt unohduksiin, koska neljännen kauden loppupään jaksoja 69 ja 70 ei yleensä pidetä erityisen onnistuneina.

Guillermo on mustasukkainen Humbertosta ja haluaa samalle koulun retkelle tämän ja Tetén kanssa. Virnistelystään päätellen Mari Tere aavistaa, että velipuoli on häneen pihkassa, mutta haluaa vihjailevalla kysymyksellään kuulla sen Guillelta itseltään:
"Entä miksi sä haluat matkalle?"

Guille jaarittelee hatusta keksimiään syitä, eikä nuorempi Capdevila niitä usko:.
"Et taida olla ihan rehellinen."

Lopulta Serranon jannu täräyttää asiat niin kuin ne ovat:
"Mua raivostuttaa, että olet sen tyhmän Humberton kanssa. Se on hienostelija, etkä sä tajua sitä. Se kohtelee sua huonosti. Se ei ansaitse sua."

Teté vääntää lisää veistä haavassa:
"Kuka mut sitten ansaitsee?"

Tässä vaiheessa vähintään puolet kotikatsomosta odottaa suolapatsaaksi jähmettyneenä Guillen vastausta. Käsikirjoittajat kuitenkin rassaavat tahallaan katsojien hermoja ja tuovat huoneeseen Curron, jolloin kohtaus läsähtää kasaan kuin pannukakku. Päästään kuitenkin lähemmäksi kuin koskaan aikaisemmin.
https://youtu.be/n_1tfco2aIE?t=1h3m49s

2. Leikkipuistossa, jakso 71, Rimakauhua ja rakkauden nälkää

Guillermo saa kavereidensa punomalla vilungilla kilpakosija Humberton nalkkiin kahden naisen pyörittämisestä, joten tie Mari Teren sydämeen alkaa olla saletti. Kohtauksen kruunaa parin ensimmäinen tosimielellä vaihdettu suudelma lasten leikkipuistossa.

Suomessa Serranon perhettä alettiin näyttää kesällä 2007. Jostain syystä esittäminen loppui kuin leikaten jaksoon 65, joten tätä Youtubesta etukäteen vakoiltua leikkipuistokohtausta vesi kielellä odottaneita koeteltiin raskaamman jälkeen. Pätkä nähtiin Suomessa vasta seuraavana kesänä, jolloin Serranot palasivat Ylen kanavalle.
https://youtu.be/-qVrLGoRrtM?t=1h9m

1. Paluu yhteen, jakso 140, Helleaalto

"Halusin aloittaa kaiken alusta Barcelonassa, mutta --- En halua aloittaa mitään ilman sinua."

Parin parhaassa keskinäisessä kohtauksessa isä ja poika Serrano saavat kultansa takaisin. Tosin juoni on hieman huitaisemalla tehty, sillä katsojille ei anneta kunnollista selitystä, miksi Celia ja Teté palaavat lentokentältä noin vain takaisin Diegon ja Guillen luo.

Kun pakolliset anteeksipyynnöt on esitetty ja välit taas mitä lemmekkäimmät, alkaa harras imuttelu. Nuoret näyttelijät Natalia Sánchez ja Víctor Elías taisivat tähän aikaan jo seurustella keskenään siviilissä, joten pari lienee harjoitellut kohtausta myös studioiden ulkopuolella. Ilmankos se menee niin hyvin.
https://youtu.be/eVsVVdN6Pds?t=1h23m17s
-
Espanjalainen Serranon perhe on televisiosarja,
jota yleisö ei tutkimusten mukaan pidä korkeatasoisena,
mutta rakastaa sitä fanaattisesti." -Turun Sanomat 18.9.2008
Avatar
churro1
Maria Teresa Capdevila Gómez
 
Viestit: 560
Liittynyt: La Joulu 12, 2009 4:15

Paluu Yleinen

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 15 vierailijaa