Eva ja Marcos - parhaat kohtaukset

Yleistä keskustelua sarjasta laidasta laitaan

Valvoja: zapoing

Eva ja Marcos - parhaat kohtaukset

ViestiKirjoittaja churro1 » La Joulu 12, 2015 2:25

Kuva

Facebook-sivulla (https://www.facebook.com/serranonperhe) on tänä vuonna käyty läpi eri parien välisiä parhaita kohtauksia.

Serranon perheen tarina rakentui Diegon ja Lucían ympärille, mutta jo alkujaksoista lähtien pääosan varastivat jälkikasvun edustajat Eva ja Marcos, joiden varaan suurin osa sarjan draamasta rakentui neljän ensimmäisen tuotantokauden aikana. Evan ja Marcosin väliset parhaat kohtaukset olivat samalla myös koko sarjan parhaita.

Parin yhteisissä kohtauksissa oli aina oma värinänsä, joka taas nuorempien puolisisarusten keskinäisistä otoksista puuttui. Teté ja Guille korvasivat heikon kohtansa huumorilla. Suoranaisesti humoristisia kohtauksia oli Evan ja Marcosin välillä vähemmän, sillä he olivat romantikkoja, taiteellisesti suuntautuneita, hieman sisäänpäin kääntyneitä ja melkoisia tosikkoja.

Tässä parin Top 15. Monta hyvää kohtausta jäi tämänkin listan ulkopuolelle.

15. Ensikohtaaminen, jakso 1, Hynttyyt yhteen

Viidenneksitoista paras kohtaus on lyhyt, sanaton ja hieman vaikeatulkintainen. Parin katseet kohtaavat ensimmäisen jakson alkumetreillä heidän vanhempiensa vihkiseremonioissa. Marcos läpsäisee Guillea samasta syystä, johon on itsekin syyllistynyt eli uusien siskojensa tuijottelusta. Äitinsä parisuhdevalinnoista suivaantunut Eva säpsähtää Guillen rehvakkaasta katseesta, tuumii että tämäkin vielä ja luo kyllästyneen katseen muualle. Onko muita tulkintoja tästä kohtauksesta?
https://youtu.be/OZOWlR1DrIQ?t=2m55s

14. Parihölkkä, jakso 34, Kärpäsestä härkänen

Parin lemmenhuumainen parihölkkä koulusta kotiin ja kuhertelu keittiössä jäätelönmättämisen ohessa nähdään huippujaksossa 34. Kohtaus on kuvattu pääosin Madridin vanhassakaupungissa. Kuvauspaikat ovat tuttuja kaikille Espanjan pääkaupungissa matkailleille. Esimerkiksi pätkä, jossa Serranon jannu koppaa siskopuolen syliinsä, sarjan sponsorin eli Coca-Cola auto köröttää ikään kuin vahingossa taustalla ja pari ottaa vauhtia kohti korkeaa siltaa, on kuvattu Calle del Rollon ja Calle de Segovian välisessä risteyksessä lähellä Plaza Cruz Verdeä.
https://youtu.be/J0VVqFCjOhs?t=55m10s

13. Kosinta, jakso 62, Kaipaus

Eva ei vaikuta kovin innostuneelta, kun Marcos kosii siskopuoltaan Barcelonassa Taxidermista-ravintolan terassilla, joten Serranon jannu ottaa lyhyen aikalisän jälkeen härkää sarvista ja latoo sormuksen neidin eteen siinä hengessä, että tuossa sulle sormus, ilmoita sitten, kun olet päättänyt. Kohtaus kuvastaa yleisestikin Serranon ja Capdevilan jälkikasvun eroja parisuhdekysymyksissä. Diegon pojat laittoivat yleensä kaikki peliin ja olivat ehdottomasti tosissaan (Marcosin paria oharia lukuun ottamatta), kun taas Lucían tyttäret hiihtivät melko moneen tilanteeseen aidan yli vilkuillen ikään kuin halutakseen vielä viime hetkellä kilpailuttaa sulhasehdokkaat.
https://youtu.be/5Si8vEqvnGk?t=48m45s

12. Valintoja, jakso 25, Kotona taas

Eva on tutustunut Afriin, joka on ensi töikseen lähtenyt baarikierrokselle uuden ystävänsä kanssa. Vanhempi Capdevila palaa kotiin tukevassa kaasussa ja sopertaa rakkaudentunnustuksiaan vuoron perään sekä Marcosille että Raúlille. Serranon poika on puun ja kuoren välissä, sillä isäukko on jo toisen kauden alussa ripittänyt jannua siskopuolen kanssa vehtaamisesta, eikä nuorekas opettajatar Raquelkaan ole vielä menneen talven lumia. Toisaalta Evakaan ei ole lainkaan unohtunut, sillä Marcos ei katso hyvällä sitä, että Raúl yrittää hyötyä tilanteesta ja uida siskopuolen liiveihin. Huvittava mutta hieman myös surumielinen pätkä.
https://youtu.be/m7LzxGwVkbs?t=20m15s

11. Kiitospusu, jakso 8, Mustasukkaisuutta

Eva pelastaa jalkapallojoukkueen omilla rahoillaan ja saa palkkioksi pusun Marcosilta. Tosin Serranon poitsu ei vielä tässä vaiheessa ole tietoinen vanhemman Capdevilan ovelasta taka-ajatuksesta, joka paljastuu jakson loppuvitsissä. Huvittava yksityiskohta: Eva on moiskautuksen jälkeen sen verran tohkeissaan, että on vähällä kävellä päin valokuvaajaa. Kyseessä voi olla myös pilalle mennyt otos, joka on lopulta kuitenkin otettu mukaan sen jälkeen, kun se on katsottu uudestaan videolta.
https://youtu.be/3wbYV4xQyKI?t=1h10m30s

10. Päiväunet, jakso 10, Paremmissa piireissä

Ykköskauden jälkipuoliskolle ehdittäessä on Marcos jo sen verran vaikeasti pihkassa uuteen siskoonsa, että neiti tunkee jopa jannun päiväuniin. Mikä kauhea kohtalo poikaparalla!
https://youtu.be/HxEFL6BLF4k?t=5m43s

9. Kuulustelu, jakso 10, Paremmissa piireissä

Eva alkaa haistaa palaneen käryä. Velipuoli on selvästi rakastunut johonkin kuka lieneekin. Niinpä neiti käy ahdistelemaan kitaristivelipuoltaan ja kuulustelemaan, kuka se tyttö on. Loistokohtaus, jonka kolmeakymppiä käyvät ammattinäyttelijät Fran ja Verónica hoitavat kotiin 6-0.
https://youtu.be/HxEFL6BLF4k?t=18m25s

8. Häät, jakso 68, Tahtooko vai eikö tahdo

Vanhempaa Capdevilan tytärtä esittänyt Verónica Sánchez piti kirjoittaa sarjasta pihalle neljännellä kaudella. Niinpä Evan ja Marcosin tarina päättyy ainakin sillä kertaa jakson 68 häihin, joissa tosin kukaan ei mene naimisiin.
https://youtu.be/QPWY5EhuVaY?t=1h8m44s

7. Vilautus, jakso 3, Jäähän meille aina Pariisi

Onnistuneessa kolmosjaksossa (Jäähän meille aina Pariisi) Marcos polttaa hihansa Capdevilan siskosten soittelusta ja järjestää mielenosoituksellisen näytöksen, jonka yleisö osoittautuu aiottua laajemmaksi. Puskakomediaa parhaasta päästä.
https://youtu.be/ihX5hiQ6uCo?t=1h3m33s

6. Kielikurssi, jakso 9, Älykkyys testissä

Englannin kieli ei tunnetusti kuulu Serranon suvun miesten huippuvahvuuksiin. Niinpä Eva joutuu antamaan Marcosille tukiopetusta.

Alku sujuu ihan mallikkaasti:
Eva: ”Kuvaile sitten vaikka... minua.”
Marcos: ”Sinua? Englanniksi?”
Eva: ”Ensin espanjaksi, sitten käännät sen. Niin se on helpompaa.”
Marcos: ”Selvä. Sinä olet tumma. Sinulla on vaalea iho. Kun suutut se muuttuu punaiseksi. Red. Sinulla on mustat silmät, jotka ovat hyvin kauniit. Pretty eyes."

Tässä vaiheessa kaverilta karkaa mopo lapasesta:
"Sitten korvasi. Ne ovat somat, kun ne ovat niin pienet ja melkein kasvojen alaosassa. Ja suusi. Hymysi on viehättävä. Naurat vähän, mutta nauruasi kannattaa odottaa, koska naurusi on iloinen. Ja kehosi. Pyöreät olkasi. Vyötärösi on kapea, mutta pyöreä sekin. Lantiosi... ja kätesi..."

Eva häkeltyy ja viheltää pelin poikki:
”Tuo riittää, voimme alkaa kääntää.”
https://youtu.be/zin5Xmakdvs?t=54m42s

5. Vastaisku kylppärissä, jakso 34, Kärpäsestä härkänen

Serranot ja Capdevilat ovat hanakoita ilmaisemaan rakkaudentunteensa kirjallisesti. Evan ja Marcosin viidenneksi parhaassa kohtauksessa runotyttö hiippailee kylpyhuoneeseen trubaduurin hautoessa piruja suihkun alla ja vastaa valokuva-automaatin tekstiviesteihin kirjoittamalla höyrystyneeseen peiliin "Minäkin rakastan sinua".
Käsikirjoittajat tosin lyövät kohtauksen tahallaan lekkeriksi. Lucía nimittäin pelmahtaa kylppäriin, toteaa Evan otsan polttavan ja lähtee retuuttamaan tytärtään otille. Siihen kuivui se herkkä hetki.
https://youtu.be/J0VVqFCjOhs?t=9m47s

4. Vaarallisilla vesillä, jakso 14, Franciscon vierailu

Serranon perheen toinen tuotantokausi alkaa Evan ja Marcosin välisellä loistokohtauksella, joka samalla pohjustaa parin juonikuviot 13 seuraavan jakson ajaksi. Capdevilan kännykkä lumpsahtaa kylpyammeseen, ja sitä etsiessään Marcosin etukäpälä seikkailee vaarallisilla vesillä. Välitettavasti isäukko pelmahtaa ovenrakoon kriittisellä hetkellä, ja siinä onkin taas selittelemistä. Kohtaus ei ole pelkkää hersyvää puskakomediaa, vaan siinä on koko ajan päällä myös pieni flirtinpoikanen. Vanhempi Serranohan alkoi jo ykköskauden päätösjaksossa saada pieniä vastarakkauden osoituksia siskopuoleltaan.
https://youtu.be/W2YmXvprfo8?t=2m34s

3. Kynttiläkuja, jakso 34, Kärpäsestä härkänen

Kärpäsestä härkänen -jakson ääriromanttinen ellei peräti parodian rajoilla liikkuva kynttiläkuja yltää kolmanneksi parhaaksi Evan ja Marcosin väliseksi kohtaukseksi. Sijaluku on varmuuden vuoksi kirjoitettu myös Capdevilan neidin paitaan. (-: Vaikka kohtaus on upea, niin ylemmille sijoille ei tällä kerralla ollut mahdollisuuksia, sillä otoksessa alkaa jo hieman olla kierrätyksen makua aina taustamusiikkia myöden.
https://youtu.be/J0VVqFCjOhs?t=1h21m27s

2. Ranskalaisessa kahvilassa, jakso 85, Isku vyön alle

Viidennen tuotantokauden puolivälissä nähtiin Serranon perheessä suuri parisuhteiden päivitysjakso Isku vyön alle. Pareja erosi ja meni yhteen. Lisäksi Eva, Marcos ja Candela häipyivät sarjasta lopullisesti tai melkein lopullisesti.
Mikä parasta, näyttelijä Verónica Sáncez suostui tai oli sopimusteknisistä syistä pakotettu tekemään vielä yhden jakson. Rainassa nähdään Evan ja Marcosin toiseksi paras keskinäinen kohtaus, joka samalla jäi parin viimeiseksi sarjassa. Upea joskin epärealistinen otos ranskalaisessa kahvilassa säästettiin oikeutetusti tämän pitkän erikoisjakson viimeisille sekunneille.
https://youtu.be/EBP3F-my4ZY?t=1h23m34s

1. Valokuva-automaatilla, jakso 33, Nakkisota

Parin parhaan kohtauksen pähkäilyyn ei tarvittu tolkuttomasti aikaa, sillä lyhytlettisemmän Capdevilan parinkymmenen jakson mittaisen odotuksen täyttymys valokuva-automaatilla on ilman muuta koko sarjan paras ja mieleenpainuvin pätkä. Se on myös sarjan pisin otos, jonka aikana ei lausuta yhtäkään suusanallista vuorosanaa. Nakkisota-rainan loppuminuuteille säästetty kohtaus on tehty serranomaiseen tapaan taitavasti ja hieman velmulla otteella. Ensimmäisellä katsomiskerralla joudutaan kotisohvalla tapittamaan TV-ruutua 97 sekunnin ajan täysin uunona ennen kuin kohtauksen juju alkaa kirkastua.

Otos on kuvattu kylmänä (espanjalaisen mittapuun mukaan) talviyönä 2004 Madridin vanhassakaupungissa Calle Cava Bajan ja Calle de la Cava Altan välisillä portailla. La Latinan metroasemalta paikalle on parisataa metriä.
Portaiden vieressä ei ole koskaan ollut valokuva-automaattia vaan sellainen lavastettiin kuvausten ajaksi La Tomasa -nimisen kapakan oviaukkoon.

Kohtauksen kruunaa taustamusiikki, joksi on valittu itävaltalaisen Gustav Mahlerin säveltämä Adagietto viidennestä sinfoniasta. Sen verran tuottajat taisivat tykästyä sävelmään, että se kuultiin seuraavassa jaksossa (Kärpäsestä härkänen) kolmessa kohtauksessa.
https://youtu.be/vPsKLXIRCCs?t=1h5m42s
-
Espanjalainen Serranon perhe on televisiosarja,
jota yleisö ei tutkimusten mukaan pidä korkeatasoisena,
mutta rakastaa sitä fanaattisesti." -Turun Sanomat 18.9.2008
Avatar
churro1
Maria Teresa Capdevila Gómez
 
Viestit: 560
Liittynyt: La Joulu 12, 2009 4:15

Re: Eva ja Marcos - parhaat kohtaukset

ViestiKirjoittaja Tselios » To Tammi 21, 2016 12:25

14 on mun suosikki Marcosin ja Evan kohtauksista. :)
Kuva
Kuva
Avatar
Tselios
HYPERDIEGO
 
Viestit: 33997
Liittynyt: La Syys 25, 2010 10:22

Re: Eva ja Marcos - parhaat kohtaukset

ViestiKirjoittaja S-T » Ke Huhti 05, 2017 10:55

Kaikki niin hyviä, 1. ja 14. kyllä etenkin myös! [isohymy]

Niin hyvä pari, että riidatkin välillä hotteja! [haaveilua]

Ja miksihän en ollut vastannut tähän mitään? [ärgh]
JUMALA ARMAHTAA, PALSTAMESTARI EI!!!
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
S-T
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
 
Viestit: 289102
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 3:56

Re: Eva ja Marcos - parhaat kohtaukset

ViestiKirjoittaja Rride » La Touko 04, 2019 12:34

Jakso 33, valokuva-automaatilla tapahtuva on ehottomasti myös mun suurin suosikki! [märkäpusu]
Rride
SUPERDIEGO
 
Viestit: 11063
Liittynyt: La Heinä 16, 2011 1:59

Re: Eva ja Marcos - parhaat kohtaukset

ViestiKirjoittaja Eva_ » La Touko 04, 2019 9:28

Rride kirjoitti:Jakso 33, valokuva-automaatilla tapahtuva on ehottomasti myös mun suurin suosikki! [märkäpusu]


Tämä mun mielestä myös ihanin [haaveilua]
Kuva
Avatar
Eva_
Päämoderaattori | Viikon VIP 25, 2023 & VAK II 2022 & SPK -Gaala 2022 -yksilömestari & PAK 2022 -suunnittelumestari & PB 2022 -suunnittelumestari & Kolmiottelija 2022 & Joulun johtaja 2022 & Viikon ahkerin kirjoittaja (SST)
Päämoderaattori | Viikon VIP 25, 2023 & VAK II 2022 & SPK -Gaala 2022 -yksilömestari & PAK 2022 -suunnittelumestari & PB 2022 -suunnittelumestari & Kolmiottelija 2022 & Joulun johtaja 2022 & Viikon ahkerin kirjoittaja (SST)
 
Viestit: 464985
Liittynyt: Pe Huhti 15, 2016 11:19
Paikkakunta: Pirkanmaa


Paluu Yleinen

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron