Viikon VERTAILU 2015-

Serranoaiheiset fanitaiteet, avatarit ja bannerit. Toivo tai toteuta

Valvoja: zapoing

Viikon VERTAILU 2015-

ViestiKirjoittaja S-T » Pe Touko 15, 2015 10:20

Tässä uuden uutukaisessa ketjussa on tarkoitus VERTAILLA kenties kahta tai jopa useampaa työtä viikottain!

Idea on se, että asetan noin viikon toleranssilla kaksi SPK -foorumilta löytyvää ja nimenomaan kaiken datan valossa SPK -foorumilla ns. tehtyä eli SPK -käyttäjän tekemää fanart-työtä!

Sen jälkeen me kaikki vertailemme omin sanoin ja mielipitein näitä kahta työtä keskenään! Tietenkin RAKENTAVASTI JA ASIALLISESTI, eli tarkoitus ei ole välttämättä etsiä kumpi niistä on parempi per vertailu jne, vaan ylipäätään kertoa mielipiteitä ja kommentteja!

Esimerkiksi. "Tuossa avassa kuva on aivan mahtava, toisessa fontti taas on parempi jne". Toki voi antaa myös arvosanaa jne, ihan oman makunsa mukaisesti!

Vertailuissa voi olla kaksi aivan erilaistakin työtä jne, mutta pyrkimys tullee olemaan se, että vertailukohteissa olisi jotenkin sama teema tms!

KAIKKI SIIS TÄHÄN MUKAAN, LAITAN ENSIMMÄISEN VERTAILUPÄHKINÄN HETI VIELÄ TÄNÄÄN!
JUMALA ARMAHTAA, PALSTAMESTARI EI!!!
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
S-T
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
 
Viestit: 289102
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 3:56

Re: Viikon VERTAILU 2015-

ViestiKirjoittaja S-T » Pe Touko 15, 2015 10:30

VIIKON VERTAILU 001 - 15.05.2015:

Nyt aloitetaankin vertailutyöt heti todellisella PAUKULLA, kun kaksi SPK:n menestyneimpien avatarien joukkoon lukeutuvaa Belén Rueda/Lucía Gómez Casado -avatartyötä ottavat "matsia" vertailun saralla!

Kyseessä tarkemmin legendaarisen suunnittelijaihmeen Cocon kaksi aistillista työtä, joista toisen nimellisomistus on Cocolla itsellään ja toinen siskolikka Corazónilla!

Kuva vs. Kuva

Huomio: Arvosteluun olisi kenties hyvä sisällyttää kuvat mukaan uudestaan tai jos ei halua/pysty tms, näitä voi aina arvostella "ENSIMMÄINEN" ja "TOINEN" periaatteella eli siis ensiksi julkaistu on luonnollisesti se "ensimmäinen ja jälkimmäisenä julkaistu "jälkimmäinen", riippuen ihan siitä missä järjestyksessä päätän julkaista (julkaisujärjestys on siis TÄYSIN SATTUMANVARAINEN)!
JUMALA ARMAHTAA, PALSTAMESTARI EI!!!
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
S-T
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
 
Viestit: 289102
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 3:56

Re: Viikon VERTAILU 2015-

ViestiKirjoittaja Teté92 » Ke Touko 20, 2015 4:27

Ensimmäinen
Aivan huikeanhieno työ, muuta en voi valehtelematta sanoa. [S3]
Kultainen fontti vähän tuppaa häviämään taustaan, mistä hieman miinusta, mutta muuten mahtava työ.
Toinen
Tausta voisi omaan silmään olla vaaleampi, mutta toisaalta fontti tuo tyylillään kivaa tasoitusta taustaan, ja itse Belén/Lucia on hyvin kuvattu. [S3]
Täyden kympin ava, taas kerran.
Viimeksi muokannut Teté92 päivämäärä Ke Touko 20, 2015 5:25, muokattu yhteensä 1 kerran
Kuva
Kuva
Kuva
Pahoin teet, jos kiität ja pahemmin, jos moitit sellaista asiaa, jota et hyvin ymmärrä. Nuhtele ystävääsi salaisuudessa. Kiitä häntä julkisesti. Puhu hitaasti. Ajattele nopeasti.
Avatar
Teté92
Apulaiskenttäylläpitäjä | Viikon kirjoittaja
Apulaiskenttäylläpitäjä | Viikon kirjoittaja
 
Viestit: 47320
Liittynyt: Ke Kesä 05, 2013 4:01
Paikkakunta: Espoo

Re: Viikon VERTAILU 2015-

ViestiKirjoittaja Fiti Martinez » Ke Touko 20, 2015 5:13

VIIKON VERTAILU 001 - 15.05.2015:

Todella kova ja "paha" vertailu heti kättelyssä. :shock: Kaksi kovin sensuellia ja jopa viettelevää Belén/Lucí -avataria Cocon suunnittelutehtaasta, jossa:

Ensimmäisessä on mielestäni jopa vähän sellaista "kovuutta" ja hyvällä tavalla tuhmuutta, oikein näyttävä avatar ja kultainen tausta ja fontti sopivat tähän kyllä erinomaisesti. Kuitenkin ehkä jopa vähän liiankin "tuhma" ilme hahmolla ja jne...

Kun vertaa toisena olevaan, jossa hahmo on taas viattomampi, mutta kuitenkin edelleen toisaalta viettelevä. Tässä avatarissa on taas siniset ja todella sopivat fontit ja tausta, sekä samalla myös todella samantyylinen, mutta samalla myös kovin vastakohtainen tuohon ensimmäiseen avatariin verratessa.

Ehkä avatarit kuvastavat vähän myös Cocoa ja Corazónia, Coco on kenties vähän räiskyvämpi persoona ja Corazón silleen rauhallisempi tms, kummatkin hyvällä tavalla. :)

Piirun verran kallistun tuohon "siniseen unelmaan" kenties enemmän kuin "kultaiseen blingbling Beléniin", mutta kummatkin EHDOTONTA LAATUA, ehdottomasti! 8) Ja aivan foorumin parhaimmistoa avatarien saralla! 8)

KAIKKI NYT VAIN VERTAILEMAAN! [vappukemut]
Kuva
Kuva
Kuva
Mayormente soy un administrador de Campo! (-: 8-) [mustatlasit] [perushymy] [alkupFM]
Avatar
Fiti Martinez
Kenttäylläpitäjä | PAK 2022 -pääsarjamestari & SPK:n Veikkaajakeisari 2022 & Viikon 25 aktiivin käyttäjä
Kenttäylläpitäjä | PAK 2022 -pääsarjamestari & SPK:n Veikkaajakeisari 2022 & Viikon 25 aktiivin käyttäjä
 
Viestit: 150418
Liittynyt: Su Marras 25, 2007 7:34
Paikkakunta: E-Suomi


Paluu FanArt

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 17 vierailijaa