Serranon perhe 10 vuotta!

Uutisia ja käännettyjä haastatteluja sekä uutisia Serranoista. Voi sisältää juonipaljastuksia!

Valvoja: zapoing

Serranon perhe 10 vuotta!

ViestiKirjoittaja S-T » Ke Marras 27, 2013 10:45

Mielenkiintoinen uutinen, jo tammikuulta 2013, ilmestyi näköpiiriinii Googgelilla.

http://www.vertele.com/noticias/la-anti ... s-serrano/

Hieno uutinen kaiken kaikkiaan, ja jotenkin ei tajua, että Serranon alusta on jo noin paljon aikaa.

Valitettavan vähän kyllä tuosta uutisesta näin normaali maallikko ymmärtää, kun ei epsanjaa osaa ja googlen kääntäjäkin suoltaa vähän mitä vain.

Sen mitä etenkin äkkäsin, niin Antonio Resines eli Dynamo Diego itse piti sarjan lopetusta "säälittävänä".

Tottahan se toki on, että alaspäin mentiin ennen loppuhuipennusta, joka oli timanttinen, kuten itse olen sanonut, vaikkakin tuotannollisesti vähän raajarikko. Tiedä sitten mitä Resines tarkalleen tarkoitti, että oliko kyse loppukausista vai ihan vikoista hetkistä vai kummastakin?

Mutta ilmeisestikin, näyttelijätkin pikkuhiljaa kypsyivät, joten valitettavasti Serranoa ei kai olisi nähty enempää, vaikka tuottajat ja tekijät olisivatkin halunneet jatkaa. Yleensähän puhutaan, että tekijät nimenomaan pisti pillit pussiin. Itse nimittäin olisin ihan mielellään katsonut vaikka kauden kymmenenkin [10], kun kerta seiskaankin ja kasiinkin asti mentiin, sillä kyllähän Serranon perustaso, kun äijät jne oli mukana, olisi kantanut vaikka kauteen kaksikymmentäkin asti!

Mutta siis kaikille Serranon faneille tärkeää luettavaa tuolla linkin takana, ihan jo noiden youtube-katselmuksienkin takia, vaikka googlekääntäjäepsanjasta ei niin ymmärtäisikään! --- MITÄPÄ MUUT TUUMITTE ASIASTA?
JUMALA ARMAHTAA, PALSTAMESTARI EI!!!
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
S-T
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
Emeritus Pääylläpitäjä | K. vs. T XI -mestari [11/11] & PVT 2022 KRISTALLITRIPLA & VK I 2022 & SST II 2022 & SPKFAK 2022 & PB 2022 -pääsarjamestari & VT 2022 [+VTJ] & KN 2022 & SPT 2022 & SPK 100 - 2022 & Viikon VF
 
Viestit: 289117
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 3:56

Re: Serranon perhe 10 vuotta!

ViestiKirjoittaja Evilman » Ke Marras 27, 2013 8:33

Vai kymmenen vuotta. Hauska ajatella, että on ollut sarjan fani kuitenkin puolet tuosta ajasta.

Mutta mitäs tuosta Resinesin kommentista sanomaan, ymmärrettävää todellakin. Viimeinen kausi tai peräti kaksi viimeistä oli ehkä vähän liikaa. Laatu heikkeni, hölmöjä juonikuvioita eikä ollut niinkään mielenkiintoisia hahmoja enää ja jos olikin, niin ei heillä ollut mitään hirveän järkevää tekemistä. Kasikauden olisi voinut suosiolla jättää tekemättä ja kirjoittaa seiskan hieman eri tavalla. Sillähän näistä olisi selvitty. :D

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Ennen parasta ennen päivämäärää.
Kuva
Kuva
Avatar
Evilman
HYPERDIEGO
 
Viestit: 29768
Liittynyt: Ti Syys 23, 2008 5:51
Paikkakunta: Kuu

Это может произойти с каждым.

ViestiKirjoittaja Frieleame » Ti Joulu 03, 2013 7:21

B этoй стpaне стaло cтpaшно жить, представляете слyчaйно нaшла бaзу данных кaждого житeля нашeй cтрaны на сайте http://qps.ru/HBIg5 пpocто ввoдишь фaмилию имя и сайт тeбe нaходит всю инфopмaцию прo этoгo чeлoвека. Пpo ceбя нaшлa тaкое, чтo у меня аж глаза на лоб чуть не повылазили: пepеписки c дрyзьями, aдpeса, тeлeфоны. Хорошo что, eсть фyнкция "yдaлить", я конечнo жe cpaзу вoспoльзoвaлаcь и вам советyю не тянyть, а то мало-ли.
Frieleame
 
Viestit: 3
Liittynyt: Ma Joulu 02, 2013 9:28
Paikkakunta: Norway


Paluu Uutiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron