Ketä Serranojen henkilöä "muistutat" eniten? -TEST

Serranoaiheisia kyselyjä, galluppeja ja äänestyksiä

Valvoja: zapoing

Ketä Serranojen henkilöä "muistutat" eniten? -TEST

ViestiKirjoittaja NataliaSanchez-fan » To Tammi 22, 2009 8:03

Löysin tälläisen testin jostain, jota kaikki saavat tehdä täällä ja pistää omat tuloksensa top-3 listalle kaikille nähtäviksi :) Ja lisäykseksi, että / on yhtä kuin ½.

DIEGO SERRANO

[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[ ]Käyn/olen käynyt psykologilla.
[ ]Kaikki havittelevat kultaani.
[x]En ole hyvä asioiden suoraan sanomisessa.
[x]Riitelen aika usein.
[ ]Olen suunnitellut ja/tai yrittänyt tulla nykyaikaisemmaksi.
[ ]Läpsin suuttuessani vihani kohdetta.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[x]Luulen pääseväni pois vaikeuksista valehtelemalla, mutta aina menee mönkään.
[x]Olen aika herkkä.

4/10

LUCÍA CAPDEVÍLA

[x]Olen kilpailuhenkinen.
[x]Olen aika suosittu.
[/]Minulla on vaalea pitkä tukka.
[ ]Olen/haluaisin olla opettaja.
[x]Olen naisellinen.
[ ]Äitini on vienyt rakkaani.
[ ]Olen saanut usein kuulla olevani kaunis.
[ ]Näytän ikäistäni nuoremmalta.
[x]Osaan olla sekä lempeä että raju.
[ ]Minulla on lukulasit.

4½/10

MARÍA TERÉSA "TETÉ, MARI TERE" CAPDEVÍLA GÓMEZ

[x] Minulla on pitkät ruskeat hiukset.
[ ]Seurustelen, mutta perheeni suhtautuu siihen hiukan negatiivisesti.
[ ]Olen suosittu vastakkaisen sukupuolen piireissä.
[ ]Bestikseni on luokan kiusatuin/syrjityin tms.
[x]Olen ihastunut itseäni vanhempaan.
[/]Kirjoitan päiväkirjaa.
[x]Minusta on levitetty törkeitä huhuja.
[ ]Olen menettänyt roolin koulunäytelmässä huonon käytökseni takia.
[x]Olen hyvä koulussa.
[x]Lainaan joskus isosiskoni/-veljeni vaatteita.

5½/10

GUILLERMO "GUILLE" SERRANO

[/]Minulla on oma jengi.
[x]Olen tehnyt todella typeriä juttuja.
[ ]Olen aika huono koulussa.
[x]Omistan yhden lapsellisen yöasun.
[ ]Minulla on tummanruskea lyhyt tukka.
[/]Olen loukannut huuleni pahasti.
[ ]Vietän paljon aikaa kultani kanssa.
[ ]Minulla on upea nahkarotsi.
[x]Olen rikottanut toisen ajoneuvon.
[ ]Olen mennyt alaikäisenä aikuisten bileisiin.

4/10

MARCOS SERRANO

[ ]Olen herkkä runoilija/lauluntekijä.
[ ]Asun/asuin exäni kanssa omassa asunnossa.
[ ]Olen monen mielestä tosi söpö.
[ ]Joudun usein antamaan apua ystävälleni hänen rakkausongelmissaan.
[ ]En tykkää villeistä tempauksista.
[ ]Minulla on mustat hiukset.
[ ]Olen aika hiljainen ja ujo.
[ ]Silmäni on lyöty mustaksi.
[ ]Minulta on tultu kysymään tunteista kesken suihkun.
[/]Minulle tulee sietämättömän kiusallinen olo, kun näen exäni.

½/10

SANTIAGO SERRANO

[x]Olen ärhäkkä persoona.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[/]Uskottelen läheisilleni mahdottomuuksia.
[/]Pelkään lääkärille menoa.
[ ]Vihaan anoppiani/luultavasti tulevaa anoppiani.
[ ]Olen joskus taikauskoinen.
[ ]Haluaisin yhden lapsen.
[x]Välillä olen aika naurettava.
[ ]Olen päästänyt housuihini lentokoneessa.
[x]Pelkään ulkomaalaisia viranomaisia.

4/10

FRUCTUOSO "FITI" MARTÍNEZ

[x]Olen seko.
[ ]Työskentelen paikassa, josta en tykkää.
[x]Autot kiinnostavat hiukan.
[/]Rakastan jalkapalloa ja formuloita.
[x]En ole hyvä rakkausasioissa.
[ ]Läheisen kannustaminen ei ole minun juttuni.
[ ]Välillä tempaukseni saavat ystävänikin hermostumaan.
[ ]Olen baarissa lähes 24/7.
[ ]Menopelini on erikoisen värinen.
[ ]Sisareni/veljeni on anorektisen laiha.

3½/10

EVA CAPDEVÍLA

[x]Minulla on ruskea pätkitty tukka.
[x]En muistele menneitä.
[/]Olen monen mielestä ystävällinen.
[x]Olen siskolleni/veljelleni hyvin tärkeä.
[x]Suutun aika helposti.
[ ]Muutan usein paikasta toiseen.
[/]En ole bilettäjätyyppiä.
[x]Tykkään käyttää korkokenkiä.
[ ]Äitini ei ole hyvä neuvoja.
[/]Käytän paljon aikaa opiskeluun.

6½/10

CARMEN CAPDEVÍLA

[x]Olen aika utelias.
[ ]Minulla on kiharat hiukset.
[x]Olen nuorekas ja elämäniloinen.
[ ]Vieraillessani jonkun luona tuon mukanani usein herkkuja.
[x]Unohdun joskus puhelemaan yksinäni.
[x]Autan kotitöissä.
[ ]Nenäni on hiukan kyhmyrä.
[ ]Olen vienyt jonkun tuttuni treffikumppanin.
[ ]Näköni on erinomainen, vaikka ei uskoisi.
[/]Pukeudun hippimäisesti.

4½/10

RAÚL MARTÍNEZ

[ ]Olen ihan hölmö rakkausasioiden suhteen.
[x]Mokailen usein.
[/]Minulla on mustat hiukset ja siniset silmät.
[x]Välillä olen ihan hajamielinen.
[ ]Minulla on oma kämppä kolmen kaverini kanssa.
[ ]Havittelen exääni, joka ei tajua minua.
[ ]Olen surkea koulussa.
[ ]Olen naamioitunut naiseksi bileissä.
[ ]Selitän usein perättömiä juttuja.
[ ]Isäni neuvoo minua.

2½/10

FRANCISCO "CURRO" SERRANO

[x]Tykkään eläimistä.
[x]Olen oikea mammantyttö/-poika.
[x]Olen lapsellinen.
[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[/]Olen perheessäni kiltein.
[x]Pelkään vanhempieni eroavan.
[ ]Minulla on lapsenusko.
[ ]Olen alle 13-vuotias.
[ ]En tiedä melkein minkään aikuisten käyttämän sanan tarkoitusta.
[x]Kuuntelen aikuisten juttuja.

5½/10

ÁFRÍCA "AFRI" SÁNZ
[x] Olen kova suuttumaan
[] Minulla on vaaleat, kiharat hiukset
[x] Olen elämäniloinen
[] Käytän vähän hippimäisiä vaatteita
[] Olen rakastunut poikaan/tyttöön, jota en usein ymmärrä
[] Riitelen paljon seurustelukumppanini kanssa
[] Minulla on vain isä, äiti menehtynyt
[/] Olen "pieni" mutta pippurinen
[] Minulla on ruskeat silmät
[/] Minulla on yksi hyvä ystävä, jonka kanssa vietän aikaa

3/10


NATALIASANCHEZ-FANIN TOP-3 LISTA
Heitä muistutan eniten..

1. Eva Capdevíla Gómez
2. Francisco "Curro" Serrano
3. María Terésa "Teté, Mari Tere" Capdevíla Gómez

PS. Löysin toisenkin tälläisen testin erilaisilla vaihtoehdoilla, mutta onkohan sitä enää järkeä laittaa? Mielipiteitänne kiitos!
Kuva
One Direction ♥
Avatar
NataliaSanchez-fan
KvarttiDiego
 
Viestit: 4888
Liittynyt: Ti Loka 14, 2008 12:40

ViestiKirjoittaja Belén » To Tammi 22, 2009 8:33

DIEGO SERRANO

[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[ ]Käyn/olen käynyt psykologilla.
[ ]Kaikki havittelevat kultaani.
[ ]En ole hyvä asioiden suoraan sanomisessa.
[ ]Riitelen aika usein.
[ ]Olen suunnitellut ja/tai yrittänyt tulla nykyaikaisemmaksi.
[x]Läpsin suuttuessani vihani kohdetta.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Luulen pääseväni pois vaikeuksista valehtelemalla, mutta aina menee mönkään.
[x]Olen aika herkkä.

2/10

LUCÍA CAPDEVÍLA

[x]Olen kilpailuhenkinen.
[/]Olen aika suosittu.
[/]Minulla on vaalea pitkä tukka.
[x]Olen/haluaisin olla opettaja.
[x]Olen naisellinen.
[ ]Äitini on vienyt rakkaani.
[x]Olen saanut usein kuulla olevani kaunis.
[ ]Näytän ikäistäni nuoremmalta.
[x]Osaan olla sekä lempeä että raju.
[ ]Minulla on lukulasit.

6/10

MARÍA TERÉSA "TETÉ, MARI TERE" CAPDEVÍLA GÓMEZ

[x] Minulla on pitkät ruskeat hiukset.
[ ]Seurustelen, mutta perheeni suhtautuu siihen hiukan negatiivisesti.
[ ]Olen suosittu vastakkaisen sukupuolen piireissä.
[ ]Bestikseni on luokan kiusatuin/syrjityin tms.
[x]Olen ihastunut itseäni vanhempaan.
[ ]Kirjoitan päiväkirjaa.
[ ]Minusta on levitetty törkeitä huhuja.
[ ]Olen menettänyt roolin koulunäytelmässä huonon käytökseni takia.
[ ]Olen hyvä koulussa.
[ ]Lainaan joskus isosiskoni/-veljeni vaatteita.

2/10

GUILLERMO "GUILLE" SERRANO

[ ]Minulla on oma jengi.
[ ]Olen tehnyt todella typeriä juttuja.
[x]Olen aika huono koulussa.
[ ]Omistan yhden lapsellisen yöasun.
[ ]Minulla on tummanruskea lyhyt tukka.
[x]Olen loukannut huuleni pahasti.
[ ]Vietän paljon aikaa kultani kanssa.
[ ]Minulla on upea nahkarotsi.
[ ]Olen rikottanut toisen ajoneuvon.
[ ]Olen mennyt alaikäisenä aikuisten bileisiin.

2/10

MARCOS SERRANO

[ ]Olen herkkä runoilija/lauluntekijä.
[ ]Asun/asuin exäni kanssa omassa asunnossa.
[ ]Olen monen mielestä tosi söpö.
[ ]Joudun usein antamaan apua ystävälleni hänen rakkausongelmissaan.
[x]En tykkää villeistä tempauksista.
[x]Minulla on mustat hiukset.
[ ]Olen aika hiljainen ja ujo.
[ ]Silmäni on lyöty mustaksi.
[ ]Minulta on tultu kysymään tunteista kesken suihkun.
[ ]Minulle tulee sietämättömän kiusallinen olo, kun näen exäni.

2/10

SANTIAGO SERRANO

[ ]Olen ärhäkkä persoona.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Uskottelen läheisilleni mahdottomuuksia.
[ ]Pelkään lääkärille menoa.
[ ]Vihaan anoppiani/luultavasti tulevaa anoppiani.
[ ]Olen joskus taikauskoinen.
[ ]Haluaisin yhden lapsen.
[ ]Välillä olen aika naurettava.
[ ]Olen päästänyt housuihini lentokoneessa.
[ ]Pelkään ulkomaalaisia viranomaisia.

0/10

FRUCTUOSO "FITI" MARTÍNEZ

[x]Olen seko.
[ ]Työskentelen paikassa, josta en tykkää.
[ ]Autot kiinnostavat hiukan.
[ ]Rakastan jalkapalloa ja formuloita.
[ ]En ole hyvä rakkausasioissa.
[ ]Läheisen kannustaminen ei ole minun juttuni.
[ ]Välillä tempaukseni saavat ystävänikin hermostumaan.
[ ]Olen baarissa lähes 24/7.
[ ]Menopelini on erikoisen värinen.
[ ]Sisareni/veljeni on anorektisen laiha.

1/10

EVA CAPDEVÍLA

[x]Minulla on ruskea pätkitty tukka.
[x]En muistele menneitä.
[ ]Olen monen mielestä ystävällinen.
[ ]Olen siskolleni/veljelleni hyvin tärkeä.
[x]Suutun aika helposti.
[ ]Muutan usein paikasta toiseen.
[ ]En ole bilettäjätyyppiä.
[x]Tykkään käyttää korkokenkiä.
[x]Äitini ei ole hyvä neuvoja.
[ ]Käytän paljon aikaa opiskeluun.

5/10

CARMEN CAPDEVÍLA

[x]Olen aika utelias.
[ ]Minulla on kiharat hiukset.
[ ]Olen nuorekas ja elämäniloinen.
[ ]Vieraillessani jonkun luona tuon mukanani usein herkkuja.
[ ]Unohdun joskus puhelemaan yksinäni.
[ ]Autan kotitöissä.
[ ]Nenäni on hiukan kyhmyrä.
[ ]Olen vienyt jonkun tuttuni treffikumppanin.
[ ]Näköni on erinomainen, vaikka ei uskoisi.
[ ]Pukeudun hippimäisesti.

1/10

RAÚL MARTÍNEZ

[ ]Olen ihan hölmö rakkausasioiden suhteen.
[ ]Mokailen usein.
[x]Minulla on mustat hiukset ja siniset silmät.
[ ]Välillä olen ihan hajamielinen.
[ ]Minulla on oma kämppä kolmen kaverini kanssa.
[ ]Havittelen exääni, joka ei tajua minua.
[x]Olen surkea koulussa.
[ ]Olen naamioitunut naiseksi bileissä.
[ ]Selitän usein perättömiä juttuja.
[x]Isäni neuvoo minua.

3/10

FRANCISCO "CURRO" SERRANO

[x]Tykkään eläimistä.
[ ]Olen oikea mammantyttö/-poika.
[ ]Olen lapsellinen.
[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[ ]Olen perheessäni kiltein.
[ ]Pelkään vanhempieni eroavan.
[ ]Minulla on lapsenusko.
[ ]Olen alle 13-vuotias.
[ ]En tiedä melkein minkään aikuisten käyttämän sanan tarkoitusta.
[x]Kuuntelen aikuisten juttuja.

2/10

ÁFRÍCA "AFRI" SÁNZ
[ ] Olen kova suuttumaan
[ ] Minulla on vaaleat, kiharat hiukset
[x] Olen elämäniloinen
[ ] Käytän vähän hippimäisiä vaatteita
[ ] Olen rakastunut poikaan/tyttöön, jota en usein ymmärrä
[ ] Riitelen paljon seurustelukumppanini kanssa
[ ] Minulla on vain isä, äiti menehtynyt
[ ] Olen "pieni" mutta pippurinen
[ ] Minulla on ruskeat silmät
[x] Minulla on yksi hyvä ystävä, jonka kanssa vietän aikaa

2/10

1. Lucía Capdevila
2. Eva Capdevila
3. Raúl Martínez
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
Belén
Eva Capdevila Gómez
 
Viestit: 727
Liittynyt: To Kesä 26, 2008 11:18

ViestiKirjoittaja Januska » Pe Tammi 23, 2009 3:19

DIEGO SERRANO

[x]Minulla on ruskeat silmät.
[ ]Käyn/olen käynyt psykologilla.
[ ]Kaikki havittelevat kultaani.
[x]En ole hyvä asioiden suoraan sanomisessa.
[x]Riitelen aika usein.
[ ]Olen suunnitellut ja/tai yrittänyt tulla nykyaikaisemmaksi.
[ ]Läpsin suuttuessani vihani kohdetta.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Luulen pääseväni pois vaikeuksista valehtelemalla, mutta aina menee mönkään.
[x]Olen aika herkkä.

3/10

LUCÍA CAPDEVÍLA

[x]Olen kilpailuhenkinen.
[ ]Olen aika suosittu.
[ ]Minulla on vaalea pitkä tukka.
[ ]Olen/haluaisin olla opettaja.
[x]Olen naisellinen.
[ ]Äitini on vienyt rakkaani.
[ ]Olen saanut usein kuulla olevani kaunis.
[ ]Näytän ikäistäni nuoremmalta.
[ ]Osaan olla sekä lempeä että raju.
[ ]Minulla on lukulasit.

2/10

MARÍA TERÉSA "TETÉ, MARI TERE" CAPDEVÍLA GÓMEZ

[ ] Minulla on pitkät ruskeat hiukset.
[ ]Seurustelen, mutta perheeni suhtautuu siihen hiukan negatiivisesti.
[ ]Olen suosittu vastakkaisen sukupuolen piireissä.
[ ]Bestikseni on luokan kiusatuin/syrjityin tms.
[x]Olen ihastunut itseäni vanhempaan.
[ ]Kirjoitan päiväkirjaa.
[ ]Minusta on levitetty törkeitä huhuja.
[ ]Olen menettänyt roolin koulunäytelmässä huonon käytökseni takia.
[x]Olen hyvä koulussa.
[ ]Lainaan joskus isosiskoni/-veljeni vaatteita.

2/10

GUILLERMO "GUILLE" SERRANO

[ ]Minulla on oma jengi.
[ ]Olen tehnyt todella typeriä juttuja.
[ ]Olen aika huono koulussa.
[ ]Omistan yhden lapsellisen yöasun.
[x]Minulla on tummanruskea lyhyt tukka.
[ ]Olen loukannut huuleni pahasti.
[ ]Vietän paljon aikaa kultani kanssa.
[ ]Minulla on upea nahkarotsi.
[ ]Olen rikottanut toisen ajoneuvon.
[ ]Olen mennyt alaikäisenä aikuisten bileisiin.

1/10

MARCOS SERRANO

[ ]Olen herkkä runoilija/lauluntekijä.
[ ]Asun/asuin exäni kanssa omassa asunnossa.
[ ]Olen monen mielestä tosi söpö.
[ ]Joudun usein antamaan apua ystävälleni hänen rakkausongelmissaan.
[x]En tykkää villeistä tempauksista.
[ ]Minulla on mustat hiukset.
[x]Olen aika hiljainen ja ujo.
[ ]Silmäni on lyöty mustaksi.
[ ]Minulta on tultu kysymään tunteista kesken suihkun.
[ ]Minulle tulee sietämättömän kiusallinen olo, kun näen exäni.

2/10

SANTIAGO SERRANO

[x]Olen ärhäkkä persoona.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Uskottelen läheisilleni mahdottomuuksia.
[x]Pelkään lääkärille menoa.
[ ]Vihaan anoppiani/luultavasti tulevaa anoppiani.
[x]Olen joskus taikauskoinen.
[ ]Haluaisin yhden lapsen.
[x]Välillä olen aika naurettava.
[ ]Olen päästänyt housuihini lentokoneessa.
[]Pelkään ulkomaalaisia viranomaisia.

4/10

FRUCTUOSO "FITI" MARTÍNEZ

[x]Olen seko.
[ ]Työskentelen paikassa, josta en tykkää.
[ ]Autot kiinnostavat hiukan.
[ ]Rakastan jalkapalloa ja formuloita.
[x]En ole hyvä rakkausasioissa.
[x]Läheisen kannustaminen ei ole minun juttuni.
[ ]Välillä tempaukseni saavat ystävänikin hermostumaan.
[ ]Olen baarissa lähes 24/7.
[ ]Menopelini on erikoisen värinen.
[ ]Sisareni/veljeni on anorektisen laiha.

3/10

EVA CAPDEVÍLA

[x]Minulla on ruskea pätkitty tukka.
[ ]En muistele menneitä.
[ ]Olen monen mielestä ystävällinen.
[ ]Olen siskolleni/veljelleni hyvin tärkeä.
[x]Suutun aika helposti.
[ ]Muutan usein paikasta toiseen.
[x]En ole bilettäjätyyppiä.
[x]Tykkään käyttää korkokenkiä.
[ ]Äitini ei ole hyvä neuvoja.
[ ]Käytän paljon aikaa opiskeluun.

4/10

CARMEN CAPDEVÍLA

[x]Olen aika utelias.
[ ]Minulla on kiharat hiukset.
[ ]Olen nuorekas ja elämäniloinen.
[ ]Vieraillessani jonkun luona tuon mukanani usein herkkuja.
[x]Unohdun joskus puhelemaan yksinäni.
[ ]Autan kotitöissä.
[ ]Nenäni on hiukan kyhmyrä.
[ ]Olen vienyt jonkun tuttuni treffikumppanin.
[ ]Näköni on erinomainen, vaikka ei uskoisi.
[ ]Pukeudun hippimäisesti.

2/10

RAÚL MARTÍNEZ

[ ]Olen ihan hölmö rakkausasioiden suhteen.
[x]Mokailen usein.
[ ]Minulla on mustat hiukset ja siniset silmät.
[x]Välillä olen ihan hajamielinen.
[ ]Minulla on oma kämppä kolmen kaverini kanssa.
[ ]Havittelen exääni, joka ei tajua minua.
[ ]Olen surkea koulussa.
[ ]Olen naamioitunut naiseksi bileissä.
[ ]Selitän usein perättömiä juttuja.
[ ]Isäni neuvoo minua.

2/10

FRANCISCO "CURRO" SERRANO

[x]Tykkään eläimistä.
[ ]Olen oikea mammantyttö/-poika.
[x]Olen lapsellinen.
[x]Minulla on ruskeat silmät.
[ ]Olen perheessäni kiltein.
[ ]Pelkään vanhempieni eroavan.
[ ]Minulla on lapsenusko.
[ ]Olen alle 13-vuotias.
[ ]En tiedä melkein minkään aikuisten käyttämän sanan tarkoitusta.
[x]Kuuntelen aikuisten juttuja.

4/10

ÁFRÍCA "AFRI" SÁNZ
[x] Olen kova suuttumaan
[ ] Minulla on vaaleat, kiharat hiukset
[x] Olen elämäniloinen
[ ] Käytän vähän hippimäisiä vaatteita
[ ] Olen rakastunut poikaan/tyttöön, jota en usein ymmärrä
[ ] Riitelen paljon seurustelukumppanini kanssa
[ ] Minulla on vain isä, äiti menehtynyt
[ ] Olen "pieni" mutta pippurinen
[x] Minulla on ruskeat silmät
[x] Minulla on yksi hyvä ystävä, jonka kanssa vietän aikaa

4/10

Mä oon Santi, Eva, Curro ja Africa!

Ja laita vaan se toinenkin testi
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
Januska
SUPERDIEGO
 
Viestit: 13524
Liittynyt: To Syys 11, 2008 4:08

ViestiKirjoittaja Evilman » Pe Tammi 23, 2009 3:30

DIEGO SERRANO

[/]Minulla on ruskeat silmät.
[x]Käyn/olen käynyt psykologilla.
[ ]Kaikki havittelevat kultaani.
[x]En ole hyvä asioiden suoraan sanomisessa.
[x]Riitelen aika usein.
[x]Olen suunnitellut ja/tai yrittänyt tulla nykyaikaisemmaksi.
[x]Läpsin suuttuessani vihani kohdetta.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[x]Luulen pääseväni pois vaikeuksista valehtelemalla, mutta aina menee mönkään.
[x]Olen aika herkkä.

7½/10

LUCÍA CAPDEVÍLA

[x]Olen kilpailuhenkinen.
[x]Olen aika suosittu.
[ ]Minulla on vaalea pitkä tukka.
[ ]Olen/haluaisin olla opettaja.
[ ]Olen naisellinen.
[ ]Äitini on vienyt rakkaani.
[ ]Olen saanut usein kuulla olevani kaunis.
[ ]Näytän ikäistäni nuoremmalta.
[x]Osaan olla sekä lempeä että raju.
[ ]Minulla on lukulasit.

3/10

MARÍA TERÉSA "TETÉ, MARI TERE" CAPDEVÍLA GÓMEZ

[ ] Minulla on pitkät ruskeat hiukset.
[ ]Seurustelen, mutta perheeni suhtautuu siihen hiukan negatiivisesti.
[ ]Olen suosittu vastakkaisen sukupuolen piireissä.
[/]Bestikseni on luokan kiusatuin/syrjityin tms.
[/]Olen ihastunut itseäni vanhempaan.
[ ]Kirjoitan päiväkirjaa.
[x]Minusta on levitetty törkeitä huhuja.
[/]Olen menettänyt roolin koulunäytelmässä huonon käytökseni takia.
[/]Olen hyvä koulussa.
[ ]Lainaan joskus isosiskoni/-veljeni vaatteita.

3/10

GUILLERMO "GUILLE" SERRANO

[x]Minulla on oma jengi.
[x]Olen tehnyt todella typeriä juttuja.
[x]Olen aika huono koulussa.
[x]Omistan yhden lapsellisen yöasun.
[/]Minulla on tummanruskea lyhyt tukka.
[/]Olen loukannut huuleni pahasti.
[ ]Vietän paljon aikaa kultani kanssa.
[ ]Minulla on upea nahkarotsi.
[x]Olen rikottanut toisen ajoneuvon.
[ ]Olen mennyt alaikäisenä aikuisten bileisiin.

6/10

MARCOS SERRANO

[x]Olen herkkä runoilija/lauluntekijä.
[ ]Asun/asuin exäni kanssa omassa asunnossa.
[ ]Olen monen mielestä tosi söpö.
[/]Joudun usein antamaan apua ystävälleni hänen rakkausongelmissaan.
[/]En tykkää villeistä tempauksista.
[ ]Minulla on mustat hiukset.
[/]Olen aika hiljainen ja ujo.
[x]Silmäni on lyöty mustaksi.
[x]Minulta on tultu kysymään tunteista kesken suihkun.
[x]Minulle tulee sietämättömän kiusallinen olo, kun näen exäni.

5½/10

SANTIAGO SERRANO

[x]Olen ärhäkkä persoona.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[/]Uskottelen läheisilleni mahdottomuuksia.
[ ]Pelkään lääkärille menoa.
[ ]Vihaan anoppiani/luultavasti tulevaa anoppiani.
[ ]Olen joskus taikauskoinen.
[ ]Haluaisin yhden lapsen.
[x]Välillä olen aika naurettava.
[ ]Olen päästänyt housuihini lentokoneessa.
[x]Pelkään ulkomaalaisia viranomaisia.

3½/10

FRUCTUOSO "FITI" MARTÍNEZ

[x]Olen seko.
[/]Työskentelen paikassa, josta en tykkää.
[x]Autot kiinnostavat hiukan.
[/]Rakastan jalkapalloa ja formuloita.
[x]En ole hyvä rakkausasioissa.
[ ]Läheisen kannustaminen ei ole minun juttuni.
[x]Välillä tempaukseni saavat ystävänikin hermostumaan.
[ ]Olen baarissa lähes 24/7.
[ ]Menopelini on erikoisen värinen.
[ ]Sisareni/veljeni on anorektisen laiha.

3½/10

EVA CAPDEVÍLA

[ ]Minulla on ruskea pätkitty tukka.
[/]En muistele menneitä.
[x]Olen monen mielestä ystävällinen.
[x]Olen siskolleni/veljelleni hyvin tärkeä.
[x]Suutun aika helposti.
[ ]Muutan usein paikasta toiseen.
[x]En ole bilettäjätyyppiä.
[ ]Tykkään käyttää korkokenkiä.
[x]Äitini ei ole hyvä neuvoja.
[/]Käytän paljon aikaa opiskeluun.

6/10

CARMEN CAPDEVÍLA

[x]Olen aika utelias.
[ ]Minulla on kiharat hiukset.
[x]Olen nuorekas ja elämäniloinen.
[ ]Vieraillessani jonkun luona tuon mukanani usein herkkuja.
[x]Unohdun joskus puhelemaan yksinäni.
[x]Autan kotitöissä.
[ ]Nenäni on hiukan kyhmyrä.
[ ]Olen vienyt jonkun tuttuni treffikumppanin.
[ ]Näköni on erinomainen, vaikka ei uskoisi.
[/]Pukeudun hippimäisesti.

4½/10

RAÚL MARTÍNEZ

[x]Olen ihan hölmö rakkausasioiden suhteen.
[x]Mokailen usein.
[ ]Minulla on mustat hiukset ja siniset silmät.
[x]Välillä olen ihan hajamielinen.
[ ]Minulla on oma kämppä kolmen kaverini kanssa.
[ ]Havittelen exääni, joka ei tajua minua.
[/]Olen surkea koulussa.
[ ]Olen naamioitunut naiseksi bileissä.
[x]Selitän usein perättömiä juttuja.
[x]Isäni neuvoo minua.

5½/10

FRANCISCO "CURRO" SERRANO

[x]Tykkään eläimistä.
[ ]Olen oikea mammantyttö/-poika.
[x]Olen lapsellinen.
[x]Minulla on ruskeat silmät.
[ ]Olen perheessäni kiltein.
[ ]Pelkään vanhempieni eroavan.
[ ]Minulla on lapsenusko.
[ ]Olen alle 13-vuotias.
[ ]En tiedä melkein minkään aikuisten käyttämän sanan tarkoitusta.
[x]Kuuntelen aikuisten juttuja.

4/10

ÁFRÍCA "AFRI" SÁNZ
[x] Olen kova suuttumaan
[ ] Minulla on vaaleat, kiharat hiukset
[x] Olen elämäniloinen
[x] Käytän vähän hippimäisiä vaatteita
[/] Olen rakastunut poikaan/tyttöön, jota en usein ymmärrä
[ ] Riitelen paljon seurustelukumppanini kanssa
[ ] Minulla on vain isä, äiti menehtynyt
[ ] Olen "pieni" mutta pippurinen
[/] Minulla on ruskeat silmät
[x] Minulla on yksi hyvä ystävä, jonka kanssa vietän aikaa

4½/10

Ja sitten tulokset:

KETÄ HAHMOA EVILMAN MUISTUTTAA ENITEN:
1. Diego Serrano 7½
2. Guille Serrano & Eva Capdevila 6
4. Marcos Serrano 5½
5. Raul Martinez 4½


Diego, hei c' mon? Aika huono testi sinänsä.
Kuva
Kuva
Avatar
Evilman
HYPERDIEGO
 
Viestit: 29768
Liittynyt: Ti Syys 23, 2008 5:51
Paikkakunta: Kuu

ViestiKirjoittaja Flowers » La Tammi 24, 2009 11:04

DIEGO SERRANO

[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[ ]Käyn/olen käynyt psykologilla.
[ ]Kaikki havittelevat kultaani.
[ ]En ole hyvä asioiden suoraan sanomisessa.
[/]Riitelen aika usein.
[ ]Olen suunnitellut ja/tai yrittänyt tulla nykyaikaisemmaksi.
[ ]Läpsin suuttuessani vihani kohdetta.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Luulen pääseväni pois vaikeuksista valehtelemalla, mutta aina menee mönkään.
[x]Olen aika herkkä.

1½/10

LUCÍA CAPDEVÍLA

[x]Olen kilpailuhenkinen.
[x]Olen aika suosittu.
[x]Minulla on vaalea pitkä tukka.
[ ]Olen/haluaisin olla opettaja.
[/]Olen naisellinen.
[ ]Äitini on vienyt rakkaani.
[X]Olen saanut usein kuulla olevani kaunis.
[ ]Näytän ikäistäni nuoremmalta.
[x]Osaan olla sekä lempeä että raju.
[ ]Minulla on lukulasit.

5½/10

MARÍA TERÉSA "TETÉ, MARI TERE" CAPDEVÍLA GÓMEZ

[ ] Minulla on pitkät ruskeat hiukset.
[ ]Seurustelen, mutta perheeni suhtautuu siihen hiukan negatiivisesti.
[/]Olen suosittu vastakkaisen sukupuolen piireissä.
[ ]Bestikseni on luokan kiusatuin/syrjityin tms.
[ ]Olen ihastunut itseäni vanhempaan.
[/]Kirjoitan päiväkirjaa.
[ ]Minusta on levitetty törkeitä huhuja.
[ ]Olen menettänyt roolin koulunäytelmässä huonon käytökseni takia.
[x]Olen hyvä koulussa.
[ ]Lainaan joskus isosiskoni/-veljeni vaatteita.

2/10

GUILLERMO "GUILLE" SERRANO

[ ]Minulla on oma jengi.
[/]Olen tehnyt todella typeriä juttuja.
[ ]Olen aika huono koulussa.
[x]Omistan yhden lapsellisen yöasun.
[ ]Minulla on tummanruskea lyhyt tukka.
[ ]Olen loukannut huuleni pahasti.
[ ]Vietän paljon aikaa kultani kanssa.
[ ]Minulla on upea nahkarotsi.
[ ]Olen rikottanut toisen ajoneuvon.
[ ]Olen mennyt alaikäisenä aikuisten bileisiin.

1½/10

MARCOS SERRANO

[ ]Olen herkkä runoilija/lauluntekijä.
[ ]Asun/asuin exäni kanssa omassa asunnossa.
[ ]Olen monen mielestä tosi söpö.
[ ]Joudun usein antamaan apua ystävälleni hänen rakkausongelmissaan.
[ ]En tykkää villeistä tempauksista.
[ ]Minulla on mustat hiukset.
[ ]Olen aika hiljainen ja ujo.
[ ]Silmäni on lyöty mustaksi.
[ ]Minulta on tultu kysymään tunteista kesken suihkun.
[ ]Minulle tulee sietämättömän kiusallinen olo, kun näen exäni.

0/10

SANTIAGO SERRANO

[ ]Olen ärhäkkä persoona.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[/]Uskottelen läheisilleni mahdottomuuksia.
[ ]Pelkään lääkärille menoa.
[ ]Vihaan anoppiani/luultavasti tulevaa anoppiani.
[ ]Olen joskus taikauskoinen.
[ ]Haluaisin yhden lapsen.
[/]Välillä olen aika naurettava.
[ ]Olen päästänyt housuihini lentokoneessa.
[ ]Pelkään ulkomaalaisia viranomaisia.

1/10

FRUCTUOSO "FITI" MARTÍNEZ

[ ]Olen seko.
[ ]Työskentelen paikassa, josta en tykkää.
[/]Autot kiinnostavat hiukan.
[/]Rakastan jalkapalloa ja formuloita.
[ ]En ole hyvä rakkausasioissa.
[ ]Läheisen kannustaminen ei ole minun juttuni.
[ ]Välillä tempaukseni saavat ystävänikin hermostumaan.
[ ]Olen baarissa lähes 24/7.
[ ]Menopelini on erikoisen värinen.
[ ]Sisareni/veljeni on anorektisen laiha.

1/10

EVA CAPDEVÍLA

[ ]Minulla on ruskea pätkitty tukka.
[ ]En muistele menneitä.
[x]Olen monen mielestä ystävällinen.
[x]Olen siskolleni/veljelleni hyvin tärkeä.
[x]Suutun aika helposti.
[ ]Muutan usein paikasta toiseen.
[/]En ole bilettäjätyyppiä.
[x]Tykkään käyttää korkokenkiä.
[ ]Äitini ei ole hyvä neuvoja.
[/]Käytän paljon aikaa opiskeluun.

5/10

CARMEN CAPDEVÍLA

[x]Olen aika utelias.
[ ]Minulla on kiharat hiukset.
[x]Olen nuorekas ja elämäniloinen.
[ ]Vieraillessani jonkun luona tuon mukanani usein herkkuja.
[ ]Unohdun joskus puhelemaan yksinäni.
[/]Autan kotitöissä.
[ ]Nenäni on hiukan kyhmyrä.
[ ]Olen vienyt jonkun tuttuni treffikumppanin.
[ ]Näköni on erinomainen, vaikka ei uskoisi.
[ ]Pukeudun hippimäisesti.

2½/10

RAÚL MARTÍNEZ

[ ]Olen ihan hölmö rakkausasioiden suhteen.
[ ]Mokailen usein.
[ ]Minulla on mustat hiukset ja siniset silmät.
[/]Välillä olen ihan hajamielinen.
[ ]Minulla on oma kämppä kolmen kaverini kanssa.
[ ]Havittelen exääni, joka ei tajua minua.
[ ]Olen surkea koulussa.
[ ]Olen naamioitunut naiseksi bileissä.
[ ]Selitän usein perättömiä juttuja.
[/]Isäni neuvoo minua.

1/10

FRANCISCO "CURRO" SERRANO

[x]Tykkään eläimistä.
[/]Olen oikea mammantyttö/-poika.
[/]Olen lapsellinen.
[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[ ]Olen perheessäni kiltein.
[ ]Pelkään vanhempieni eroavan.
[ ]Minulla on lapsenusko.
[ ]Olen alle 13-vuotias.
[ ]En tiedä melkein minkään aikuisten käyttämän sanan tarkoitusta.
[x]Kuuntelen aikuisten juttuja.

3/10

ÁFRÍCA "AFRI" SÁNZ
[x] Olen kova suuttumaan
[ ] Minulla on vaaleat, kiharat hiukset
[x] Olen elämäniloinen
[ ] Käytän vähän hippimäisiä vaatteita
[ ] Olen rakastunut poikaan/tyttöön, jota en usein ymmärrä
[ ] Riitelen paljon seurustelukumppanini kanssa
[ ] Minulla on vain isä, äiti menehtynyt
[/] Olen "pieni" mutta pippurinen
[ ] Minulla on ruskeat silmät
[ ] Minulla on yksi hyvä ystävä, jonka kanssa vietän aikaa

2½/10


1. LUCÍA CAPDEVÍLA 5½
2. EVA CAPDEVÍLA 5
3. FRANCISCO "CURRO" SERRANO 3
Kuva
Kuva
Avatar
Flowers
TriplaDiego
 
Viestit: 3241
Liittynyt: To Heinä 24, 2008 12:39
Paikkakunta: Itä-Suomi<3

ViestiKirjoittaja Corazón » La Tammi 24, 2009 11:33

DIEGO SERRANO

[x]Minulla on ruskeat silmät.
[]Käyn/olen käynyt psykologilla.
[ ]Kaikki havittelevat kultaani.
[x]En ole hyvä asioiden suoraan sanomisessa.
[ ]Riitelen aika usein.
[ ]Olen suunnitellut ja/tai yrittänyt tulla nykyaikaisemmaksi.
[ ]Läpsin suuttuessani vihani kohdetta.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[]Luulen pääseväni pois vaikeuksista valehtelemalla, mutta aina menee mönkään.
[x]Olen aika herkkä.

3/10

LUCÍA CAPDEVÍLA

[]Olen kilpailuhenkinen.
[]Olen aika suosittu.
[ ]Minulla on vaalea pitkä tukka.
[ ]Olen/haluaisin olla opettaja.
[x]Olen naisellinen.
[ ]Äitini on vienyt rakkaani.
[ ]Olen saanut usein kuulla olevani kaunis.
[ ]Näytän ikäistäni nuoremmalta.
[]Osaan olla sekä lempeä että raju.
[ ]Minulla on lukulasit.

1/10

MARÍA TERÉSA "TETÉ, MARI TERE" CAPDEVÍLA GÓMEZ

[x] Minulla on pitkät ruskeat hiukset.
[ ]Seurustelen, mutta perheeni suhtautuu siihen hiukan negatiivisesti.
[ ]Olen suosittu vastakkaisen sukupuolen piireissä.
[ ]Bestikseni on luokan kiusatuin/syrjityin tms.
[]Olen ihastunut itseäni vanhempaan.
[]Kirjoitan päiväkirjaa.
[]Minusta on levitetty törkeitä huhuja.
[ ]Olen menettänyt roolin koulunäytelmässä huonon käytökseni takia.
[/]Olen hyvä koulussa.
[ ]Lainaan joskus isosiskoni/-veljeni vaatteita.

1½/10

GUILLERMO "GUILLE" SERRANO

[/]Minulla on oma jengi.
[ ]Olen tehnyt todella typeriä juttuja.
[ ]Olen aika huono koulussa.
[x]Omistan yhden lapsellisen yöasun.
[ ]Minulla on tummanruskea lyhyt tukka.
[ ]Olen loukannut huuleni pahasti.
[ ]Vietän paljon aikaa kultani kanssa.
[ ]Minulla on upea nahkarotsi.
[ ]Olen rikottanut toisen ajoneuvon.
[ ]Olen mennyt alaikäisenä aikuisten bileisiin.

1½/10

MARCOS SERRANO

[ ]Olen herkkä runoilija/lauluntekijä.
[ ]Asun/asuin exäni kanssa omassa asunnossa.
[ ]Olen monen mielestä tosi söpö.
[ ]Joudun usein antamaan apua ystävälleni hänen rakkausongelmissaan.
[ ]En tykkää villeistä tempauksista.
[ ]Minulla on mustat hiukset.
[/ ]Olen aika hiljainen ja ujo.
[ ]Silmäni on lyöty mustaksi.
[ ]Minulta on tultu kysymään tunteista kesken suihkun.
[ ]Minulle tulee sietämättömän kiusallinen olo, kun näen exäni.

½/10

SANTIAGO SERRANO

[ ]Olen ärhäkkä persoona.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Uskottelen läheisilleni mahdottomuuksia.
[/]Pelkään lääkärille menoa.
[ ]Vihaan anoppiani/luultavasti tulevaa anoppiani.
[ ]Olen joskus taikauskoinen.
[ ]Haluaisin yhden lapsen.
[ ]Välillä olen aika naurettava.
[ ]Olen päästänyt housuihini lentokoneessa.
[ ]Pelkään ulkomaalaisia viranomaisia.

½/10

FRUCTUOSO "FITI" MARTÍNEZ

[ ]Olen seko.
[ ]Työskentelen paikassa, josta en tykkää.
[ ]Autot kiinnostavat hiukan.
[ ]Rakastan jalkapalloa ja formuloita.
[ ]En ole hyvä rakkausasioissa.
[ ]Läheisen kannustaminen ei ole minun juttuni.
[ ]Välillä tempaukseni saavat ystävänikin hermostumaan.
[ ]Olen baarissa lähes 24/7.
[ ]Menopelini on erikoisen värinen.
[ ]Sisareni/veljeni on anorektisen laiha.

0/10

EVA CAPDEVÍLA

[ ]Minulla on ruskea pätkitty tukka.
[ ]En muistele menneitä.
[x]Olen monen mielestä ystävällinen.
[x]Olen siskolleni/veljelleni hyvin tärkeä.
[ ]Suutun aika helposti.
[ ]Muutan usein paikasta toiseen.
[x]En ole bilettäjätyyppiä.
[x]Tykkään käyttää korkokenkiä.
[ ]Äitini ei ole hyvä neuvoja.
[x]Käytän paljon aikaa opiskeluun.

5/10

CARMEN CAPDEVÍLA

[ ]Olen aika utelias.
[ ]Minulla on kiharat hiukset.
[ ]Olen nuorekas ja elämäniloinen.
[ ]Vieraillessani jonkun luona tuon mukanani usein herkkuja.
[ ]Unohdun joskus puhelemaan yksinäni.
[x]Autan kotitöissä.
[ ]Nenäni on hiukan kyhmyrä.
[ ]Olen vienyt jonkun tuttuni treffikumppanin.
[ ]Näköni on erinomainen, vaikka ei uskoisi.
[]Pukeudun hippimäisesti.

1/10

RAÚL MARTÍNEZ

[ ]Olen ihan hölmö rakkausasioiden suhteen.
[ ]Mokailen usein.
[ ]Minulla on mustat hiukset ja siniset silmät.
[ ]Välillä olen ihan hajamielinen.
[ ]Minulla on oma kämppä kolmen kaverini kanssa.
[ ]Havittelen exääni, joka ei tajua minua.
[ ]Olen surkea koulussa.
[ ]Olen naamioitunut naiseksi bileissä.
[ ]Selitän usein perättömiä juttuja.
[ ]Isäni neuvoo minua.

0/10

FRANCISCO "CURRO" SERRANO

[x]Tykkään eläimistä.
[ ]Olen oikea mammantyttö/-poika.
[ ]Olen lapsellinen.
[x ]Minulla on ruskeat silmät.
[x]Olen perheessäni kiltein.
[ ]Pelkään vanhempieni eroavan.
[ ]Minulla on lapsenusko.
[ ]Olen alle 13-vuotias.
[ ]En tiedä melkein minkään aikuisten käyttämän sanan tarkoitusta.
[x]Kuuntelen aikuisten juttuja.

4/10

ÁFRÍCA "AFRI" SÁNZ
[ ] Olen kova suuttumaan
[] Minulla on vaaleat, kiharat hiukset
[x] Olen elämäniloinen
[] Käytän vähän hippimäisiä vaatteita
[] Olen rakastunut poikaan/tyttöön, jota en usein ymmärrä
[] Riitelen paljon seurustelukumppanini kanssa
[] Minulla on vain isä, äiti menehtynyt
[x] Olen "pieni" mutta pippurinen
[x] Minulla on ruskeat silmät
[x] Minulla on yksi hyvä ystävä, jonka kanssa vietän aikaa

4/10

Corazónin top 3:
1. Eva Capdevila 5/10
2. Àfrica Sánz & Curro Serrano 4/10
3. Diego Serrano 3/10
Kuva
Corazón
KvinttiDiego
 
Viestit: 9588
Liittynyt: To Loka 23, 2008 5:10

ViestiKirjoittaja Mogambo4life » La Tammi 24, 2009 11:49

DIEGO SERRANO

[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[ ]Käyn/olen käynyt psykologilla.
[ ]Kaikki havittelevat kultaani.
[x]En ole hyvä asioiden suoraan sanomisessa.
[ ]Riitelen aika usein.
[ ]Olen suunnitellut ja/tai yrittänyt tulla nykyaikaisemmaksi.
[ ]Läpsin suuttuessani vihani kohdetta.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[/]Luulen pääseväni pois vaikeuksista valehtelemalla, mutta aina menee mönkään.
[/]Olen aika herkkä.

2/10

LUCÍA CAPDEVÍLA

[ ]Olen kilpailuhenkinen.
[ ]Olen aika suosittu.
[ ]Minulla on vaalea pitkä tukka.
[ ]Olen/haluaisin olla opettaja.
[ ]Olen naisellinen.
[ ]Äitini on vienyt rakkaani.
[ ]Olen saanut usein kuulla olevani kaunis.
[ ]Näytän ikäistäni nuoremmalta.
[ ]Osaan olla sekä lempeä että raju.
[ ]Minulla on lukulasit.

0/10

MARÍA TERÉSA "TETÉ, MARI TERE" CAPDEVÍLA GÓMEZ

[/] Minulla on pitkät ruskeat hiukset.
[ ]Seurustelen, mutta perheeni suhtautuu siihen hiukan negatiivisesti.
[ ]Olen suosittu vastakkaisen sukupuolen piireissä.
[ ]Bestikseni on luokan kiusatuin/syrjityin tms.
[ ]Olen ihastunut itseäni vanhempaan.
[ ]Kirjoitan päiväkirjaa.
[ ]Minusta on levitetty törkeitä huhuja.
[ ]Olen menettänyt roolin koulunäytelmässä huonon käytökseni takia.
[ ]Olen hyvä koulussa.
[/]Lainaan joskus isosiskoni/-veljeni vaatteita.

1/10

GUILLERMO "GUILLE" SERRANO

[ ]Minulla on oma jengi.
[/]Olen tehnyt todella typeriä juttuja.
[/]Olen aika huono koulussa.
[ ]Omistan yhden lapsellisen yöasun.
[ ]Minulla on tummanruskea lyhyt tukka.
[ ]Olen loukannut huuleni pahasti.
[ ]Vietän paljon aikaa kultani kanssa.
[ ]Minulla on upea nahkarotsi.
[ ]Olen rikottanut toisen ajoneuvon.
[ ]Olen mennyt alaikäisenä aikuisten bileisiin.

1/10

MARCOS SERRANO

[/]Olen herkkä runoilija/lauluntekijä.
[ ]Asun/asuin exäni kanssa omassa asunnossa.
[ ]Olen monen mielestä tosi söpö.
[/]Joudun usein antamaan apua ystävälleni hänen rakkausongelmissaan.
[/]En tykkää villeistä tempauksista.
[ ]Minulla on mustat hiukset.
[/]Olen aika hiljainen ja ujo.
[ ]Silmäni on lyöty mustaksi.
[ ]Minulta on tultu kysymään tunteista kesken suihkun.
[ ]Minulle tulee sietämättömän kiusallinen olo, kun näen exäni.

2/10

SANTIAGO SERRANO

[ ]Olen ärhäkkä persoona.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Uskottelen läheisilleni mahdottomuuksia.
[ ]Pelkään lääkärille menoa.
[ ]Vihaan anoppiani/luultavasti tulevaa anoppiani.
[ ]Olen joskus taikauskoinen.
[ ]Haluaisin yhden lapsen.
[x]Välillä olen aika naurettava.
[ ]Olen päästänyt housuihini lentokoneessa.
[ ]Pelkään ulkomaalaisia viranomaisia.

1/10

FRUCTUOSO "FITI" MARTÍNEZ

[ ]Olen seko.
[ ]Työskentelen paikassa, josta en tykkää.
[/]Autot kiinnostavat hiukan.
[ ]Rakastan jalkapalloa ja formuloita.
[/]En ole hyvä rakkausasioissa.
[ ]Läheisen kannustaminen ei ole minun juttuni.
[x]Välillä tempaukseni saavat ystävänikin hermostumaan.
[ ]Olen baarissa lähes 24/7.
[ ]Menopelini on erikoisen värinen.
[ ]Sisareni/veljeni on anorektisen laiha.

2/10

EVA CAPDEVÍLA

[ ]Minulla on ruskea pätkitty tukka.
[ ]En muistele menneitä.
[/]Olen monen mielestä ystävällinen.
[ ]Olen siskolleni/veljelleni hyvin tärkeä.
[/]Suutun aika helposti.
[ ]Muutan usein paikasta toiseen.
[/]En ole bilettäjätyyppiä.
[ ]Tykkään käyttää korkokenkiä.
[ ]Äitini ei ole hyvä neuvoja.
[ ]Käytän paljon aikaa opiskeluun.

1½/10

CARMEN CAPDEVÍLA

[x]Olen aika utelias.
[ ]Minulla on kiharat hiukset.
[ ]Olen nuorekas ja elämäniloinen.
[ ]Vieraillessani jonkun luona tuon mukanani usein herkkuja.
[/]Unohdun joskus puhelemaan yksinäni.
[ ]Autan kotitöissä.
[ ]Nenäni on hiukan kyhmyrä.
[ ]Olen vienyt jonkun tuttuni treffikumppanin.
[ ]Näköni on erinomainen, vaikka ei uskoisi.
[ ]Pukeudun hippimäisesti.

1½/10

RAÚL MARTÍNEZ

[/]Olen ihan hölmö rakkausasioiden suhteen.
[ ]Mokailen usein.
[/]Minulla on mustat hiukset ja siniset silmät.
[x]Välillä olen ihan hajamielinen.
[ ]Minulla on oma kämppä kolmen kaverini kanssa.
[ ]Havittelen exääni, joka ei tajua minua.
[/]Olen surkea koulussa.
[ ]Olen naamioitunut naiseksi bileissä.
[ ]Selitän usein perättömiä juttuja.
[/]Isäni neuvoo minua.

3/10

FRANCISCO "CURRO" SERRANO

[x]Tykkään eläimistä.
[ ]Olen oikea mammantyttö/-poika.
[ ]Olen lapsellinen.
[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[ ]Olen perheessäni kiltein.
[ ]Pelkään vanhempieni eroavan.
[ ]Minulla on lapsenusko.
[ ]Olen alle 13-vuotias.
[ ]En tiedä melkein minkään aikuisten käyttämän sanan tarkoitusta.
[x]Kuuntelen aikuisten juttuja.

2/10

ÁFRÍCA "AFRI" SÁNZ
[] Olen kova suuttumaan
[x] Minulla on vaaleat, kiharat hiukset
[/] Olen elämäniloinen
[] Käytän vähän hippimäisiä vaatteita
[] Olen rakastunut poikaan/tyttöön, jota en usein ymmärrä
[] Riitelen paljon seurustelukumppanini kanssa
[] Minulla on vain isä, äiti menehtynyt
[] Olen "pieni" mutta pippurinen
[] Minulla on ruskeat silmät
[] Minulla on yksi hyvä ystävä, jonka kanssa vietän aikaa


1½/10


Eli siis mun Top 3 oli
1.Raul Martinez 8)
2.Marcos Serrano
3.Diego Serrano :D
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
Mogambo4life
SUPERDIEGO
 
Viestit: 14023
Liittynyt: To Helmi 21, 2008 12:26
Paikkakunta: Vantaa

ViestiKirjoittaja NHK » La Tammi 24, 2009 2:08

DIEGO SERRANO

[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[ ]Käyn/olen käynyt psykologilla.
[ ]Kaikki havittelevat kultaani.
[x]En ole hyvä asioiden suoraan sanomisessa.
[ ]Riitelen aika usein.
[ ]Olen suunnitellut ja/tai yrittänyt tulla nykyaikaisemmaksi.
[ ]Läpsin suuttuessani vihani kohdetta.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Luulen pääseväni pois vaikeuksista valehtelemalla, mutta aina menee mönkään.
[x]Olen aika herkkä.

2/10

LUCÍA CAPDEVÍLA

[x]Olen kilpailuhenkinen.
[x]Olen aika suosittu.
[ ]Minulla on vaalea pitkä tukka.
[ ]Olen/haluaisin olla opettaja.
[ ]Olen naisellinen.
[ ]Äitini on vienyt rakkaani.
[ ]Olen saanut usein kuulla olevani kaunis.
[ ]Näytän ikäistäni nuoremmalta.
[ ]Osaan olla sekä lempeä että raju.
[ ]Minulla on lukulasit.

2/10

MARÍA TERÉSA "TETÉ, MARI TERE" CAPDEVÍLA GÓMEZ

[ ] Minulla on pitkät ruskeat hiukset.
[ ]Seurustelen, mutta perheeni suhtautuu siihen hiukan negatiivisesti.
[ ]Olen suosittu vastakkaisen sukupuolen piireissä.
[ ]Bestikseni on luokan kiusatuin/syrjityin tms.
[ ]Olen ihastunut itseäni vanhempaan.
[ ]Kirjoitan päiväkirjaa.
[ ]Minusta on levitetty törkeitä huhuja.
[ ]Olen menettänyt roolin koulunäytelmässä huonon käytökseni takia.
[/]Olen hyvä koulussa.
[ ]Lainaan joskus isosiskoni/-veljeni vaatteita.

½/10

GUILLERMO "GUILLE" SERRANO

[ ]Minulla on oma jengi.
[x]Olen tehnyt todella typeriä juttuja.
[ ]Olen aika huono koulussa.
[x]Omistan yhden lapsellisen yöasun.
[x]Minulla on tummanruskea lyhyt tukka.
[ ]Olen loukannut huuleni pahasti.
[ ]Vietän paljon aikaa kultani kanssa.
[x]Minulla on upea nahkarotsi.
[x]Olen rikottanut toisen ajoneuvon.
[x]Olen mennyt alaikäisenä aikuisten bileisiin.

6/10

MARCOS SERRANO

[ ]Olen herkkä runoilija/lauluntekijä.
[ ]Asun/asuin exäni kanssa omassa asunnossa.
[/]Olen monen mielestä tosi söpö.
[x]Joudun usein antamaan apua ystävälleni hänen rakkausongelmissaan.
[ ]En tykkää villeistä tempauksista.
[ ]Minulla on mustat hiukset.
[ ]Olen aika hiljainen ja ujo.
[ ]Silmäni on lyöty mustaksi.
[ ]Minulta on tultu kysymään tunteista kesken suihkun.
[ ]Minulle tulee sietämättömän kiusallinen olo, kun näen exäni.

½/10

SANTIAGO SERRANO

[/]Olen ärhäkkä persoona.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Uskottelen läheisilleni mahdottomuuksia.
[x]Pelkään lääkärille menoa.
[ ]Vihaan anoppiani/luultavasti tulevaa anoppiani.
[ ]Olen joskus taikauskoinen.
[ ]Haluaisin yhden lapsen.
[x]Välillä olen aika naurettava.
[ ]Olen päästänyt housuihini lentokoneessa.
[ ]Pelkään ulkomaalaisia viranomaisia.

2½/10

FRUCTUOSO "FITI" MARTÍNEZ

[x]Olen seko.
[/]Työskentelen paikassa, josta en tykkää.
[x]Autot kiinnostavat hiukan.
[x]Rakastan jalkapalloa ja formuloita.
[x]En ole hyvä rakkausasioissa.
[ ]Läheisen kannustaminen ei ole minun juttuni.
[/]Välillä tempaukseni saavat ystävänikin hermostumaan.
[ ]Olen baarissa lähes 24/7.
[ ]Menopelini on erikoisen värinen.
[ ]Sisareni/veljeni on anorektisen laiha.

5/10

EVA CAPDEVÍLA

[ ]Minulla on ruskea pätkitty tukka.
[ ]En muistele menneitä.
[x]Olen monen mielestä ystävällinen.
[ ]Olen siskolleni/veljelleni hyvin tärkeä.
[x]Suutun aika helposti.
[ ]Muutan usein paikasta toiseen.
[/]En ole bilettäjätyyppiä.
[ ]Tykkään käyttää korkokenkiä.
[ ]Äitini ei ole hyvä neuvoja.
[ ]Käytän paljon aikaa opiskeluun.

2½/10

CARMEN CAPDEVÍLA

[ ]Olen aika utelias.
[ ]Minulla on kiharat hiukset.
[x]Olen nuorekas ja elämäniloinen.
[ ]Vieraillessani jonkun luona tuon mukanani usein herkkuja.
[ ]Unohdun joskus puhelemaan yksinäni.
[ ]Autan kotitöissä.
[ ]Nenäni on hiukan kyhmyrä.
[ ]Olen vienyt jonkun tuttuni treffikumppanin.
[ ]Näköni on erinomainen, vaikka ei uskoisi.
[ ]Pukeudun hippimäisesti.

1/10

RAÚL MARTÍNEZ

[x]Olen ihan hölmö rakkausasioiden suhteen.
[x]Mokailen usein.
[ ]Minulla on mustat hiukset ja siniset silmät.
[x]Välillä olen ihan hajamielinen.
[ ]Minulla on oma kämppä kolmen kaverini kanssa.
[ ]Havittelen exääni, joka ei tajua minua.
[ ]Olen surkea koulussa.
[ ]Olen naamioitunut naiseksi bileissä.
[x]Selitän usein perättömiä juttuja.
[x]Isäni neuvoo minua.

5/10

FRANCISCO "CURRO" SERRANO

[x]Tykkään eläimistä.
[ ]Olen oikea mammantyttö/-poika.
[x]Olen lapsellinen.
[/]Minulla on ruskeat silmät.
[x]Olen perheessäni kiltein.
[ ]Pelkään vanhempieni eroavan.
[ ]Minulla on lapsenusko.
[ ]Olen alle 13-vuotias.
[ ]En tiedä melkein minkään aikuisten käyttämän sanan tarkoitusta.
[x]Kuuntelen aikuisten juttuja.

4½/10

ÁFRÍCA "AFRI" SÁNZ
[x] Olen kova suuttumaan
[ ] Minulla on vaaleat, kiharat hiukset
[x] Olen elämäniloinen
[ ] Käytän vähän hippimäisiä vaatteita
[ ] Olen rakastunut poikaan/tyttöön, jota en usein ymmärrä
[ ] Riitelen paljon seurustelukumppanini kanssa
[ ] Minulla on vain isä, äiti menehtynyt
[ ] Olen "pieni" mutta pippurinen
[/] Minulla on ruskeat silmät
[/] Minulla on yksi hyvä ystävä, jonka kanssa vietän aikaa

3/10


1.GUILLERMO "GUILLE" SERRANO 6/10
2.FRUCTUOSO "FITI" MARTÍNEZ 5/10
3.RAÚL MARTÍNEZ 5/10
Kuva
Kuva
Kuva
Neljä parasta
Avatar
NHK
TuplaDiego
 
Viestit: 2605
Liittynyt: Ma Joulu 29, 2008 1:22
Paikkakunta: Vantaa

ViestiKirjoittaja niña » La Tammi 24, 2009 10:09

DIEGO SERRANO

[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[ ]Käyn/olen käynyt psykologilla.
[ ]Kaikki havittelevat kultaani.
[/]En ole hyvä asioiden suoraan sanomisessa.
[/]Riitelen aika usein.
[ ]Olen suunnitellut ja/tai yrittänyt tulla nykyaikaisemmaksi.
[/]Läpsin suuttuessani vihani kohdetta.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Luulen pääseväni pois vaikeuksista valehtelemalla, mutta aina menee mönkään.
[x]Olen aika herkkä.

2½/10

LUCÍA CAPDEVÍLA

[x]Olen kilpailuhenkinen.
[x]Olen aika suosittu.
[x]Minulla on vaalea pitkä tukka.
[ ]Olen/haluaisin olla opettaja.
[x]Olen naisellinen.
[ ]Äitini on vienyt rakkaani.
[/]Olen saanut usein kuulla olevani kaunis.
[ ]Näytän ikäistäni nuoremmalta.
[x]Osaan olla sekä lempeä että raju.
[ ]Minulla on lukulasit.

5½/10

MARÍA TERÉSA "TETÉ, MARI TERE" CAPDEVÍLA GÓMEZ

[/] Minulla on pitkät ruskeat hiukset.
[ ]Seurustelen, mutta perheeni suhtautuu siihen hiukan negatiivisesti.
[/]Olen suosittu vastakkaisen sukupuolen piireissä.
[ ]Bestikseni on luokan kiusatuin/syrjityin tms.
[x]Olen ihastunut itseäni vanhempaan.
[/]Kirjoitan päiväkirjaa.
[ ]Minusta on levitetty törkeitä huhuja.
[ ]Olen menettänyt roolin koulunäytelmässä huonon käytökseni takia.
[x]Olen hyvä koulussa.
[ ]Lainaan joskus isosiskoni/-veljeni vaatteita.

3½/10

GUILLERMO "GUILLE" SERRANO

[x]Minulla on oma jengi.
[x]Olen tehnyt todella typeriä juttuja.
[ ]Olen aika huono koulussa.
[x]Omistan yhden lapsellisen yöasun.
[ ]Minulla on tummanruskea lyhyt tukka.
[ ]Olen loukannut huuleni pahasti.
[ ]Vietän paljon aikaa kultani kanssa.
[ ]Minulla on upea nahkarotsi.
[x]Olen rikottanut toisen ajoneuvon.
[ ]Olen mennyt alaikäisenä aikuisten bileisiin.

4/10

MARCOS SERRANO

[ ]Olen herkkä runoilija/lauluntekijä.
[ ]Asun/asuin exäni kanssa omassa asunnossa.
[ ]Olen monen mielestä tosi söpö.
[x]Joudun usein antamaan apua ystävälleni hänen rakkausongelmissaan.
[ ]En tykkää villeistä tempauksista.
[ ]Minulla on mustat hiukset.
[ ]Olen aika hiljainen ja ujo.
[ ]Silmäni on lyöty mustaksi.
[ ]Minulta on tultu kysymään tunteista kesken suihkun.
[ ]Minulle tulee sietämättömän kiusallinen olo, kun näen exäni.

½/10

SANTIAGO SERRANO

[x]Olen ärhäkkä persoona.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Uskottelen läheisilleni mahdottomuuksia.
[/]Pelkään lääkärille menoa.
[ ]Vihaan anoppiani/luultavasti tulevaa anoppiani.
[ ]Olen joskus taikauskoinen.
[ ]Haluaisin yhden lapsen.
[x]Välillä olen aika naurettava.
[ ]Olen päästänyt housuihini lentokoneessa.
[ ]Pelkään ulkomaalaisia viranomaisia.

3½/10

FRUCTUOSO "FITI" MARTÍNEZ

[x]Olen seko.
[ ]Työskentelen paikassa, josta en tykkää.
[ ]Autot kiinnostavat hiukan.
[ ]Rakastan jalkapalloa ja formuloita.
[ ]En ole hyvä rakkausasioissa.
[ ]Läheisen kannustaminen ei ole minun juttuni.
[x]Välillä tempaukseni saavat ystävänikin hermostumaan.
[ ]Olen baarissa lähes 24/7.
[ ]Menopelini on erikoisen värinen.
[ ]Sisareni/veljeni on anorektisen laiha.

2/10

EVA CAPDEVÍLA

[ ]Minulla on ruskea pätkitty tukka.
[x]En muistele menneitä.
[x]Olen monen mielestä ystävällinen.
[x]Olen siskolleni/veljelleni hyvin tärkeä.
[x]Suutun aika helposti.
[ ]Muutan usein paikasta toiseen.
[/]En ole bilettäjätyyppiä.
[ ]Tykkään käyttää korkokenkiä.
[x]Äitini ei ole hyvä neuvoja.
[/]Käytän paljon aikaa opiskeluun.

6/10

CARMEN CAPDEVÍLA

[x]Olen aika utelias.
[ ]Minulla on kiharat hiukset.
[x]Olen nuorekas ja elämäniloinen.
[ ]Vieraillessani jonkun luona tuon mukanani usein herkkuja.
[ ]Unohdun joskus puhelemaan yksinäni.
[x]Autan kotitöissä.
[ ]Nenäni on hiukan kyhmyrä.
[ ]Olen vienyt jonkun tuttuni treffikumppanin.
[ ]Näköni on erinomainen, vaikka ei uskoisi.
[ ]Pukeudun hippimäisesti.

3/10

RAÚL MARTÍNEZ

[ ]Olen ihan hölmö rakkausasioiden suhteen.
[x]Mokailen usein.
[ ]Minulla on mustat hiukset ja siniset silmät.
[x]Välillä olen ihan hajamielinen.
[ ]Minulla on oma kämppä kolmen kaverini kanssa.
[ ]Havittelen exääni, joka ei tajua minua.
[ ]Olen surkea koulussa.
[ ]Olen naamioitunut naiseksi bileissä.
[ ]Selitän usein perättömiä juttuja.
[ ]Isäni neuvoo minua.

2/10

FRANCISCO "CURRO" SERRANO

[x]Tykkään eläimistä.
[ ]Olen oikea mammantyttö/-poika.
[ ]Olen lapsellinen.
[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[ ]Olen perheessäni kiltein.
[ ]Pelkään vanhempieni eroavan.
[ ]Minulla on lapsenusko.
[ ]Olen alle 13-vuotias.
[ ]En tiedä melkein minkään aikuisten käyttämän sanan tarkoitusta.
[x]Kuuntelen aikuisten juttuja.

2/10

ÁFRÍCA "AFRI" SÁNZ
[x] Olen kova suuttumaan
[/] Minulla on vaaleat, kiharat hiukset
[x] Olen elämäniloinen
[ ] Käytän vähän hippimäisiä vaatteita
[] Olen rakastunut poikaan/tyttöön, jota en usein ymmärrä
[] Riitelen paljon seurustelukumppanini kanssa
[] Minulla on vain isä, äiti menehtynyt
[x] Olen "pieni" mutta pippurinen
[] Minulla on ruskeat silmät
[/] Minulla on yksi hyvä ystävä, jonka kanssa vietän aikaa

4/10


Eva : )
Avatar
niña
HALLITSEVA AVATAR -KILPAILUN VOITTAJA
HALLITSEVA AVATAR -KILPAILUN VOITTAJA
 
Viestit: 5268
Liittynyt: Pe Tammi 16, 2009 7:10

ViestiKirjoittaja Churro » La Tammi 24, 2009 11:00

DIEGO SERRANO

[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[x]Käyn/olen käynyt psykologilla.
[ ]Kaikki havittelevat kultaani.
[ ]En ole hyvä asioiden suoraan sanomisessa.
[x]Riitelen aika usein.
[ ]Olen suunnitellut ja/tai yrittänyt tulla nykyaikaisemmaksi.
[ ]Läpsin suuttuessani vihani kohdetta.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Luulen pääseväni pois vaikeuksista valehtelemalla, mutta aina menee mönkään.
[/]Olen aika herkkä.

2½/10

LUCÍA CAPDEVÍLA

[x]Olen kilpailuhenkinen.
[x]Olen aika suosittu.
[x]Minulla on vaalea pitkä tukka.
[ ]Olen/haluaisin olla opettaja.
[ ]Olen naisellinen.
[ ]Äitini on vienyt rakkaani.
[ ]Olen saanut usein kuulla olevani kaunis.
[x]Näytän ikäistäni nuoremmalta.
[x]Osaan olla sekä lempeä että raju.
[ ]Minulla on lukulasit.

5½/10

MARÍA TERÉSA "TETÉ, MARI TERE" CAPDEVÍLA GÓMEZ

[ ] Minulla on pitkät ruskeat hiukset.
[ ]Seurustelen, mutta perheeni suhtautuu siihen hiukan negatiivisesti.
[ ]Olen suosittu vastakkaisen sukupuolen piireissä.
[ ]Bestikseni on luokan kiusatuin/syrjityin tms.
[ ]Olen ihastunut itseäni vanhempaan.
[ ]Kirjoitan päiväkirjaa.
[ ]Minusta on levitetty törkeitä huhuja.
[ ]Olen menettänyt roolin koulunäytelmässä huonon käytökseni takia.
[x]Olen hyvä koulussa.
[x]Lainaan joskus isosiskoni/-veljeni vaatteita.

2/10

GUILLERMO "GUILLE" SERRANO

[ ]Minulla on oma jengi.
[x]Olen tehnyt todella typeriä juttuja.
[ ]Olen aika huono koulussa.
[ ]Omistan yhden lapsellisen yöasun.
[ ]Minulla on tummanruskea lyhyt tukka.
[ ]Olen loukannut huuleni pahasti.
[ ]Vietän paljon aikaa kultani kanssa.
[ ]Minulla on upea nahkarotsi.
[ ]Olen rikottanut toisen ajoneuvon.
[ ]Olen mennyt alaikäisenä aikuisten bileisiin.

1/10

MARCOS SERRANO

[ ]Olen herkkä runoilija/lauluntekijä.
[ ]Asun/asuin exäni kanssa omassa asunnossa.
[ ]Olen monen mielestä tosi söpö.
[ ]Joudun usein antamaan apua ystävälleni hänen rakkausongelmissaan.
[ ]En tykkää villeistä tempauksista.
[ ]Minulla on mustat hiukset.
[ ]Olen aika hiljainen ja ujo.
[ ]Silmäni on lyöty mustaksi.
[ ]Minulta on tultu kysymään tunteista kesken suihkun.
[ ]Minulle tulee sietämättömän kiusallinen olo, kun näen exäni.

0/10

SANTIAGO SERRANO

[x]Olen ärhäkkä persoona.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Uskottelen läheisilleni mahdottomuuksia.
[ ]Pelkään lääkärille menoa.
[ ]Vihaan anoppiani/luultavasti tulevaa anoppiani.
[ ]Olen joskus taikauskoinen.
[ ]Haluaisin yhden lapsen.
[x]Välillä olen aika naurettava.
[ ]Olen päästänyt housuihini lentokoneessa.
[ ]Pelkään ulkomaalaisia viranomaisia.

2/10

FRUCTUOSO "FITI" MARTÍNEZ

[x]Olen seko.
[ ]Työskentelen paikassa, josta en tykkää.
[ ]Autot kiinnostavat hiukan.
[/]Rakastan jalkapalloa ja formuloita.
[ ]En ole hyvä rakkausasioissa.
[ ]Läheisen kannustaminen ei ole minun juttuni.
[x]Välillä tempaukseni saavat ystävänikin hermostumaan.
[ ]Olen baarissa lähes 24/7.
[ ]Menopelini on erikoisen värinen.
[ ]Sisareni/veljeni on anorektisen laiha.

2½/10

EVA CAPDEVÍLA

[ ]Minulla on ruskea pätkitty tukka.
[ ]En muistele menneitä.
[x]Olen monen mielestä ystävällinen.
[x]Olen siskolleni/veljelleni hyvin tärkeä.
[x]Suutun aika helposti.
[ ]Muutan usein paikasta toiseen.
[ ]En ole bilettäjätyyppiä.
[ ]Tykkään käyttää korkokenkiä.
[ ]Äitini ei ole hyvä neuvoja.
[x]Käytän paljon aikaa opiskeluun.

4/10

CARMEN CAPDEVÍLA

[x]Olen aika utelias.
[ ]Minulla on kiharat hiukset.
[x]Olen nuorekas ja elämäniloinen.
[ ]Vieraillessani jonkun luona tuon mukanani usein herkkuja.
[ ]Unohdun joskus puhelemaan yksinäni.
[x]Autan kotitöissä.
[ ]Nenäni on hiukan kyhmyrä.
[ ]Olen vienyt jonkun tuttuni treffikumppanin.
[ ]Näköni on erinomainen, vaikka ei uskoisi.
[ ]Pukeudun hippimäisesti.

3/10

RAÚL MARTÍNEZ

[ ]Olen ihan hölmö rakkausasioiden suhteen.
[ ]Mokailen usein.
[ ]Minulla on mustat hiukset ja siniset silmät.
[ ]Välillä olen ihan hajamielinen.
[ ]Minulla on oma kämppä kolmen kaverini kanssa.
[ ]Havittelen exääni, joka ei tajua minua.
[ ]Olen surkea koulussa.
[ ]Olen naamioitunut naiseksi bileissä.
[ ]Selitän usein perättömiä juttuja.
[ ]Isäni neuvoo minua.

0/10

FRANCISCO "CURRO" SERRANO

[x]Tykkään eläimistä.
[ ]Olen oikea mammantyttö/-poika.
[ ]Olen lapsellinen.
[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[x]Olen perheessäni kiltein.
[ ]Pelkään vanhempieni eroavan.
[ ]Minulla on lapsenusko.
[ ]Olen alle 13-vuotias.
[ ]En tiedä melkein minkään aikuisten käyttämän sanan tarkoitusta.
[x]Kuuntelen aikuisten juttuja.

3/10

ÁFRÍCA "AFRI" SÁNZ
[x] Olen kova suuttumaan
[/] Minulla on vaaleat, kiharat hiukset
[x] Olen elämäniloinen
[ ] Käytän vähän hippimäisiä vaatteita
[ ] Olen rakastunut poikaan/tyttöön, jota en usein ymmärrä
[ ] Riitelen paljon seurustelukumppanini kanssa
[ ] Minulla on vain isä, äiti menehtynyt
[x] Olen "pieni" mutta pippurinen
[ ] Minulla on ruskeat silmät
[/] Minulla on yksi hyvä ystävä, jonka kanssa vietän aikaa

4/10


Lucia tuli :wink:
Kuva
Kuva
Avatar
Churro
TuplaDiego
 
Viestit: 2816
Liittynyt: To Tammi 01, 2009 5:25
Paikkakunta: Jossain Etelä-Suomessa

ViestiKirjoittaja Sunna » Su Tammi 25, 2009 12:59

DIEGO SERRANO

[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[ ]Käyn/olen käynyt psykologilla.
[ ]Kaikki havittelevat kultaani.
[x]En ole hyvä asioiden suoraan sanomisessa.
[/]Riitelen aika usein.
[ ]Olen suunnitellut ja/tai yrittänyt tulla nykyaikaisemmaksi.
[ ]Läpsin suuttuessani vihani kohdetta.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Luulen pääseväni pois vaikeuksista valehtelemalla, mutta aina menee mönkään.
[/]Olen aika herkkä.

2/10

LUCÍA CAPDEVÍLA

[ ]Olen kilpailuhenkinen.
[ ]Olen aika suosittu.
[/]Minulla on vaalea pitkä tukka.
[ ]Olen/haluaisin olla opettaja.
[ ]Olen naisellinen.
[ ]Äitini on vienyt rakkaani.
[ ]Olen saanut usein kuulla olevani kaunis.
[]Näytän ikäistäni nuoremmalta.
[ ]Osaan olla sekä lempeä että raju.
[ ]Minulla on lukulasit.

½/10

MARÍA TERÉSA "TETÉ, MARI TERE" CAPDEVÍLA GÓMEZ

[x] Minulla on pitkät ruskeat hiukset.
[ ]Seurustelen, mutta perheeni suhtautuu siihen hiukan negatiivisesti.
[ ]Olen suosittu vastakkaisen sukupuolen piireissä.
[ ]Bestikseni on luokan kiusatuin/syrjityin tms.
[ ]Olen ihastunut itseäni vanhempaan.
[x]Kirjoitan päiväkirjaa.
[ ]Minusta on levitetty törkeitä huhuja.
[ ]Olen menettänyt roolin koulunäytelmässä huonon käytökseni takia.
[ ]Olen hyvä koulussa.
[ ]Lainaan joskus isosiskoni/-veljeni vaatteita.

2/10

GUILLERMO "GUILLE" SERRANO

[ ]Minulla on oma jengi.
[x]Olen tehnyt todella typeriä juttuja.
[ ]Olen aika huono koulussa.
[ ]Omistan yhden lapsellisen yöasun.
[ ]Minulla on tummanruskea lyhyt tukka.
[ ]Olen loukannut huuleni pahasti.
[ ]Vietän paljon aikaa kultani kanssa.
[ ]Minulla on upea nahkarotsi.
[ ]Olen rikottanut toisen ajoneuvon.
[ ]Olen mennyt alaikäisenä aikuisten bileisiin.

1/10

MARCOS SERRANO

[ ]Olen herkkä runoilija/lauluntekijä.
[ ]Asun/asuin exäni kanssa omassa asunnossa.
[ ]Olen monen mielestä tosi söpö.
[ ]Joudun usein antamaan apua ystävälleni hänen rakkausongelmissaan.
[ ]En tykkää villeistä tempauksista.
[ ]Minulla on mustat hiukset.
[ ]Olen aika hiljainen ja ujo.
[ ]Silmäni on lyöty mustaksi.
[ ]Minulta on tultu kysymään tunteista kesken suihkun.
[ ]Minulle tulee sietämättömän kiusallinen olo, kun näen exäni.

0/10

SANTIAGO SERRANO

[x]Olen ärhäkkä persoona.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Uskottelen läheisilleni mahdottomuuksia.
[ ]Pelkään lääkärille menoa.
[ ]Vihaan anoppiani/luultavasti tulevaa anoppiani.
[ ]Olen joskus taikauskoinen.
[ ]Haluaisin yhden lapsen.
[x]Välillä olen aika naurettava.
[ ]Olen päästänyt housuihini lentokoneessa.
[ ]Pelkään ulkomaalaisia viranomaisia.

2/10

FRUCTUOSO "FITI" MARTÍNEZ

[x]Olen seko.
[ ]Työskentelen paikassa, josta en tykkää.
[ ]Autot kiinnostavat hiukan.
[ ]Rakastan jalkapalloa ja formuloita.
[x]En ole hyvä rakkausasioissa.
[ ]Läheisen kannustaminen ei ole minun juttuni.
[x]Välillä tempaukseni saavat ystävänikin hermostumaan.
[ ]Olen baarissa lähes 24/7.
[ ]Menopelini on erikoisen värinen.
[ ]Sisareni/veljeni on anorektisen laiha.

3/10

EVA CAPDEVÍLA

[ ]Minulla on ruskea pätkitty tukka.
[ ]En muistele menneitä.
[ ]Olen monen mielestä ystävällinen.
[ ]Olen siskolleni/veljelleni hyvin tärkeä.
[/]Suutun aika helposti.
[ ]Muutan usein paikasta toiseen.
[ ]En ole bilettäjätyyppiä.
[ ]Tykkään käyttää korkokenkiä.
[ ]Äitini ei ole hyvä neuvoja.
[ ]Käytän paljon aikaa opiskeluun.

½/10

CARMEN CAPDEVÍLA

[x]Olen aika utelias.
[ ]Minulla on kiharat hiukset.
[x]Olen nuorekas ja elämäniloinen.
[ ]Vieraillessani jonkun luona tuon mukanani usein herkkuja.
[ ]Unohdun joskus puhelemaan yksinäni.
[ ]Autan kotitöissä.
[ ]Nenäni on hiukan kyhmyrä.
[ ]Olen vienyt jonkun tuttuni treffikumppanin.
[ ]Näköni on erinomainen, vaikka ei uskoisi.
[ ]Pukeudun hippimäisesti.

2/10

RAÚL MARTÍNEZ

[ ]Olen ihan hölmö rakkausasioiden suhteen.
[x]Mokailen usein.
[ ]Minulla on mustat hiukset ja siniset silmät.
[x]Välillä olen ihan hajamielinen.
[ ]Minulla on oma kämppä kolmen kaverini kanssa.
[ ]Havittelen exääni, joka ei tajua minua.
[ ]Olen surkea koulussa.
[ ]Olen naamioitunut naiseksi bileissä.
[ ]Selitän usein perättömiä juttuja.
[ ]Isäni neuvoo minua.

2/10

FRANCISCO "CURRO" SERRANO

[x]Tykkään eläimistä.
[ ]Olen oikea mammantyttö/-poika.
[ ]Olen lapsellinen.
[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[ ]Olen perheessäni kiltein.
[ ]Pelkään vanhempieni eroavan.
[ ]Minulla on lapsenusko.
[ ]Olen alle 13-vuotias.
[ ]En tiedä melkein minkään aikuisten käyttämän sanan tarkoitusta.
[x]Kuuntelen aikuisten juttuja.

2/10

ÁFRÍCA "AFRI" SÁNZ
[/] Olen kova suuttumaan
[/] Minulla on vaaleat, kiharat hiukset
[x] Olen elämäniloinen
[ ] Käytän vähän hippimäisiä vaatteita
[ ] Olen rakastunut poikaan/tyttöön, jota en usein ymmärrä
[ ] Riitelen paljon seurustelukumppanini kanssa
[ ] Minulla on vain isä, äiti menehtynyt
[ ] Olen "pieni" mutta pippurinen
[ ] Minulla on ruskeat silmät
[/] Minulla on yksi hyvä ystävä, jonka kanssa vietän aikaa

2½/10

Oon Fiti :lol:
Kuva
Kuva
Avatar
Sunna
Santiago Serrano
 
Viestit: 849
Liittynyt: La Heinä 19, 2008 11:53
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja m_oona » Su Tammi 25, 2009 2:29

DIEGO SERRANO

[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[ ]Käyn/olen käynyt psykologilla.
[ ]Kaikki havittelevat kultaani.
[ ]En ole hyvä asioiden suoraan sanomisessa.
[ ]Riitelen aika usein.
[ ]Olen suunnitellut ja/tai yrittänyt tulla nykyaikaisemmaksi.
[ ]Läpsin suuttuessani vihani kohdetta.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Luulen pääseväni pois vaikeuksista valehtelemalla, mutta aina menee mönkään.
[x]Olen aika herkkä.

1/10

LUCÍA CAPDEVÍLA

[ ]Olen kilpailuhenkinen.
[ ]Olen aika suosittu.
[x]Minulla on vaalea pitkä tukka.
[ ]Olen/haluaisin olla opettaja.
[x]Olen naisellinen.
[ ] Äitini on vienyt rakkaani.
[x]Olen saanut usein kuulla olevani kaunis.
[/]Näytän ikäistäni nuoremmalta.
[x]Osaan olla sekä lempeä että raju.
[ ]Minulla on lukulasit.

4½/10

MARÍA TERÉSA "TETÉ, MARI TERE" CAPDEVÍLA GÓMEZ

[ ] Minulla on pitkät ruskeat hiukset.
[ ]Seurustelen, mutta perheeni suhtautuu siihen hiukan negatiivisesti.
[ ]Olen suosittu vastakkaisen sukupuolen piireissä.
[ ]Bestikseni on luokan kiusatuin/syrjityin tms.
[ ]Olen ihastunut itseäni vanhempaan.
[x]Kirjoitan päiväkirjaa.
[ ]Minusta on levitetty törkeitä huhuja.
[ ]Olen menettänyt roolin koulunäytelmässä huonon käytökseni takia.
[x]Olen hyvä koulussa.
[ ]Lainaan joskus isosiskoni/-veljeni vaatteita.

2/10

GUILLERMO "GUILLE" SERRANO

[x]Minulla on oma jengi.
[ ]Olen tehnyt todella typeriä juttuja.
[ ]Olen aika huono koulussa.
[x]Omistan yhden lapsellisen yöasun.
[ ]Minulla on tummanruskea lyhyt tukka.
[ ]Olen loukannut huuleni pahasti.
[ ]Vietän paljon aikaa kultani kanssa.
[ ]Minulla on upea nahkarotsi.
[ ]Olen rikottanut toisen ajoneuvon.
[ ]Olen mennyt alaikäisenä aikuisten bileisiin.

2/10

MARCOS SERRANO

[ ]Olen herkkä runoilija/lauluntekijä.
[ ]Asun/asuin exäni kanssa omassa asunnossa.
[ ]Olen monen mielestä tosi söpö.
[ ]Joudun usein antamaan apua ystävälleni hänen rakkausongelmissaan.
[ ]En tykkää villeistä tempauksista.
[ ]Minulla on mustat hiukset.
[x]Olen aika hiljainen ja ujo.
[/]Silmäni on lyöty mustaksi.
[ ]Minulta on tultu kysymään tunteista kesken suihkun.
[ ]Minulle tulee sietämättömän kiusallinen olo, kun näen exäni.

1½/10

SANTIAGO SERRANO

[ ]Olen ärhäkkä persoona.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Uskottelen läheisilleni mahdottomuuksia.
[ ]Pelkään lääkärille menoa.
[ ]Vihaan anoppiani/luultavasti tulevaa anoppiani.
[ ]Olen joskus taikauskoinen.
[ ]Haluaisin yhden lapsen.
[ ]Välillä olen aika naurettava.
[ ]Olen päästänyt housuihini lentokoneessa.
[ ]Pelkään ulkomaalaisia viranomaisia.

0/10

FRUCTUOSO "FITI" MARTÍNEZ

[ ]Olen seko.
[ ]Työskentelen paikassa, josta en tykkää.
[ ]Autot kiinnostavat hiukan.
[/]Rakastan jalkapalloa ja formuloita.
[x]En ole hyvä rakkausasioissa.
[ ]Läheisen kannustaminen ei ole minun juttuni.
[x]Välillä tempaukseni saavat ystävänikin hermostumaan.
[ ]Olen baarissa lähes 24/7.
[ ]Menopelini on erikoisen värinen.
[x]Sisareni/veljeni on anorektisen laiha.

3½/10

EVA CAPDEVÍLA

[ ]Minulla on ruskea pätkitty tukka.
[ ]En muistele menneitä.
[ ]Olen monen mielestä ystävällinen.
[ ]Olen siskolleni/veljelleni hyvin tärkeä.
[ ]Suutun aika helposti.
[ ]Muutan usein paikasta toiseen.
[ ]En ole bilettäjätyyppiä.
[ ]Tykkään käyttää korkokenkiä.
[ ]Äitini ei ole hyvä neuvoja.
[ ]Käytän paljon aikaa opiskeluun.

0/10

CARMEN CAPDEVÍLA

[x]Olen aika utelias.
[x]Minulla on kiharat hiukset.
[x]Olen nuorekas ja elämäniloinen.
[ ]Vieraillessani jonkun luona tuon mukanani usein herkkuja.
[ ]Unohdun joskus puhelemaan yksinäni.
[ ]Autan kotitöissä.
[ ]Nenäni on hiukan kyhmyrä.
[ ]Olen vienyt jonkun tuttuni treffikumppanin.
[ ]Näköni on erinomainen, vaikka ei uskoisi.
[ ]Pukeudun hippimäisesti.

3/10

RAÚL MARTÍNEZ

[ ]Olen ihan hölmö rakkausasioiden suhteen.
[x]Mokailen usein.
[ ]Minulla on mustat hiukset ja siniset silmät.
[x]Välillä olen ihan hajamielinen.
[ ]Minulla on oma kämppä kolmen kaverini kanssa.
[ ]Havittelen exääni, joka ei tajua minua.
[ ]Olen surkea koulussa.
[ ]Olen naamioitunut naiseksi bileissä.
[ ]Selitän usein perättömiä juttuja.
[ ]Isäni neuvoo minua.

2/10

FRANCISCO "CURRO" SERRANO

[x]Tykkään eläimistä.
[ ]Olen oikea mammantyttö/-poika.
[ ]Olen lapsellinen.
[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[x]Olen perheessäni kiltein.
[x]Pelkään vanhempieni eroavan.
[ ]Minulla on lapsenusko.
[ ]Olen alle 13-vuotias.
[ ]En tiedä melkein minkään aikuisten käyttämän sanan tarkoitusta.
[x]Kuuntelen aikuisten juttuja.

4/10

ÁFRÍCA "AFRI" SÁNZ
[ ] Olen kova suuttumaan
[x] Minulla on vaaleat, kiharat hiukset
[x] Olen elämäniloinen
[ ] Käytän vähän hippimäisiä vaatteita
[ ] Olen rakastunut poikaan/tyttöön, jota en usein ymmärrä
[ ] Riitelen paljon seurustelukumppanini kanssa
[ ] Minulla on vain isä, äiti menehtynyt
[ ] Olen "pieni" mutta pippurinen
[ ] Minulla on ruskeat silmät
[ ] Minulla on yksi hyvä ystävä, jonka kanssa vietän aikaa

2/10


top 3:

lucia 4½
curro 4
fiti 3½ 8)
Kuva
Avatar
m_oona
KvarttiDiego
 
Viestit: 4401
Liittynyt: Pe Elo 22, 2008 2:00
Paikkakunta: Mikkeli

ViestiKirjoittaja sotka » Su Tammi 25, 2009 3:12

DIEGO SERRANO

[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[ ]Käyn/olen käynyt psykologilla.
[ ]Kaikki havittelevat kultaani.
[ ]En ole hyvä asioiden suoraan sanomisessa.
[x]Riitelen aika usein.
[ ]Olen suunnitellut ja/tai yrittänyt tulla nykyaikaisemmaksi.
[/]Läpsin suuttuessani vihani kohdetta.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Luulen pääseväni pois vaikeuksista valehtelemalla, mutta aina menee mönkään.
[x]Olen aika herkkä.

2½/10

LUCÍA CAPDEVÍLA

[/]Olen kilpailuhenkinen.
[ ]Olen aika suosittu.
[x]Minulla on vaalea pitkä tukka.
[ ]Olen/haluaisin olla opettaja.
[ ]Olen naisellinen.
[ ]Äitini on vienyt rakkaani.
[ ]Olen saanut usein kuulla olevani kaunis.
[/]Näytän ikäistäni nuoremmalta.
[ ]Osaan olla sekä lempeä että raju.
[ ]Minulla on lukulasit.

2/10

MARÍA TERÉSA "TETÉ, MARI TERE" CAPDEVÍLA GÓMEZ

[ ] Minulla on pitkät ruskeat hiukset.
[ ]Seurustelen, mutta perheeni suhtautuu siihen hiukan negatiivisesti.
[ ]Olen suosittu vastakkaisen sukupuolen piireissä.
[ ]Bestikseni on luokan kiusatuin/syrjityin tms.
[ ]Olen ihastunut itseäni vanhempaan.
[/]Kirjoitan päiväkirjaa.
[ ]Minusta on levitetty törkeitä huhuja.
[ ]Olen menettänyt roolin koulunäytelmässä huonon käytökseni takia.
[x]Olen hyvä koulussa.
[ ]Lainaan joskus isosiskoni/-veljeni vaatteita.

1½/10

GUILLERMO "GUILLE" SERRANO

[ ]Minulla on oma jengi.
[x]Olen tehnyt todella typeriä juttuja.
[ ]Olen aika huono koulussa.
[x]Omistan yhden lapsellisen yöasun.
[ ]Minulla on tummanruskea lyhyt tukka.
[ ]Olen loukannut huuleni pahasti.
[ ]Vietän paljon aikaa kultani kanssa.
[ ]Minulla on upea nahkarotsi.
[ ]Olen rikottanut toisen ajoneuvon.
[ ]Olen mennyt alaikäisenä aikuisten bileisiin.

2/10

MARCOS SERRANO

[ ]Olen herkkä runoilija/lauluntekijä.
[ ]Asun/asuin exäni kanssa omassa asunnossa.
[ ]Olen monen mielestä tosi söpö.
[ ]Joudun usein antamaan apua ystävälleni hänen rakkausongelmissaan.
[ ]En tykkää villeistä tempauksista.
[ ]Minulla on mustat hiukset.
[/]Olen aika hiljainen ja ujo.
[ ]Silmäni on lyöty mustaksi.
[ ]Minulta on tultu kysymään tunteista kesken suihkun.
[ ]Minulle tulee sietämättömän kiusallinen olo, kun näen exäni.

½/10

SANTIAGO SERRANO

[/]Olen ärhäkkä persoona.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Uskottelen läheisilleni mahdottomuuksia.
[x]Pelkään lääkärille menoa.
[ ]Vihaan anoppiani/luultavasti tulevaa anoppiani.
[ /]Olen joskus taikauskoinen.
[ ]Haluaisin yhden lapsen.
[x]Välillä olen aika naurettava.
[ ]Olen päästänyt housuihini lentokoneessa.
[ ]Pelkään ulkomaalaisia viranomaisia.

2½/10

FRUCTUOSO "FITI" MARTÍNEZ

[x]Olen seko.
[ ]Työskentelen paikassa, josta en tykkää.
[ ]Autot kiinnostavat hiukan.
[ ]Rakastan jalkapalloa ja formuloita.
[ ]En ole hyvä rakkausasioissa.
[ ]Läheisen kannustaminen ei ole minun juttuni.
[/]Välillä tempaukseni saavat ystävänikin hermostumaan.
[ ]Olen baarissa lähes 24/7.
[ ]Menopelini on erikoisen värinen.
[ ]Sisareni/veljeni on anorektisen laiha.

1½/10

EVA CAPDEVÍLA

[ ]Minulla on ruskea pätkitty tukka.
[/]En muistele menneitä.
[x]Olen monen mielestä ystävällinen.
[x]Olen siskolleni/veljelleni hyvin tärkeä.
[x]Suutun aika helposti.
[ ]Muutan usein paikasta toiseen.
[/]En ole bilettäjätyyppiä.
[ ]Tykkään käyttää korkokenkiä.
[ ]Äitini ei ole hyvä neuvoja.
[/]Käytän paljon aikaa opiskeluun.

4/10

CARMEN CAPDEVÍLA

[x]Olen aika utelias.
[ ]Minulla on kiharat hiukset.
[x]Olen nuorekas ja elämäniloinen.
[ ]Vieraillessani jonkun luona tuon mukanani usein herkkuja.
[ ]Unohdun joskus puhelemaan yksinäni.
[/]Autan kotitöissä.
[ ]Nenäni on hiukan kyhmyrä.
[ ]Olen vienyt jonkun tuttuni treffikumppanin.
[ ]Näköni on erinomainen, vaikka ei uskoisi.
[ ]Pukeudun hippimäisesti.

2½/10

RAÚL MARTÍNEZ

[ ]Olen ihan hölmö rakkausasioiden suhteen.
[x]Mokailen usein.
[ ]Minulla on mustat hiukset ja siniset silmät.
[x]Välillä olen ihan hajamielinen.
[ ]Minulla on oma kämppä kolmen kaverini kanssa.
[ ]Havittelen exääni, joka ei tajua minua.
[ ]Olen surkea koulussa.
[ ]Olen naamioitunut naiseksi bileissä.
[ ]Selitän usein perättömiä juttuja.
[ ]Isäni neuvoo minua.

2/10

FRANCISCO "CURRO" SERRANO

[x]Tykkään eläimistä.
[ ]Olen oikea mammantyttö/-poika.
[ ]Olen lapsellinen.
[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[ ]Olen perheessäni kiltein.
[ ]Pelkään vanhempieni eroavan.
[ ]Minulla on lapsenusko.
[ ]Olen alle 13-vuotias.
[ ]En tiedä melkein minkään aikuisten käyttämän sanan tarkoitusta.
[x]Kuuntelen aikuisten juttuja.

2/10

ÁFRÍCA "AFRI" SÁNZ
[x] Olen kova suuttumaan
[/] Minulla on vaaleat, kiharat hiukset
[x] Olen elämäniloinen
[ ] Käytän vähän hippimäisiä vaatteita
[] Olen rakastunut poikaan/tyttöön, jota en usein ymmärrä
[] Riitelen paljon seurustelukumppanini kanssa
[] Minulla on vain isä, äiti menehtynyt
[x] Olen "pieni" mutta pippurinen
[] Minulla on ruskeat silmät
[ ] Minulla on yksi hyvä ystävä, jonka kanssa vietän aikaa



Top:
1.Eva
2.Africa
Kuva
Avatar
sotka
SUPERDIEGO
 
Viestit: 12147
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 10:21

ViestiKirjoittaja H-anna » Su Tammi 25, 2009 3:14

DIEGO SERRANO

[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[ ]Käyn/olen käynyt psykologilla.
[ ]Kaikki havittelevat kultaani.
[ ]En ole hyvä asioiden suoraan sanomisessa.
[ ]Riitelen aika usein.
[ ]Olen suunnitellut ja/tai yrittänyt tulla nykyaikaisemmaksi.
[/ ]Läpsin suuttuessani vihani kohdetta.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Luulen pääseväni pois vaikeuksista valehtelemalla, mutta aina menee mönkään.
[x]Olen aika herkkä.

1½/10

LUCÍA CAPDEVÍLA

[/ ]Olen kilpailuhenkinen.
[ ]Olen aika suosittu.
[ ]Minulla on vaalea pitkä tukka.
[x ]Olen/haluaisin olla opettaja.
[x]Olen naisellinen.
[ ] Äitini on vienyt rakkaani.
[ ]Olen saanut usein kuulla olevani kaunis.
[/]Näytän ikäistäni nuoremmalta.
[ ]Osaan olla sekä lempeä että raju.
[ ]Minulla on lukulasit.
3/10

MARÍA TERÉSA "TETÉ, MARI TERE" CAPDEVÍLA GÓMEZ

[ ] Minulla on pitkät ruskeat hiukset.
[ ]Seurustelen, mutta perheeni suhtautuu siihen hiukan negatiivisesti.
[ ]Olen suosittu vastakkaisen sukupuolen piireissä.
[ ]Bestikseni on luokan kiusatuin/syrjityin tms.
[ ]Olen ihastunut itseäni vanhempaan.
[ ]Kirjoitan päiväkirjaa.
[ ]Minusta on levitetty törkeitä huhuja.
[ ]Olen menettänyt roolin koulunäytelmässä huonon käytökseni takia.
[x]Olen hyvä koulussa.
[ ]Lainaan joskus isosiskoni/-veljeni vaatteita.

1/10

GUILLERMO "GUILLE" SERRANO

[x]Minulla on oma jengi.
[ ]Olen tehnyt todella typeriä juttuja.
[ ]Olen aika huono koulussa.
[x]Omistan yhden lapsellisen yöasun.
[ ]Minulla on tummanruskea lyhyt tukka.
[ ]Olen loukannut huuleni pahasti.
[ ]Vietän paljon aikaa kultani kanssa.
[ ]Minulla on upea nahkarotsi.
[ ]Olen rikottanut toisen ajoneuvon.
[ ]Olen mennyt alaikäisenä aikuisten bileisiin.

2/10

MARCOS SERRANO

[ ]Olen herkkä runoilija/lauluntekijä.
[ ]Asun/asuin exäni kanssa omassa asunnossa.
[ ]Olen monen mielestä tosi söpö.
[ ]Joudun usein antamaan apua ystävälleni hänen rakkausongelmissaan.
[ ]En tykkää villeistä tempauksista.
[ ]Minulla on mustat hiukset.
[x]Olen aika hiljainen ja ujo.
[ ]Silmäni on lyöty mustaksi.
[ ]Minulta on tultu kysymään tunteista kesken suihkun.
[ ]Minulle tulee sietämättömän kiusallinen olo, kun näen exäni.

1/10

SANTIAGO SERRANO

[ ]Olen ärhäkkä persoona.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Uskottelen läheisilleni mahdottomuuksia.
[ ]Pelkään lääkärille menoa.
[ ]Vihaan anoppiani/luultavasti tulevaa anoppiani.
[ ]Olen joskus taikauskoinen.
[ ]Haluaisin yhden lapsen.
[x ]Välillä olen aika naurettava.
[ ]Olen päästänyt housuihini lentokoneessa.
[ ]Pelkään ulkomaalaisia viranomaisia.

1/10

FRUCTUOSO "FITI" MARTÍNEZ

[x ]Olen seko.
[ ]Työskentelen paikassa, josta en tykkää.
[ ]Autot kiinnostavat hiukan.
[ ]Rakastan jalkapalloa ja formuloita.
[x]En ole hyvä rakkausasioissa.
[ ]Läheisen kannustaminen ei ole minun juttuni.
[x]Välillä tempaukseni saavat ystävänikin hermostumaan.
[ ]Olen baarissa lähes 24/7.
[ ]Menopelini on erikoisen värinen.
[ ]Sisareni/veljeni on anorektisen laiha.

3/10

EVA CAPDEVÍLA

[ ]Minulla on ruskea pätkitty tukka.
[ ]En muistele menneitä.
[ ]Olen monen mielestä ystävällinen.
[ ]Olen siskolleni/veljelleni hyvin tärkeä.
[ ]Suutun aika helposti.
[ ]Muutan usein paikasta toiseen.
[x ]En ole bilettäjätyyppiä.
[ ]Tykkään käyttää korkokenkiä.
[ ]Äitini ei ole hyvä neuvoja.
[x ]Käytän paljon aikaa opiskeluun.

2/10

CARMEN CAPDEVÍLA

[x]Olen aika utelias.
[x]Minulla on kiharat hiukset.
[x]Olen nuorekas ja elämäniloinen.
[ ]Vieraillessani jonkun luona tuon mukanani usein herkkuja.
[ ]Unohdun joskus puhelemaan yksinäni.
[x ]Autan kotitöissä.
[ ]Nenäni on hiukan kyhmyrä.
[ ]Olen vienyt jonkun tuttuni treffikumppanin.
[x ]Näköni on erinomainen, vaikka ei uskoisi.
[ ]Pukeudun hippimäisesti.

5/10

RAÚL MARTÍNEZ

[ ]Olen ihan hölmö rakkausasioiden suhteen.
[x]Mokailen usein.
[ ]Minulla on mustat hiukset ja siniset silmät.
[x]Välillä olen ihan hajamielinen.
[ ]Minulla on oma kämppä kolmen kaverini kanssa.
[ ]Havittelen exääni, joka ei tajua minua.
[ ]Olen surkea koulussa.
[ ]Olen naamioitunut naiseksi bileissä.

[ ]Selitän usein perättömiä juttuja.
[ ]Isäni neuvoo minua.

2/10

FRANCISCO "CURRO" SERRANO

[x]Tykkään eläimistä.
[ ]Olen oikea mammantyttö/-poika.
[ ]Olen lapsellinen.
[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[x]Olen perheessäni kiltein.
[ ]Pelkään vanhempieni eroavan.
[ ]Minulla on lapsenusko.
[ ]Olen alle 13-vuotias.
[ ]En tiedä melkein minkään aikuisten käyttämän sanan tarkoitusta.
[x]Kuuntelen aikuisten juttuja.

3/10

ÁFRÍCA "AFRI" SÁNZ
[ ] Olen kova suuttumaan
[ ] Minulla on vaaleat, kiharat hiukset
[x] Olen elämäniloinen
[ ] Käytän vähän hippimäisiä vaatteita
[ ] Olen rakastunut poikaan/tyttöön, jota en usein ymmärrä
[ ] Riitelen paljon seurustelukumppanini kanssa
[ ] Minulla on vain isä, äiti menehtynyt
[ ] Olen "pieni" mutta pippurinen
[ ] Minulla on ruskeat silmät
[/] Minulla on yksi hyvä ystävä, jonka kanssa vietän aikaa

2/10


Carmen 5
curro,Lucia,Fiti 3
Kuva
Kuva
Avatar
H-anna
Diego Serrano
 
Viestit: 1554
Liittynyt: La Joulu 27, 2008 4:31
Paikkakunta: Mikkeli

ViestiKirjoittaja Choni » Su Tammi 25, 2009 3:47

DIEGO SERRANO

[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[ ]Käyn/olen käynyt psykologilla.
[ ]Kaikki havittelevat kultaani.
[ ]En ole hyvä asioiden suoraan sanomisessa.
[x]Riitelen aika usein.
[ ]Olen suunnitellut ja/tai yrittänyt tulla nykyaikaisemmaksi.
[ ]Läpsin suuttuessani vihani kohdetta.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[ ]Luulen pääseväni pois vaikeuksista valehtelemalla, mutta aina menee mönkään.
[x]Olen aika herkkä.

2/10

LUCÍA CAPDEVÍLA

[x]Olen kilpailuhenkinen.
[ ]Olen aika suosittu.
[ ]Minulla on vaalea pitkä tukka.
[ ]Olen/haluaisin olla opettaja.
[x]Olen naisellinen.
[ ]Äitini on vienyt rakkaani.
[ ]Olen saanut usein kuulla olevani kaunis.
[ ]Näytän ikäistäni nuoremmalta.
[x]Osaan olla sekä lempeä että raju.
[ ]Minulla on lukulasit.

3/10

MARÍA TERÉSA "TETÉ, MARI TERE" CAPDEVÍLA GÓMEZ

[x] Minulla on pitkät ruskeat hiukset.
[ ]Seurustelen, mutta perheeni suhtautuu siihen hiukan negatiivisesti.
[ ]Olen suosittu vastakkaisen sukupuolen piireissä.
[ ]Bestikseni on luokan kiusatuin/syrjityin tms.
[x]Olen ihastunut itseäni vanhempaan.
[ ]Kirjoitan päiväkirjaa.
[x]Minusta on levitetty törkeitä huhuja.
[ ]Olen menettänyt roolin koulunäytelmässä huonon käytökseni takia.
[ ]Olen hyvä koulussa.
[ ]Lainaan joskus isosiskoni/-veljeni vaatteita.

3/10

GUILLERMO "GUILLE" SERRANO

[ ]Minulla on oma jengi.
[x]Olen tehnyt todella typeriä juttuja.
[x]Olen aika huono koulussa.
[x]Omistan yhden lapsellisen yöasun.
[ ]Minulla on tummanruskea lyhyt tukka.
[x]Olen loukannut huuleni pahasti.
[ ]Vietän paljon aikaa kultani kanssa.
[ ]Minulla on upea nahkarotsi.
[ ]Olen rikottanut toisen ajoneuvon.
[ ]Olen mennyt alaikäisenä aikuisten bileisiin.

4/10

MARCOS SERRANO

[x]Olen herkkä runoilija/lauluntekijä.
[ ]Asun/asuin exäni kanssa omassa asunnossa.
[ ]Olen monen mielestä tosi söpö.
[ ]Joudun usein antamaan apua ystävälleni hänen rakkausongelmissaan.
[/]En tykkää villeistä tempauksista.
[ ]Minulla on mustat hiukset.
[/]Olen aika hiljainen ja ujo.
[ ]Silmäni on lyöty mustaksi.
[ ]Minulta on tultu kysymään tunteista kesken suihkun.
[ ]Minulle tulee sietämättömän kiusallinen olo, kun näen exäni.

2/10

SANTIAGO SERRANO

[x]Olen ärhäkkä persoona.
[ ]Työskentelen tavernassa/baarissa tms.
[/]Uskottelen läheisilleni mahdottomuuksia.
[ ]Pelkään lääkärille menoa.
[ ]Vihaan anoppiani/luultavasti tulevaa anoppiani.
[/ ]Olen joskus taikauskoinen.
[ ]Haluaisin yhden lapsen.
[x]Välillä olen aika naurettava.
[ ]Olen päästänyt housuihini lentokoneessa.
[ ]Pelkään ulkomaalaisia viranomaisia.

3/10

FRUCTUOSO "FITI" MARTÍNEZ

[/]Olen seko.
[x]Työskentelen paikassa, josta en tykkää.
[ ]Autot kiinnostavat hiukan.
[/]Rakastan jalkapalloa ja formuloita.
[ ]En ole hyvä rakkausasioissa.
[ ]Läheisen kannustaminen ei ole minun juttuni.
[ ]Välillä tempaukseni saavat ystävänikin hermostumaan.
[ ]Olen baarissa lähes 24/7.
[ ]Menopelini on erikoisen värinen.
[ ]Sisareni/veljeni on anorektisen laiha.

2/10

EVA CAPDEVÍLA

[x]Minulla on ruskea pätkitty tukka.
[ ]En muistele menneitä.
[/]Olen monen mielestä ystävällinen.
[x]Olen siskolleni/veljelleni hyvin tärkeä.
[x]Suutun aika helposti.
[ ]Muutan usein paikasta toiseen.
[x]En ole bilettäjätyyppiä.
[x]Tykkään käyttää korkokenkiä.
[/]Äitini ei ole hyvä neuvoja.
[/]Käytän paljon aikaa opiskeluun.

6½/10

CARMEN CAPDEVÍLA

[x]Olen aika utelias.
[ ]Minulla on kiharat hiukset.
[ ]Olen nuorekas ja elämäniloinen.
[ ]Vieraillessani jonkun luona tuon mukanani usein herkkuja.
[x]Unohdun joskus puhelemaan yksinäni.
[x]Autan kotitöissä.
[ ]Nenäni on hiukan kyhmyrä.
[ ]Olen vienyt jonkun tuttuni treffikumppanin.
[ ]Näköni on erinomainen, vaikka ei uskoisi.
[ ]Pukeudun hippimäisesti.

3/10

RAÚL MARTÍNEZ

[ ]Olen ihan hölmö rakkausasioiden suhteen.
[x]Mokailen usein.
[/]Minulla on mustat hiukset ja siniset silmät.
[x]Välillä olen ihan hajamielinen.
[ ]Minulla on oma kämppä kolmen kaverini kanssa.
[ ]Havittelen exääni, joka ei tajua minua.
[x]Olen surkea koulussa.
[ ]Olen naamioitunut naiseksi bileissä.
[ ]Selitän usein perättömiä juttuja.
[ ]Isäni neuvoo minua.

3½/10

FRANCISCO "CURRO" SERRANO

[x]Tykkään eläimistä.
[ ]Olen oikea mammantyttö/-poika.
[ ]Olen lapsellinen.
[ ]Minulla on ruskeat silmät.
[ ]Olen perheessäni kiltein.
[ ]Pelkään vanhempieni eroavan.
[ ]Minulla on lapsenusko.
[ ]Olen alle 13-vuotias.
[ ]En tiedä melkein minkään aikuisten käyttämän sanan tarkoitusta.
[x]Kuuntelen aikuisten juttuja.

2/10

ÁFRÍCA "AFRI" SÁNZ
[x] Olen kova suuttumaan
[ ] Minulla on vaaleat, kiharat hiukset
[/] Olen elämäniloinen
[ ] Käytän vähän hippimäisiä vaatteita
[ ] Olen rakastunut poikaan/tyttöön, jota en usein ymmärrä
[ ] Riitelen paljon seurustelukumppanini kanssa
[ ] Minulla on vain isä, äiti menehtynyt
[] Olen "pieni" mutta pippurinen
[ ] Minulla on ruskeat silmät
[ ] Minulla on yksi hyvä ystävä, jonka kanssa vietän aikaa
½/10

1.EVA CAPDEVÍLA
2.GUILLERMO "GUILLE" SERRANO
3.RAÚL MARTÍNEZ
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
Choni
Diego Serrano
 
Viestit: 1410
Liittynyt: Ma Kesä 23, 2008 4:47
Paikkakunta: Tampere

Seuraava

Paluu Kyselyt ja gallupit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron