Natalia Sánchez " La Tablilla" -elokuvassa.

Uutisia ja käännettyjä haastatteluja sekä uutisia Serranoista. Voi sisältää juonipaljastuksia!

Valvoja: zapoing

Natalia Sánchez " La Tablilla" -elokuvassa.

ViestiKirjoittaja ibi » La Helmi 28, 2009 3:46

Natalia Sanchezilta ilmestyy uusi elokuva "La Tablilla", jossa hän näyttelee äitinsä Charo Molinan kanssa. Tämä thrillerin on ohjannut Natalian isä Luís Ángel Sánchez ja elokuvaa kuvattiin heinäkuussa 2008. Elokuvan tuotantoyhtiönä on toiminut S.L.


Tässä Suomennettu pätkä leffan juonta;

Ana, syyttäjänä 45 vuotta, kiireinen ja menestyksekäs työssään. Hän saa valmiiksi työnsä, ja aikoo keskittyä vierellä oleviin asioihin. Hän lähtee kaupungista, maalle myydäkseen vanhan talonsa, (talonsa, jossa hän ei ole käynyt 26 -vuoteen.) Siellä hän tapaa Antonian, serkkunsa, joka on vammainen. Hän kärsii muistakin sairauksista. Ana löytää muistoja, suhteestaan serkkuunsa Antoniaan. Joka oli ennen yksinäinen ja pohjimmiltaa ihmiset olivat unohtaneet hänet. Ana jumittuu maalle, myydäkseen talon. Mutta kun hän pysähtyy miettimään, hän tajuaa että nämä ihmiset ovat osa hänen elämäänsä, lapsuudestaan muistoja, hänen juurensa... Hän lähti, mutta palaa. Muiston vahvisti, hänen serkkunsa viimeiset sanat; Että hänen pitäisi palata, se on hänen kotinsa ja siitä pitäisi huolehtia.

Suomentaja; Natalia-Fan


By: ibi ja Natalia-Fan

Henkinentuki: MariTere


Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
ibi
Paras banneri 2021 -suunnittelusarjamestari
Paras banneri 2021 -suunnittelusarjamestari
 
Viestit: 16150
Liittynyt: La Kesä 14, 2008 7:55

ViestiKirjoittaja MariTere » La Helmi 28, 2009 3:56

Ihanaa ku tämmönen leffa tulee. Sen aion kyllä hankkia, vaikka ei suomeen tulisikaan myyntiin =)

"Henkinen tuki: MariTere" :lol:
Kuva
Kuva
Avatar
MariTere
KvinttiDiego
 
Viestit: 9233
Liittynyt: La Tammi 12, 2008 4:34

ViestiKirjoittaja Corazón » La Helmi 28, 2009 4:02

Mukava uutinen :wink: Tää täytyy ehdottomasti joskus nähdä :)
Kuva
Corazón
KvinttiDiego
 
Viestit: 9588
Liittynyt: To Loka 23, 2008 5:10

ViestiKirjoittaja heittu » La Helmi 28, 2009 4:40

pakko joskus nähä! :D henkinen tuki ;D!!!
heittu
heidöblöö
 
Viestit: 10379
Liittynyt: La Kesä 14, 2008 12:40

ViestiKirjoittaja NataliaSanchez-fan » La Helmi 28, 2009 5:01

Vau, kiitos uutisesta :) Toi leffa on kyllä ihan 10 000% pakko nähdä :D
Varmasti tosi hyvä<3
Kuva
One Direction ♥
Avatar
NataliaSanchez-fan
KvarttiDiego
 
Viestit: 4888
Liittynyt: Ti Loka 14, 2008 12:40

ViestiKirjoittaja sotka » La Helmi 28, 2009 5:15

Mukava uutinen! Pakko on kyllä nähdä.
Kuva
Avatar
sotka
SUPERDIEGO
 
Viestit: 12147
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 10:21

ViestiKirjoittaja Susna » La Helmi 28, 2009 5:24

Kiitos tästä. Aika hauskasti elokuvaan osallistui melkein koko perhe. :)
Kuva
Kuva
Avatar
Susna
Diego Serrano
 
Viestit: 1395
Liittynyt: Ke Heinä 23, 2008 6:38
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Januska » La Helmi 28, 2009 6:22

Joo pakko munkin nähä elokuva. Onko se vielä ilmestynyt edes Espanjassa?
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
Januska
SUPERDIEGO
 
Viestit: 13524
Liittynyt: To Syys 11, 2008 4:08

ViestiKirjoittaja Melissa » La Helmi 28, 2009 6:38

Mukava uutinen! :)
Kuva
Kuva
Avatar
Melissa
KvinttiDiego
 
Viestit: 8358
Liittynyt: Ma Heinä 07, 2008 1:47

ViestiKirjoittaja ibi » La Helmi 28, 2009 7:04

Januska kirjoitti:Joo pakko munkin nähä elokuva. Onko se vielä ilmestynyt edes Espanjassa?


Mun mielestä ei ole.
Kuva
Kuva
Avatar
ibi
Paras banneri 2021 -suunnittelusarjamestari
Paras banneri 2021 -suunnittelusarjamestari
 
Viestit: 16150
Liittynyt: La Kesä 14, 2008 7:55

ViestiKirjoittaja Natalia-Fan » La Helmi 28, 2009 7:45

ibi kirjoitti:
Januska kirjoitti:Joo pakko munkin nähä elokuva. Onko se vielä ilmestynyt edes Espanjassa?


Mun mielestä ei ole.


Ei ole, kun ei ole vielä edes ensi-iltaansa saanut. :)
Kuva
Avatar
Natalia-Fan
NataEresMiOtraVida
 
Viestit: 8529
Liittynyt: Ma Helmi 25, 2008 6:20
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Januska » La Helmi 28, 2009 8:32

Natalia-Fan kirjoitti:
ibi kirjoitti:
Januska kirjoitti:Joo pakko munkin nähä elokuva. Onko se vielä ilmestynyt edes Espanjassa?


Mun mielestä ei ole.


Ei ole, kun ei ole vielä edes ensi-iltaansa saanut. :)


Mahtaakohan tulla suosittu elokuva, kun sillä on kuitenkin omat sivutkin jo?!
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
Januska
SUPERDIEGO
 
Viestit: 13524
Liittynyt: To Syys 11, 2008 4:08

ViestiKirjoittaja ibi » La Helmi 28, 2009 8:56

Januska kirjoitti:
Natalia-Fan kirjoitti:
ibi kirjoitti:
Januska kirjoitti:Joo pakko munkin nähä elokuva. Onko se vielä ilmestynyt edes Espanjassa?


Mun mielestä ei ole.


Ei ole, kun ei ole vielä edes ensi-iltaansa saanut. :)


Mahtaakohan tulla suosittu elokuva, kun sillä on kuitenkin omat sivutkin jo?!


Varmaan tulee olemaan. :) Luulisin ainakin.
Kuva
Kuva
Avatar
ibi
Paras banneri 2021 -suunnittelusarjamestari
Paras banneri 2021 -suunnittelusarjamestari
 
Viestit: 16150
Liittynyt: La Kesä 14, 2008 7:55

ViestiKirjoittaja Make » Su Maalis 01, 2009 5:00

Mukava uutinen, kiitos kääntäjille jälleen kerran!
Kuva
Make
Mestarien finaali 2020 -suunnitteluokan mestari [x4] & Vuoden 2020 parhaan avatarin suunnittelija
Mestarien finaali 2020 -suunnitteluokan mestari [x4] & Vuoden 2020 parhaan avatarin suunnittelija
 
Viestit: 15645
Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 8:33
Paikkakunta: Tuusula

ViestiKirjoittaja tsikiita » Ti Touko 19, 2009 7:52

Tämäpä kiva uutinen, kiitos! Toi leffa pitää kyllä nähdä.
Kuva
Kuva
Avatar
tsikiita
TuplaDiego
 
Viestit: 2086
Liittynyt: Ti Maalis 24, 2009 2:43

Seuraava

Paluu Uutiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa