Serranon perheen jaksoranking

kkiljunin asiantuntijapalsta Serranon perheestä! Ehdota, kommentoi tai kysy

Valvoja: zapoing

ViestiKirjoittaja kkiljun » Su Marras 20, 2011 7:59

Sijalla 96: Jakso 82: Kissalan poikia (¿Tú te crees que la policía es tonta?)

Seuraavan sijan jaksorankingissa saavuttaa viidennen tuotantokauden 16 jakso, eli jakso 87. Jakson kaikki kolme juonikuviota jollain tavoin liittyivät toisiinsa. Kuitenkin aion ne tässä erikseen esitellä.

Fiti on pitkään ollut pois tolaltaan Candelan lähdön takia. Raulin muuttosuunnitelmat eivät tähän tuo apua, ja ainoana lohtuna ovat poliisisarjat. Myöhemmin päivällä Afrin isä, Ramon, tuo poliisiautonsa korjattavaksi. Etupenkin kanssa on sattunut pieni tapaturma, ja korjaus oli parasta tehdä ilman että koko poliisikunta kuulee tapauksesta. Fiti ymmärtää yskän ja lupautuu auttamaan. Samalla Ramon kysyy myös, kuuliko Fiti jo Afrin kotoa lähdöstä. Ramon on asiasta selvästi allapäin ja Fitin puheet poikasten ja tyttösten pesästä lähdöstä eivät oikein poliisimiestä lohduta. Ramon lähtee ja Fitin on pakko poliisiautoon mennessään kokeiltava sireeniä. Lakkikin tuntuu sopivan kuin valettu. Fiti saapuu tavernaan ja kertoo paikalle olevalle köörille, että nyt on aika toteuttaa nuoruuden unelma. Eli ryhtyä poliisiksi. Candela ja tämän raskaus pakottivat kuulemma valitsemaan varman rahanlähteen, mutta nyt kun Raulkin on muuttamassa pois kotoa, on Fitillä mahdollisuus toteuttaa vanha unelma. Hän muistuttaa Diegoa vanhoista Starsky & Hutch-leikeistä. Diego ei usko, että nämä olisivat mahdollisia unelmia, mutta Fiti näkee jo itsensä Starskyna, Diegon Hutchina ja Santin Huggy Bearina. Muuta yrittävät saada miestä ymmärtämään idean typeryyden, mutta Fiti mieltä ei saada käännettyä. Korjaamolla Fiti on jo korjannut poliisiauton. Istuessaan autoon hän näkee Ramonin univormun. Hän ei voi itselleen mitään, ja Fiti kokeileekin kaikkia auton laitteita. Hän mm. puhuu radioon, ja viimein lähtee poliisiautolla ajamaan. Yöllä Fiti tulee poliisiunivormu päällään kotiin. Diego menee ystävänsä kanssa juttelemaan, mutta ei oikein saa tähän yhteyttä. Hellyydenosoitukset varsinkin eivät oikein Fitiä innosta. Seuraavana päivänä Fiti ei mene korjaamolle, vaan jatkaa poliisin esittämistä. Siinä hommassa hän onnistuu komentamaan roskaavia poikia ja pakottamaan nämä auttamaan vahaa mummoa ruokakassien kannossa. Fiti partioi poliisin univormussa kaduilla ja lopulta kohtaa Santin ja Diegon. Nämä yrittävät saada mieheen järkeä. Poliisina esiintyminenhän on jopa rikos. Fiti ei tähän heti usko, joten mies on sitten vietävä Ferminin paikkeille. Ferminin luona Fiti selittää, että haluaisi olla jotain merkityksellistä. Mekaanikon hommassa kun ei ole mitään hienoa. Hän haluaisi saada arvostusta. Candelakin kuulemma lähti, koska Fitissä ei ollut mitään kiinnostavaa. Diego yrittää kaveriaan piristää ja sanoo, että tämä kyllä osaa paljon asioita. Hän oli esimerkiksi Diegon tukena ja osaa selittää formulakisojen tapahtumat paremmin kuin F1-selostaja Lobato. Fermin sanoo Fitille, että tämän pitää olla ylpeä itsestään. Diego ja kaikki tulevat häntä siinä tukeman. Eli ei enää poliisileikkejä. Fiti on korjaamolla viimeistelemässä Ramonin poliisiauton korjausta ja sattumalta laitta taas poliisiradion päälle. Sieltä hän kuulee tavernan ryöstöön liittyvän tiedonannon. Ja kuten arvata saattaa päättää Fiti sitten mennä tilannetta pelastamaan. Hän saapuu paikalle univormu päällään ja saa roiston yllätettyä. Muut ovat aivan ihmeissään tilanteesta, mutta viimein Santi pystyy toimimaan ja tuo Fitille vyön, jolla tämä sitoo roiston käsistä kiinni. Näin roisto saadaan taltutettua. Muille Fiti selittää kuulleensa ryöstöstä poliisiradiosta. Grogui sitten ilmestyy tiskin takaa, ja paljastaa soittaneensa poliisille. Kehuja satelee entiselle nyrkkeilysankarille. Hetken päästä paikalle saapuu samaisen hälytyksen saanut oikea virkavalta. He ihmettelevät, miksi Fiti ei käyttänyt käsirautoja. Selitys unohtamisesta johtaa lisäkysymyksiin, ja Fitin väittääkin lopulta olevansa poliisi Andalusiasta. Joten lopputuloksena on Fitin pidätys. Ramon kutsutaan paikalle, ja tämä tietysti on aivan tietämätön koko korjauskeikasta. Hänen mukaansa Fiti on luvatta käyttänyt poliisiautoa. Raul tulee huolestuneena paikalle. Afrikin on paikalla ja uhrautuu lopulta jäämään kotiin, jos Fiti päästetään vapaaksi. Siihen Ramon lopulta suostuu. Joten Fiti päästetään nopeasti vapaaksi. Hän tietysti luulee Ramonin tehneen tämän silkkaa hyvyyttään. Raulin kanssa juteltuaan hän kuitenkin ymmärtää, että vapautuminen liittyi jollain tavoin Afriin. Joten Fitin ei auta muuta kuin jutella Ramonin kanssa. Tähän tulee tilaisuus Ramonin tulessa maksamaan korjauksesta. Fiti ei ota rahaa vastaan ja sanoo, että näin Ramon pääsisi lopullisesti eroon Martinezeista. Fiti puhuu taas järkeä Ramonin päähän, joka taas sanoo, että äidittömän tytön kasvattamien on vaikeata, ja että hänen on huolehdittava tyttärestään. Lopulta Fiti saa poliisimiehen tajuamaan, että tyttö lähtee joka tapauksessa kotoa, joko omien ehtojen mukaan tai sitten vihaisena.

Juonikuvio oli hyvä ja mielenkiintoinen. Siihen kuului jakson ehkä se paras kohtaus. Nimittäin Fitin fantasiat hänestä Starskyna. Santi Huggy Bearina oli tämän kohtauksen se paras osa. Fitiä tietysti kävi sääliksi, ja tilanne ei ollut hänellä mitenkään hyvä. Ymmärrettäviä Fitin tunteet tosin olivat. Onhan se aika järkyttävä muutos, kun pitkäaikainen elinkumppani näin vain jättää. Onneksi Fiti sentään hieman paremmin jo voi jakson lopussa.

Diego, Lucia ja Fiti ovat Santiagon ja Lourdesin kodissa vierailussa, ja asukit esittelevä ylpeänä asuntoaan. Diego sanoo hieman epäröiden että onhan tämä ihan kivasti sisustuettu. Seinillä on uskonnollisia maalauksia, joita Fiti vahingossa kutsuu sadomasokistisiksi. Lourdes ei tästä oikein pidä. Lucia yrittää korjata tilannetta kehumalla olohuoneessa esillä olevaa nukkekotia. Sekään ei oikein onnistu, koska Lucia sanoo että onneksi ei ole keräilysarja, ja sitähän se sitten tietysti on. Sormustintenkaan keräilyn haukkuminen on vikatikki, niitäkin löytyy makuuhuoneesta. Joten viisikko aloittaa yhteisen illallisen hieman vaikeissa olissa. Ruokalistalla olevat munuaiset vielä tuovat lisäkärsimystä Lucialle. Joten aamulla Lucia onkin pahanvointinen juuri munuaisten takia. Kieltäytyä kun hän ei edellistä munauksista johtuen uskaltanut. Koulussa kaikki on ollut Candelan lähdön jälkeen aika retuperällä. Koulutarkastaja tulee paikalle, ja haluaa tavata Candelan. Tarkastaja harmistuu kuultuaan, että rehtoria ei ole tällä hetkellä olemassa. Asian on muututtava välittömästi. Lucia ja Lourdes juttelevat myöhemmin päivällä siitä, kumman pitäisi hakea rehtoriksi. Lourdes sanoo, että sen pitäisi olla Lucia, mutta Lucian mukaan Diegossa ja lapsissa on jo riittävästi stressiä kestettäväksi. Aikaa ei oikein riittäisi molempiin. Lucia patistaa Lourdesia hakemaan. Hänessä on kuulemma kaikki vaadittavat ominaisuudet. Ja jos on Burundi ja Santi kestetty, niin eivät ne kouluisät-ja äidit sen pahempia voi olla. Kotona Guille ottaa rehtori-idean negatiivisesti vastaan. Eihän Lucian nyt heitä voi sitten rangaista. Diego tulee paikalle ja kuulee koko asiasta. Hänen ja Carmenin mukaan Lucia olisi aivan loistava valinta rehtorin virkaan. Diego oikein ihmettelee, että joku ei voisi sitä haluta. Lourdes kertoo samalla Santille asiasta, ja sanoo että ei halua rehtoriksi. Syyksi hän sanoo auktoriteetin puutteen. Santi yrittää kääntää päätä, ja sanoo että Lourdes olisi loistava tehtävään. Lucia on taas koppava ihminen. Saammekin siiten seurat simultaanista ympäripuhumista. Lopulta sekä Lucia ja Lourdes päättävät hakea rehtorin paikkaa. Tavernassa miehet keskustelevat tilanteesta. He kehuvat kilvan opettajavaimon tuomista eduista. Santin mainitessa uskonnonopettajasta tajuaa Diego viimein kenestä veli puhui. Joten äkkiä korjaamaan tilanne. Keskustelu meneekin sitten aika harakoille. Santi syyttää Diegoa kateudesta ja Lourdesin tyhmäksi haukkumisesta. Diego yrittää rauhoittaa tilannetta tutuin käsiliikkein, mutta Santi viimein lähtee vihoissaan pois. Aamulla Santi soittaa, että ei tavanomaisesti hae veljeään. Lucia tiedustelee missä ongelma. Kuultuaan jutun hän harmistuu ja käskee Diegon sanomaan anteeksi Lourdesille. Tavernassa tunnelma on kireä. Diego yrittää pyytää anteeksi veljeltään. Sitä kuulemma sanoo helposti kaikkea, mitä ei aina tarkoita. Santi sanoo, että Diego on vaan ollut kateellinen, johon Diego sanoo, että ei halua vain olla näin typerän asian takia riidoissa. Santin mukaansa asia on korvattavissa. Diegon on vain pyydettävä Luciaa vetäytymään kisasta. Tähän Diego ei tietystikään suostu, asia kun ei ole hänen ratkaistavissa. Santi saa tästä sitten heti lisävirtaa ja sanoo Luciaa ahneeksi naiseksi jolle ei riitä mitään. Diego yrittää puolustaa vaimoa, mutta Santi ottaa sitten perheenjättämiskortin esille. Diegolla menee tässä vaiheessa sitten hermot ja lopulta kaksikko eroaa riidoissa, luvaten että oma vaimo on oleva koulun seuraava rehtori. Tilanne on tavernassa niin ikävä, että Grogui on saanut tehtäväkseen toimia veljesten välisenä sanasaattajana. Lourditas tulee hetken päästä tavernaan ja ihmettelee Diegon vaisua tervehdystä. Santi kysyy, onko vaimon kampanja jo alkanut. Tämä taistelu on kuulemma pakko voittaa, vaikka vain näpäytykseksi Diegolle. Lourditas ei ole uskoa korviaan, eikä yhtään hermostu kuultuaan Diegon mielipiteistä hänestä. Tukulla käyntikään ei suju ilman riitaa. Tavernassa riita jatkuu ja hetken päästä paikalle saapuvat Lucia ja Lourdes. He ihmettelevät, miten miehet jaksavat kinastella, vaikka heidän välillään ei ole mitään kaunaa. Naiset jopa uhkaavat jättää pelin kesken. Santi tietysti näkee tämän tekopyhän juonittelijan (Lucia) juonena saada Lourdes heittämään pyyhkeen kehään. Lisäksi Lucia oli Santin ja Lourdesin luona niin ylimielinen. Diego ihmettelee tähän, että onko se ollut koko riidan perimmäinen syy. Diego toteaa tähän vaan, että Lucia ehkä ei aivan pidä Lourdesin tyylistä sisustaa. Tästä sitten naiset alkavat jo kinastella. Lopulta Lourdes lähtee loukkaantuneena pois, ja Santi huolestuneena hänen peräänsä. Lucia ihmettelee vaan, tätä huudon määrää. Veljeskaksikko jatkaa asiasta keskustelua myöhemmin. Tässä vaiheessa Santi ottaa jo esille omat ongelmansa. Häntä tympii jo olla aina veljen varjon alla. Diego on aina ollut se perheen komeampi, pidempi ja älykkäämpi veli. Santi on typerys ja vielä pätkäkin. Diego yrittää taas neuvotella, mutta Santin mielestä tilanne on jo niin pitkällä, että yhteisen tavernan hoito on jo mahdottomuus. Rahatkin Santilla on jo mukana. Kaksikon riitely saa sitten yllättävän stopin ryöstäjän tullessa paikalle. Hänellä on ase mukana, ja sillä uhaten hän saa Diegon, Santin ja paikalla olevan Chonin paikoilleen. Grogui on tiskin takana ja onnistuu viisaana soittamaan poliisille. Ryöstön aiheuttama hengenvaarallinen tilanne näköjään tekee Santissa jonkinlaisen muutoksen, koska seuraavana aamuna Santi tulee Serranoille ja on pahoillaan, siitä että veljen kanssa näin typeristä asioista riiteli. Tavernassa veljekset vielä kerran sopivat välinsä, ja sanovat, että se on aika lailla sama kenen vaimosta se rehtori tulee. Choni on paikalla, ja Santin lähdettyä sekaantuu juttuun. Hän nostaa esille Candela-kortin. Lucia rehtorina joutuisi paljon matkustamaan, ja matkoilla sattuu aina kaikenlaista. Tämä saa sitten Diegon muuttamaan mielipidettä siitä, kuka se rehtori pitäisi olla. Lourdesin kohdalla myös syrjähyppyjen mahdollisuus pitäisi olla Luciaan nähden pienempi. Koulussa naiskaksikko keskustelee tilanteesta. Lucia myöntää, että ei pitänyt Lourdesin nukkekodista. Lourdes taas sanoo halunneensa hieman kilpailla Lucian kanssa. Naiskaksikko taas yrittää toisilleen vakuuttaa, tämän olevan se paras vaihtoehto rehtoriksi. Diego on Chonin puheista sen verran hermostunut, että rekrytoi Guillen ja tämän jengiläiset pienen vaalivilpin tekoon. Guillen ja kumppaneiden osaavilla käsillä Lourdes saa sitten aivan murskaavan voiton. Naiset tulevat kertomaan uutisesta tavernaan, ja Santi on erittäin ylpeä vaimosta. Choni huomaa kuitenkin koko jutussa hieman vaalivilpertin makua.

Tämäkin juonikuvio oli loistava. Diegon ja Santin pienet riidat vaimojen paremmuudesta olivat hauskoja, ja Diegon valmius harrastaa vaalivilpertiä loistava idea. Lucian ja Lourdesin kinastelut myös kohtalaisen viihdyttävää seurattavaa. Juonikuvioon liittyi myös loistava pieni sivujuoni, missä Santi houkuttelee Groguita kuuntelemaan kinkkua. Ehdottomasti koko sarjan parhaimpia ideoita.

Afri tulee Serranoille käymään kapsäkki olallaan. Raul kysyy, onko tyttö lähdössä matkoille. Afri sanoo, että on muuttamassa pois kotoa. Viimeiset toiveet harmonisesta yhteiselosta isän kanssa ovat kuulemma menneet, ja Afrin on päästävä pois. Lucia hieman ihmettelee, että Afri lähtee kuin 12-vuotias pois kotoa, mihin Carmenin on helppo piikitellä muistuttaen tytärtään tämän samanlaisista toilailuista. Afrilla on päätöksen takana hyvät perustelut. Isä kuulemma puuttuu vaatevalintoihin, vahtii ulkona oloaikoja ja kyselee soittaneiden poikien perään. Viimeinen tosin oli enemmän esimerkki kuin totuus, minkä Afri heti mustasukkaiselle Raulille joutuukin selittämään. Afrin kertoessa, että on jäämässä Helenan armoille, saa Raul loistoidean. Eikö Afri voisi punkata Serranoilla? Onhan hän sentään Evan paras ystävä. Lucia myöntyy tähän, ja antaa Afrin jäädä. Hän kuitenkin sanoo etsivänsä kimppakämppää. Raul keksii heti, että voisi hakea sitä yhdessä tytön kanssa. Hänen aikana Hotel Los Serranos hotellissa on ehkä loppumassa. Tavernassa Raul tapaa Fitin ja kertoo tälle suunnitelmistaan. Hän sanoo isälleen aloittavansa oman elämän. Tämä ei ole kuulemma mikään Fitin takia keksitty idea, vaan Diegon nurkilla ei enää jakseta oleskella. Kuultuaan Afrin olevan mukana jutussa, Fiti luulee heti tämän olevan paksuna. Raul myöntää, että Afrilla on tällä hetkellä ongelmia isän kanssa. Kysymykseen luuleeko Raul että voisi näin saada Afrin takaisin poika vastaa vain, että ainakin se mahdollisuuksia lisäisi. Rahansaanti on tietenkin ongelma, ja Raul myöntää, että töitä on syytä löytää. Lopulta Fitin on vain annettava poikasen lentää ulos pesästään. Pieniä kyyneleitä tämä kuitenkin miehen silmiin tuottaa. Afri ja Raul ovat olleet tuloksettomassa asunnonhaussa ja palaavat Serranoille. Siellä Carmen ihmettelee miten nuoriso on nykyään niin vaativaa. Nuorisokaksikko lähteekin aika vikkelään pois enne kuin Carmen muisteluissaan aivan vauhtiin pääsee. Kaksikko saapuu myöhemmin tavernaan, ja Afri on jo koko touhuun kyllästynyt. Raul on melkein rukoiltava tätä vielä jatkamaan asunnon etsimistä. Seuraava voi olla se unelma-asunto. Ja niin tapahtuukin. Asunto on aivan täydellinen, vaikka Afri kiusallaan vähän maalista valittaakin. Hintaa on kuitenkin aika paljon. Vuokraemännällä olivat menneet eurot ja pesetat alussa sekaisin. Joten ei muuta kuin kolmatta kämppistä hakemaan. Afri huomaa, että nainen katselee Raulin takapuolta. Raul keksii käyttää tätä asetta hyväkseen, mutta rahasta ei kuulemma tingitä. Palkkatodistuksetkin on sitten vuokrasopimuksen tekoa varten tuotava. Asunto varataan Afrille ja Raulille ja nämä ovat syystäkin innoissaan. Työsopimukset ovat vaan ongelma. Santilta niitä ei heru. Hyviä uutisia tulee kuitenkin siinä, että Helena lupautuu muuttamaan kolmanneksi kämppikseksi. Alex tulee siinä samassa paikalle, ja kertoo vuokranneensa kämpän. Osoitekin on sama, joten naapureita ollaan. Alexin tutunkuuloinen kuvaus herättää Afrin epäilyt. Ja niinhän siinä sitten kävi. Sama nainen oli tehnyt Alexin kanssa sopimuksen samaisen kämpän vuokraamisesta. Seuraavana päivänä kaksikko kertoo Serranoille, että päivän kuluessa on asuntojuttu hoidettu. Ramonillekin sitten soitetaan. Kaksikko tapaa Alexin poikien huoneessa ja tarjoavat lahjaksi Raulin television. Kertomalla, että mielellään haluaisivat tulla television kautta katsottaviin leffailtoihin, onnistuvat he pyytämään pääsyä Alexin kämppiksiksi. Alex sanoo, että on jo kaverille luvannut. Muut sanovat, että he ovat tärkeämpiä kuin joku työkaveri. Raul sanoo, että Alex on petturi. He näkivät asunnon kumminkin ensin. Asia on niin kuin naisten kanssa. Se kuuluu sille ensimmäiselle, vaikka muut sitä jälkeenpäin vilkaisevat. Afri on samaa mieltä Raulin kanssa, vaikka esimerkki ei ehkä hänen mielestä se paras ole. Alex pysyy kannassaan. Eihän he kaikki neljä kumminkaan sinne mahtuisi. Afri ja Raul ovat siten heti valmiita uhraamaan Helenan, mutta tämäkään ei auta. Kaverien kanssa asuminen tuottaa vain ongelmia, varsinkin maksukyvyttömien kavereiden kanssa asuminen. Raul esittääkin loukkaantunutta, ja antaa ymmärtää että asia on sillä selvä. Raulilla on selkeä suunnitelma mielessään. Iltapäivällä Alex lähtee töihin ja työkaveri jää uuteen kämppää sisustamaan. Raul ja Chuky paukahtavat paikalle ja tekevät olonsa erittäin mukavaksi, häiriten mahdollisimman hyvin Alexin työkaveria. Musiikki laitetaan esimerkiksi melkein päälle mahdollisimman kovalle. Rivoja kysymyksiä kysellään ja juhlat alkavat. Työkaveri ei alkoholia juo, joten lähtee huoneeseensa. Sieltä hän myöhemmin tulee pois ja näkee täydellisessä sotkussa olevan olohuoneen. Ovikello soi ja sen takana on Afri. Tämä vaatii tavata sen roiston, Alexin. Raul ja Chuky tuntevat Nurian ja saavat tämän pois. Tämä kuitenkin ehtii raivota maksamattomista rästeistä. Alexin työkaverin ilmeestä näkee, että hän ei oikein enää viihdy koko asunnossa. Joten arvattava lopputulos on se, että Alex on pian Serranoiden ovikelloa kilkuttamassa. Afrille ja Raulille kuulemma löytyisi nyt yllättäen tilaa. Kämppis kun lähti yhtäkkiä pois ilman sen suurempia selityksiä. Helena päätetään jättää pois, koska hänellähän on rikkaat vanhemmat, ja Raul pääsee myös lopulta asumaan, mutta vain jos hän nukkuu olohuoneessa. Porukka muuttaakin sitten kaikki uuteen kämppään. Raulin mielestä tämä on lähes kuunkävelyyn verrattavissa oleva tapahtuma. Chukykin on tuomassa tavaroitaan, koska tuleehan hän kumminkin suuren osan ajastaan kämpässä viettämään. Helena taas on aika näreissään, että hänet sitten lopulta sivuutettiin kokonaan. Afri on onnellinen, että vihdoin pääsi pois kotoa. Afrin mielestä asiaa on syytä juhlia, ja hän ei tarkoita kahdenkeskistä juhlaa Raulin. Alex on sitten taas bileitä vastaan, koska nämä tuovat vain ongelmia. Chuky toteaakin tähän, että palomiehet taitavat olla aika ankeata sakkia. Kuitenkin hetken päästä ovikello soi ja asunto täyttyy juhlivasta nuorisosta. Juhlat ovat täysillä menossa Alexin ollessa koko asunnon ainoa viisas ja selväpäinen henkilö. Yhtäkkiä ovikello soi, ja yksi juhlijoista sanoo sen olevan mursun näköinen ukko. Kohta selviää, että tulija on jopa poliisi. Musiikin hiljennettyä Alex menee ovea avaamaan. Tulijaksi paljastuu Afrin isä, Ramon, joka on tullut tytärtään kotiin hakemaan. Raulin sekaantuminen asiaan ei paljoa auta, vaan vain lisää Ramonin raivostuneisuutta. Ennen kuin Ramon ehtii muuta tehdä, soi hänen puhelimensa. Hänelle soitetaan juuri Fitin tapauksesta. Joten Ramon sanookin, että pidättää Raulin sijaan tämän isän. Nuoret ovat tilanteesta aika järkyttyneitä, ja sekä Raul ja Afri marssivat tilanteesta enemmän kuultuaan tavernaan. Siellä Afri sitten uhrautuu ja lupaa jäädä kotiin, jos Fiti päästetään vapaaksi. Aamulla joukkio siivoaa hieman vastahakoisesti asuntoa. Alex on jälleen se ainoa järjen ääni. Afri tulee jossain vaiheessa paikalle, ja kertoo että muuttaa takaisin kotiin. Hänen on kuulemma hoidettava välinsä kuntoon isäpapan kanssa. Muut, varsinkin Raul, eivät pidä uutisesta. Helenakin, joka on siten saamassa Afrin huoneen, ei oikein osaa iloita. Tavernassa Raul valittaa isälleen ja Chonille tilanteesta. Choni viisaana heti näkee yhteyden Fitin vapautumisen ja Afrin mielenmuutoksen kanssa. Myöhemmin päivällä joukkio on taas kotonaan, ja yllättäen Afri tulee paikalle. Hän pyytää lupaa tulla taas sinne asumaan. Sen hän saa, samoin Helena. Tytöt päättävät sitten jakaa huoneen, Raulin jäädessä olohuoneeseen. Alex näkee asiassa vain huonoja puolia. Vuokraemäntä saa esimerkiksi varmasti sätkyn. Raul taas tajuaa, että nyt on poran käytön aika. Kaksi tyttöä nukkuu samassa huoneessa.

Juonikuvio oli ihan ok, vaikka kahden edellisen tasolla kuitenkaan ollut. Raul oli omalla tavalla ihana, kun taas yritti kaikin voimin tehdä kaikkensa Afrin puolesta. Olisi hauska tietää, oliko Afrin peitenimellä Nuria jollaiin tavoin yritetty viitata kohti sarjan juuri pari jaksoa sitten jättänyttä Nuria Gonzalezia (Candela).

Tässä tämänkertainen jaksoranking. Ensi kerralla sitten taas lisää.

Saa kommentoida!

Vaikea valinta jälleen.
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja kkiljun » Su Marras 27, 2011 7:46

Sijalla 95: Jakso 51:Lahjoitus (La donante de órganos)

Kuten huomaatte, niin seuraavan sijan nappaa juuri muistelemani jakso 51. Joten jotta säästämme kaikkien lukuheromoja, tässä linkki kyseiselle sivulle, missä pidempi tuore teksti löytyy.

http://p1.foorumi.info/serranonperhekes ... 069#710069

Syitä voin tietysti tässä hieman avata. Lähinnä mielestäni jakso ei vain ollut aivan edellisten jaksojen tasoinen.

Mutta tässä siis tavanomaista poikkeava jaksoranking. Ensi viikolla sitten normaalimpi versio.

Saa kommentoida!

Poikkeuksellisesta ulkoasusta huolimatta jälleen vaikea valinta :D .
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja churro1 » Su Marras 27, 2011 8:54

kkiljun kirjoitti:Saa kommentoida!


Aika tylylle sijalle olet heivannut Lahjoituksen. Kyllähän jakso 51 mahtuu Top 20:een, kun vähän kenkälusikalla survoo. Perusteluna anarkistinen ja hyvän maun rajoja kolkutteleva komiikka, jota tykitetään sarjatulella jakson alusta loppuun. Toki jos halutaan painottaa draamaa, ei tämä riemukimara silloin ole juuri mistään kotoisin.
-
Espanjalainen Serranon perhe on televisiosarja,
jota yleisö ei tutkimusten mukaan pidä korkeatasoisena,
mutta rakastaa sitä fanaattisesti." -Turun Sanomat 18.9.2008
Avatar
churro1
Maria Teresa Capdevila Gómez
 
Viestit: 560
Liittynyt: La Joulu 12, 2009 4:15

ViestiKirjoittaja kkiljun » Su Joulu 04, 2011 7:53

Sijalla 94: Jakso 134: Sydämenkuvat silmissä (Pero por qué no te callas)

Seuraavan sijan jaksorankingissa saavuttaa jälleen pienen tauon jälkeen jakso myöhemmistä kausista. Kyseessä on seitsemännen kauden kymmenes jakso, eli jakso 134.

Diegolla menee kaikki hyvin. Celian kanssa suhde kukoistaa, ja taverna saatiin hygieniasotkujen uudestaan avattua. Valitettavasti samaa ei voi sanoa Fitistä. Hänen autokorjaamoon viereen on pysytetty uusi yritys, jonka tilat ovat Fitin liikkeeseen verrattuna kolminkertaiset. Aamiaisella Diegon hyvä tuuli jatkuu, ja hän iloisena tekstailee Celian kanssa. Tavernassa tekstailu sen kuin jatkuu, ja hommat jäävät hieman kesken. Fiti tulee paikalle silminnähden harmistuneena. Hän on ollut taas kuudesta lähtien korjaamolla, eikä yhtään asiakasta. Diego ihmettelee tekstiviesteilyn lomassa miksi, ja Fiti vihaisen tähän toteaa kertoneensa eilen jo kilpailijasta. Kilpailijasta valitus sen kuin jatkuu. Sen lisäksi hän näkee vielä tavernassa kilpailijan mainoksia. Diego kuulemma nämä huomasi pojanklopin tuovan, mutta ei sen tarkemmin asiaan keskittynyt. Fiti murheita vain lisää se, että korjaamon laina on erääntymässä. Vaikka kuinka hän rahoja laskisi, ei hän miten saa rahaa kasaan. Santi lohduttaa sillä, että rahallista tukea on aina heidän puoleltaan saatavilla. Diegokin lupautuu, mutta hänellä on selvästi mieli taas Celiasta. Fiti huomaa tämän, ja tahallisesti antaa Diegolle väärän englanninkielen neuvon. Tavernassa Celia ja Diego kuhertelevat, ja Santi ja Josico haluaisivat miehen mieluummin tiskin taakse. Joten Diego ja Celia päättävät tehdä jotain illalla. Diego kutsuukin Celian syömään Serranoille. Tilanne on kuulemma jo muuttunut suotuisammaksi. Celian lähdettyä Diego saa palautetta Santilta ja Josicolta. Heidän mukaan tämä on liikaa ollut Celian kimpussa, ja unohtanut korjaamo-ahdinkonsa kimpussa olevan Fitin. Fiti tulee siinä samassa ilouutisen kanssa. Autokoulu on tuomassa vastedes korjattavansa Fitille. Kuitenkin pian tulee soitto, että tarvittavat varaosat on saatavissa vasta seuraavana iltana. Fiti on siten pakko mennä näitä itse hakemaan. Diego, joka haluaa olla kaverilleen avuksi, lupautuu tulemaan Fitin mukaan. Fiti on tästä erittäin onnellinen. Kotona Diego kysyy Currolta, miten Tete suhtautuu Celiaan. Kuultuaan positiivisen arvioinnin, on Diego tyytyväisempi. Illallinen sujuu oikein hyvin koko paikalla olevan viisikon iloisesti naureskellessa kommelluksille. Martinezeilla ruokailu sujuu yhtä hyvin. Kaikki ovat tyytyväisiä, että on autokoulun kautta töitä. Fitillä on päällä haalarinsa, koska kohta hän lähtee Diegon kanssa varaosia hakemaan. Serranoilla Diego ja Celia jatkavat keskustelua keittiössä, mikä lopulta johtaa suudelmaan ja siihen, että Diego pyytää Celiaa jäämään yöksi. Lopulta kaksikko ajautuu yläkerran makuuhuoneeseen. Seinän väreistä puhutaan ja Celia menee vessaan. Diego sillä välin ottaa sormuksensa pois kädestä. Celia tulee vessasta ulos ja pari menee sitten yhdessä sänkyyn. Fiti on sillä välin jo valmiiksi rättiväsyneenä odottanut Diegoa. Muut sanovat, että luovuta. Fiti pysyy kuitenkin uskollisena. Jossain vaiheessa hänenkin kärsivällisyytensä loppuu, ja hän lähtee yksin tavaroita hakemaan. Väsyneenä ja hieman huonotuulisena Fiti ei oikein keskity, ja niin lopulta joutuu auto-onnettomuuteen. Aamulla Celia ja Diego heräävät iloisina samasta vuoteesta Chonin saadessa samaan aikaan ilmoituksen Fitin onnettomuudesta. Muu perhe on hieman ihmeissään Celian nähdessään, ja edellisen päivän tunnelmaa ei oikein ole. Santi tulee sitten paikalle ja kertoo Fitin onnettomuudesta. Kaksikko menee sairaalaan, missä Fitin tilanne on onneksi jo hengenvaarallisesta ohi. Kuitenkin Diego saa syytteitä oikealta ja vasemmalta, ja äkkiä ymmärtää, että nyt tuli pieni virhe tehtyä. Diego menee hetken päästä Fitin kanssa juttelemaan, ja vastaanotto ei ole lämmin. Fiti sanoo, että Diego ei ollut paikalla kun tämä tätä tarvitsi. Fiti oli melkein kuolemassa. Tavernassa Diego jatkaa tilanteen voivottelemista. Raul tulee pian paikalle, ja kertoo joutuneensa sulkemaan autokorjaamon. Diego sanoo tähän, että tämä on estettävä, ja lupautuu auttamaan. Ana ja Choni tuovat Fitin kotiin, ja aloittavat tämän hoivaamisen. Fiti on kuitenkin aika vastentahtoinen potilas. Korjaamolla Diego on sillä välin aloittanut auttamisen, mutta lopputuloksessa on paljon toivottavaa. Raul on hieman epäilevillä mielillä, mutta Diego ylipuhuu tämän ajatuksen taakse. Paikalle saapuu sitten vakuutuksentarkastaja, joka haluaa varmistaa, että Fiti on todella työkyvytön. Diego vakuuttaa asian olevan niin. Vakuutustarkastaja sanoo tulevansa sitten huomenna lääkärinlausunnon kera, ja vakuutus voidaan taas maksaa. Auto jää huolettavaksi. Fiti saa tällä välin kuulla huonoja. Hänelle kuuluva yrittäjän sairasvakuutus ei kata korjaamon kuluista mitään, joten mies on umpikujassa. Serranoilla Diego puhuu Celian kanssa asiasta, ja Celia on mielestään asiassa osavastuussa. Aamulla Raul, Choni ja Josico huomaavat Fitin lähtenee pois kotoa. Fiti onkin käsipuolena korjaamolla tekemässä töitä. Kyynelsilmin ja vaivalloisesti hän aloittaa työn teon. Edellisen päivän tarkastaja saapuu paikalle, ja lopulta syyttää sitten Fitiä vakuutuspetoksesta. Tämä kuin selvästi sairaslomastaan huolimatta tekee töitä. Choni, Raul ja Diego saapuvat paikalle, ja Fitille selviää, miten Diego oli yrittänyt häntä auttaa. Tämä meni sitten syteen ja saveen, ja Fiti sanoo suoraan, että ei halua Diegoa enää nähdä. Serranoilla kerääntyykin sitten rahoistaan Fitin puolesta mielellään luopuva joukko. Diego on kuitenkin päättänyt, että hänen on myytävä oman osuutensa tavernasta. Fiti on tällä välin kotonaan, ja alkaa yhtäkkiä muistelemaan tavernaan väliaikaiseen menetykseen johtaneita tapahtumia, ja miten ystävyys veljeksiin oli silloin katki. Näin Fiti huomaa, että ehkä hän hieman hätiköiden suhtautui tilanteeseen. Joten Diego ja Fiti sitten kohtaavat Serranoiden pihalla. Kaksikko juttelee, ja lopulta sopivat välinsä. Diegon myyntiaikeet eivät kuitenkaan haihdu. Pelastavaksi enkeliksi saapuu sitten Celia, joka on valmiin lainaamaan rahat. Olihan hän nyt osasyynä koko jupakkaan.

Juonikuvio oli ihan hyvä. Diegon ja Fitin riitoja on aina ikävä seurata. Periaatteessa näitähän on sarjassa vain kolme kertaa nähty. Ensimmäinen on viidennen kauden lopun ja kuudennen kauden alun riita. Toinen tämä ja kolmas sitten kahdeksannen kauden aikana tapahtuva välirikko. Joten kaksikon riitelyn seuraaminen aina ikävää. Onneksi siitä nyt selvittiin hiukka nopeammin, kuin ensimmäisen riidan aikana.

Teten ja Guillen luokka on suunnittelemassa luokkaretkelle lähtöä. Aamulla he yrittävät saada Diegolta rahallista tukea. Kuitenkin Diego sanoo, että häneltä rahaa ei ainakaan tipu. Taloudellinen tila on sen verran huono. Koulussa Afri ja Raul katselevat yhdessä Marcokselta ja Evalta saatua kuvaa. Raul huomaa heti, että Afri ei ole aivan parhaimmalla päällä. Afri myöntääkin, että häntä hieman potuttaa, että kaikki muut tuntuvat menevän jollain tavoin elämässään eteenpäin paitsi hän. Raul yrittää lohduttaa sanomalla, että kyllä Afria koulussa arvostetaan. Samalla paikalle saapuu Choni, joka kertoo että Afrin tunti on peruttu. Sen lisäksi hän pyytää häntä viemään vessapaperia vessoihin. Raulin ja Afrin poistuessa luokasta käytävällä vastaan tulee Afrin ja Raulin vanha luokkakaveri. Tämä lähti heti koulun jälkeen Santa Justasta ja on nyt vaateliikkeen myyntipäällikkö. Lourdes sanoo koulussa nuorisolle, että rahaa retkeen ei koululta tipu. Nuoriso nousee tästä syystä kapinaan, ja opettajat aloittavat heti tilanteen puimisen opettajanhuoneessa. He toteavat, että luokkaretken on syytä toteutua. Jonkun on mentävä nuorten mukaan, ja olla myös samalla vastuussa koko rahoituksesta. Afri näkee tässä loistavan vaikuttamismahdollisuuden ja lupautuu hommiin. Lourdes sanoo heti, että ehkä Afri ei se aivan paras vaihtoehto ole. Nuoret voivat olla kova pala purtavaksi, ja hommaan tarvitaan pätevyyttä. Afri taas heti suuttuneena älähtää että, eikö hänellä sitten sitä pätevyyttä ole. Hän sanoo, että hänellä on paras kosketuspinta nuoriin, ja että muiden olisi syytä luottaa häneen. Muut sanovat, että ei se käy. Afri lähtee vihaisena pois ja kertoo nuorille näiden pääsevän hyvässä lykyssä kortteliretkelle. Jos he enemmän rahaa haluavat, niin voivat he vaikka järjestää myyjäiset tai ryöstää pankin. Nuoret järjestävätkin sitten myyjäiset, josta Afri ei ole aluksi onnellinen. Lourdes ja Anakaan eivät ideasta pidä, mutta asiakkaita tuntuu riittävän. Joten lopulta he hyväksyvät myyjäiset, ja laittavat luokkaretkiasian Afrin vastuulle. Afrin ex- luokkakaveri on myös paikalla ja huomaa, että Tetessä on myyntimiehen/naisen vikaa. Hän sopii Teten kanssa, että tämä myy myös vaateliikkeen paitoja myyjäisissä. Molemmille tulisi tässä tapauksessa rahallista hyötyä. Seuraavana päivänä Afri aloittaa luokkaretkihankeen vetämisen. Vaikeuksia tuottaa jo se, että luokalla on selvästi kaksi eriävää mielipidettä lähtökohteesta. Pojat haluavat Kanarialle ja tytöt Roomaan. Afri päättää, että päätäntövalta on eniten rahaa keränneellä. Meteli on kuitenkin tuonut Lourdesin ja Anan paikalle. He ottavat Afrin puhutteluun. He sanovat, että ehkä homma alkaa jo mennä käsistä. He ihmettelevät myös missä Tete on. Kuitenkin Afri saa itselleen lisäaikaa intettyä. Tete tulee myöhemmin kouluun ja saa kuulla Afrilta palautetta. Afri kuulemma valehtelemalla Teten puolesta laittaa aika paljon asioita vaaraan. Tete kertoo, että työskentelee Sergiolla, saadakseen enemmän vapauksia. Afri pyytää, että Tete tämä ei enää työn takia tunteja lintsaa. Kuitenkin Lourdes ja Ana saavat Diegon kautta tietää työskentelystä, ja erottavat Afrin luokkaretken vetotyöstään. Kotona Afri on vihainen Analle. Häntä harmittaa, että häneen ei luoteta. Anan mikään lohdutus auta. Lopulta hän paljastaa, että nuoriso oli tullut häntä puolustamaan. Joten Afri pääsee mukaan retkeen, mutta jonkun muun opettajan kera.

Juonikuvio oli ihan mukava. Afria tietysti kävi sääliksi. Onhan se varmaan raskasta tuntea olevansa hieman aliarvostettu. Lourdesin ja Anan käytös Afria kohtaan ei mielestäni aivan mukavaa ollut.

Teten suhtautuminen Celiaan on jo niin normaali, että häntä ei paljoa ahdista koko asia. Mutta kuten muutakin perhettä, niin ylenpalttinen tekstailu ehkä hieman häiritsee. Joten kaikkinensa hieman epämukava tilanne Tetellä on, mutta kyllä hän sen klaaraa. Koulussa nuorten tehdessä myyjäisiä huomaan Afrin ex- luokkakaveri, että Tete on erinomainen myyjä. Tete ja Yoli ovat ex-luokkakaverin kaupassa hakemassa paitoja. Paikalle saapuu myös asiakas, joka saa Teten avulla tehtyä loistavan ostopäätöksen. Liikkeen kaveri on niin vakuuttunut Teten työstä, että pyytää tätä töihin. Tete kuitenkin kieltäytyy, koska ei halua lisäongelmia Diegon kanssa. Illalla Tete syökin ihan sulassa sovussa Celian kanssa. Aamulla Tete tulee alas keittiöön ja näkee siellä Celian. Kuitenkin näky on niin yllättävä, että tyttö luulee sen ensin olevan Lucia. Tete lähtee hieman epävarmoin fiiliksin pois huoneesta. Joten tyttö meneekin sitten vaatekauppaan, ja kertoo Sergiolle (ex-luokkakaveri) ottavansa työn vastaan. Syyksi hän sanoo halun itsenäistyä. Tete tulee myöhemmin kouluun ja saa kuulla Afrilta palautetta. Afri kuulemma valehtelemalla Teten puolesta laittaa aika paljon asioita vaaraan. Tete kertoo, että työskentelee Sergiolla, saadakseen enemmän vapauksia. Afri pyytää, että Tete tämä ei enää työn takia tunteja lintsaa. Yolille hän kertoo menneensä töihin ilman Diegon lupaa. Guille ja pojat menevät myöhemmin Sergion kauppaan hakeakseen itse t-paitoja. He näkevät siellä Teten, ja Guille menee kysymään, mitä Tete oikein tekee. Kaksikko kiistelee hetken, ja sitten Guille kysyy johtuuko kaikki Celiasta. Tete myöntää, että johtuu. Hän ei kestä enää tilannetta, eikä halua omaa ja muiden elämää pilata. Diego ei varmasti hakua tytölle mitään pahaa, mutta Tete ei vaan jaksa enää. Guille kysyy, haluaako tyttö muuttaa pois kotoa. Tete vastaa tähänkin myöntävästi ja vetoaa Guillen samanlaiseen ajatuksenjuoksuun (kuudennen kauden loppu). Guille sanoo, että ymmärtää, mutta ilmeet kertovat jo muuta. Illalla Celia ja Diego juttelevat Teten Celia-suhtautumisesta, ja Celia mainitsee Teten olleen hieman hämmentynyt aamulla. Diego ei tähän usko. Guille tulee paikalle, ja hänen paljastuksensa Teten töistä, saa Diegonkin muihin aatoksiin. Illalla Diego odottaa Teteä kotiin tulevaksi ja ottaa työasian esille. Hän ensin luulee kyseessä olevan viikkorahan suuruus, mutta Tete sanoo, että haluaa itsenäistyä enemmän. Diego sanoo, että on valmis tekemään kaiken, mitä Tete pyytäisi. Tete toteaa vain, että hänen pyyntönsä toteuttaminen olisi sitten liian epäreilu toive. Tyttö sanoo, että ei voi enää tässä tilanteessa jatkaa. Kuitenkaan muutto ei vielä tule vähään aikaan tapahtumaan. Seuraavana päivänä Tete kysyy koulussa Guilleltä, mitä hitsiä hän touhua. Guillen takia Afri menetti mahdollisuutensa. Teten mielestä Guille ajattelee vain itseään. Guille on jo lähdössä pois, mutta Teten sanoessa luottamuksen olevan poissa, sanoo Guille, että tekee kaikkensa, että tyttö ei lähde pois kotoa.

Tete ymmärsin erittäin hyvin. Ei mikään ihme, että kotonasumishalut ovat hiukka vähäisiä. Ihana kohtaus Teten ja Guillen välillä se viimeinen.

Tässä tämänkertainen jaksoranking. Ensi kerralla taas lisää.

Saa kommentoida!


Vaikea valinta.
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja churro1 » Ke Joulu 07, 2011 11:07

Jännitys siitä, mikä on ensimmäinen 1.-3. tuotantokauden jakso, joka tulee selkä edellä vastaan, alkaa tosissaan nousta.

Ainakaan sijaa 45 korkeammalle se ei voi päätyä.
-
Espanjalainen Serranon perhe on televisiosarja,
jota yleisö ei tutkimusten mukaan pidä korkeatasoisena,
mutta rakastaa sitä fanaattisesti." -Turun Sanomat 18.9.2008
Avatar
churro1
Maria Teresa Capdevila Gómez
 
Viestit: 560
Liittynyt: La Joulu 12, 2009 4:15

ViestiKirjoittaja kkiljun » La Joulu 10, 2011 11:38

Sijalla 93: Jakso 144: Ruusuilla tanssimista (La Carta de Pandora)

Seuraavan sijan jaksorankingissa saavuttaa viimeinen rankkaamaton viimeisen kauden jakso, eli jakso 144.

Äijäkolmikko ei ole vielä kertonut Chonille totuutta Josicosta, ja illallisella Fiti haluaa jo tietää, miten asia edetään. Illallisella Diego ja Elena ovat aika lähekkäin keskustelemassa, mikä nostaa Fitin epäilyksiä. Myöhemmin hän näkee kaksikon keittiön ruokakomerossa kuiskuttelemassa. Epäilyt vain lisääntyvät. Choni tulee aamulla Martinezeilla aamiaiselle, ja sanoo, että nyt on aika siirtää katseensa eteenpäin. Kaikki ovat tästä uutisesta onnellisia, ja Choni sanoo kaiken olevan Fitin ansiota. Chonilla on vain ihana aviomies, jonka räppärin avulla viestitti, että kaikki on hyvin. Fitillä menee tästä ajatuksesta kahvi väärään kurkkuun, ja hän yrittää selventää asiaa Chonille, ilman mainittavaa tulosta. Kuitenkin sisko on jo innoissaan ostamassa kokonaista kartanoa. Aamulla aamiaisella Diego valittaa kivuista, mitkä Carmen kuittaa pelkiksi ilmavaivoiksi. Fiti tulee pian paikalle, ja haluaa jutella Diegon kanssa Choni-ongelmasta. Fitin mukaan Chonille on sanottava totuus Josicosta, ennen kuin tämä mitään tyhmää tekee. Diegon mukaan asia on mutkikas juttu, eikä hänellä nyt heti ole asiaan ratkaisua. Hänen opinnot eivät ihan tähän riitä. Joten kaksikko on sitten lähdettävä koululle oikean psykologin, Elenan, luo. Ongelmaa ei tietystikään ole, vaan kaksikko kysyy spontaanin kysymyksen saadakseen ratkaisun hypoteettiseen ongelmaan. Elena ehkä hieman on mieskaksikon ongelman kanssa sekaisin, mutta sanoo, että kaikki ongelmat ovat yksilöllisiä. Miehet kysyvät myös mikä olisi paras keino kertoa totuus. Elena suosittelee kertarysäystä. Fiti saa siinä vaiheessa soiton Raulilta, ja joutuu anteeksipyydellen poistumaan huoneesta. Diego ja Elena jäävät kahden, ja aloittavat heti pienen mukavan keskustelun. Elena kertoo päättäneensä jäädä Santa Justaan, ja sanoo myös luulevansa viihtyvän. Diego sanoo, että he kaikki olisivat Elenan jäämisestä tyytyväisiä. Fiti kuulee jälleen vain tämän lopun ja saa lisäsyytä pienille epäilyksilleen. Fiti ja Diego saapuvat tavernaan Diegon vielä valitellessa kipujaan. Santi kysyy mitä uutta asiaa Josico-ongelmaan tuli Elenalta. Kuulemma heidän pitää vain kertoa totuus. Fiti on vielä epävarma, mutta Diego sanoo, että kyllä ammattilaisen sanaan on syytä luottaa. Santinkin mielestä salailu on nyt mennyt aivan liian pitkälle. Lourdes ja Choni tulevat paikalle, ja näkevät heti synkeän seurakunnan ilmeet. Santi ja Fiti kehottavat naisia istumaan paikalleen. Fiti on juuri kertomassa asiaa, kun Diego saa sairaskohtauksen, ja ambulanssi on kutsuttava paikalle. Sairaalassa Diego saa kipulääkkeitä, ja Fitin ja Santin tukemana kuulevat tulokset. Röntgenissä ei näkynyt mitään, mutta munuaisten vajaatoimintaa ei voida enne verikokeita pois laskea. Diego tietysti hieman tästä hermostuu, mutta lääkärin avulla Santi ja Fiti yrittävät saada miehen rauhoittumaan, mutta ilman suurempaa tulosta Elinsiirron mahdollisuus ei oikein Diegoa innoita. Tavernassa keskustelu jatkuu kuumana ja Diego ei saada rauhoittumaan. Fiti lupaa, että hän antaa toisen munuaisensa Diegolle, jos täytyy. Tämä saa Diegon hiukkasen paremmalle tuulelle. Diegon munuaisongelmaan puidaan seuraavaksi jo suuremman joukon keskuudessa. Fiti paljastaa, että on valmis munuaisenluovuttaja, mikä saa tietysti Santi hyökkäämän omien munuaistensa puolesta. Kaksikko aloitta toistensa munuaisen solvaamisen, saaden tukea Chonilta ja Lourdesilta. Naiset tosin eivät haluaisi läheisimpine olevan luovuttajia. Diego yrittää rauhoittaa tilannetta saaden, siiten lopulta vielä Celiastakin valmiin luovuttajaehdokkaan. Normaaleista jonotuslistoista on ainakin päästävä eroon. Serranoiden keittiössä Juan ja Curro puhuvat Diegosta, ja Juan sanoo kuulleensa hieman huonoja asioita. Diego tulee paikalle, ja tietysti ei yhtään pidä kuulemastaan. Curro ehkä hieman jo huolestuu isänsä tavoin. Seuraavaksi paikalle saapuu Carmen, jonka kommentti hautajaisista lisää vian Diegon tuskaa. Diego on selvästi hermona tulevista koetuloksista, ja ei ole valmis enää edes churroja syömään. Diego lähtee kotoa ja tapaa kävelytiellä Elenan. Diego jakaa munuaishuolensa ex-kälylleen, ja tämä yrittää Diegoa parhain päin neuvoa. Diego sanoo, että häntä pelottaa, ja että häntä huolestuttaa myös lasten tulevaisuus. Elena suukottaa miestä otsalle, ja antaa miehelle puhelinnumeronsa, jonne hän voi aina soittaa, jos jokin vaivaa. Fiti tulee sitten paikalle, ja ihmettelee, mitä kaksikko oikein puuhaa. Hän ei saa suoraa vastausta, ja Elenan lähdettyä hieman Diegoa asiasta kiusoittelee. Tavernassa Celia on kyselemässä Diegon vointia, ja saa hieman poissaolevan vastauksen. Celian lähdettyä Santi ja Fiti ylistävät kilvan naista, ja Diegokin myöntää, että Celia on parhaimman elämän ansainnut. Fiti huomaa sitten, että Diegon housuissa on tahra. Housuissa oleva mustekynä on mennyt hajalle, ja housut siinä samassa likaantuneet. Diego ottaa koko sisällön pois, ja menee housuja putsaamaan. Fiti äkkää pöydällä kirjeen ja ottaa sen. Nimeä ei näy, vaan musteen tahra peittää kaiken muun paitsi kaksi kirjainta: NA. Kirje on periaatteessa rakkaudentunnustus Diegolle. Fiti laskee nopeasti yksi plus yksi ja päättelee kirjoittajan olevan Elena. Martinezeilla Fiti kertoo Santille tietoonsa saamansa uutisen. Santi ei tähän alussa usko, mutta Fitillä on todisteita. Tämän lisäksi hän muistuttaa lukion päätösbileiden tapahtumista. Elena oli kuulemma silloin lähennellyt Diegoa, ja jopa suudelman tämän suuhun moiskauttanut. Diego oli kuulemma kuitenkin sanonut, että pitää Luciasta, ja Elena oli häveten juossut pois. Santi ei aivan usko, ja hänen mielestään tämä on vain Elenan juttuja, ja Celiaa ei ainakaan tästä kannata kiusata. Santi saa siinä samassa Diegolta puhelun, jossa tämä kertoo olevan tuskissaan, ja että tarvitsee apua. Miehet lähtevätkin kiireen vilkkaan apua antamaan. Diego on Elenan kanssa tavernassa, ja naisen päättää, että vie Diegon sairaalaan. Tavernaan tuleva Celia napataan vauhdista mukaan. Kärsivä Diego viedään sairaalaan, mutta matkan varrella hänen on käytävä hotellissa tyhjennyksellä. Elena tulee mukaan auttamaan, Celian jäädessä autoon. Celia odottaa kaksikkoa hotellin edessä, mutta joutuu poliisin kehotuksesta siirtämään autoa. Santi ja Fiti sitten tietysti sattuvat ajamaan itse hotelliin pysähtyen sen edessä oleviin valoihin. Niin he näkevät sitten Elenan ja Diegon tulevan ulos hotellista. Elena auttaa housujen kiinnilaitossa (sepalus oli auki), ja tämä kaikki saa sitten Fitin vakuuttuneeksi, että kyseessä on jonkin sortin vilunkiipeliä. Santinkin on uskottava asiaa todeksi. Tavernassa kaksikko jatkaa tilanteen selvittelyä, ja toteaa, että vaikeata on. Choni on siinä samalla Lourdesille asuntosuunnitelmiaan kertomassa, ja näin mieskaksikko muistaa toisenkin ongelman. Diego asetetaan kuitenkin prioriteetiksi. Diego tulee silloin paikalle ja kertoo, että kaikki meni ihan hyvin. Fiti tietysti heti epäilee, ja tenttaa sitten Diegoa. Diegon vastaukset saavat epäilijäkaksikon sapet vaan kiehumaan entistä kovempaa. Illalla kotona Fitiltä vahingossa tippuu tämä raskauttava kirje maahan. Choni nostaa sen ylös, ihmetellen mikä se on. Fiti joutuu näin siskolleen jutun paljastamaan, mutta pakottaa tämän lupaamaan vaitiolovelvollisuutta. Tavernassa Fiti yrittää kalastella tietoa Diegolta, mutta ilman sen kummempia tuloksia. Fiti alkaa puhua jostain Diegon tekemästä asiasta, ja siitä että miehellä on siihen varmasti syynsä. Diego alkaa jo hieman puheet hermostuttaa. Lopulta Fiti saa kakistettua, että Diego ei saa näissä olosuhteissa ottaa Celialta munuaista. Diego on aivan ihmeissään, mutta Fiti on jo tässä vaiheessa lähtenyt pois. Koulussa Elena joutuu Chonin mielenkiinnon kohteeksi. Choni sitten lähtee ja paikalle saapuu Fiti, joka haluaa puhua Elenan kanssa väitetystä suhteesta. Hän tietävänsä kaiken, mutta olevansa vian huolissaan Celiasta. Elena on aivan ihmeissään, ja lopulta Fiti saa sanottua syytteensä. Hän vetää todistusaineistonsa, eli kirjeen esille, ja näyttää Elenalle tämän. Nainen sanoo heti, että se ei ole häneltä. Nimisotkun Elena selvittää kynällä. Näin selviää, että kirjeen kirjoittajan nimi on Ana. Elenalle tämä nimi ei tietysti mitään sano, mutta Fiti on selvästi hieman järkyttynyt. Kotona Fiti sitten istahtaa sohvalle, ja hänen edessään vilahtavat kaikki muistot Anasta. Seuraavana aamuna keittiössä tunnelma on hieman hermostunut. Curroa huolettaa isän testitulokset. Elena tulee hetken päästä paikalle, ja kyselee testituloksista. Diego tulee sitten alas, ja Curro heittäytyy hänen syliinsä. Hän lohduttaa poikaa sanomalla, että ei hän minnekään ole lähdössä. Guille antaa isälleen aamiaista, ja Diego huomaa miten kaikki ovat hänestä huolissaan. Hänen mukaansa aivan turhaan. Sairaalasta tulee soitto, ja Diegolle sanotaan, että hänen täytyy tulla käymään. Celiakaan ei sovi luovuttajaksi, muta onneksihan varalla on Fiti. Tavernassa veljekset puivat tilannetta, ja kilpaa ylistelevät Fitiä. Ylistys loppuu lyhyeen Fitin ilmestyessä paikalle. Fiti sanoo suorat sanat, ja kutsuu Diegoa roistoksi. Munuaisia hän ei ainakaan saa, ja näillä sanoilla Fiti on taas poissa. Koulussa Lourdes kertoo kaikille uusiman käänteen. Celiaa ihmetyttää Fitin ratkaisu, Chonin taas ollessa veljen puolella. Lopulta Choni paljastaa Elenan ja Diegon oletetun suhteen. Elena tulee iltapäivällä tavernalle, ja löytää Diegon takapihan käytävältä. Häntä olisi kiinnostanut tietää, mitä testien tulos on. Hetken päästä Elena muistaa, samaisen takapihan edelliset tapahtumat. Jollain tavoin Diego sitten avaa Elenan mekkoa, ja on sitä sulkemassa kun Celia saapuu paikalle. Celia arvatenkin ymmärtää koko tilanteen väärin, ja lähtee pettyneenä pois. Martinezeilla Raul tulee Fitiltä kysymään, miksi tämä ei nyt enää halua munuaistaan antaa. Fiti ei sano syytä, mutta sanoo että Diego on petturi. Raul muistuttaa Fitiä tämän antamista elämänohjeista. Fiti ei näistä paljoa välitä, mutta kyllä hänessä pientä valonpilkahdusta näkee. Sairaalassa Celia ja Diego selvittelevät koko väärinkäsityksen. Tulosta odotetaan hermoillen, ja Santi sanoo, että nyt ainakin Fiti näytti todelliset värinsä. Fiti tulee kuitenkin paikalle. Hän sanoo antavansa tarvittaessa munuaisen, mutta sen jälkeen ei mitään muuta. Testitulokset tulevat, ja kyseessä oli läpinäkyvä munuaiskivi, joten elinsiirtoa ei tarvita. Kaikki muut onnittelevat Diegoa, mutta Fiti lähtee heti pois. Illalla kotona Diego sitten koko joukon edessä joutuu juomaan lääkettä, jotta munuaiskivi menisi pois. Tuskan kautta tämä onnistuu. Kaikki taas onnittelevat Diegoa, joka haikein katsein katsoo äijätriosta otettua kuvaa.

Juonikuvio oli mielenkiintoinen, vaikka lopulta johti Diegon ja Fitin välillä tapahtuneeseen välirikkoon. Välirikon syynähän oli Anan Diegolle lähettämän kirjeen paljastuminen. Oliko tämä nyt riittävän hyvä syy noin kiivaaseen välirikkoon, on sitten eri asia. Ymmärrän Fitiä asiassa, mutta ehkä hän kuitenkin hieman herkästi asiaan reagoi. Santin ja Fitin muistelukohtaus vanhoilta ajoilta oli hauska.. Samaisesta juhlastahan olimme jo jaksossa 89 kuulleet. Mielenkiintoista on se, miten totuus taas esitettiin sillä tavoin, miten Diego oli sen jaksossa 89 muistanut. Eli Lucian kanssa oli heti menty tanssimaan, ja Diegolla oli kunnon fleda. Muistaakseni jaksossa 89 oli määritelty, että totuus oli enemmän Lucian kertoman kaltainen (Lucia ihastunut Fitiin, Diegolla lyhyempi tukka). Flashback-osiossa oli erityisen hauskoja Fitin ja Santi tapa puhua, ja hippi-Elenakin huvitti. Diego/Elena suhteen luulo oli sitten sitä perinteisempää Serranosekoilua, mikä toimikin jaksossa vallan hyvin. Diegon sairaus oli myös hienosta näytetty, ja hyvä että siitä ei sen pahempaa syntynyt.

Tete on aamulla tulossa suihkusta ja Guille saapuu samalla kylpyhuoneeseen. Eli Guille näkee tytön ilkialastomana. Guille tuntuu menevän täysin hämilleen asiasta ja lähtee äkkiä pois huoneesta. Tete taas tuntuu ottavan asian aivan normaalisti. Aamiaisella Tete haluaa jutella Guillen kanssa aamuisesta episodista. Tete huomaa, että poika on hieman poissa tolaltaan, ja kysyy onko jokin vialla. Guille sanoo, että hän luuli aamulla kylpyhuoneen olleen tyhjä. Tete tähän vastaa, että eihän sen pitäisi haitata, ollaanhan tässä yhdessä. Tyttö tulee pojan luokse suudellakseen häntä, mutta Guille tulee vaan vielä epävarmemmaksi. Hän saa itsensä juuri pelastettua varoittamalla Diegon paikalle saapumisesta. Pari meneekin sitten kiireen vilkkaan eroon toisistaan. Koulussa Guille kertoo kavereilleen tapahtuneesta. Guille mukaan Tete oli ihan normaalisti vain, vaikka Guille omasta mielestään oli aivan ihmeissään. Hän ei ollut ennen nähnyt Teteä tuossa tilassa, ja oli vasta nyt huomannut, miten tämä onkaan kasvanut. Pojat sanovat, että onneksi he seurustelevat. Guillen selittäessä Teten sanovan samaa, näkee Valdano asioissa jo selvän yhteyden. Tetehän selvästi haluaa parittelua. Guille ei tähän asiaan heti usko, mutta muut pojat ovat vankasti tätä mieltä. Haluaahan Guillekin varmasti samaa. Guille myöntää sen käyneen mielessä, mutta kuitenkin uskoo, että Tetellä ei ole se asia mielessä. Tete puhuu Yolin ja Lunan kanssa samasta aiheesta, Luna on ihmeissään Guillen ja Teten neitsyydestä. Diego on kokoajan tiellä, ja kodissa ei koskaan rauhaa. Luna ihmettelee asiaa, ja keksii kysyä, jospa Guille onkin homo. Tete kieltää sen heti, ja sanoo että ehkä Guille ei näe häntä naisena. Onko vuosien sisaruksina oleminen muuttanut hänet epäkiihottavaksi sisarukseksi? Lunan mielestä asiasta on syytä ottaa selvää, ja Teten pitäisi ehdottaa Guillelle hieman ei-sisarellista puuhaa. Myöhemmin päivällä Tete on sitten valmiina toimintaan. Luna opastaa serkkuaan käyttämään avuja, ja käymään vain kiinni. Joten näillä neuvoilla Tete asettuu sitten viettelevästi sänkyyn makaamaan ja odottaa Guillen saapumista. Guille tulee paikalle kysyen, mitä Tete halusi. Tete ryömii sänkyään pitkin Guillen luo ja sanoo, että Guille voi häntä vaikka rangaista. Hehän seurustelevat, ja paikalla ei ole ketään muuta. Guille kuitenkin äkkiä pakenee tilanteesta kavereihin vedoten. Tete jää entistä hämmentyneempänä sängylleen. Aamulla Tete kertoo Lunalle edellisen päivän tapahtumista. He näkevät Guillen menevän kylpyhuoneeseen, ja Luna sanoo että Teten on mentävä samaan aikaan kylppäriin. Muuten Guille on tuomittava homoksi tai oudoksi. Tete on alussa ajatusta vastaan, mutta Luna työntää vaan serkkunsa suoraan kylppäriin. Guille on Teten tulosta heti hämillään, mutta Tete päättä ottaa rajut keinot käyttöön. Hän kysyy, onko suihku vapaa, ja aloittaa jo paidan riisumisen. Siinä samassa Diego päättää tulla paikalle, ja Guillellä iskee pieni paniikki. Diego raivoaa, että Tete oli puoli alasti. Guillen ei auta muuta, kuin sanoa, että Tete on hänelle kuin sisko ja että hänen alasti näkemisensä ei paljoa Curron vastaavasta eroa. Diego on tästä tyytyväinen, ja lähtee pois. Tete on tietysti pettyneen ja surullisen näköinen ja lähtee pienen päänyökkäyksen jälkeen pois. Guillekin jää myrtyneen näköisenä vessaan. Seuraa Gaelin eli Michael Gurfin laulama Pa quererte un poquito más, jonka aikana näemme miten sekä Guille että Tete surevat tapahtunutta. Luna ja Tete lähtevät nopeasti kouluun, ja Tete sivuttaa Guillen kokonaan. Guillen jää keittiön ikkunaan Teten lähtöä seuraamaan, eikä kuule isänsä hänelle mitään puhuvan. Koulussa Guille kertoo kavereilleen tilanteen saaman käänteen. Pojat eivät ole uskoa asiaa todeksi. Guilleäkin asia alkaa jo harmittaa, ja hän näkee jo, että Serranoiden on hänessäkin olemassa. Hän ei edes pysty näkemään Teteä alasti. Tytöt puivat tilannetta samaan aikaan käytävällä, eikä Tete pysty ymmärtämään, että hän olisi Guillelle sama kuin Curro. Lunan tuomio on sitten selvä: Guille on homo. Serranoilla pojat keksivät, että Guillen on nähtävä ilkosillaan, jotta parantuisi. Boltsin sanoin Guillen on kohdattava Teten munkit. Joten näin aloittaa Boltsi poraamisen. Musiikki laitetaan kovalle soimaan, mutta reiän ollessa jo melkein valmiina, on työkin aika nopeasti tehty. Luna ja Tete tulevat urheilusta pihalle, ja jatkavat ongelman puimista. Lunaa alkaa jo asia rasittaa, ja Tete sanoo jo tietävänsä mitä tekee. Hän ei aio hikistä itseään Guillelle työntää (kuten Luna ehdottaa), vaan aikoo keskustella pojan kanssa, ja näin selvittä, mitä tämä nyt hänestä oikein ajattelee, siskona vai tyttösystävänä. Viimein poikien tekemä reikä on valmis, ja Guillen on aika kohdattava pelkonsa. DVD:n kuunneltua, että tytöt ovat tulleet ylös, laittaa Guille silmänsä reikää vasten, pienoisen pakotuksen jälkeen. Näky onkin sitten komea. Vaahtoavat pitkät sääret, ja viimein kauniisti näkyvät paljaat rinnat. Kauaa Guille ei ehdi näystä nauttia, kun jo iskuja satelee vasten kasvoa. Tete haukkuu pojan limaiseksi, ja sanoo että ei Guillestä olisi koskaan tällaista uskonut. Koulussa Guille yrittää Teten kanssa jutella, mutta tytöllä ei ole enää mitään sanottavaa. Ei nyt eikä koskaan. Illalla Guille katso surullisena hänestä ja Tetestä otettua kuvaa. Gael tulee ja kysyy, itkeekö poika. Guille ei asiaa tietystikään myönnä. Aamulla keittiössä Tete ei ole Guilleä huomaavinaankaan, väistäen kiireellisesti tämän lähestymisyritykset. Päivällä Tete tulee poikien huoneeseen tuodakseen Guillen antamat rahat. Hän sanoo, että tyttöjen ovi on tästä edes Guillen edessä kiinni. Guille haluaa taas selittää, mutta Teteä ei kiinnostaa. Guille sanoo rakastavansa tyttöä, mihin Tete mumisee kuin siskoa. Guille tulee heti tytön luokse tällaista luuloa korjaamaan, ja hetken päästä kaksikko on toisiaan kiihkeästi suudelleen painautuneina kirjoituspöytää vasten. Joten seuraavaksi näemme sitten kaksikon nakuna Teten sängyssä peiton alla makaavana. Yhdyntää on selvästi tapahtunut. He vitsailevat ja juttelevat tapahtuneesta, ja suukottelevat toisiaan. Diego tulee sitten ovelle koputtamaan, joten Guilen on kiireen vilkkaan peiton alle piilotettava. Diegolle Tete sanoo olevana kipeä. Diego uskoo sen, ja sanoo, että Guilen on syytä hoitaa siskoa, muute viikkorahaa ei tipu. Tete sanookin, että Guille kyllä sen hoitaa. Diego on lähdössä jo pois, mutta mainitsee vielä Guillen poratempauksesta. Diegon lähtiessä Tete sanoo vielä tälle, että hän on hänelle tosi rakas. Diego vastaa samoin takaisin. Oven mentyä kiinni ilmestyy Guille peiton alta, ja pari jatkaa kuherteluaan.

Tämä juonikuvio oli jakson ehdoton valopilkku, ja myös syy miksi tarkoituksella jakson rankkaamista tähän asti säästin. Teten ja Guillen suhde on muutenkin läpi kahdeksannen kauden ollut kohtalaisen hyvin esillä. Tässä jaksossa se sitten näkyi parhaiten. Draamaa löytyi ja tunteiden paloa. Teemana oli parin eka kerta, ja Guillen epävarmuus liittyen Teten alastomuuteen. Sinällään mielenkiintoista, että Guille mukamas vasta jakson aikaan huomasi, miten paljon tyttö onkaan vuosien aikana kasvanut. Luulisi nyt, että kehitys olisi jo ennen ollut selvästi näkyvissä ja huomattavissa. Teten ja Guillen suhteessa on mielestäni läpi kauden viimeisen kauden näkynyt pienoisia yhtäläisyyksiä Evan ja Marcoksen suhteeseen. Tässä jaksossa oli hieman samoja piirteitä kuin jaksoissa 26 ja 27. Siinäkin parin naispuolista osapuolta työnnettiin laittamaan itseään likoon miehen edessä. Afri hoiti silloin vain Lunan roolin. Toki muitakin ero on. Se selvin on tietysti se. että siinä missä Tete ja Guille ovat jo yhdessä, niin Marcos ja Eva taas ei. Lunan mukaan tulo on hieman vähentänyt Yoli merkitystä, mikä on tietysti hieman ikävää.

Raskaana oleva Afri asuu Martinezeilla, ja hänelle tarjotaan aamulla täydellinen aamiainen. Raul ja Fiti tarjoavat hänelle koko ajan kaikkea, ja nainen tunteen olevansa kuin prinsessa.. Afri sanoo Raulille, että kaikki hoivaaminen on hieman turhaa. Raulin mukaan Afri olisi ollut aivan samanlainen hänelle, jos tilanne olisi ollut toisinpäin. Afri sanoo sitten, että tykkää siitä, että Raul on lähellä. Raul sanoo saman ja kaksikko vaihtaa pari syvää katsetta. Koulussa Raul on tuomassa Afrille kukkia ja törmää Gaeliin. Kaksikko alkaa hieman jutella, ja Raul sanoo kukkien olevan Afrille, jotta raskautta voitaisiin juhlia. Gael kysyy ja saa tietää, että Afri ja Raul eivät seurustele, mutta Raul auttaa lapsen kanssa. Gael menee sitten hieman hämmästyneenä pois, onnitellen vielä Raulia. Raul ei tietystikään yhtään tiedä, mistä syystä Gael häntä nyt oikein onnitteli. Gael kohtaa Afrin myöhemmin pukuhuoneessa, kyselee pömpön voinnista ja mainitsee, että Raul pitää hyvää huolta Afrista. Seuraavaksi Gael kyselee lisää Raulin ja Afrin suhteesta. Afri ihmettelee Gaelin kysymystä, ja häntä kieltämättä myös hieman häiritsee paidattoman Gaelin näky. Gael sanoo luullensa tilanteen muuttuneen, kun lapsikin tulee. Afri haluaa tietää, mistä Gael tällaista on kuullut, ja Gael sanoo että Raulilta. Illalla Raul jatkaa Afrin hoivaamista, ja kieltää naista tekemästä mitään. Afri kysyy sanoiko Raul Gaelille olevansa lapsen isä. Raul kieltää puhuneensa asiasta. Afri ei tähän heti usko, joten Raul sanoo että Gael vaan näin oletti. Hän sanoo myös mitä väliä nyt sillä on. Hän tulee suhtautumaan lapseen kuin omaansa. Hän sanoo myös Afrille, että on ymmärtänyt, että Afri on se hänelle oikea. Raul suutelee tyttöä, ja suutelu kestää yllättävän kauan. Sen keskeyttää vasta paikalle tuleva Choni. Koulussa Afri soittaa Raulille, mutta ei saa tätä kiinni. Hän pyytää häntä soittamaan takaisin, koska haluaisi jutella. Gael ja Afri ovat luokassa, ja Gael kysyy miten pitkällä Afrin raskaus on. Ennen kuin Afri tähän mitään vastaa, tulee jo Raul paikalle. Hän aloittaa sitten Afrin kanssa juttelun. Jossain vaiheessa puhe siirtyy tapahtuneen suudelman ympärille, ja Afri oikein johdattaa Raulin sanomaan, että tässäkin kyseessä oli vain ystävien suudelma. He halaavat, mutta Raulista huomaa, että hän ei aivan ole asiaan tyytyväinen. Illalla Choni ja Afri keskenään katselevat Kreikan talojen kuvia. Raul tulee pian paikalle, tuoden ostamansa lahjan Adrianille. Hän on myös ostanut lahjan uudelle vauvalle. Lahja on myös aivan sama, eli aivan identtinen t-paita. Choni ja Afri kehuvat Raulia, ja kehujien joukkoon liittyy pian paikalle saapuva Fiti. Illalla nuoripari iloisesti vierekkäin hampaitaan pesevät.

Tämä juonikuvio oli sitten ehkä se jakson turhin. Afrin ja Raulin kanssakäymistä on kieltämättä kiva aina seurata, mutta juonikuvio jäi nyt selkeällä tavalla muiden kuvioiden jalkoihin. Gaelin sekaantuminen Afrin ja Raulin suhteeseen, oli myös epätoivottava asia. Hieman ärsyttävä hahmo Gael on, Pepsodent-hymyineen.

Tässä tämänkertainen jaksoranking. Tuli taas suunniteltua pidempi, mutta olkoon samalla melkein jopa jaksoselostuksenkin tapainen. Ensi viikolla sitten taas uusi uhri, ja silloin voisi hieman pienentää laajuutta.

Saa kommentoida!

Vaikeata on valita.
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja kkiljun » Su Joulu 18, 2011 2:14

Sijalla 92: Jakso 137:Poissa silmistä, poissa mielestä (La procesión va por dentro)

Seuraavan jaksorankingissa saavuttaa seitsemännen tuotantokauden 13. jakso, eli jakso 137.

Diegolla oli edellisessä jaksossa ollut 50-syntymäpäivät. Hän oli mutkien kautta päätynyt juhlimaan kaikkien muiden paitsi Celian kanssa. Celia saapui sitten kesken juhlien paikalle, ja ymmärrettävällä tavalla suuttui. Parin vihaisen sana jälkeen hän on sitten lähdössä pois. Tähän cliffhangeriin edellinen jakso sitten päättyy. Tässä jaksossa näemme sitten Celian Serranoilta juuri pois lähdössä. Diego menee perään, ja nainen ei niin mielellään halua miehen selityksiä kuulla. Kuitenkin lopulta nainen aloittaa miehen haukkumisen, kysyen mm. mikä on Diegon mielestä hänen virkansa Diegon elämässä. Muu joukkio on keskustelua salakuunnellut, ja pian paikalle saapuu suurempikin delegaatio kertomaan, että koko jupakan syynä olisivat he. Diegolla menee tässä huudossa pian hermot, ja hän sanoo, että oli itse se lopullinen syntipukki. Hän pyytää Celia sisälle juhlimaan, mutta tämä lähtee pois ja sanoo tarvitsevansa aikaa ajatteluaikaa. Tavernassa tilanteen puinti jatkuu, ja yleinen mielipide ainakin Fitin ja Josicon mielestä on se, että kaikki on Diegon syytä. Santi uskollisena veljenä yrittää hieman huomauttaa asiassa olleen monia eri puolia. Diego on kuitenkin sitä mieltä myös, että nyt tuli pahasta möhlättyä. Diego lupasi antaa Celialle aikaa ajatella, mikä Josicosta ja Fitistä oli erittäin paha virhe. Naisille ei saisi missään nimessä antaa aikaa ajatella. Fitin vertauskuvalliset viittaukset kukkiin ja saviruukkuihin eivät auta, vaan Diego sanoo Celian olevan kaikki kaikessa, ja että hän kunnioittaa naista. Lopulta saa ystävän päähän taottua, että Celian on seuraavana päivänä saatava hieno kukkapuska mikä sitten pyyhkii huonot muistot mielestä. Celia on tällä hetkellä kotonaan pakkaamassa. Hän kertoo Chonille ja Afrille lähtevänsä Finisterreen ajattelemaan. Kylpylähuone oli kuulemma jo etukäteen varattu Diegolle ja Celialle. Choni päättää sitten, että tulee mukaan. Naista ei nyt sovi jättää yksin. Nopea viesti Analle, ja menoksi. Afrin lähtiessä Choni sanoo Celialle, että Finisterre ei ole ehkä se paras vaihtoehto. Heidän kannattaa sen sijaan mennä Chonin kotikylään, La Aparecidaan. Siellä on kuulemma juuri pääsiäisviikot menossa, mikä antaa loistavan tilan ajattelulle. Chonilla on myös asioita siellä hoidettavana. Vahingossa käy niin, että Aparecida onkin aivan toisella puolelle Espanjaa kuin Finisterre. Aamulla Serranoilla Diego yrittää soittaa Celialle, mutta ei saa tätä kiinni. Diegon ärtymystä lisää Curron nokkahuilulla soitto. Tete tulee paikalle, ja pyytelee anteeksi eilisestä, mihin Diego ykskantaan toteaa jälleen, että ei vika muissa ole kuin vain hänessä. Fiti tulee sitten paikalle ratkaisu valmiina. Näiden avulla Diego sitten voi nousta tuhkasta kuin Felix-kisaa. Joten ratkaisun ja kukkapuskan kera lähtevät Diego, Santi ja Fiti Celian luo. Ratkaisu osoittautuu olevan palkattu Mariachi-ryhmä. Soitto ei tuota tulosta, ja Diego menee ja tarkistaa tilanteen. Ketään ei ole kotona, joten mars koululle, Diegon tosin ollessa hieman vastahakoinen. Joten joukkio saapuu sitten koululle, ja pistää shown pystyyn. Diego ei pidä aivan ajatuksesta, ja argumenttia painottaakseen tulee vielä Curro ja Ferminkin paikalle. Mariachien soitto alkaa, ja aika pitkän soiton jälkeen opettajahuoneen ovi avautuu. Ulos ei tule Celia, vaan Ana, joka alussa hymyilee, muut hymy hyytyy aika äkkiä tämän kuullessa Celian nimen kappaleessa. Diegon kyselyille, missä Celia on, on Ana vastausta vailla. Kuitenkin hän olisi ainakin ollut kovin otettu. Fiti näkee tässä oivan mahdollisuuden huomauttaa, että hän oli koko idean takana. Celian olinpaikasta ei saada mitään selviötä, ja Diegon on lähdettävä tyhjin käsin pois. Epäilykset ovat vahvat, että Celia on lähtenyt Meksikoon. Naiskaksikko on siinä vaiheessa saapunut perille Aparecidaan. Choni aivan innoissaan, kun maalla on niin ihanan paljon tilaa. Celia ei jaksa innostua, ja lopulta kysyy Chonin mielipidettä. Hän haluaa, tietää luuleeko Choni Celian olevan Diegolle tärkeä. Choni ottaa ystävänsä sohvalla käsikimppaan ja sanoo, että kyllä Celia on tärkeä. Diego on vaan kokenut kovia, siksi hän on ehkä hieman vaikea. Celia epäilee, että ei tästä mitään tule, jos normaalit onnelliset ensimmäiset kuukaudet jo tällaisia ovat. Choni ehdottaa, että Aparecidan Neitsyeltä voisi pyytää apua. Celia on epävarma ideasta, mutta Neitsyen Chonin suusta kertoma loistava CV muuttaa mielipidettä. Chonillakin on oma pieni ongelmansa neitsyen ratkottavaksi. Ulkona kuuluu iltakulkueen ääni, joka on Chonin mukaan näkemisen arvoinen. Madridissa äijätrio on tavernassa keskustelemassa Celian mahdollisesta Meksikossa olosta. Fitin mielestä Diegon on syytä soittaa ensin sinne, enne kuin he Meksikoon olisivat lähdössä. Diego on taas epäröivä, varsinkin kun hänellä on vain hänelle tuntemattomien Celian vanhempien numero. Fiti saa ystävänsä patistettua soittamaan, ja näin selviää, että Celia ei ole ainakaan Meksikossa. Pulma ei tietysti tähän lopu. Afri tulee sitten tavernaan käymään, ja häneltä äijät kuulevat Celian menneen Finisterreen. Joten sinne on sitten äijien seuraavan retken suunnattava. Finister-expressillä matka sujuu mukavasti, vaikka Diegoa hieman matkaseura ärsyttää. Celian vastaus on myös pienen pieni huolen aihe. Soitto tulee ja soittajana oli Josico, joka tarvitsi neuvoja tavernan suhteen. Hän myös paljastaa Diegolle sen, että Celia ja Choni ovat käyneet Martinezien kotikylässä. Joten tästä sitten nousee stressi. Matkalla ollaan aivan väärään suuntaan, ja bussi pysähtyy vasta viiden tunnin päästä. Fitillä on onneksi tähänkin ratkaisu. Tekeydytään vain hulluiksi. Fiti alkaa rettelöidä, ja hetken päästä äijät ovat bussin ulkopuolella. Äijätrio on sitten keskellä ei mitään, ja Fiti saa kuulla muilta kunniansa, hänen loistavasti menneestä suunnitelmasta. Diegon mukaan Fitin on vain parempi pitää suunsa kiinni. Tiehätäkeskukseen saadaan yhteys, mutta nämä eivät kuulemma jalankulkijoita auta. Jotain apua Diego saa heiltä kuitenkin vaadittua. Aparecidassa Choni on laittamassa pyhän Annan (nimestä hän ei kuulemma paljoa välitä) kuvan eteen kynttilän, jotta tämä auttaisi Chonia tulemaan raskaaksi. Raskaustestikin laitetaan varmuuden vuoksi viereen. Celia tuo oman kuvansa hänestä ja Diegosta, jotta pyhimykset voisivat myös häntä oikealle tielle ohjata. Kaksikko lähtee sitten iltakulkueen mukaan Celian saadessa huivin, joka Chonin mukaan tekee Celiasta ilmetyn Chonin isoäidin. Äijätrio saapuu paikalle, ja näkee asunnon tyhjänä. Pienen voivottelun jälkeen miehet huomaavat, että naiset ovat kylässä. Joten etsintä voi taas alkaa. Diego huomaa kuitenkin enne sitä alttarin edessä hänen ja Celian kuvan ja raskaustestin. Hän pistää Santin ja Fitin kanssa viisaat päänsä yhteen, ja tulee siihen lopputulokseen, että Celia on raskaana. Celia ja Choni ovat pääsiäiskulkueessa mukana. Äijätrio on myös ulkona Celiaa ja Chonia etsien. Puheenaiheena on oletettu Celian raskaus. Santiaquin saisi leikkikaverin ja Diego haluaisi mielellään viimein oman tyttären. Fiti kysyy asumisjärjestelyistä, ja Diego toteaa, että ei ole asiaa ajatellut. Diego päättää myös, että naimisiin on mentävä. Joten nyt on vain löydettävä Celia. Etsintä ei ala aivan täydellisellä tavalla. Etsiminen jatkuu ja jatkuu, joten lopulta käyttöön otetaan suunnitelma B. Suunnitelma B:n mukaisesti koko kolmikko nousee penkille ja levittää lakanan missä Diego pyytää Celiaa vaimokseen. Celia ja Choni näkevät plakaatin, ja Celia on otettu asiasta. Kuitenkaan ratkaisua ja vastausta emme vielä saa. Madridiin palaavat sitten alakuloinen Choni ja iloisemmalla päällä oleva Fiti. Fiti on kovin tyytyväinen Celian ja Diegon puolesta. Choni on vaan allapäin, ja viimein kertoo veljelleen totuuden. Hän ei olekaan raskaana, vaikka niin alun perin luuli. Ensi kerran ei ainakaan testin kanssa samoilta pyhimyksiltä apua haeta. Tämä uutinen saa Fitin kiinnostumaan, ja hän lähtee pikaisesti pois. Diego ja Celia juttelevat sillä välin Serranoiden portailla. Celia ei ole vielä vastannut kosintaan, mikä ehkä hieman Diegoa hiertää. Celia kiertelee ja kaartelee, ja mm. puhuu mahd. hätiköimisestä. Diego haluaa kuitenkin saada vastauksen, ja Fiti soittoja ei huomioida. Lopulta Celia suostuu kosintaan. Tavernassa Fiti saa sitten Diegon viimein kiinni. Tämä kertoo, että raskausjutussa tuli pieni virhe, ja Celia ei ole raskaana. Diego sanoo, että naimisiin mennään sitä huolimatta. Celiaa kuulee samaan aikaan saman asian Chonilta ja ymmärtää Diegon syyn. Hän tulee myöhemmin tavernaan ja sanoo Diegolle, että ehkä naimisiinmeno voitaisiin unohtaa. Parempi on vaan, jos he vain seurustelisivat.

Juonikuvio oli erittäin mielenkiintoinen, ja toi hauskojakin asioita esille. Äijätrio pääsi jälleen matkalle, ja tälläkin kertaa sotkuilta ei vältytty. Celian raskaaksi luuleminen oli niin klassista väärinkäsitystä, mutta omalla tavallaan myös ihan hauska. Hieno oli nähdä, miten Tete selvästi yritti olla Diegon tukena Celiaan liittyvissä huolissa. Chonin raskaushuolet olivat taas epäkiinnostavia. Huomaamme myös sen, että jakson 53 Tinin Martinez on selvästi unohdettu. Chonista kun saa sen kuvan, että siunattua onnea ei ole hänelle vielä suotu.

Edellisessä jaksossa Tete ja Guille melkein suutelivat, ja tapahtuma jäi ainakin pojan mieleen mukavana muistona. Aamulla hän on menossa kylpyhuoneeseen, ja näkee siellä juuri suihkusta tulleen Teten. Poika on selvästi äimistynyt näkemästään, ja kertoo paikalle kiiruhtavalle Valdanolle, että aikoo nyt tunnustaa tunteensa tytölle. Valdano yrittää itse kertoa jotain, mutta ei saa Guillen monologin aikaan puheenvuoroa. Tete huomaa poikien ihailevan häntä avoimen oven läpi, ja vihaisena sulkee oven, mikä saa Guillen epävarmemmaksi mahdollisuuksiensa suhteen. Lourdes on Celiaa tuuraamassa englannin tunnilla, ja paremman puutteessa pistää luokan keskustelemaan kielellä. Valdano ja Guille valikoituvat äkkiä uhreiksi. Guille illan suunnitelmat mielessään on innostuneena jutussa mukana. Valdanoa ei kuitenkaan tunnu tehtävä yhtään miellyttävän, ja hän on vain allapäin. Lourdesin pienen hellän huolehtivaisuuden jälkeen Valdano sitten kertoo uutisen. Hänen äitinsä on muuttamassa miesystävän kanssa takaisin Buenos Airesiin, ja Valdano näin tietysti myös. Muutto tapahtuu jo huomenna. Kaikki luokkalaiset ovat uutisesta järkyttyneitä. Myöhemmin päivällä Tete kuulee Diegon matkasuunnitelmista, ja saa loistavan idean. Guille ja muut pojat tällä välin kehittelevät suunnitelmia Valdanon poislähtemisen estämiseksi. Tete kertoo Yolille bileideastaan, ja toinen tyttö on myös heti ajatuksesta kiinnostunut. Tete menee sitten ruuhkan takia poikien vessaan ja kohtaa siellä Valdanon. Valdano on jo pois lähdössä, mutta haluaa sitten puhua vielä Teten kanssa, koska asiat on sanottava, ennen kuin se on liian myöhäistä. Hän paljastaa, että piti tyttöä heti ensi näkemästään kauniina, ja ajatteli joskus saavansa Teten itselleen. Kuitenkin tyttö oli saavuttamaton. Läksiäislahjaksi Valdano haluaisi Teteltä jotain kaunista. Tete antaa pojalle luvan minkä vain pyytämiselle, ja kuin luvan saaneena Valdano moiskauttaa suudelman Teten huulille. Yoli sattuu siinä vaiheessa tulemaan vessaan sisälle, mutta poistuu aika äkkiä taas pois. Suudelma ei kestä kauan, ja Teteä ei paljoa koko asia haittaa. Valdanon röyhkeys ehkä hieman huvittaa. Serranoilla Guille, DVD ja Boltsi yrittävät kääntää Valdanon isäpuolen, Simónin, päätä. Mikään ei näköjään auta, ja Simón on jo pois lähdössä. Kesken keskustelun mies ottaa sitten kädellä kiinni sydämensä kohdalta, ja hetken päästä katuu maahan. Pojat yrittävät saada miehen hereille, mutta hetken yritettyään toteavat miehen olevan jo kuollut. Siinä samassa pihalla ovat jo Tete ja kaikki muut Valdanoa läksiäisiä juhlimaan tulleet. Joten ruumis on kiireen vilkkaa vietävää keittiön viereiseen varastohuoneeseen. Tämä saadaan juuri tehtyä, enne kuin Tete marssii paikalle limppareita hakemaan. Muu porukka saadaan sitten olohuoneeseen juhlimaan, ja pojat jäävät kärvistelemään kauhea tekoaan. Vankilareissu tuntuu olevan kolmikon yhteinen tuomio. Puhelin soi, ja soittajana on Diego. Guille vakuuttelee isälleen, että kaikki on aivan loistavasti, eikä mitään outoa ole tapahtumassa. Boltsi menee siinä vaiheessa vahtimaan ovea, Guillen mennessä varastohuoneeseen puhumaan. Tete tunkeutuu sitten keittiöön, jotta voisi suolapähkinöitä hakea. Guille ehtii juuri ja juuri tuomaan suolapähkinät tytölle, ja tämän poikien touhuja ihmetellen lähtee taas olohuoneeseen. Pojat ovat ihmeissään, mitä heidän pitäisi seuraavaksi tehdä. Pojat päättävät, että Simónia ei voi ainakaan komeroon jättää. Tetelle ja Valdanolle ei voida myöskään mitään sanoa. Juuri siinä samassa tulee kaksi poliisia paikalle, ja pojat ovat jo panikoitumassa. Poliisit tulevat paikalle, ja ovat ensinnäkin naispoliiseja. Naispoliisit osoittautuvat pian olevan joukko strippareita. Tete luulee ensin Guillen olleen asialla, mutta Yoli pian kertoo, että oli kaiken takana. Peruspakettia toivottiin, mutta näköjään naisstripparit kuuluivat peruspakettiin, jos juhlakalu on sinkku. Tete ystävälleen vihaista palautetta, mihin Yoli sitten vihaisena tokaisee, että Tetehän tekee kaiken oikein (viitaten koulussa näkemäänsä suudelmaan). Valdano sanoo Yolille, että tämä oli ihan hyvä asia. Kuulemma toiseksi parasta, mitä päivän aikana on tapahtunut. Alussa se oli parasta, mutta Valdano nopeasti korjaa tämän katsoen samalla merkittävästi Teteen, mistä tyttö ei niin paljoa pidä. Currolla on hauskaa, mikä saa sitten Teten ajamaan stripparit pois. Tete huomaa Yolin vaivautuneisuuden ja epäilee sen johtuvan Valdanon muutosta. Yoli myöntää asian olevan niin. Carmen tulee sitten paikalle, ja näkee juhlat. Tete selittää juhlan olevan vain läksiäisjuhla, ja näin puhellen kaksikko menee keittiöön. Siellä on taas tuttu kolmikko pohtimassa syntejä syviä. Tete saa viimein Carmenilta luvan jatkaa juhlia, mutta vain kello 12 saakka. Carmen on juuri menossa komeroon, kun Guille saa hänet pois puhumalla mummeista ja nuorten juhlista. Näin Carmen sitten lähtee muistuttaen, että juhlat kestävät vain keksiyöhön asti. Tete ja Currokin lähtevät keittiöstä, ja Guille päättää, että Simón on aika siirtyä muualle. Uhri naamioidaankin känniseksi ja hänet sitten viedään salaa ulos. Pojat tulevat epävarmoina takaisin hautausreissultaan. Valdano tulee ulos, ja sanoo pojille, että menee äitiään tapaamaan. Tällä on kuulemma tärkeää kerrottavaa. Pojat luulevat, että kyseessä on Simónin kohtalo, ja että kohti johtolangat sitten vievät heidän luokseen. Guille näkee Teten ikkunasta, ja toteaa, että nyt ei ehdi tytölle tunteitaan paljastaa. Tämä melankolinen tosiasia saa pojat ymmärtämään, että naismarkkinoilla on kaikki menetetty. Linnassa ollaan nelikymppiseksi asti, ja silloin ei ketään enää neitsyet kiinnosta. Pojat menevät hetken päästä sisälle, ja kohta pihan ovi taas avautuu. Sisään tulee Simón. Pojat jatkavat asian voivottelemista yläkerrassa. Guille näkee, että nyt on aika puhua Teten kanssa, ja hän saakin siihen mahdollisuuden. Kaksikko menee Diegon huoneeseen, mutta Guillellä ei ole aikaa jutella kun hän huomaa sängyssä selvästi elossa olevan Simónin. Pojat ryntäävä hämmästyneinä paikalle, ja Tete sanoo nyt ymmärtäneensä kaikki oudot käyttäytymiset. Valdano tulee sitten hetken päästä paikalle, ja huomaa isäpuolen. Hän sanoo muille, että Simónilla on katalepsia. Eli hän saa välillä kohtauksia, joista ei sitten muista mitään. Valdanolla on muitakin mukavia uutisia. Hän voi jäädä Espanjaan isotädin luo asumaan. Äiti ja Simón vaan lähtevät Argentiinaan. Kaikki ovat iloisia tästä uutisesta. Aamulla Diego on tullut takaisin, ja sanoo lapsille tietävänsä näiden puuhista. Juhlasta ei tule juttua, vaan hänen mukaansa lapset pelasivat marsilaispeliä. Hän aloittaa saarnan huolta pitämisestä, mikä ei aivan innostunutta vastaanottoa saa. Guille sanoo haluavansa puhua kahden kesken Teten kanssa, mutta ei saa tytöltä kovin innostunutta vastaanottoa. Carmen tulee pian paikalle, ja Diego jatkaa lasten ylistämistä. Jossain vaiheessa ovikello soi, ja sen takana on toinen strippareista. Lompakko jäi kuulemma. Näin Diego sai lopulta tietää lasten touhuista. Koulussa Valdano iloisesti antaa oppilaspaperinsa takaisin Lourdesille, ja kertoo jäävänsä. Yoli ja Tete juttelevat sitten lähistöllä. Tete saa viimein ystävältään selville, että tätä häiritsi vessassa nähty suudelma. Guille kuulee tämän ja lähtee juoksemaan Valdano kohti. Nyrkit heiluvat ja Valdano saa ikävän haavan nenään. Tete näkee koko tilanteen, ja ei heti ymmärrä syytä mutta vähitellen alkaa jo yhdistellä asioita. Kotona Tete tiedustelee Guilleltä syytä tämä Valdanon hakkaamiselle. Hän kysyy, liittyikö tämän siihen suudelmaan. Pojalta ei tule selkeää vastausta.

Juonikuvio oli melkein jakson parasta antia. Vaikka Valdanon muuttosotkut olivat esillä, niin juonikuviossa oli paljolti kysymys Guillen ja Teten välisestä suhteesta. Guillehän oli tyttöön taas ihastunut, ja siksi ei Valdanon ja Teten suudelmasta pitänyt. Joten jakson lopussa tilanne Guillen ja Tetenkin välillä hieman viileni. Olisikin ollut mielenkiintoista nähdä, miten Tete olisi reagoinut, jos Guille olisi hänelle totuuden sanonut. Valdanon ja Teten suudelma merkitsee sitten sitä, että jokainen merkittävä Guillen jengiläinen on Teteä joskus suudellut. Merkittävä sanan laittaminen siihen eteen, sulkee nyt Mustin ja Brunon pois pohdinnoista.

Chonin lähdettyä Celian kanssa matkoille, joutuu Josico ottamaan ruuan valmistuksen vastuulleen. Linssit laitetaan ohjeiden vastaisesti mikroon, ja tulo on sitten odotettavissa. Kauan mies ei ehdi epäonneaan voivotella, kun sisälle ryntäävät Afri ja Ana. Heidän asunnossaan on torakoita, eikä siellä voida siten asua, ennen kuin torakat on myrkyn avulla tapettu. Josico tarjoutuu olemaan tämän tapauksen rohkea ritari. Paikalla oleva Raul ehdottaa, että naiset voivat myrkytyksen aikana asua heillä. Afri on heti asian puolesta, mutta Anan mielestä oli parempi mennä hotelliin. Josico on samaa mieltä Anan kanssa, mutta lopulta ex-parin mielipide menee läpi, ja naiskaksikko muuttaa miesten seuraan asumaan. Ana tulee iltapäivällä kotiin, ja päättää mennä suihkuun. Josico tulee hetken päästä myös paikalle, ja saapuu kylpyhuoneeseen Siellä häntä odottaa juuri suihkusta tulleen Anan kiihottava näky. Kaksikko on hämmentyneitä tilanteesta, ja Josico vetäytyy pois tilanteesta. Myöhemmin päivällä Afri, Josico ja Raul viettävät mukavaa yhteiseloa. Ana saapuu pian paikalle, ja Josicon eteen tulee heti kuvasta Anasta kylpyhuoneessa. Joten tästä seuraakin mielenkiintoista katseltavaa. Josico ajattelee Anaa katsellessaan koko ajan, miten kaunis hän on jne.. Ana taas tuntuu olevan yliherkkänä kaikille Josicon puolelta tuleville katseille. Tavernassa ollessaan Josico uneksii mukavia. Unessaan hän kouluun menevä postinkantaja, joka kohtaa opettajanhuoneessa Anan, jota mies luuli ensin Choniksi. Nainen on pukeutunut erittäin viettelevän näköiseen punaiseen pukuun, ja hän juuri leipomassa. Kuva on aivan kuin elokuvasta Postimies soittaa aina kahdesti. Ana tulee Josicon luo, ja alkaa tätä vietellä. Mies yrittää kiemurrella pois, mutta Ana pakottaa miehen päälleen. Tähän Josico herää, koska Lourdes ja Raul hänelle huutavat. Josico on hieman kalpea, ja Lourdes kokeilee jo veljen otsan kuumuutta. Kuumetta ei kuitenkaan taida olla. Afri tulee pian paikalle ja vie Lourdesin huomion muualle. Näin Josico saa mahdollisuuden viedä Raul sivummalle. Hän kertoo pojalle, että tyttöjen on lähdettävä hotelliin. Raul sanoo että, koska toinen on täti ja toinen pitkäaikainen tyttösystävä. Josico antaa sitten vielä armoa Afrille. Raul ihmettelee, mitä Anassa on sitten vikana, joten Josico kertoo totuuden. Hän kertoo, että Anan näkeminen tuo aina sen kuvan mieleen, se on oikea päähänpinttymä. Myöhemmin päivällä Raul tulee taas tavernaan, ja tällä kertaa mukana on Fermin. Josico pistetään kertomaan koko juttu psykologille (vaikka Raul on enemmän äänessä), ja tällä onkin ongelmaan ehdottaa ratkaisua. Anan ja Josicon välillä vallitseva epätasapaino on tasapainotettava. Josico ei ota mielellään Ferminin neuvoa vastaan, ja sanookin, että häneen ei Freudit tehoa. Myöhemmin kotona Raul käskee Josicon Diegolta opittuun tunteiden viilentämisen täsmäkuurille, eli kylmään suihkuun. Josico on tämän jo tehnyt, mutta ei kuulemma auttanut. Luonnollisena oleminen ei käy myöskään päinsä. Raul lähtee Afrin luo, ja jättää Josicon yksin ongelmineen. Josico sitten päättää, että on aika tasoittaa tilanne. Joten hän marssii Anan eteen ja avaa kylpytakin. Ana ei ole hyvillään siitä mitä näkee, mutta terapia tuntuu jotenkin tehoavan. Pahaksi onneksi vahingossa päälle mennyt Afrin kamera kuvaa kaiken. Afrin ohjaaman ryhmän balettiesitystä katsellaan sitten koko joukon edessä. Paikalla ovat lapset, opettajat ja vanhemmat. Video sujuu hyvin, mutta yhtäkkiä se muuttuu. Esille tulee Josico esittelemässä kalleimpiaan Analle. Choni haukkuukin sitten Anan aivan pystyyn, Afrin mennessä pian ystävän perään. Jakson lopussa juttua puidaan Serranoiden kotona, ja Josico ei kovin montaa puoltoääntä. Varsinkin Fiti on kiinnostunut näistä touhuista.

Juonikuvio oli hauska ja viittaukset Postimies soittaa aina kahdesti-elokuvaan hyvin keksittyjä. Ana ei nytten ainakaan suosiotaan Chonin silmissä kasvattanut. Josicon reaktiot olivat kyllä ihan odotettavia, ja mielestäni ei mitenkään yllättäviä.

Tässä olikin sitten tämänkertainen jaksoranking. Pituus oli taas aika pitkä. Mutta seuraavalla viikolla sitten taas seuraavaa pukkaa.

Saa kommentoida!

Saatte arvata, oliko vaikea valinta.
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja kkiljun » Ma Joulu 26, 2011 10:07

Sijalla 91: Jakso 139:Kolmastoista kerta (Al evitamiento por el alejamiento)

Seuraavan sijan jaksorankingissa saavuttaa seitsemännen tuotantokauden 15 jakso, eli jakso 139.

Diego ja Celia ovat edellisessä jaksossa päättäneet erota, ja ero selvästi kalvaa Diegon mieltä. Lasten edessä sitä kuitenkin esitetään, että mitään ei olisi oikeasti edes tapahtunut. Diego pyrkii olemaan yhtä pirteä kuin aina. Guille ja Curro varsinkin joutuvat tämän hieman teennäisen pirteyden uhreiksi. Tetenkään laulamalla herättäminen ei oikein onnistu, koska tyttö on jo hereillä. Aamiaispöydällä Diego jatkaa piirteen ihmisen esittämistä, ja on tyytyväinen että kaikki ovat paikalla. Hänellä on kuulemma kaikille jotain tärkeää kerrottavaa. Viimein saadessaan muiden täyden huomion, kertoo hän asian. Celian kanssa on erottu. Reaktiot ovat erilaisia, Guillen esimerkiksi avoimesti melkein hurratessa. Muut taas ihmettelevät, miten Diego jaksaa olla pirteä. Hän sanoo, että kaikki on hyvin ja päivä on kohdattava vain uudella tarmokkaalla energialla. Tavernassa Santi Fitille huolensa Diegosta, mutta Fitin mukaan tämä on vain hukkavaiheessa. Kuulemma jalkapallomaalivahti on samanlaisessa tilanteessa päästettyään maalin. Diego tulee siinä vaiheessa paikalle vastattuaan innokkaalla tavalla kännykkäänsä. Se oli kuitenkin väärä numero, ja häntä oli virheellisesti luultu Mari Triniksi. Fiti sanoo, että miehet ovat huolissaan Diegon mielentilasta. Diego myöntääkin, että näytteleminen lasten edessä sujuu, mutta nyt miesten edessä hän ei pysty esittämään. Fiti sanoo, että Diegon on nyt vain katsottava eteenpäin ja unohdettava Celia. Fiti kehottaa shokkiterapiaa, joka tällä kertaa tarkoittaa Celian välttelyä. Koulun juhlat eivät pitäisi suuri ongelma olla, koska siellähän riittää muitakin ihmisiä. Diego sanoo, että häntä auttaisi, jos hän tietäisi että nainen ei häntä haluaisi nähdä. Tekstiviesti tulee siinä samassa, ja Diegon innostuksen nähdessään Fiti ymmärtää, että tämä side on parasta katkaista heti. Joten kännykkä takavarikoidaan. Fitillä on myös illan suunnitelmat valmiina, ja siihen kuuluu mukaan välttelemistä. Myöhemmin Diego yrittää soittaa puhelimeen, mutta tämä on Fitin toimesta ollut koko ajan varattu. Fiti tulee paikalle puhelin kourassa, ja Diego määrää tämän lopettamaan koko puhelun. Fiti muistuttaa, että illalla on jäätelön ja kävelyn aika. Opettajahuoneessa muut puhelevat normaalisti asioista, kun Celia saapuu paikalle. Hän aika äkkiä romahtaa tuolille istumaan, ja muut tulevat häntä lohduttamaan. Lourdes ja Choni lohduttelevat naista ja Ferminin Freud-puheet saavat vain Chonilta vihaisen reaktion. Celian on nyt annettava vain itkeä paha olo pois. Fermin yrittää uudelleen, mutta Lourdes sanoo, että he olivat melkein sukulaisia hetki sitten, joten nyt heidän on surtava rauhassa kolmistaan. Fermin ehdottaa puhumista kanssaan, mutta tämäkin idea saa vain vihaisen kommentin Chonin suusta. Choni päättääkin, että Celiaa nyt parhaiten auttaa kävelyretki. Naiset halaavat toisiaan, ja Ferminkin tulee pian mukaan halaukseen. Afri tulee siinä samassa paikalle, ja sanoo, että työt kutsuu. Afri huomaa pian tilanteen vakavuuden, ja ehdottaa että voisi tehdä kahvia. Hän menee ja suukottelee Celiaa ja sanoo sitten Ferminille, että oppilaat odottavat. Näin Fermin ymmärtää, että opettajahuoneessa on todella nyt vain menossa tyttöjen juttuja, ja miehet voivat lähteä pois. Fitin ja Diegon jäätelönsyönti sujuu oikein mukavasti, vaikka Fitin mielestä Diegon olisi syytä kokeilla muitakin makuja. Hänen pitäisi kokeilla jotain uutta, kun on vielä nuori. Diego ymmärtää heti, mitä Fiti yrittää vihjata. Celia ja Choni ovat samaan aikaan puistossa, ja vielä samaa asiaa tekemässä. Järkyttyneinä he huomaavat Fitin ja Diegon. Miehet eivät ole vielä naisia nähneet, vaan Diego jälleen penää kännykkäänsä takaisin. Fiti sanoo, että Celiaa on vältettävä henkisesti ja fyysisesti, ja siinä samassa he näkevät naiset. Choni sanoo Celialle, että nyt on oltava luonteva, mikä Celian mielestä ei nyt ole niin helppoa. Kohtaaminen onkin aika erikoinen ja pikainen. Celia ja Diego ehtivät vain todeta, että sama jäätelömaku on heillä selvästi. Diego saattaa Fitiä kotiin, mutta ei oikein halua jäädä liian pitkäksi aikaa talon eteen seisomaan, koska pelkää näkevänsä Celian. Fiti sanoo, että ei nyt kannata olla vainoharhainen, yksi törmäys oli vian sattumaa. Miehet istuutuvat penkille, ja Fiti yrittää auttaa kaveriaan. Hän sanoo myös, että jos välttelyn mestaria etsitään, niin hän olisi siihen ainakin loistava opettaja. Diego vaatimalla haluaa lähteä pois, saaden siihen siiten Fitiltä luvan. Hän saa myös puhelimensa takaisin, luvaten ensi olla soittamatta Celialle. Juuri Diegon lähtiessä tulee Celia sitten alas. Hän on tullut roskia viemään. Kohtaaminen on jälleen erittäin outo, jättäen Diegon vielä epävarmempaan olotilaan. Kotiin tulee sitten jälleen pirteäksi tekeytyvä Diego. Tete seuraa häntä säälien ikkunasta, Diegon vielä kerätessä itseään kokoon pihalla. Sisällä hän menee sitten Curron luo, ja kertoilee päivän mennen hyvin. Currolla on vain huonompia uutisia. Hän on saanut hylätyn englannissa. Diego ihmettelee, oliko pakko juuri englannista se hylätty ottaa. Kaiken lisäksi Celia haluaa vielä asiasta Diegon kanssa puhua. Tete tulee paikalle haluten puhua Diegon kanssa, mutta joutuu torjutuksi. Hän nimittäin on soittamassa hätäpuhelua Fitille. Puhelun loputtua hän on jälleen valmis puhumaan Teten kanssa, mutta tämä on jo lähtenyt pois. Fiti on suihkussa ja hänen mielessään soljuvat muistikuvat Anasta. Diego tulee siinä samassa paikalle, ja sanoo että nyt on tärkeää puhuttavaa. Erittäin tärkeää, siksi Fitiäkin piti oikein suihkussa häiritä. Diego kertoo ongelmansa koko laajuuden, ja sanoo että ei voi Celiaa yksin kohdata. Fitin on tultava mukaan. Fiti sanoo, että tekisi kyllä kaiken mahdollisen Diegon puolesta, mutta ei nyt keksi mitä hän tässä tapauksessa olis edes siellä tekemässä. Diego vakuuttaa, että kyllä hätä keinot keksii. Lopulta Fiti suostuu ja kaksikko alkaa ideoida syitä. Koulussa kaksikko mene vessaan, johon Diego jää aika pitkäksi aikaa istumaan, huolestuttaen Fitin. Diego avaa oven, ja vahingossa lyö Fitiä ohimoon. Diego sanoo, että ei ole kunnossa, ja että ei nyt uskalla mennä Celiaa tapaamaan. Fiti yrittää saada Diegon rauhoittumaan, ja selittelee miten parhaiten kannattaa sitten Celian kanssa toimia. Diego ottaa taas kännykkänsä esille, ja kaksikko aloittaa sitten sen hallussapidosta kiistelemään. Joten siten kännykkä tippuu vessanpyttyyn, ja Diego päättää, että sen on kaivettava sieltä ulos. Diego tunkee kätensä pyttyyn, ja onnistuu niin, että käsi juuttuu kiinni. Fermin pyydetään paikalle, ja yhdessä he pohtivat ratkaisua ongelmaan. Palkokuntaa ei voi kutsua paikalle, koska se keräisi liikaa yleisöä. Celia kun ei saa missään nimessä tietää tästä onnettomuudesta. Celia hermoilee sillä välin opettajanhuoneessa, ja sanoo Chonille tarvitsevansa jonkun tukihenkilön paikalle. Afri tulee myös huoneeseen ja hänet rekrytoidaan jäämään, mihin nainen suostuu. Hän tosin ihmettelee, miksi Celia Diegon ylipäätänsä kutsui, jos häntä ei kerta halua yksin tavata. Choni antaa selitykseksi opettajuuden, mikä ei aivan Afria vakuuta. Siinä samassa he huomaavat ihmisten juoksevan kohti vessaa, missä joku on jäänyt vessanpyttyyn jumiin. Choni voivottelee, että onko taas se palokunta pakko soittaa paikalle. Vessassa Fermin aktiivisesti ajaa yleisöä Diegon kärsiessä. Choni ja Celia tulevat sitten palokunnan kanssa paikkeille. Vessan ovi on kiinni Ferminin ja Fitin toimesta, joten palomiehet avaavat sen väkivoimin. Choni, Celia ja palomiehet tulevat vessaan, ja seuraavaksi Fermin ja Fiti aloittavat Diegon sisältämän vessan oven kiinnipitämisen. Lopulta vessa saadaan auki, ja jumittajaksi paljastuu Diego. Celia on asiasta aivan ihmeissään, ja Diego silminnähden häpeissään. Äijätrio menee kauppaan, ja Diego taas jatkaa mantraansa, että tapaa Celia jatkuvasti, Fitin yrittäessä väittää kaiken olevan vain sattumaa. Santi ja Fiti huomaavat sitten Celian ja Chonin, joten välttely ff saa sitten alkaa. Miehet pyrkivät kaikin voimin olla naisia kohtaamatta, mutta lopulta kohtaaminen tapahtuu, ja vielä kuukautissiteiden kohdalla, jotka äijätrio oli hermostuksissaan maahan kaatanut. Kohtaaminen on taas vaikea, ja Fiti päättää että välttely onnistuu vain, jos he laajentavat omaa reviiriään entisestään, joten discoon on mentävä. Celia ja Choni puhuvat samaan aikaan samasta ongelmasta, ja Chonin ratkaisu on täysin identtinen Fitin ratkaisun kanssa. Pojat ovat illalla valmistamassa Diegoa ulos menemiseen. Hän saa myös pojilta tanssiohjeita. Voyage, voyage-discoon saapuvat sitten Fermin, Diego, Santi ja Fiti. Diego ei tunnu oikein viihtyvän, mutta onneksi Celiaa ei näy. Yhtäkkiä Celia nähdään tiskillä, ja pian miesnelikko huomaa myös Chonin, Lourdesin ja Afrin. Naisenelikkokin huomaa miehet, ja muut tytöt paitsi Lourdes haluaisivat olla niin kuin miehiä ei olisi edes nähty. Lourdes kuitenkin vie koko porukan miesten luo, ja näin Celia ja Diego kohtaavat toisensa jällen kerran. Tapaaminen on taas pikainen, mutta Celian ja Diegon kohtaamisia tapahtuu sitten lukuisia pitkin iltaa. Kotona Diego kertoo Santille ja Fitille tehneensä päätöksen. Hänen on muutettava pois Madridista. Fiti ja Santi tämän yrittivät estää, ja Fiti päättä että on aika muuttaa strategiaa. Jos välttely ei onnistunut on sitten siirryttävä kaveeraamiseen. Ruotsalaisetkin onnistuvat siinä. Diegon mielestä tämä ei ole mikään ihme. Ruotsalaisilla, norjalaisilla ja suomalaisilla kun on kylmemmät oltavat. Diego sanoo myös, että se on hänelle mahdoton ajatus, koska on vielä Celiaan rakastunut. Aamulla Fiti ja Choni juttelevat tilanteesta. Celiakin on kuulemma harkinnut poislähtöä. Martinezin sisarpari ymmärtää, että lemmenpari on saatettava heidän tietämättään yhteen. Ja tämä onnistuisi parhaiten heidän kotonaan. Joten suunnitelma laitetaan pystyyn. Choni soittaa Celialle ja Fiti Diegolle, ja he pyytävät molempia tulemaan tekaistun sairauden takia käymään Martinezeilla. Tapaaminen ei kuitenkaan onnistu, koska Celia ja Diego menevät täysin ristiin. Fitin ja Chonin on vain todettava epäonnistuneensa. Diego on taas puistossa ja näkee sattumalta Celian. Hän menee tämän kanssa juttelemaan, ja he naureskelevat sitä, mitä alituiseen näkevät toisiaan. Diego ehdottaa ystävyyttä, mutta Celia sanoo, että se ei ole hänelle mahdollista. Mitä vähemmän he toisiaan näkevät sitä parempi. Toisiaan anteeksi pyydellen he eroavat.

Juonikuvio oli hyvä, ja se miten Diego ja Celia kaikista yrityksistä huolimatta törmäsivät alituiseen toisiinsa, oli hyvin näytetty. Juonikuvio oli ehkä hieman mollivoittoinen, mutta toi myös hauskoja kohtia esille. Yksi oli esimerkiksi se kohta, missä Diego ja Celia sitten eivät kohtaa, vaikka tapaaminen oli Chonin ja Fitin toimesta yritetty järjestää. Erityisen hauska oli myös kohtaus, missä Fermin kategorisesti poistettiin Celiaa lohduttaneiden naisten ringistä.


Guille on edellisessä jaksossa kysynyt Teteä palaamaan yhteen kanssaan ja tämän jakson alussa sitten innokkaasti haluaa kuulla tytön vastauksen, hän kun on jo hieman kärsimätön (kaksikko asustaa samassa huushollissa). He menevät Serranoiden olohuoneeseen, ja Guille aika suoraan vain kysyy, miten on. Suunnitelma/idea on kuunnelma vain ihan hyvä. Tyttö on edelleen aikeissa muuttaa pois kotoa, ja poika on siellä. Syynä on edelleen Celian ja Diegon suhde, jota tyttö ei vain voi hyväksyä. Hän tietää, että se ei saisi haitata, mutta niin se vain tekee. Tyttö sanoo olevansa pahoillaan ja pienellä Guillen leuan sipaisulla lähtee pois olohuoneesta. Aamiaispöydässä poika sitten kuulee, että isän ja Celian suhde on loppunut, joten este Teten jäämiselle on näin poistunut. Koulussa Guille kertoo kavereilleen uusista tapahtumista Tete-rintamalla. Pojat ihmettelevät hieman Tete touhuja, ja Guille sanoo myös, että Celian ja Diegon suhde on ohi. Pojat ovat tästä innoissaan, ja sanovat että Guillen on kerrottava asia välittömästi Tetelle. Valdano hieman ihmettelee, miten Diego nyt voi olla haluamatta Celian kaltaista jumalatarta. Guille käskee tämän lopettamaan. Vaikka juttu on hyvä asia hänelle ja Tetelle, niin Diego kärsii. Tete tulee sitten myöhemmin kouluun ja Guillen naama sen kuin vain levenee, jos edes mahdollista. Hän päättä heti kertoa asiansa tytölle, mutta ääneen sanominen ei oikein onnistu. Lourdes vain huomaa koko keskustelun. Joten Guillen on kirjoitettava viesti lapulle. Tämä sitten kulkeutuu eturiviin Tetelle, joka ei kuitenkaan onnistu viestiä lukemaan. Lourdes tulee nimittäin juuri sillä hetkellä paikalle, ja sanoo, että Teten pitäisi lukea viesti hänelle. Tete kieltäytyy, joten Lourdes poikien ja Guillen kauhuksi takavarikoi lapun. Lappu on siis saatava pois Lourdesilta. Pojat tarkkailevat Lourdesia, ja Guille samalla puhuu Teten kanssa asiasta. Tete ei asiaa ole uskoakseen, ja sanoo kaiken olevan syytään. Guille yrittää sanoa, että kaikki hoituu nyt jos he saavat lapun takaisin. Tetellä on kuitenkin vaan mielessä oma oletettu osuutensa koko jupakkaan. Hänen mukaansa ei olisi ihme, jos Diego häntä vihaisi. Guille sanoo että asia ei ole niin. Teteä rakastetaan sekä Diegon että Guillen toimesta. Tete ei ole asiasta niin varma, varsinkaan jos Diego saa viestilapun käsiinsä. Koko joukko menee taas Lourdesia tarkkailemaan, joka ei ole selvästi vielä viestiä lukenut. Tete lähtee Yolin kanssa pois, sanoen että Guillen on tehtävä kaikkensa, jotta kirje saadaan takaisin. Tyttöjen lähdettyä Guille valittaa pojille, miten erilainen Tete nyt taas on. Yhdessä he sitten aloittavat lapun takaisin saamisen suunnittelun. Illalla Tete yrittää puhua Diegolle, mutta joutuu torjutuksi. Tämä vain lisää Tete ajatusta siitä, että Diego tyttöä vihaisi. Aamulla tunnelma aamiaispöydällä ei ole Teten ja Guillen osalta se paras. Muiden lähdettyä kaksikko keskustelee tilanteesta. Guille sanoo, että aikoo hankkia lapun tänään takaisin ja että harkitsee myös isän kanssa puhumista. Tete sanoo, että yritti sitä tehdä jo eilen, mutta ei saanut toivottua tulosta. Hän sanoo, että Diego vihaa häntä. Guillen kysyessä heidän välisestä suhteestaan, sanoo Tete vain että ei nyt jaksa sitä ajatella. Tämä saa Guillen raivoamaan ja toteamaan, että tyttö ei taida muista kuin itsestään välittää. Entä Guille? Kutsuttuaan Teteä itsekkääksi, lähtee Guille pois keittiöstä. Koulussa Guille kertoo kavereille riidelleensä Teten kanssa. Pojat sanovat, että lappu on saatava pois. Lourdes on vain kuin pieni gaselli savannilla. Lourdes tulee sitten ulos, ja koko poikanelikko keskittyy tietyn lapun löytämiseen, esittäen samalla avuliaita poikia. Afri tulee siinä vaiheessa paikalle, ja poikien huonoksi onneksi saa juuri tehtäväkseen ottaa raskauttavan lapun sisältävän kansion mukaansa. Joten pojat ovat näin uuden ongelman edessä. He näkevät myöhemmin päivällä Afrin menevän työntekijöitten suihkuhuoneeseen. Sieltä he sitten viimein onnistuvat nappaamaan lapun pois kansiosta. Illalla Guille tulee Teten huoneeseen puhumaan tilanteesta. Tete on allapäin jo nukkumassa. Kaksikko pyytelee anteeksi aamuista ärhentelyään, ja Guille antaa sitten Tetelle löytämänsä lapun. Tämä osoittautuu kuitenkin olevan väärä, mikä saa Guillen entistä hermostuneemmaksi. Koulussa pojat taas pohtivat, miten se lappu saataisiin pois. Guille on jo luovuttamassa, mutta pojat saavat hänet toisiin aatoksiin. Ja kuin Jumala olisi olemassa, sattuu paikalla oleva Lourdes antamaan pojille juuri kaivatun kansion. Hänen kun on kiireen vilkkaan mentävä tavernaan.
Näin pojat saavat lapun takaisin. Myöhemmin päivällä Valdano ja Guille ovat Serranoiden pihalla korista pelaamassa, ja keskustelemassa, miten Guille kertoisi asiansa Tetelle. Valdano aloittaa rentoutumisharjoitusten esittämisen, ja lopulta hän onnistuu heittämään koripallon suoraan Guillen kalliimpaan. Tete kertoo huoneessaan Yolille, että on nyt päättänyt muuttaa Barcelonaan. Se on hänestä nyt oikea ratkaisu. Tete sanoo vain juttelevansa Guillelle ja lähtevänsä sitten. Yolin lähdettyä Tete katsoo kaihoisasti itsestään ja Guillestä otettua kuvaa ja soittaa sitten isälleen. Tälle hän kertoo aikomuksestaan tulla takaisin Barcelonaan. Illalla sitten koko perhe kokoontuu Guillen epäonnea voivottelemaan. Tete vian ei ole mukana.

Tässä juonikuviossa oli fokuksena Guillen ja Teten suhde. Sen kehitys näytettiin ihan hyvin, vaikka lapun ympärillä juttu ehkä ei nyt niin onnistunut ollut. Teteä tietysti kävi sääliksi, kun hän luuli Diegon vihaavan häntä. Tämä sitten johti Barcelonaan muuttamisen ideaan, josta tyttö sitten onneksi seuraavan jakson lopussa luopui.

Santilla on vihdoin hyviä uutisia. Taverna on kuulemma valittu Kinkunleikkauskilpailun pitopaikaksi. Santin mielestä asia on suuri kunnia, mutta Diego on sitä mieltä, että koko juttu on peruttava. Diego mielestä tulee liikaa vaivaa. Santi väittää vastaan, ja sanoo että nyt on hänellä täydellinen mahdollisuus saada Kultainen kinkku. Nyt on mahdollisuus voittaa Pekoni. Fiti on alussa Diegon puolella sanoen, että voihan kisan vaikka ensi vuonnakin järjestää. Kommentti kisan järjestämisestä vain joka neljäs vuosi kääntää Fitin mielipiteen sitten Santin puolelle. Hän sanoo, että taverna saa näin loistavaa mainosta, ja he voivat todistaa olevansa instituutio. Santi lupaa ottaa vastuun koko projektista, ja näillä ehdoilla Diego sitten lopulta suostuu hommaan. Santi pystyttelee sitten myöhemmin päivällä plakaattia seinään. Makuutuomarina on Raul. Seuraavaksi Santi sanoo, että on teroitettava veitsi, joka on kuulemma menestyksen salaisuus. Paikalle saapuu sitten itse pekoni, ja hän ei saa Santilta sitä parhainta vastaanottoa. Santi naljailee hieman, mutta saa Pekonilta samalla mitalla takaisin. Diego yrittää rauhoittaa Santia, ja he tarjoavatkin Pekonille sitten talon puolesta oluen, mikä saa Raulin hieman huomauttamaan maksamattomista öljynvaihdoista. Diego sitten lähtee pois Fitiä tapaamaan. Heti Diegon lähdettyä näyttää Pekoni Santille Kultainen kinkku-palkinnon. Katsoa saa, mutta ei koskea. Palkintohan on kuin MM-pokaali. Santi tietysti menee Pekonin lankaan, ja ärsyyntyy. Joten miesten välille kehkeytyy sanaharkka pokaalista ja kilpailusta. Voitosta lyödään jo vetoa, ja Santi pistää peliin tavernan arvokkaimman esineen, isän taulun. Lourdes on myöhemmin päivällä tavernassa ja haluaisi lähteä kotiin eikä seurata miehensä kinkunleikkaamista. Raul tulee silloin paikalle, ja Santin tekeleen nähtyään sanoo, että nyt se taulukin saadaan takaisin. Lourdes saa näin tietää vedosta, ja on tietenkin mieheensä pettynyt. Onhan Santi nyt perheenisä eikä mikään peluri. Santi on myös itseensä pettynyt, mutta Lourdes on varman että ongelmaan voidaan saada sivistynytkin ratkaisu. Pekoni voitaisiin kutsua, ja ongelma ratkaista syyttämällä kaikesta vaikka testosteronia. Korkeimman tahon avulla kaikki lutviutuu kyllä. Lourdes lähtee pois, ja Santi huomaa Curron olleen kinkkua leikkaamassa. Hän ajaa pojan pois peläten, että tämä itseään haavoittaisi. Sitten hän näkee Curron leikkaustuloksen, ja on aivan ihmeissään. Raulille hän sanoo, että Currolla on kinkunleikkaajan lahjoja. Kinkku on ohut kuin sätkäpaperi. Pekoni on tullut tavernaan ja on takahuoneessa Lourdesin kanssa neuvottelemassa. Santi ja Raul ovat salakuuntelemassa keskustelua ja jännittyneenä odottavat tulosta. Pekoni tulee sitten hetken päästä ulos tuohtuneen Lourdesin kanssa. Neuvottelu ei tainnut niin hyvin mennä, koska Lourdes lupaa Pekonille, että Santi tulee kinkkukisan voittamaan. Lourdes sitten paljastaa, että vetoon lisättiin myös kinkkuauto. Pekoni on kuulemma viekas kuin Eedenin käärme, ja Lourdes puraisi kiellettyä omenaa. Raul lohduttelee Santia, että eihän nyt mitään tule menettämään. Santikin myöntää, että ainakin mestarikäsi on kunnossa. Santi kiittää Raulia avusta, ja kehuu tätä jo aikamieheksi. Kaksikko menee yhdessä tynnyriä nostamaan toisen tynnyrin päälle. Siinä sanassa Raulin puhelin soi, ja hän vastaa siihen. Joten lopputuloksena on, että Santin kinkkukäsi haa tynnyreitten väliin. Santi saa Diegolta kieltävän vastauksen, joten hän lähtee Serranoille rekrytoimaan uutta kinkunleikkaajasukupolvea. Paikalla oleva Carmen saadaan nopeasti pois, ja näin Santi ilmoittaa, että Curro saa osallistua Kinkkukilpailuun. Santi on kätensä loukannut, ja Currossa piilee isä-Serranon kyvyt. Joten tavernaan vaan oppitunnille. Tavernassa oppitunti jatkuu, ja pian Santi tuo Currolle veitsien veitsen. Isä-Serranon käyttämän Albaceten teräksestä tehdyn veitsen. Poika saa sitä käyttää, koska pelissä on kunnia ja kunniattomuus. Tärkeämpi asia on tietenkin se kunnia. Diego ja Fiti tulevat paikalle ja Santin estelyistä huolimatta näkee Diego poikansa, kuultuaan tämän ensi ollen pois koulusta. Diego viesti on selvä. Pojan pitää olla koulussa eikä kinkkua leikkaamassa. Ja hän on saanut jo tarpeekseen koko kinkkukisasta. Raul on tavernassa sitä kaunistelemassa Lourdesin, Santin ja Santiaquinin ollessa myös siellä. Lourdes lohduttaa miestään siinä, että kaikki tulee hyvin sujumaan. Lourdesin lähdettyä pikkupojan kanssa, aloittaa Santi huolestuneen puheensa. Raulin vakuuttelut eivät asiaan paljoa auta. Hän kun Santin käden oli alun perin tuhonnut. Raulilla on kuitenkin ratkaisu olemassa. Hieman laksatiivia Pekonin juomaan. Santi pienen epäröinnin jälkeen suostuu tuumaan. Tavernassa kaikki on valmista, ja takahuoneessa Raul on laksatiivia laittelemassa. Hän kertoo Santille tarkasti, mikä lasi sitten annetaan Pekonille. He käyvät myös vielä suunnitelman läpi. Santi sitten hermostuu Raulin pieneen laksatiivin laitteluun, ja kaataa koko pullon lasiin. Kultaisen kinkun puolesta on tehtävä kaikki. Curro on saanut kutsun sedältään, että kilpailuun on tultava. Hän törmää Lourdesiin, ja Lourdes totuuden kuultuaan seuraa poikaa. Tavernassa Lourdes tulee huolestuneena miestään auttamaan. Curroa ei otettu mukaan. Diego tulee sitten paikalle, ja kuulee mitä on laitettu vedon alle. Diegoa varsinkin ihmetyttää Lourdesin osuus. Diego sivuuttaa kaikki maksamaisideat, ja ilmoittautuu kisaan mukaan veljensä sijaan. Hän menee pekonin viereen seisomaan, mutta saa siinä samassa puhelun, jossa kerrotaan Guillen onnettomuudesta. Hän lähtee heti sairaalaan, juotuaan enne laksatiivia sisältäneestä lasista. Näin Pekoni sitten voittaa kisan. Mutta hän ei oikein isän taulusta välittänyt, ja kinkkuautostakin voidaan kuulemma neuvotella.

Kinkkukilpailun ympärillä pyörinyt juonikuvio oli ehkä se jakson huonoin. Toki Santi oli huvittava ollessaan niin kovin vakava kinkkukisan takia. Lourdes oli loistava, kun sivistyneen ratkaisun sijaan vain lisäsi vedon panoksia.

Tässä siis tämänkertainen kohtaamani epäonnen takia nyt vasta maanantaina postattu jaksoranking. Seuraava sitten luvassa nyt tällä samalla viikolla (pituus pienenee kyllä, sen voin luvata).

Saa kommentoida!

Vaikeata on vieläkin valita.
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja kkiljun » La Joulu 31, 2011 6:01

Sijalla 90: Jakso 94: Luonnon kutsu (La llamada de la selva)

Seuraavan sijan jaksorankingissa saavuttaa viidenne tuotantokauden 23 jakso, eli jakso 94.


Lucia on Evaa ja Marcosta Tousessa auttamassa. Gloria tulee Diegoa kouluasioissa auttamaan ja siinä sitten vahingossa kaatuu tämän päälle. Fiti oli jo ennen tätä selitelly Diegolle, miten maskuliinen eläin (siis myös mies) aina ajattelee "häntänsä" mukaan. Fiti näkee Glorian ja Diegon välisen tapahtuman ja sitten ymmärtää koko tilanteen väärin. Fitin mukaan kaksikon välillä tapahtui jotain muutakin, ja alkaa Diegoa siitä kiusaamaan. Pian Carmenkin sekoitetaan juttuun mukaan. Onneksi juttu lopulta selviää ilman sen suurempaa ongelmaa.

Juonikuvio oli jakson parasta antia, ja oli hauska seurata, miten Fiti taas koko jutun sotki. Diego ja Gloria olisivat ihan mielenkiintoinen pari olleet, mutta onneksi siitä ei mtään tullut.

Alexilla ja Helenalla on jo hermot Afrin ja Raulin kanssa menneet, ja he pakottavat rittelevän pariskuna sopimaan välinsä. Aiakarajaksi annetaan yksi päivä. Päivän aikana Raul ja Afri sitten saavat paljon aikaa. Raul mm. saa sähköiskun, ja he menevät yhdessä järvelle soutelemaan. Jotenkin tunnelma sitten lämpenee lämpenemistään, ja lopulta sitä ollaan taas sängyssä. Raul haluaisi palata yhteen, mutta Afri sitten taas ei. Ja näin tyttö joutuu sen myös pojalle sanomaan.

Juonikuvio oli loistava, ja Afrin ja Raulin välinen kemia nähtävissä. Valitettavasti mitään suhdetta tästä kaikesta ei tulllut. Tosin ääkkiä Afri sitten mielipiteesä vahtoi. Siihen tarvittiin vain seuraavassa jaksossa mukaan tuleva Lola.

Santin ja Lourdesin seksielämä on lapsenteon takia aika väkinäistä. Lisäksi heille tulevat vielä Josico ja Choni asumaan. Santin ei sitten auta muu, kuin yrittäää tilannetta jollain tavoin parantaa. Menestys on aika kehnoa, mutta lopulta Lourdeskin ymmärtää olleensa väärässä.

Juonikuvio oli ihan hyvä, ja pidin erityisesti Santin ja Lourdesin välisestä kanssakäymisestä. Juonikuvio toi myös meille pari erittäin hauskaa kohtausta.

Tässä siis tämänkertainen esseechat. Pituus on nyt siis tippunut roimasti edellisistä. Ja näin se tulee jatkossakin olemaan. Ehkä hieman pidemmiksi voin niitä välillä laittaa. Mutta ensi viikolla sitten taas lisää.

Saa kommentoida!


Vaikea valinta
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja kkiljun » Su Tammi 08, 2012 8:00

Sijalla 89: Jakso 63: Kaikki sekaisin (¿Quién me pone la pierna encima?)

Seuraavan sijan jaksorankingissa saavuttaa neljänne tuotantokauden 18 jakso, eli jakso 63.

Marcos on edellisessä jaksossa mennyt kavereittensa kanssa Barcelonaa ja kosimaan Evaa. Tässä jaksossa Marcos sitten aika lailla hermoilee koko jakson ajan siitä, mikä on Evan vastaus. Ruth saa tietää Marcokselta koko asian ja pienien mutkien jälkeen myös Lucia. Lucialle asiasta nousee tietysti kova hätä, koska hän heti epäilee tyttären olevan raskaana. Lopulta koko totuus paljastuu sitten koko perheellekin, myös sairaalassa makaavalle Diegolle.

Tähän juonikuvioon littyy läheisesti toinen juonikuvio jaksossa. Siinä Fiti ja Santi epä'ilevät, että Lucialla olisi jotain vilunkipeliä meneillään ex-mies Sergin kanssa, Diegon ollessa sairaalassa makaamassa. Kuitenkin Luciahana oli ottanut ex-mieheen yhteyttä vain, Marcoksen ja Evan kosinta-asiaan liittyen. Viimein Lucia sitten äijäkaksikon ideasta saa kuulla, ja aika tehokkalla tavalla katkaiseen miehiltä kaikki siihen suuntaa edes viittavat ajatuksenjuoksut.

Molemmat juonikuviot olivat hyviä, mutta omalla tavalla aika täytettä. Sergi-epäilykset varsinkin eivät tuntuneet kovin oroginaaleilta ideoilta. Mutta molemmat kuviot toivat ne jakson parhaimma kohtaukset. Ensimmäinen on se, missä Lucia uneksii raskaasta Evasta, ja toinen se, missä Luciaa uhkaa kuohita Fitin ja Santin, jos nämä yhtään uudestaan samanlaisia ajatuksia saa päähänsä.

Currosta tuntuu, että häntä ei oikein luokassaan arvosteta. Varsinkini Rober junior pitää Curroa aikamoisena pehmona. Joten Santin ja Fitin kehotuksesta Curro sitten päättä ruveta kepposten ja ilkitöiden tekijäksi. Lopulta uhriksi joutuu sitten Lourdes, jolle tehdään myös pahaa sairaalassa. Näin Curro saa Rober juniorilta hieman tunnustusta.

Tähän juonikuvioon liittyy sitten myös läheisesti Santin ja Lourdesin suhteen kehjitys. Santi ymmärrettävästi suuttu Currolle siitä, että Lourdesia käytettiin kepposen kohteena. Sairaalassa Santi sitten paljastaa tunteensa ja kosii Lourdesia. Tämä ei vain ikävä kyllä jälkeenpäoin mitään siitä muista.

Nämäkin kaksi juonikuviota olivat ihan kohtalaisia. Sara oli hauska jaksossa, ja huomattiin se, että hieman ilkikurisempi Curro ei aivan hänen mieleensä ollut. Mielenkiintoista olisi ollut nähdä, jos Curroa turmioon viennyt Cristina olisi ja tässä jaksossa vaikuttanut poikaan. Jakso on muistaakseni myös viimeinen kerta, kun Saran sarjassa näemme. Santin ja Lourdesin kanssakäyminen oli myös ihanaa jakson aikana.

Tässä siis tämänkertainen jaksoranking, jonka pituus on nyt aika lailla se vakio. Seuraava sitten taas ensi viikolla.

Saa kommentoida


Vaikea valinta.
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja kkiljun » Su Tammi 15, 2012 7:36

Sijalla 88: Jakso 72: Kaveria ei jätetä (¿Quién puede matar a un cerdo?)

Seuraavan sijan jaksorakingissa saavuttaa viidenne tuotantokauden avausjakso, eli jakso 72.

Diego ja Lucia ovat eronneet, ja Diego on allapäin. Piristäkseen häntä, Santi ja Fiti päättävät viedä miehen maalle. Siellä he kohtaavat vanhat lapsuuden tutut, Amparineksen ja tämän veljen. Santi yrittää saada veljen kiinnostumaan Amparineseksestä, mutta tällä on vain Lucia mielessä.

Juonikuvio oli hyvä. Amparinesken, tämän veljen ja mustasukkaisen lihalleikkaajan hahmot olivat hyvin suunnitelituja. Santin innostuksen auttaa veljeään pois Luciasta on ymmärettävää. Moni on pitänyt asiaa typeränä Lucia-vihana, mutta Santi on vaan huolehtivana veljestään.

Lucia on aikomassa muuttaa pois Madridista, mutta Tete ei halua. Guille kanssa kun on juuri päästy yhteen ja rakkaus kukoistaa. Eli äidin idea muuttaa pois kuulostaaa aivan kauhealta. Tyttö saa hetken painostettuaan äidiltä luvan jäädä, ja Diegokin hieman vastahakoisesti antaa Teten tula asumaan luokseen. Lucia on Diegon maallaolon aikana enemmän Serranoilla, ja lopulta kääntää myös oman päänsä. Eli hänkin jää Madridiin. Carmenin kanssa tosin ei enää asuta, vaan uusi asuintalo on Candelan ja Fitin luona.

Juonikuvio oli loistava ja mukavan koskettava. Curro oli ihana kääntäessään Lucian pään, ja onneksi Lucia pättikin jäädä. Teten ja Guillen suhde oli myös mukavalla tavalla heti esillä.

Marcos palaa takaisin Madridiin, ja kertoo, että ei ole enään yhdessä Evan kanssa. Marcosille pidetään juhlat, missä Raul pettää Afria Heleana kanssa. Loppujakso meneekin Rayulin peitellessä jälkiään. Helena saadaan helposti pois, mutta hän myöhempien jaksojen suhteen kohtalokkaalla tavalla puhuu Curron kanssa. Tämän lisäksi Helena seurailee kovin innokaasti Raulia, ja ystävystyy Afrin kanssa.

Juonikuvio oli ihan hyvä. Saimme uuden mielenkiintoisen hahmon, joka tuli heti vauhdilla mukaan juttuihin. Afri ja Raulin suhde sai täten lisävipinää. Marcoksen paluu oli ihan mielenkiintoinen idea. Jollain tavoin jo tässä vaiheessa tuntui siltä, että Marcos oli jo hieman aikansa nähnyt hahmo.

Tässä tämänkertainen jaksoranking. Ensi viikolla taas enemmän.

Saa kommentoida!
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja churro1 » To Tammi 19, 2012 4:07

kkiljun kirjoitti:Sijalla 88: Jakso 72: Kaveria ei jätetä (¿Quién puede matar a un cerdo?)
Saa kommentoida!


Kiitoksia tästä. Ytimekäs kirjoitus, joka sopii nettiympäristöön kuin nyrkki Joan Manuelin silmään, jos pieni leikinlasku sallitaan.

Viidennen kauden alkupuolisko on ilmeisesti vaatimattominta Serranoa. Jakson 72 olisin ehkä omalla listallani heivannut satasen huonommalle puolelle. Mikä noissa jaksoissa 72-83 sitten mättää?

1. Diegon ja Lucían ero. Varsin epäuskottava juonenkäänne.

2. Marcosin ja Evan ero ja trubaduurin paluu Madridiin ilman heilaansa. Toinen epäuskottava tarina. Niinpä vanhimmalle Serranon jannulle ei keksitty viidennen kauden jaksoissa oikein mitään järkevää tekemistä, mitä nyt haahuili Picasso-studioiden kulisseissa.

3. Teté ja Guille. Nuoremmat puolisisarukset alkoivat seurustella ja samalla heidät alennettiin sivurooliin, vaikka olivat kuuluneet oleellisena osana henkilöhahmojen palettiin sarjan alusta saakka.

4. Santin ja Lourdesin aviohuolet. Pitkitettyjä kohtauksia ja yhden asian vatkaamista kyllästymiseen saakka.

5. Turhia sivuhahmoja kuten Pätkä ja Choni, jolloin koko sarja muutti muotoaan ja painopiste alkoi siirtyä Serranoista Martínez-Salgadon sukuun.

Parhaiten viitoskauden juonikuvioista onnistui kenties Raúlin, Afrin ja Helenan juttu. Maria Bonet korvasi Verónica Sánchezin lähtökohtiin nähden yllättävänkin kelvollisesti.

Osaltaan sarjan tasoa pudotti myös käsikirjoittajien vaihtuminen. Serranon perheen paras käsikirjoittajatiimi Laura Belloso-Iván Escobar-Curro Velázguez häipyi neljännen kauden aikana toisiin projekteihin, ja uudet tekstinikkarit joutuivat astumaan liian suuriin saappaisiin. Belloson joukkuehan oli mukana kirjoittamassa mm. jaksoja 25, 33, 41, 45 ja 50, joista jokaista voi totisella naamalla ehdottaa kaikkien aikojen onnistuneimmaksi Serrano-pätkäksi.
-
Espanjalainen Serranon perhe on televisiosarja,
jota yleisö ei tutkimusten mukaan pidä korkeatasoisena,
mutta rakastaa sitä fanaattisesti." -Turun Sanomat 18.9.2008
Avatar
churro1
Maria Teresa Capdevila Gómez
 
Viestit: 560
Liittynyt: La Joulu 12, 2009 4:15

ViestiKirjoittaja kkiljun » Su Tammi 29, 2012 8:11

Sijalla 87: Jakso 135: Yksinäinen susi (Matar a un ruiseñor)

Seuraavan sijan jaksorakingissa saavuttaa seitsemänne tuontantokauden 11 jakso, eli jakso 135.

Tete on lähdössä pois kotoa, mikä tuottaa päänvaivaa sekäö Diegolle, että Guillelle. Kuitenkaan he eivät paljoa asialle voi tehdä. Diego lähinnä jaksossa voivottelee asiasta kaikille, jotka haluavat asiasta kuulla.

Juonikuvio oli ihan kohtalainen, mutta ei selvästi ollut jakson keskiössä. Teten tunteet ymmärtää hyvin, ja tässä jaksossa näemme selkeimmin kolmannen hänte seitesemmännellä tuontantokaudella määrittäneen asian. Ensimmäinen on tietysti mustasukkaisuus Guillestä, ja toinen Celiaa kohtaan tapahtunut vihanpito. Jo edellisen jakson aikana esille tuli sitten tämä kolmas asia. Tilanteen ymmärtäminen, ja siitä omien johtopäätöksien vetäminen.

Fiti on ollut jo pitkään allapäin, ja kukaan ei oikein tiedä mitä tehdä tilanteen parantamiseksi. Me katsojat tiedämme Fitin olevan aikalailla kiinni Anassa. Choni, Josico ja muut keksivät järjestää miehelle sokkotreffit Josicon serkun, Anabelin, kanssa. Treffit eivät suju, vaan Fiti päätyy yksin Serranoiden pihalle, miss hän puhelinvastaajan lkautta paljastaa Analle tunteensa. Ana kuulee tämän viestin ja on sitä juuri Afrille kertomanssa, kun Fiti saapuu paikalle. Mies keksii hätävalheena, että kysessä olikin viesti Anabelille. Josico ja Choni innoissaan vievät sitten uuden lemmenparin retkelle, Anan ihmetellessä hieman koko touhua. Lopulta sitten Fiti saa Anabelille sanotuksi, että tämä ei ollut viestin kohde. Jakso loppuu kohtaukseen, jossa Ana kuuntelee Fitin viestiä, mietteliäänä.

Juonikuvio oli jakson paras, koska se toi loistavalla tavalla Fitin ja Ana suhdetta esille. Parin välillä on selvästi jotain meneillään, ja tässä jaksossa Anan ilmeet varsinkin jotain sen suuntaista paljastivat. Valitettavasti ei mitään muuta tapahtunut.

Curro on ihastunut luokkalaiseensa, Cristinaan, ja aikoo hurmata tämän laululla. Tyttö kun selvästi pitää lauluniekoista. Pahaksi onneksi laulutaitoa ei ole kaikille perheessä suotu, ja Curro tuntuu olevan lähinnä pelkkä naurunaihe. Kilpailuunkin hänet otetaan vain mukaan, jotta jollekin voitaisiin nauraa. Lopulta Diegon, Guillen ja Carmenin on pelastettava poika lavalla, ja kaikki menee hyvin. Cristina on vaikuttunut, mutta ollaanko sitä sitten yhdessä vai ei jää mielestäni avoimeksi.

Juonikuvio oli ehkä se jakson turhin. Toki koko perhe Curron kanssa laulamassa oli ihan suloinen näky. Kuitenkin Cristina ei mielestäni yhtään hyvää tehnyt Curron kannalta.

Tässä tämänkertainen viikon myöhässä tullut jaksoranking. Seuraavakin piti tulla nyt tänään, mutta nyt en jakso toista tehdä, joten tehdään se huomenna. Sen jälkeen pitäisi taas sitten päästä normaaliin aikatauluun.

Saa kommentoida.
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja kkiljun » Ma Tammi 30, 2012 3:11

Sijalla 86: Jakso 120: Liukas luikku (La mano amiga)

Seuraavan sijan jaksorankingissa saavuttaa kuudenne tuotantokauden 23 jakso, eli jakso 120.

Ana on laittanut pököä pesään koulussa, ja nyt on uhkaamassa muuttaa koulun pihaa parkkipaikaksi rahapulan takia. Kaikki muut opettajat ja oppilaat ovat kovin idea vastaan, ja Ana ei saa oikein keneltäkään tukea. Diegokin sekaantuu hommaan mukaan, koska hän on mukana koulujohtokunnassa vanhemman roolissa. Curron takia Diego vastustaa parkki-ideaa, mutta Ana saa hänet näkemään asian taloudellisen pu9olen. Kuitenkin jakson lopussa Diego siitenkin innokkaasti siirtyy pikansa seuraan puun juureen, ja Anankin on viimein luovuttava omasta ajatuksestaan.

Juonikuvio oli hyvä. Parkkitilasta kammpailu oli ihan hauskalla tavalla näytetty, ja pidin vasrsinkin kohtauksesta, missä joukkio on sitonut itsensä koulun pihan puun juureen. Kuitenkin juonikuvion se merkittävämpi asia oli Anan, Diegon ja Celian kolmiodraaman kehittyminen. Celia kanssa Diegolla oli mennyt jo kohtalaisen hyvin, mutta jakson aikana Anan kanssa käytävä kanssakäyminen tiivistyi, juuri pihajupakan takia. Edellisessä jaksossahan samaa oli jo tapahtunut. Jakson lopetus on sillä tavoin mielenkiintoionen, että se on kuin kopio edellisen jakson lopetuksesta. Viime jaksossa Ana ja Celia hymyilivät kilvan Diegolle tavernassa, ja tässä jaksossa kolmikko oli taas yhdessä pihalla, naisten mitatessa toinen toisiaan.

Santin kaveri vankilsta tulee käymään, ja Santi on tietysti tästä onnellinen. Ystävä ei kuitenkaan pitkään pysy kaidalla tiellä, wikö voi pitää näppejään kurissa. Han tuo myös epäilyttäviä asiakkaita mukanaan tavernaan. Lopulta Santi saa sitten ystävänsä lähtemään, ja kaikki on taas hyvin.

Juonikuvio oli jakson turhin asia. Santi ja hänen ystävänsä eivät oikein jaksaneet kiinnostaa.

Tete oli edellisessä jaksossa päässyt suuteluasteelle serkkunsa kanssa, ja jakson aluissa oli oli innoiissaan tälle soittelemassa. Guille mustasukkasena seurasi vierestä, ja tyytyväisenä huomasi, että soittoa ei tullut. Viimein Manukin sitten vastasi, saaden Guillen vielä mustasukkaisemmaksi ja Teten iloisemmaksi. Poikien kanssa Guille päättää, että nyt on aika hieman muuttaa omaa kuvaa Teten silmissä. Pojasta on tultava enemmän Manun kaltainen. Joten muodonmuutoksen kimppuun. Tähän kuuluvat sitten Carmenin ylenpalttinen auttaminen, ja itkevän pojan auttaminen. Tete on vaikuttunut pojan muutoksesta, mutta Su näkee heti asiassa toisen puolen. Suunnitelman seuraavassa osiossa Guillen on pelastettava Tete ja Yoli ryöstäjien kourista. Suunnitelam menee hyvion, mutta valitettavasti poikien siuhkuttama suihke oikeasti sokeuttaa Guilleä (vaikka Guillen piti sitä alunoerin vain esittää). Tete tietysti on täysin hädissään pojan puolesta, ja on valmis tätä kaikin tavoin hoitamaan. Koska poika on sokea, uskaltaa tyttö jopa vaatteitansa viahtaa huoletta pojan edessä. Su sitten viimein kertoo epäilyksensä Tetelle, ja Tetekin sitä uskoo, kun huomaa, miten hyvin Guille sokeanakin pärjää rallipelissä. Joten koulussa Tete sitten tahalteen vetää Guillen portailta alasa, ja lopputulos onkin odotettu. Lääkärin vastaanotolla kaksikko selvittää koko tilanteen. Tete ei ole uskoa korviaan, eikä ota mitään Manu-selityksiä vastaan. Tyttö sanoo suorat sanat pojalle ja lähtee pois, juuri kun Guille on sanomassa rakstavansa tätä.

Juionikuvio oli Diegon seikkailujen lisäksi parasta jaksossa. Guillen ja Teten suhteessa näkyi sit' värinää, mitä heudän välilläämn ei nyt niin usein olla nähty. Guilleä tietysti kävi sääliksi, ja olisikin ollut heinompaa, että Tete olisi nyt jo saanut Manulta puhelimen kautta pakit, niin seuraavien jaksojen tapahtumista oltaisiin vältytty.

Tässä siis tämänkertainen, jo eilen postattavaksio ajateltu jaksoranking. Seuraava sitten alle seitsemän päivän sisään, jos tässä ei suunnitelmat mitenkään radikaalisti muutu.

Saa kommentoida!
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja kkiljun » Su Helmi 05, 2012 7:57

Sijalla 85: Jakso 88: Villi ja vapaa (Un pez llamado Fructu)

Seuraavan sijan jaksorankigiossa saavuttaa viidenne tuotantokauden 17. jakso, eli jakso 88.

Santin spermanmlaatu on vieläkin liian heikkoa, ja mies ei Lourditaksen toiveista huolimatta ole riittävästi ulkoillut. Lapsia kipeästi haluava Lourdes on jo valmis hakemaan apua muualta. Choni ehdottaa spermapankkia, mutta Lourdes on asiasta toista mieltä. Hän lopulta menee Chonin kanssa vastaanotolle, mutta nähdessää Chukyn tulevan paikasta ulos mielipiteensä. Choni ehdottaa, että apuna voitaisin käyttää sitten, jotain tuttua ja turvallista miestä. Fermin on hänestä siihen oiva valinta. Lourdes meneekin Ferminille tätä ehdottamaan, ja kaksikko menees jopa yhdessä illalliselle. Santi näkee heidät siellä, ja ymmärtää asian taas täysin väärin. Onneksi kaikki kuitenkin lopulta selvitetään, ja Santi lupautuu entistä paremmin yrittämään oman spermansa parantamista.

Juonikuvio oli ihan mielenkiintoinen, ja hauska. Väärinkäsitysjutu on tosin nähty niin monta kertaa, että siinä ei ollut mitään uutta. Tietysti pieni ihme, että SAnti luuli Lourdesilla olevan jotain meneillään Fermini kanssa. Kyllähän hän tiesi Ferminin olevan homo.

Fiti on Candelan lähdön jälkeen maassa, ja nyt on jop hankkinut lemmikikseen kalan, jolle antoi nimeksi "Fructu". Santi ja Diego pyytävät Ferminiltä apua, ja tämä ehdottaa shokkihoitoa. Joten näin veljekset keksivät, että Fitin on kohdattava Julian. Julianiksi valitaan Groguin kaveri. Suunnitelma ei mene täysin sunniutelman mukaisesti, koska Fiti vain ystävystyy "Julianin" kanssa. Koko joukko menee yhdessä syömään, minne Lucia ja Carmenkin tuppaantuvat. Lucia ei ole miesten ideasta oikein innoissaan, eikä se muutenkan onnistuneesti pääty. Diego löytää Fitin myöhemmin entisen kitotalonsa edestä autossa istumassa. Miehet ituvat siellä hetken aikaa, kunnes fiti huomaa Fructun olevan kuollut. Tämä on jonkinmoinen katalysaattori, koska Fiti pato halkeaa, ja hän alkaa itkeä.

Juonikuvio oli hyvä, ja miesten ideat auttaa Fitiä aika erikoisia. Fructu oli mukava komediallinen lisä asiaan. Jakson espanjankileinen nimikin viittaa juuri siihen kalaan. Nimi on myös selvä viittaus 80 luvun elokuvaan "Kala nimeltä Wanda", jossa pääosissa olivat John Cleese, Jamie Lee Curtis, Michael Palin ja Kevin Kline.

Raul ja kumppanit ovat kodissaan pitäneet kovaa ääntä, mikä on saanut heidän uuden naapurinsa suuttumaan. Alkaa keskinäinen sota, ja meille myös paljastuu äkkiä, että uusi naapuri on Choni. Lopulta totuus paljastuu, ja välit sovitaan.

Juonikuvio oli hyvä, ja toi jakson naurut. Helena on kieltämättä loistava yhdyntä-ääniä teeskenellessää, ja muttenkin oli huvittava, kun oli koko ajan poikien puolella kaikissa näiden hulluissa suunnitelmissa.

Tässä siis tämänkertainen jaksoranking. Lisää ensi viikolla.

Saa kommentoida!

EDIT: Vaihdettiin sijaluku oikeaksi.
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

EdellinenSeuraava

Paluu kkiljunin Serranon perhe -asiantuntijapalsta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa