Kirjoittaja katy » Ti Kesä 09, 2009 8:09
Jakso 127: Suuri sammakko? (Sorpresa, sorpresa)
Curroa kiusataan koulussa, ja Diego tekee parhaansa auttaakseen poikaansa. Chonille selviää, että hänen idolinsa onkin hänen sisarensa. Fiti on ärtynyt, kun muut vitsailevat hänen isoisyydestään, ja hämmentyy tunteistaan Anaa kohtaan. Diegon ja Celian välit ovat vihdoin parantumaan päin.
Celia kysyy Diegolta, miksei tämä ole ostanut Currolle koulukirjoja, mutta Diego vannoo ostaneensa ja jopa päällystäneensä ne. Curro tulee myöhässä päivälliselle peitellen mustaa silmäänsä. Diego kysyy, mitä koulukirjoille on käynyt, ja poika sanoo hukanneensa ne. Curro myös väittää silmän tulleen mustaksi hänen käveltyään ovenkarmia päin. Mennessään seuraavana aamuna tavernalle Diego löytää Curron kyhjöttämästä puistonpenkiltä. Poika ei halua mennä kouluun. Diego vaatii selitystä, jolloin Curro lopulta kertoo erään pojan odottavan häntä koululla joka aamu ja ottavan hänen tavaroitaan. Se poika varasti hänen kirjansa, ja mustelma tuli Curron juostua katulamppua päin paetessaan kiusaajaansa. Curro kuitenkin vaatii, ettei Diego puutu asiaan. Diego päättää ratkaista asian niin kuin Lucía varmasti tässä tilanteessa tekisi: neuvottelemalla. Curro ilmestyy koulun jälkeen tavernaan ilman kenkiä ja sanoo kiusaajan vieneen kengät hänen kokeillessaan neuvottelutaktiikkaa. Guille ja Diego yrittävät opettaa Curroa peittämään pelkonsa ja sanomaan kiusaajalle vastaan, mutta poika ei oikein omaksu opetuksia ja Guille ja Diego pelkäävätkin, että Currolle käy vielä huonosti. He kuitenkin seuraavat salaa, kun Curro seuraavana aamuna saa kiusaajansa jättämään hänet rauhaan sanomalla tälle päättäväisesti "ei". Hän saa myös kiusaajan viemät tavarat takaisin.
Choni voittaa kilpailusta tapaamisen suosikkibändinsä Camelan kanssa. Hän ottaa Lourditaksen mukaansa ja päättää tapaamisen jälkeen käydä kurkistamassa bändin laulajan Ángelesin pukuhuoneeseen Lourdesin estelyistä huolimatta. Choni kuitenkin hämmentyy löytäessään sieltä kehystetyn valokuvan, jossa Choni ja Ángeles ovat pieninä Chonin isän kanssa. Hän löytää oman kappaleensa samasta kuvasta, mutta siitä on revitty Ángelesin osuus pois. Choni irrottaa varastamansa kuvan kehyksistä, ja sen takaa paljastuu Chonin isän kirjoittama teksti "rakkaille tyttärilleni". Hän tajuaa siis Ángelesin olevan hänen siskonsa, ja lähtee tämän keikalle kertomaan jymyuutista. Kaksikko tulee hyvin toimeen, ja Choni esittelee Ángelesin myös perheelleen. Ángeles kertoo lähtevänsä seuraavana päivänä kolmen kuukauden kiertueelle Amerikkaan, ja Choni saa idean lähteä hänen mukaansa, jotta voisi tutustua siskoonsa kunnolla. Choni irtisanoutuu työstään koululla. José Luis ei pidä Chonin lähtöaikeista ja pelkää tämän unohtavan hänet, jolloin pariskunta riitaantuu. José Luis valittaa Ángelesille Chonin lähdöstä, mutta tämä sanoo, ettei ole pyytänyt Chonia mukaansa. Lopulta Chonikin saa tietää asiasta, ja José Luis ja Choni saavat taas välinsä kuntoon. Choni palaa töihin koululle, mutta tulee tulevaisuudessa tekemään myös laulukeikkoja, jotka Ángeles hänelle järjesti.
Celian, Afrin ja Anan asunnon viemäri on tukossa, joten naiset käyvät suihkussa Martínezien luona. Fiti tulee korjaamaan viemäriä, mutta hermostuu Analle, joka antaa vieressä ohjeita ja väittää isoisyyden nousseen jo Fitin päähän. Myös Santi ja José Luis vitsailevat Fitin olevan jo vanha mies, mutta tämä vakuuttaa olevansa edelleen hyvässä vireessä. Sanojensa vakuudeksi hän iskee tavernasta Elisa-nimisen naisen. Ollessaan tämän kanssa sängyssä hän huutaa kuitenkin Anan nimeä, mikä hämmästyttää häntä itseäänkin. Fiti kertoo Diegolle, Santille ja José Luisille tapahtuneesta, puhuen kuitenkin vain X:stä ja Y:stä, eikä siis suoraan kerro asian tapahtuneen hänelle itselleen. Hän tulee kuitenkin maininneeksi kirjaimen C, jolloin miehet päättelevät, että Fiti on kutsunut toista naista sängyssä Candelaksi, koska hänellä on edelleen tunteita tätä kohtaan. Fiti vaivaantuu joka kerta nähdessään Anan, eikä tilannetta auta se, että Ana esimerkiksi pyytää leikkaamaan rintsikoistaan pesulapun irti. José Luis kertoo vahingossa Analle Candela-jutusta. Ana puhuu jutusta Fitille ja sanoo tapahtuneen olevan täysin normaalia, tarkoittaen sitä, että Fiti ajattelee yhä ex-vaimoaan, mutta Fiti luulee hänen kuulleen siitä, että hän huusi Anan nimeä. Fiti suuttuu José Luisille tämän kerrottua asiasta Analle. Fiti hämmentyy entistä enemmän, kun Ana sanoo, että jos juttu toistuu, Fiti tietää mistä hänet löytää. Miehet ovat kuitenkin päättäneet auttaa Fitiä ja he ovatkin ostaneet hänelle lentolipun Kanarialle, jotta hän voisi mennä Candelan luo selvittämään asiat. Silloin koko juttu selviää Fitille, ja hän tajuaa myös Anan luulleen, että kyse oli Candelasta. Hän ei kuitenkaan kerro miehille kenen nimeä oikeasti huusi.
Miehet kannustavat Diegoa tekemään jotain Celian suhteen, nyt kun Celian avioerokin on virallinen ja Dario palannut Meksikoon. Celian puhuessa Currosta Diego puhuu hänen ja Celian väleistä, koska oli luullut naisen tapaamiskutsun koskevan heitä eikä lapsia. Diego törmää Celiaan myös myöhemmin kytätessään salaa Curroa, ja Celia ihmettelee hänen outoja höpinöitään. Jakson lopussa Diego uskaltautuu pyytämään Celiaa kävelylle ja saa vihdoin pyydettyä kunnolla anteeksi Meksikon-matkan peruuntumista ja viimeaikojen kurjaa käytöstään. Diego on sanomassa jotakin tärkeää, kun Celia kompastuu ja putoaa avonaiseen viemärikaivoon. Illalla Diego poikkeaa naisten asunnolla pahoittelemassa ja pyytää Anaa antamaan tuomansa kukat ja lahjan Celialle. Anan reaktiosta voi päätellä, ettei hän ole riemuissaan Diegon ja Celian välien parantumisesta.
Täällä keskustelua jaksosta 127.
