Kirjoittaja JJL » Ke Kesä 17, 2009 10:07
Jakso 129: Suuret sanat suuta halkovat (Cuando el amor llega así de esta manera)
Diego kertoo perheelleen suhteestaan Celiaan, joka järkyttää perhettä. Santiago säätelee Lourditasin työasioita Lourditasin tietämättä asiasta. Fitiä kysytään pitämään luentoa koululle.
Diego kertoo Santiagolle, Fitille ja José Luisille, että seurustelee Celian kanssa. Diego on kertomassa lapsille seurustelevansa Celian kanssa, kun Valdano tulee itkien Serranoille ja kertoo, että hänen äitinsä seurustelee 15 vuotta nuoremman kanssa ja mies on jo muuttanut niille. Samaan aikaan Celia tulee ja Diego kertoo kaikille, että he ovat yhdessä. Carmen onnittelee Diegoa, mutta muut lapset järkyttyvät. Diego on ostanut pizzaa perheelleen ja näkee Fitin heidän kotiovellaan. He menevät sisään ja näkevät vain Guillen olohuoneessa. Curro oli kuulemma mennyt nukkumaan ja Teté oli lukemassa muka englannin kokeisiin, mutta oikeasti hän itki huoneessaan ja repi kuvia palasiksi. Diego antaa selityksen aamupalalla ja kertoo, että kukaan ei koskaan paikkaa Lucían paikkaa. Kaikki ovat hiljaa ja Teté lähtee kouluun Curro perässään ja Guille kertoo, että heillä on koe ja lähtee itse pöydästä. Diego menee viemään vaatteita Tetén huoneeseen ja huomaa kaikki revityt kuvat. Teté ei tottele kokeessa Celiaa ollenkaan ja Ana tulee viemään hänet rehtorin huoneeseen. Ana soittaa Diegon paikalle ja Diego yrittää puhua Tetélle mutta hän ei halua puhua ja lähtee pois rehtorin huoneesta. Samalla Afrí tulee ja kertoo, että Curro ei puhu mitään. Curro oli laitettu Fernandon puheille, mutta Curro ei ollut puhunut tuntiin mitään siellä. Fernando sanoi Diegolle, että tarvitsee vain kärsivällisyyttä. Teté haluaa puhua Celialle, joka on suihkussa, mutta Celia ei ehdi puhua. Teté varastaa Celian vaatteet ja heittää ne roskiin. Fiti puhuttelee Tetéä ja Curroa ja Curro karkaa ja juoksee piiloon johonkin paikkaan. Diego tulee Fitin avuksi ja yrittää repiä ovea auki. Diego saa ahdistuskohtauksen ja Curro tulee ulos. Curro alkaa puhua ja pyytää anteeksi Diegolta. Curro kertoo pelkäävänsä, että Celiakin kuolee, niinkuin Lucía ja Martakin. Teté erotettiin koulusta kolmeksi päiväksi. Guille piilottelee Tetén erotuslappua ja Diego huomaa Guillen piilottelevan jotain, Diego luulee sitä lunttilapuksi. Guille laittaa paperin suuhunsa, mutta Diego saa sen pois ja luulee, että Guille on erotettu koulusta, mutta Guille kertoo, että Teté erotettiin.
Lourditas on työtön ja Santiago käskee tehdä kaikkea mitä hän ei ole ennen ehtinyt töiden takia tehdä. Sisar Ludivina tulee tavernaan ja tarjoaa Lourditakselle paikkaa koulustaan. Santiago sanoo, että Lourditas on onnensa kukkuloilla ja peruu ehdotuksen kysymättä mitään Lourditakselta. Lourditas tulee itkien kouluun ja kertoo Chonille, että haluaa takaisin kouluun ja soittaa samalla vahingossa Santiagolle. Santiago vastaa puhelimeen ja kuulee Lourditasin ja Chonin keskustelun. Santiago hoitaa Sisar Ludivinan takaisin tavernaan ja kertoo, että Lourditas haluaisi nyt tulla töihin, mutta Sisar Ludivina kertoo, että he ottivat jo toisen henkilön töihin. Santiago yrittää lahjoa Sisar Ludivinaa kinkulla. Lourditas ja Choni keskustelevat ja Lourditas aikoo soittaa Ludivinalle töitä. Lourditas kertoo Santiagolle, että haluaa takaisin töihin. Jose Luis varastaa Lourditasin puhelimen, ettei hän pääsisi soittamaan Sisar Ludivinalle. Lourditas tulee tavernaan eikä ole löytänyt puhelintansa. José Luis antaa Lourditasin soittaa tavernan puhelimella. Hän laittaa Lourditasin soittamaan itselleen ja hän kertoo, että Ludivina on kuollut. Lourditas suree Ludivinaa, kunnes tämä tulee heidän luokseen. Lourditas suuttuu Santiagolle, kun saa tietää asioista. Santiago tulee koululle ja kertoo Analle, että ottaisi Lourditasin takaisin töihin ja Ana suostuu. Lourditas ottaa paikan vastaan koulusta.
Raúl on surullinen Adríanin lähdön takia. Ana kysyy Fitiltä, että tulisiko hän pitämään luennon koululle autoista. Fiti ei haluaisi tulla, mutta Choni pakotti Fitin menemään sinne. Fiti harjoittelee tavernassa luentoa Raúlin avulla. Santiago ihmettelee, että miksi Fiti jännittää luentoa niin paljon, vaikka ei ennen jännittänyt yhtään. Fiti on menossa pitämään luentoa, kun lukee Anan päiväkirjasta "Fiti ei ole kukaan", Fiti järkyttyy siitä ja lähtee Serranoille. Ana kertoo Afrílle asiasta ja miettii, mistä saisi uuden luennoitsian. Hän saa viestin Diegolta, missä luki, että Diego tarvitsee Anaa. Fiti kuitenkin lopulta pitää luennon. Ana tulee kertomaan Diegolle viestistä, mutta Diego sanoi, että lähetti sen vahingossa väärään numeroon. Raúl aikoo antaa Adríanille pallon lahjaksi, johon itse kirjoittaa kaikkien Real Madridin pelaajien nimet. Ana ajaa kännissä roskalaatikkoa päin ja soittaa Fitille, joka hakee hänet kotiin. Ana alkaa itkeä ja Fiti yrittää piristää Anaa. Ana nukahtaa Fitin jalkojen päälle. Fitikin nukahtaa ja herää Ana sylissään. Choni kertoo Fitille, että Anasta tehtiin rikosilmoitus kaupungin omaisuuden rikkomisesta. Fiti valehtelee koululla, että hän ajoi itse humalassa Anan autolla roskakoria päin. Ana sanoo Fitille rakastavansa häntä.
Täällä keskustelua jaksosta 129.