Hasta siempre, Natalia

Uutisia ja käännettyjä haastatteluja sekä uutisia Serranoista. Voi sisältää juonipaljastuksia!

Hasta siempre, Natalia

ViestiKirjoittaja Natalia-Fan » Ti Heinä 07, 2009 10:32

KuvaKuva

(Teksti on päiväkirjamuodossa, Natalian uusimman elokuvan "La Ira":n kuvauksista)


16.6.09

Natalia on pärjännyt mainiosti. Jatkoimme Natalian kanssa puhumista elokuvan jälkeen ruoan ääressä, ja olin melkein unohtanut että hän on niin mukava tyttö ja yksi niistä joiden kanssa en ole keskustellut vielä mistään ammuskelusta ym. elokuvaan liittyen. Tyypillisesti Natalian kanssa jutellessa tulee aiheeksi meikit ja vartalon hoito. Olin aikasemmin vielä täysin tietämätön Nataliasta, muistan kun hän oli vielä pieni, laihe tyttö joka näytteli Serranon Perheessä, hänestä on tullut nainen. Ihana Natalia, kiitos mukana olemisestasi tänäänkin, huomenna kuvaukset jatkuvat, kauniita unia.


1.7.09

Tänään oli kova päivä kuvaustilanteissa, koska kuvauspaikalla oli kova lämpötila ja näyttelijöitä alkoi jo kuumuus heikottamaan. Kuvauspaikaksi valittiin Madridin yksi vanhoista paikoista, missä on paljon vanhanaikaisia kahviloita ym. sillä elokuvaan oli tarkoitus löytää paikka, joka muistuttaa perinteistä Galicialaista kylää, ja siinä onnistuimme.

Vaikka kuvaukset ovat aina mukavia, tämä päivä oli vähän surullinen sillä kuvaamme viimeisen päivän Natalian Sánchezin kanssa, joka on paljon rakastettu kaikkien keskuudessa. Halusin vähän keskustella hänen kanssaan, kun hän oli meikattavana. Natalia kertoi minulle, että hän on lähdössä matkalle, vuoden vilkkaimpana aikana. Se on yksi parhaimmista eduista, matkustaa yksin ja nähdä maailmaa, mennä tuntemattomiin maihin ja olla valmis seikkailuun, (sanoo Natalia itse). Natalia on matkustanut paljon, ja tällä kertaa hänen tavoitteensa oli lähteä Intiaan ja nähdä itse, miten ihmiset joilla on hyvin vähän, voivat olla onnellisia. Hänen matkansa sai alkunsa, kun Sri Lankassa asuva ystävättärensä oli pyytänyt häntä vierailemaan.

Juttelimme myös siitä, miten kaunis hän on, ja miten hänen vartalonsa pysyy niin hyvässä kunnossa. Hän tunnusti että ei ole hyvä urheilemaan, vaikka siitä pitääkin kovasti. Hän tykkää syödä terveellisesti. Kun hän on kuuluisa, hän tietää mikä on anorexia. Ilman ruokaa jäävät lapset kehitysmaissa, ovat huolestuttava aihe, Natalia sanoo. Hänen mielestään naisen ei tarvitse olla laiha, hänet hyväksytään jos hyväksytään.

Totuus on, että oli ilo tavata Natalia. Hän on iloinen tyttö joka haluaa rauhaa, ja vaikka hänen uransa jatkaa kasvuaan, minä tiedän ettei hän muutu. Näin julkisesti sanoen, toivotamme isot kiitokset Natalialle ja voin sanoa että tulemma kaipaamaan sinua.

Video, jossa Nataliaa tanssii elokuvan kuvauksissa Marian Alvarezin kanssa: http://www.youtube.com/watch?v=ACsiSCOUIU4

Kääntäjä: Natalia-Fan
Lähde: http://www.lairadecalparsoro.com

--------------------------------------------------------------------------------

Tää uutinen suorastaan lämmittää mun sydäntä! : D <33
Viimeksi muokannut Natalia-Fan päivämäärä Ke Heinä 08, 2009 2:07, muokattu yhteensä 1 kerran
Kuva
Avatar
Natalia-Fan
NataEresMiOtraVida
 
Viestit: 8529
Liittynyt: Ma Helmi 25, 2008 6:20
Paikkakunta: Tampere

Re: Hasta siempre, Natalia

ViestiKirjoittaja MariTere » Ti Heinä 07, 2009 11:05

Natalia-Fan kirjoitti:Tää uutinen suorastaan lämmittää mun sydäntä! : D <33


Sama. Olin suu auki semmoset 10min ku sain tietää tästä. Niin ihana uutinen. <3 =)

Kiitos myös hienosta käännöksestä.
Kuva
Kuva
Avatar
MariTere
KvinttiDiego
 
Viestit: 9233
Liittynyt: La Tammi 12, 2008 4:34

ViestiKirjoittaja ibi » Ke Heinä 08, 2009 10:17

Hieno uutinen ja mukavaa kun on suomennettu, itse en eilen oikein saanut mtn selvää kun jo aikaisemmin katselin sivuja. Aika kiva muuten kuulla jonkun toisen suusta millainen Natalia on luonteeltaan, en ainakaan ole ennen kuullut! :) Ja pitäisiköhän itsekkin kokeilla tuota terveellistä ruokavaliota?? :D

Kiitos suomennoksesta Natalia-Fan!! (:
Kuva
Kuva
Avatar
ibi
Paras banneri 2021 -suunnittelusarjamestari
Paras banneri 2021 -suunnittelusarjamestari
 
Viestit: 16150
Liittynyt: La Kesä 14, 2008 7:55

ViestiKirjoittaja René » Ke Heinä 08, 2009 10:25

Kiitos uutisesta ja loistavasta suomennoksesta Natalia-Fan!
(Hmm, miksei Victorista tuu uusia uutisia? 8<)
René
ÜBERDIEGO
 
Viestit: 21715
Liittynyt: To Heinä 03, 2008 9:25
Paikkakunta: Hämeenlinna

ViestiKirjoittaja Fiti Martinez » Ke Heinä 08, 2009 10:30

Kiitos laadukkaasta käännöstyöstä Natalia-Fan!
Avatar
Fiti Martinez
SPK Kenttäylläpitäjä & VVK II 2024 & SPK:n Veikkaajakeisari 2024 & PB 2024 -pääsarjamestari & Viikon ahkerin kirjoittaja & Hallitseva PAK -osakilpailuvoittaja & SPKFAK -aktiivisin; viikko 23, 2025
SPK Kenttäylläpitäjä & VVK II 2024 & SPK:n Veikkaajakeisari 2024 & PB 2024 -pääsarjamestari & Viikon ahkerin kirjoittaja & Hallitseva PAK -osakilpailuvoittaja & SPKFAK -aktiivisin; viikko 23, 2025
 
Viestit: 192274
Liittynyt: Su Marras 25, 2007 7:34
Paikkakunta: E-Suomi

ViestiKirjoittaja Susna » Ke Heinä 08, 2009 10:38

Kiitos uutisesta! :)

Oli taas kiva kuulla Nataliasta. =)
Kuva
Kuva
Avatar
Susna
Diego Serrano
 
Viestit: 1395
Liittynyt: Ke Heinä 23, 2008 6:38
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja tsikiita » Ke Heinä 08, 2009 11:35

Kiitos käännöksestä! Oli kiva kuulla taas Nataliasta.
Kuva
Kuva
Avatar
tsikiita
TuplaDiego
 
Viestit: 2086
Liittynyt: Ti Maalis 24, 2009 2:43

ViestiKirjoittaja heittu » Ke Heinä 08, 2009 11:48

ihana käännös:)kiitos
heittu
heidöblöö
 
Viestit: 10379
Liittynyt: La Kesä 14, 2008 12:40

ViestiKirjoittaja Corazón » Ke Heinä 08, 2009 12:23

Kiitokset käännöksestä Natalia-Fan! (: Oli kyllä mukava teksti lukea :)
Kuva
Corazón
KvinttiDiego
 
Viestit: 9588
Liittynyt: To Loka 23, 2008 5:10

ViestiKirjoittaja Hawkit » Ke Heinä 08, 2009 12:26

Fiti Martinez kirjoitti:Kiitos laadukkaasta käännöstyöstä Natalia-Fan!
Jep, mielenkiintoinen uutinen. :o
Kuva
"Eikä kasvia voi patentoida, eli siks se on pakko paskaa paketoida"
Avatar
Hawkit
MAHTIDIEGO
 
Viestit: 19744
Liittynyt: Ma Syys 15, 2008 10:14
Paikkakunta: Hamina

ViestiKirjoittaja Natalia-Fan » Ke Heinä 08, 2009 2:09

Kiitos kaikille kehuista! :) Omasta mielestäniki oli tosi mielenkiintonen kans, hihkuin ihan ilosta ku suomensin tota, ja huomasin kuinka kauniisti ne Nataliasta puhuu, ja en yhtään ihmettele! :wink: 8)
Kuva
Avatar
Natalia-Fan
NataEresMiOtraVida
 
Viestit: 8529
Liittynyt: Ma Helmi 25, 2008 6:20
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja kkiljun » Ke Heinä 08, 2009 8:33

Hieno uutinen, kiitos tästä!
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Melissa » To Heinä 09, 2009 7:14

Mukava uutinen, kiitos tästä Natalia-Fan! ;)
Kuva
Kuva
Avatar
Melissa
KvinttiDiego
 
Viestit: 8358
Liittynyt: Ma Heinä 07, 2008 1:47

ViestiKirjoittaja NataliaSanchez-fan » La Heinä 11, 2009 4:59

Kiitos mielenkiintoisesta ja ihanasta suomennoksesta! Tää on aivan ihana teksti ja tulee niin hyvä mieli kun kuulee että Nataliaa kuvaillaan noin (:
Kuva
One Direction ♥
Avatar
NataliaSanchez-fan
KvarttiDiego
 
Viestit: 4888
Liittynyt: Ti Loka 14, 2008 12:40

ViestiKirjoittaja niña » La Heinä 11, 2009 5:12

Kiitos tästä.

Oli ihana lukea tätä.

Tietääkös joku muuten, että mistä tuo leffa kertoo ja onko Natylla suurikin rooli?

edit// oho, huomasinkin jo tuon toisen topicin.
Kuva
Avatar
niña
HALLITSEVA AVATAR -KILPAILUN VOITTAJA
HALLITSEVA AVATAR -KILPAILUN VOITTAJA
 
Viestit: 5268
Liittynyt: Pe Tammi 16, 2009 7:10

Seuraava

Paluu Uutiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa