
















churro1 kirjoitti:Serranon perheen kahdeksastoista viisivarttinen kuuluu toisen tuotantokauden vaatimattomimpiin. Paria mojovaa irtoherjaa (Santin lahjontayritykset, Chukyn peilikengät) lukuun ottamatta tarinat junnaavat hieman paikallaan joka rintamalla, eikä käsikirjoittajien hihasta putoile tällä kertaa lähellekään niin hervottomia juonikuvioita kuin kolmennen ja neljännen kauden parhaissa revittelyissä.
Santi kyyditsee kalkattavaa Carmenia pitkin Madridia ja joutuu kahnauksiin virkavallan kanssa tulkittuaan liikennesääntöjä suurpiirteisesti. Pikavoittoa raapustettaessa ilmenee, että kinkkukeisarin ajokorttikin on vanhentunut, joten Santi määrätään uusimaan ajokoe. Kirjallinen testi ottaa kuitenkin koville, joten Santi päätyy lahjomaan saman aikaan korttia ajavan Raulin kesken koetilaisuuden ja vaihtamaan koepapereita tämän kanssa. Käry kuitenkin käy ja syytön Raul häädetään salista häntä koipien välissä. Jakson lopussa on ajokokeen vuore ja tavoilleen uskollisena Santi karauttaa kotteron katolleen heti kättelyssä.
Marcos yrittää käyttäytyä coolisti uuden opettajan Raquelin kanssa, vaikka iholle liimautuva Raul pajattaa iskuvinkkejään sarjatulella. Isänsä jalanjälkiä rakkauden neuvonantajana ansiokkaasti jatkava Raul kehottaa Marcosia vetoamaan kahteen asiaan opettajattaren valloittamiseksi: musiikkiin ja lapsirakkauteen. Yllättäen kumpikin resepti toimi: Marcos ja Raquel voivat todeta lapsenpiikasession päätteeksi tahoillaan, että lempo paratkoon, ilmassa väreilee.
Eva käy entistä mustasukkaisemmaksi Raquelista. Koulutunnin päätteeksi hän järjestää mielenosoituksellisen näytelmän, jonka jälkeen turhautunut Raquel vilkaisee ensin Marcosin suuntaan ja sen jälkeen Evaa kohti.
Sitä ennen Eva ehtii viimeistellä Marcosin kanssa uuden rallin (La vida al revs, Elämä väärinpäin), joka istuukin puolisisarusten senhetkiseen tilanteeseen kuin nyrkki silmään. "Kun ryhdymme johonkin, meistä tulee hyvä pari", veistelee Marcos Evalle profeetallisesti.
Diego ja Guille yllättävät Curron tytöksi pukeutuneena ja huolestuvat nappulan seksuaali-identiteetistä - etenkin kun televisiosta on vain tuokio sitten tullut ohjelma "drakineista" (drag queen). Jakson lopuksi selviää kuitenkin, että Curro oli pestattu koulun näytelmään ja ainoa jäljelle jäänyt rooli oli ollut prinsessan kamarineito. Diegolla on siis toivoa - koko poikakatras ei ehkä olekaan peruuttamattomasti tärviöllä.

kkiljun kirjoitti:Muuten loistavaa tekstiä taas, mutta oli pakko korjata että ton "Kun ryhdymme johonkin, meistä tulee hyvä pari" sano Eva Marcosille eikä Marcos Evalle. Mutta ei oo maailmaa kaatava virhe.









Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa