Kirjoittaja it's me » Ke Elo 06, 2008 4:44
113. jakso: Iso uutisankka? (Ese olor tan característico)
Guille pääsee läpi kokeesta, ja Diegon on annettava hänelle mopo, sillä hän oli luvannut sen, uskoen, ettei joudu toteuttamaan lupaustaan. Guille joutuu kuitenkin hankkimaan mopokortin, ja pestautuu töihin tavernaan saadakseen rahat. Afri kuvittelee olevansa raskaana. Raúlin ja hänen pomonsa suhde jatkuu, ja väärinkäsityksen vuoksi Fiti luulee Mirandan olevan ihastunut häneen, ja molemmat jäävät lähes kiinni Mirandan miehen nähden.
Guille on alkanut pänttäämään, mikä yllättää Diegon, jonka on vaikea uskoa asiaa todeksi. Guillen pänttäämisen syy on kuitenkin kaunis uusi opettaja Celia. Guille pääsee läpi kokeista luokan parhaana, ja kotona hän muistuttaa Diegoa tämän antamasta lupauksesta. Vaivaantunut Diego suostuu, mutta sanoo, että Guille saa mopon vasta kun hänellä on kortti. Korttiin Guuillen on hankittava rahat itse. Guille pyytää Santilta töitä tavernasta, ja tämä suostuu. Diego yrittää estää asian, mutta ei voi lopulta mitään. Guille oppii työn nopeasti, mutta pudottaa tarjoittimen kerran, ja tarjoilee kavereilleen ilmaista välipalaa, jotka Diego vähentää hänen palkastaan. Kun päivän loppupalkka on 3,50 euroa, Guille päättää lopettaa työt. Lopulta Santi paljastaa Guillelle, ettei Diego aio hankkia Guillelle mopoa. Seuraavana aamuna Guille aikoo olla menemättä kouluun, mutta lupaa lopulta tulla alakertaan, mutta sanoo, ettei tulekaan kostaakseen Diegolle. Lopulta Diego antaa Guillelle vanhan moottoripyöränsä, ja Guille joutuu odottamaan pari vuotta saadakseen ajaa sillä.
Afrin kuukautiset ovat myöhässä, ja kun hän tekee Chonin kanssa raskaustestin, tulos on, että hän on raskaana. Kun hän menee puhumaan Manun kanssa, Choni luulee hänen kertoneen asiasta, ja kertoo tietämättään tälle. Manu tuo Afrille kukkia, ja kertoo, että he voisivat palata yhteen, ja niin käy. Kun he puhuvat asiasta vessassa Teté kuulee siitä, ja pian koko koulu tietää asiasta. Lopulta myös Serranot saavat asian tietoonsa Chonin kerrottua José Luisille, joka oli kertonut Santille jne. Illalla Afri tunnustaa Manulle, ettei rakasta tätä, mutta Manu tulee silti mukaan gynekologille, jossa selviää, ettei Afri olekaan raskaana.
Fiti ihastuu pomoonsa Mirandaan, sillä hän ei tiedä tämän olevan poikansa kanssa. Kun Raúl saa tietää Mirandan olevan naimisissa, hän aikoo lopettaa suhteen, mutta ei onnistu. Miranda jättää pöydälle lapun, jossa pyytää Raúlia illalla hotelliin. Myös Fiti näkee lapun, ja luulee kutsun olevan hänelle, sillä lapussa lukee vain: Martínez. Fiti menee hotelliin, ja Miranda kauhistuu nähdessään hänet, ja käskee hänet kylppäriin piiloon. Pian Raúl tulee hotelliin, ja he ovat jo aloittamassa, kun Mirandan mies sattuu paikalle, ja Raúl piiloutuu kaappiin. Raúl yrittää livahtaa ulos, mutta pääseekin vain kylppäriin, jossa hän näkee Fitin. Lopulta he selviävät tilanteesta, mutta ovat vihaisia toisilleen. Aamulla Raúl irtisanoutuu.
Tässä ketjussa keskustelua jaksosta 113.
Viimeksi muokannut
it's me päivämäärä To Elo 07, 2008 11:11, muokattu yhteensä 1 kerran