
Serranon perheen alkuperäisen alkutunnarin muistaa jokainen vaikka unissaan. Haalistuneeksi tekaistun filmin alussa kameran linssi liukuu oikealle ja tavoittaa kuvioiduilla kaakeli-istuimilla henkeä vetävät Capdevilan naiset Lucían, Evan ja Tetén. Samaan aikaan Fran Perea näppäilee ääniraidalla sointuja kitarastaan ja mumeltaa Uno más uno son siete -kappaleesta raukeat alkusäkeet En un andén de la estación, bajo el sol abrasador. Kolmen sekunnin pituinen otos on kuvattu Barcelonassa Güellin puiston näköalatasanteen serpentiinipenkeillä.
Hypnoosia ja vinoja pylväitä
Kun käsikirjoittajat alkoivat pähkäillä tunnarin aloituskuvaa, heidän tuskin tarvitsi vetää foliohattua päähänsä ajatusvirtaa avittamaan. Valinta oli varmasti selvä. Güellin puistoa klassisempaa maamerkkiä saa Katalonian pääkaupungista nimittäin etsiä lemmikkieläinten kera. Vuosittain sadattuhannet matkailijat jättävät jalanjälkensä tähän maisema-arkkitehtuurin mestarinäytteeseen. Paikka on valittu myös Unescon maailmanperintöluetteloon.
Güellin puiston tarina alkaa 1900-luvun alusta. Silloin katalonialainen liikemies ja miljonääri Eusobi Güell antoi arkkitehti Antoni Gaudille tehtäväksi suunnitella itselleen ja sikäläiselle hienostolle asuinpaikan ja puiston Gràcian kaupunginosan kumpuilevaan maastoon. Kustannuksista ei tarvinnut suuremmin kantaa huolta patruuna hoitaa kyllä laskut. Luomuksen avajaisia päästiinkin viettämään jo ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä vuonna 1914.
Gaudin hypnoottista arkkitehtuuria puistossa riittää. Olot-kadun sisäänkäyntiporttia reunustaa kaksi rakennusta, jotka muistuttavat Hannun ja Kertun sadusta reaalimaailmaan eksynyttä piparkakkutaloa. Idänpuoleisen paviljongin katolta sojottaa kohti taivaita matala torni, jonkä päälle on lyöty Serranojen tunnarissa pilkottava täplikäs tötsä. Kun portilta lähdetään hiihtämään eteenpäin, tulee vastaan miljoonien matkailijoiden kameroillaan ikuistama mosaiikkinen lohikäärmeveistos. Siitä pyyhkäistään sujuvasti 84 enemmän tai vähemmän vinon pylvään tukemaan saliin, jonka katolle on rakennettu se näköalatasanne.
Kiemurtelevan penkin jäljillä
Serranon perheen tunnari koostuu lähikuvista, joten siitä saa vaikutelman, että kattoterassi jäisi mitoiltaan keskikokoisen uima-altaan kokoiseksi. Todellisuudessa näköalatasanne levittäytyy kymmenien metrien levyiselle aukiolle. Katolta näkee Barcelonan kaupungin yli aina Välimeren rannalle saakka. Belén Ruedan, Verónica Sánchezin ja Natalia Sánchezin valmiiksi lämmittämä istumapaikka on helppo jäljittää etsimällä penkkien mosaiikkikaiteista sopukka, jonka koristelu täsmää tunnarista otetun pysäytyskuvan kanssa. Tätä tieteellisemmälle tasolle Serrano-fanitus tuskin voikaan enää äityä.
Güellin puisto vilahtaa Serranon perheen kuvissa muutenkin kuin 140 jakson alkutunnarissa. Osassa 62 Marcos, Rául, Chuky ja Afri matkustavat Kataloniaan Evaa tapaamaan. Epämääräinen madridilaiskvartetti nähdään haahuilemassa myös Güellin kulttuuripyhätössä muutaman sekunnin ajan. Ei kuitenkaan kattoterassilla.
Güellin puiston portilla käy aamusta iltaan kihinä ja kuhina, sillä Antoni Gaudin omalaatuinen arkkitehtuuri kiinnostaa ihmisiä vuosikymmenestä toiseen. Toki turistirysästäkin voidaan puhua. Jokaiselle Serrano-fanille vähintään puolen päivän mittainen toivioretki Güellin puistoon alkuperäisen tunnarin yhdelle kuvauspaikalle kuuluu ilman muuta Barcelonan-matkan käyntikohteisiin.
Güellin puisto webissä
Virallinen sivu: http://www.parkguell.es/
Bacelona Tourist Guide: http://www.barcelona-tourist-guide.com/ ... guell.html
Oh Barcelona: http://www.oh-barcelona.com/en/blog/201 ... elona-7959
Wikipedia (suomeksi): http://fi.wikipedia.org/wiki/G%C3%BCellin_puisto
Kuvia
Flickr: http://www.flickr.com/search/?q=parc+guell
Videoita
Englanninkielinen: http://www.youtube.com/watch?v=7J8Qa9psS38
Amatöörivideo: http://www.youtube.com/watch?v=gk3xnLeRvd0
Paikannus
Nimi: Güellin puisto (kat. Parc Güell, esp. Parque Güell)
Osoite: Carrer d´Olot, Barcelona (vajaat viisi kilometriä luoteeseen Barcelonan keskustasta Katalonian aukiolta)
GPS: 41°24′59.6″N 2°09′07.9″E
Avoinna: kesäisin yleensä klo 10-19, talvisin 10-18 (kannattaa varmistaa etukäteen)
Lähin metroasema: Lesseps (vihreä linja, L3), josta puistoon on 700 metriä ylämäkeen
Bussilinjat: 24, 31, 32, 74, 92, Bus del barri 112
Serranon perheen matkaoppaan seuraava osa ilmestyy 1-20 viikon kuluttua. Siinä tutustutaan madridilaiseen puistoon, jossa on kuvattu yksi sarjan hienoimmista loppukohtauksista.

















