Serranon perheen jaksomuistelo

Yleistä keskustelua sarjasta laidasta laitaan

ViestiKirjoittaja churro1 » Pe Loka 21, 2011 1:36

Fiti Martinez kirjoitti:Jakso 049/147; 04x04; Postia Lontoosta (Desde Londres con amor)


Marcos on maanpaossa Lontoossa neljännen kauden alussa, joten käsikirjoittajat ovat jättäneet draaman hieman vähemmälle ja hilanneet sarjan painopistettä selkeästi farssin suuntaan. Toimii se näinkin. Jakso 49 on tasavahva voimannäyte, jossa kaikki tarinat pelittävät.

Ukkojen keikka Lontoossa on hauska, joskin lentokonevitseissä alkaa olla jo hieman kierrätyksen makua. Strippipokeri on yksi hupaisimpia Evan ja Marcoksen ikäluokan läppiä. Varhaisnuorison bändin kokoaminen sujuu huomattavasti terävämmällä otteella kuin edellisen jakson vaisuilut Kiusaaja-Killen kanssa.

Tasokas jakso ja voi vain ihmetellä, mihin ja miksi käsikirjoittajat menettivät parhaan otteensa viidenteen kauteen mennessä.
-
Espanjalainen Serranon perhe on televisiosarja,
jota yleisö ei tutkimusten mukaan pidä korkeatasoisena,
mutta rakastaa sitä fanaattisesti." -Turun Sanomat 18.9.2008
Avatar
churro1
Maria Teresa Capdevila Gómez
 
Viestit: 560
Liittynyt: La Joulu 12, 2009 4:15

ViestiKirjoittaja Fiti Martinez » La Loka 29, 2011 9:48

Päivitys jälleen melkoisesti tutun kaavan mukaan myöhässä.

Jakso 050/147; 04x05; Äänekäs alivuokralainen (Ante la duda... )
Kuva
Kuva
Kuva
Mayormente soy un administrador de Campo! (-: 8-) [mustatlasit] [perushymy] [alkupFM]
Avatar
Fiti Martinez
SPK Kenttäylläpitäjä & VVK II 2024 & SPK:n Veikkaajakeisari 2024 & PB 2024 -pääsarjamestari & Viikon ahkerin kirjoittaja & Hallitseva PAK -osakilpailuvoittaja & SPKFAK -aktiivisin; viikko 23, 2025
SPK Kenttäylläpitäjä & VVK II 2024 & SPK:n Veikkaajakeisari 2024 & PB 2024 -pääsarjamestari & Viikon ahkerin kirjoittaja & Hallitseva PAK -osakilpailuvoittaja & SPKFAK -aktiivisin; viikko 23, 2025
 
Viestit: 192272
Liittynyt: Su Marras 25, 2007 7:34
Paikkakunta: E-Suomi

ViestiKirjoittaja Handee » Su Loka 30, 2011 6:39

Voisin nyt sitten kommentoida taas tätäkin jaksoa, vähän ite panostaa edes jossain määrin aiheeseen serranon perhe.

Jakso 50. oli kyllä ihan loistava. Raúlilla oli taas unet, ja Diego etenkaan ei tykänny sitten yhtään sen jutuista. Raúlilla oli myös sen kolmen päivän juttunsa kanssa vähän ongelmia. Kun ei meinannu oikein onnistua siinäkään. Mutta kuten tavallista oli Áfri armahti hölmöilevän Raúlin ainakin tällä kertaa. Tetén yritykset tehdä Humberto mustasukkaiseksi ja näyttää tällä olevansa vanhempi oli omasta mielestäni hitusen tylsähköä. Teté päätti sitten ruveta Raúlia liehittelemään, mistä seurannut sotku oli ehkä ihan huvittavaa kuitenkin. Sitten tämä Fiti kuvittelu, että Santi on murhannut verokarhun ja tunnustaa sen Lourditasille, vaikka tunnusti ajaneensa vain Roberin koiran yli ja satutti hautaus reissun yhteydessä kätensä. Kuten tavallista Fiti sai aikaan taas vähän säpinää ja menoa.

Jakso oli ihan hyvä, etenkin kun Fiti esitti teorioitaan, ja sitten siitä kuuli Candela ja Luciakin. Ja miehet naistensa kanssa tutkimassa asiaa. :D
Kuva
Avatar
Handee
HYPERDIEGO
 
Viestit: 29847
Liittynyt: Pe Heinä 11, 2008 8:16

ViestiKirjoittaja kkiljun » Su Marras 06, 2011 7:52

Jakso 50 jatkaa siitä, mihin edellisen jakson jälkeen jäimme. Eli laatu pysyy vahvana. Kun edellisessä jaksossa Marcos oli monessa mukana, niin tässä jaksossa Raul periaatteessa täyttää tämän osan. Tosin toinen juonikuvio on pienempi, mutta tulen kumminkin molemmat erikseen esittämään. Eli edellisen jakson kaiken takana on Marcos sijaan voidaan tällä kertaa laulaa kaiken takana on Raul.

Santi tulee kiukkuisena tavernaan. Hän on astunut koirankakkaan, ja on muutenkin korviaan myöten täynnä koiria. Roberin koira, Pepin, tuntuu eritoten menevän Santin hermoille. Räksytys kuuluu koko yön ajan ja näköjään töissäkin sitä pitää jo kuulemma. Rober sattuu juuri silloin tulemaan koirineen tavernaan, ja Santi on jo melkein kaksin käsin koiran kimpussa. Diego onnistuu rauhoittaa veljeään. Santin mennessä takahuoneeseen, on Fitin todettava, että Santissa on jotain pelottavaa ja jopa mielenvikaista. Fitin mielestä Santi olisi kykenevä vaikka mihin hirvityksiin ollessaan raivostuneessa olotilassa. Siinä samassa tavernaan saapuu verotarkastaja. Tarkastaja käy veljesten papereita ja ei anna veljesten puheitten vaikuttaa päätökseensä. Sakko alvin unohtamisesta tulee yhteensä 20.000 euroa. Santi alkaa tästä tietysti menettää jo hermojaan. Viimeisenä oljenkortenaan veljekset ottavat sitten lahjonnan käyttöön. Juustolautasen mukana tulee Santin toimesta 10 euron seteli. Verotarkastaja ei tästä yhtään vaikutu vaan uhkaa, että sakon lisäksi veljeksiä uhkaa vielä mahdollinen lahjussyyte. Santi ei voi tätä uskoa, ja muille uhoaa ottavansa tarkastajalta seuraavana päivänä nirrin pois. Fiti pitää koko tilannetta ja varsinkin Santin lahjuksia huvittavina. Tämä saa vain Santin siiten käymään Fitin kurkun kimppuun. Diego saa tilanteen juuri ja juuri pelastettua. Fiti ei yhtään tajua mikä Santilla mättää, ja sanoo että Santilla on selvästi itsehillintäongelmia. Illalla Santi on menossa pakulla kotiin, ja on juuri parkkeeraamassa autoa. Joku ehtii röyhkeästi nappaamaan paikan Santin naaman edessä, saaden miehen menettämään hieman malttinsa. Hän huomaan että toinen auto on lähdössä pois ja aikoo vauhdilla peruuttaa sinne. Siksi hän ei huomaa Roberin koiraa Pepiniä, joka on ajautunut tielle. Santi ajaa koiran yli ja hädissään yrittää elvyttää koiraa. Nopeasti hän huomaa koiran ollen jo kuollut, ja pottaa koiran pakunsa takaluukkuun. Tämä ei tapahdu hetkeäkään liian myöhään, koska vähän ajan päästä Rober tulee kadulle koiraansa etsien. Santi ajaa kaupungin laitamille ja hautaa kuolleen koiran. Rytäkässä hän haavoittaa kätensä ja lapioonkin tulee verta. Aamulla Fiti tulee lehden kanssa tavernaan. Serranoiden kimpussa ollut verotarkastaja on kuulemma tapettu kinkkuveistä käyttäen. Fiti ihmettelee, mitä raivon määrää on tarvittu tämmöisen teon läpiviemiseen. Hän ihmettelee myös, missä Santi on. Santi tulee sitten samassa tavernaan. Hän tulee kipsi kädessä paikalle. Hän tuntuu olevan omissa maailmoissaan, eikä oikein ole moksiskaan verotarkastajan kuolemasta. Fiti näkee tässä kaikessa jotain perin epäilyttävää, ja sanookin Diegolle epäilevänsä Santia verotarkastajan taposta. Motiivi, murha-ase ja raato löytyvät. Tavernassa Santin poissaoleva olemus senkuin jatkuu. Fiti ei voi tässä tehdä muuta, kuin vielä kerran väittää, että Santilla ja verotarkastajan kuolemalla on jotain tekemisistä keskenään. Diego ei suostu Fitin juttuja uskomaan, ja sanoo että vaikka Santi raivoaa, niin ei hän murhaaja ole. Rober tulee siinä samassa tavernaan huolestuneena koiraansa etsien. Hän pyytää lupaa etsintäilmoituksen esillepanoon. Santi on koko tilanteesta erittäin ahdistunut, varsinkin kun Rober vielä sanoo koiran olleen hänelle kuin oma poika. Rober palauttaa Santille tämän poran, joka antaa Fitille sitten lisäpontta. Nyt on Santin pora-alibi käden haavaa varten pilalla. Fitin mukaan haava on tullut verotarkastajan kanssa käydystä elämän ja kuoleman taistelusta. Santilla on Fitin mielestä selviä ongelmia, jo hoitoon miehen on mentävä. Serranoilla mieskaksikko katselee murhaelokuvia. Fitin mielestä se mikä Teksasissa tapahtuu, voi myös tapahtua Santa Justassa, tyyliin Santa Justan veriteot. Persoonallisuuden puolesta Santissa ja leffan murhaajissa kun on paljon samaa. Sama modus operandis löytyy. Fitin mielestä Santi on sairas ja tarvitsee apua. Verotarkastaja meni jo, mutta muut pystytään vielä pelastamaan. Santi tulee siinä samassa Curron kanssa paikalle, ja Diego alkaa jo vähän uskoa Fitin puheita, koska estää Santin suunnitelmat veljenpojan kanssa. Fitikin vain lähtee vaimoaan tapaamaan. Tavernassa Santin mollivoittoisuus jatkuu. Fiti saapuu paikalle ja tuo mukanaan litiumia. Sen avulla Santi saataisiin puhumaan. Lourdes tulee myös paikalle, ja hänen kommenttinsa Roberin koirasta murtaa lopulta Santin. Hän kertoo Lourdesille tappaneensa koiran, Fitin ja Diegon luullessa tunnustuksen liittyvän verotarkastajaan. Santi kertoo koko tarinan Lourdesille, Fitin lukiessa se huulilta mieleisekseen. Lourdesin lähdettyä Fiti keksii, että Lourdes varmasti kertoisi totuuden, jos sitä häneltä kysyttäisiin. Santi yrittää kertoa Roberille totuuden puhelimessa, muuta ei siinä onnistu. Seuraavana päivänä Diego ja Fiti menevät kouluun jutellakseen Lourdesin kanssa asiasta. Hienovaraisella lähestymistavalla he saavat äkkiä selville, että Santi on murhaaja. Lourdes vaan ihmettelee, että Fiti ja Diego vetävät niin ison haloon aisasta. Kyllä sitä nyt armelias pitäisi olla. Hän lupaa kuitenkin, että pyytää Santia kertomaan totuuden. Diego on aivan järkyttynyt, ja näkee jo vankilan, missä Santi on Hannibal Lecter-maskin kanssa varustettuna vankityrmässä. He päättävät auttaa Santia kaikin voimin. Lucia ja Candela päätetään myös ottaa mukaan aivoriiheen, koska neljä päätä on aina parempi kuin kaksi. Serranoilla Fiti ja Diego sitten kertovat asian vaimoilleen. Nämä eivät usko sanaakaan miesten juttuihin. Miesten ottaessa Lourdesin esille, soittaa Candela tälle. Tämä ei olekaan koululla, ja Fiti ja Diego päättelevät naisen joutuneen sarjamurhaaja-Santin seuraavaksi uhriksi. Joten kaikki lähtevät kiireen vilkkaan Santin luokse. Santia ei löydy sieltä. Paku löytyy oven edestä ja sieltä veriset vaatteet ja lapio. Tämä siiten lopulta vakuuttaa Diegon ja Fitin Santin syyllisyydestä. Candela ja Lucia ovat vielä hieman toista mieltä asiasta. Miehet löytävät Santin tavernasta. He kertovat Santille tietävänsä totuuden. He sanovat tukevana tätä kaikessa. Koska kolmikko puhuu eri aiheesta, hermostuu Santi hieman ja tulee Fitiä ja Diegoa kohti kinkkuveitseä pidellen. Fiti kysyy, mihin Lourdes on haudattu kun Lourdes sitten samalla tulee koiran kanssa. sisälle. Lopulta koko sotku selviää. Rober antaa Santille onnettomuuden anteeksi, mutta ei voi ottaa uutta koiraa vastaan. Santi lahjoittaakin sitten koiran Curolle. Candelalla ja Lucialla on hauskaa heidän naureskellessa miestensä sarjamurhaajapuheille.

Juonikuvio oli erittäin hyvä. Santia tietysti tuli hieman sääli. Juonikuviossa näimme taas klassisen tapauksen sarjan suositusta juonellisesta tehokeinosta, eli väärinkäsityksestä. Santi Hannibal Lecterinä oli mitä mainioin. Jesus Bonillalla ja Anthony Hopkinsilla on kieltämättä samaa näköä. Juonikuvio toi myös sarjaan mukaan Pepe-koiran, jota täällä foorumillakin on usein luultu vaan Pedigree-koiranruoan mannekiiniksi sarjassa.

Raul on Serranoille majoittunut, ja kaikilla tuntuu jo menevän hänen kansaa hermot. Guilleä ja Curroa enne kaikkea rassaavat Raulin äänekkäät unet. Koko perhe kerääntyykin pojan unia kuuntelemaan. Diego viimein menee pojan herättämään, ja kertoo, että unien on parasta loputtava. Onhan Raulin huonetovereina sentään viattomia lapsia. Serranoilla on vastedes uneksittava vain vuorista ja pikkulinnuista, ja niistäkin hiirenhiljaa. Seuraavana päivänä koulussa Raul katsoo kaipaavasti Afrin perään ja sanoo pojille, että tuon kropan pitäisi kuulua hänelle. Alex ehdottaa, että ehkä sitä pitäisi pyytää anteeksi ja näyttää, että on muuttunut. Eli uuden Raulin on syytä astua esille. Raul innostuu tästä ideasta, ja menee Afrin luo kertomaan tulevasta muodonmuutoksesta. Afri ei ole kovin innostunut, mutta pitää siitä, että Raul myöntää töpeksineensä pari kertaa. Poika sanoo olevansa valmis muutoksiin, Afria kohtaan tuntemansa rakkauden tähden. Afri ei ole uskoa tätä, vaan sanoo, että Raul ei pysty olemaan edes kolmea päivää hölmöilemättä. Raul väittää muuta, ja lopulta Afri suostuu vetoon. Jos Raul ei kolmen päivän ajan hölmöile, on tytön tilillä taas pojalle katetta. Raul on erittäin innostunut tästä uudesta mahdollisuudesta. Chuky hieman epäilee Raulin onnistumista. Raul vakuuttaa olevansa rakastunut. Vakuuttelu loppuu lyhyeen pojan nähdessä vetävän näköisen mimmin mainosta laittamassa. Raul menee suoraan tytön luo, ja huomaa että tämä on basistin etsintäpuuhissa. Flirttaus alkaa Raulin kehuessa ylivertaisuuttaan. Tyttö, Adriana, pyytääkin Raulin koesoittoihin. Chukyn ja Alexin palaa siis uudesta tytöstä innostunut Raul. Chuky muistuttaa hetki sitten puhutusta uudesta Raulista. Raul huomaa virheensä, mutta vakuuttaa että uusi Raul peittoaa vanhan. Ja ei nyt yksi koesoitto mitään pahaa voi saada aikaan. Chukyn kanssa hän pelottaa kilpailijat tiehensä ja polttaa kaikki ilmoituslaput koulun vessassa. Tapansa mukaan he polttavat vahingossa kaikki. Raul menee hädissään etsimään uutta, ja saa sen lopulta Teteltä. Tyttö saa vaivan palkaksi suukon. Joten koesoittoplääni on vielä oikealla raiteilla. Afri ja Eva kohtaavat Adrianan käytävällä, ja osoittautuu, että Afri ja Adriana ovat vanhoja tuttuja. Kuulumisia vaihdellaan ja Afri on ihmeissään Adrianan mukanaolosta La sexta duda-bändissä. Aamulla Raul saa taas satikutia Diegolta koska kiellosta huolimatta uneksi pikkulintujen sijaan kuumista mulateista. Lucia tulee paikalle, ja sanoo, että kyllä poika yrittää muuttua. Raulkin vakuuttaa olevansa uudestisyntynyt. Mainospuheen on eritoten Evan korville tarkoitettu, Afrin takia. Koesoitossa Raul huomaa Adrianan näköisen tytön ja menee innoissaan tämän luo. Tyttö on kuitenkin bändin toinen laulaja, Isabel. Tämä flirttailee avoimesti Raulille, kuitenkin ihmetellen sitä, että muita koesoittajia ei sitten löytynyt. Chuky on myös paikalla, ja kaverilleen Raul kehuu oman charminsa ilmiselvää purevuutta. Adriana ja Isabel tuntuvat molemmat olevan sulaa vahaa Martinezin sydämenmurskaajan edessä. Mutta Raul vakuuttaa vielä, että Afria kohtaan sitä pysytään edelleen uskollisena. Siinä samassa Adriana tulee paikalle, ja hän alkaa suudella Isabelin kanssa. Tämä innostaa Raulia vaan enemmän, jos mahdollista. Täysipotti on nyt kuulemma saatu. Serranoilla poikien huoneessa Raul yrittää vakuuttaa, että pieni pelehtiminen Adrianan ja Isabelin kanssa ei nyt Afrin takaisin saamista haittaisi. Afri ja Eva sattuvat olemaan juuri sillä hetkellä käytävässä ja kuulevat koko jutun. Hän ei koko asiaa kuulee, ja Raul jälleen vaakuttaa olevansa muuttunut mies. Tyttöjen lähdettyä Raul sanoo muille, että Adriana ja Isabel tulevat kohtaamaan järkkymättömän yhden naisen miehen. Samassa hän saa soiton, jossa hän saa kuulla päässeensä basistiksi. Pojat ilakoivat, mutta Raul muistuttaa kyseessä olevan vain työkeikka. Bändin harjoituksissa Raul flirttailee sekä Adrianan että Isabelin kanssa. Lopulta tytöillä menee hermot ja he alkavat riidellä suhteestaan. Isabeliä tuntuu häiritsevän Adriana tytöltä (luultavimmin Afri) saama puhelu. Raul tietysti luulee tyttöjen riitelevän hänestä, ja menee näitä rauhoittamaan. Marsipaania riittää kuulemma jotensakin kumpaisellekin. Tytöt eivät ole uskoa korviaan. Adriana ja Isabel tapaavat Arin ja Evan tavernassa ja puhuvat suhteistaan. Laulajat kertovat suhteensa ollen yhtä vuoristorataa, ja Afri myöntää tilanteen olevan Raulin kanssa aika lailla sama. Pölvästi jaksaa kuulemma ärsyttää, mutta on myös söötti. Muut tytöt sanovat, että Afrin olevan onnellinen. Kundimarkkinat kun tuntuvat olevan aika huonot. Esimerkkinä he ottavat bändinsä uuden basistin. Tämän jotensakin sanan käyttö paljastaa Afrille tämän olevan Raul ja tyttö vannoo kostoa. Seuraavana päivänä Raul taas vannoo Afrille, että pysyy vielä viimeisenä päivänään kaidalla tiellä. Hän saa kuitenkin äkkiä Adrianalta soiton, jossa tämä ehdottaa neljän pekkaan kimppakivaa. Chuky valikoituu neljänneksi osallistujaksi. Nelikko tapaa lavalla enne konserttia. Tytöt suutelevat ensin toisiaan, ja vaativat sitten poikia tekemään saman. Poikien suudellessa avaavat piilossa olleet Afri ja Eva sitten esiriipun paljastaen Raulin ja Chukyn koko yleisölle. La sexta duda-kappaleen soidessa näemme sitten, miten Afri näyttää ilmein ja käsimerkin Raulille, että heidän jutulleen tuli nyt lopullinen loppu. Serranoilla Raul pakkaa tavaroitaan ja voivottelee Chukylle tekemäänsä virhettä. Afri tulee sinne eikö suostu kuuntelemaan pojan selityksiä. Vessassa Afri sitten murtuu Evan edessä todeten, että ei voi olla Raulia rakastamatta, ja tämä tässä sitten onkin se pahin aisa. Afri seuraakin Raulia myöhemmin kadulla. Hän saa pojan kiinni ja kertoo että rakastaa tätä tämän typeryydestä huolimatta. Pari sopii välinsä kauniilla suudelmalla.

Tämä on juonikuvio on ehdottomasti sitä parasta Afri&Raul-suhdetta, mitä olemme sarjassa saaneet nähdä. Varsinkin viimeinen kohtaus jo konserttikappaleen aikana tapahtuva sanaton viestintä pistää mykäksi. Loistavaa näyttelemistä sekä Alejo Saurasilta että Alexandra Jimeneziltä. Muutenhan Raul oli jaksossa aika lailla tuttu itsensä. Sekoilut olivat ihan huvittavia, mutta ehkä jo vähän jo nähtyjä. Juonikuvio jatkoi edellisessä jaksoissa alkanutta uuden bändin esittelytrendiä. Tällä kertaa esittelyvuorossa oli bändi La sexta duda, joka ei tosin ole muiden sarjassa olleiden bändien suosion tasolle nousseet. Kappalehan on todella hyvä.

Tete on jälleen kohdistanut mielenkiintonsa Humbertoon. Hän näkee pojan käytävällä ja päättää mennä kysymään, mitä poika aikoo koulun jälkeen touhuta. Humberto puhuu leffaan menosta illalla, mutta Tete ei voi sinne tulla kotiintuloaikojensa takia. Humberto sanoo, että on tylsää, että Tetelle ei koskaan pääse myöhään ulos. Tämä sanoo, että tytön kannattaa ehkä liikkua ikäistensä seurassa. Tete suuttuu tästä kommentista, ja päättää näpäyttää Humbertoa etsimällä itselleen jopa vanhempaa seuraa. Uhrikin löytyy nopeasti. Nimittäin suoraan kotoa, eli Raul. Tete huomaa koulun seinällä Adrianan etsitään basisti ilmoituksen ja näkee siinä mahdollisuuden Raulin nalkkiin saamiseen. Suunnitelman koko toteutus ei kuitenkaan vielä ole selvillä. Yhden ilmoituslapun tyttö kuitenkin ottaa omaan taskuunsa. Tete ja Yoli seuraavat mustankipeinä Humberton juttelua tytön kanssa. Siinä samassa Raul tulee vessassa etsien hädissään ilmoituslappua. Tete ei voi uskoa onneaan. Hän meneekin sitten heti Raulin luo. Mennessään hän tahalleen tönäisee Humbertoa, jotta poika näkisi koko tilanteen. Tete antaa lapun Raulille, joka on yltiökiitollinen. Tete haluaa suukon poskelleen. Sen hän saa ja tyttö samalla kietaisee kätensä Raulin ympäri kunnon halausta varten. Humberto seuraa tätä kaikkea ihmeissään vierestä. Raul antaa vielä toisen suukon Tetelle. Täillä on tytössä sitten erikoinen vaikutus. Hän on suukon jälkeen aivan omissa maailmoissa. Hän ei huomaa Evan tervehdystä, eikä noteeraa Yolin puhetta Humberton kohdistuneesta täystyrmäyksestä. Lucia huomaa myös tapauksen. Aamulla Tete saa Raulilta spontaanisti kukkakimpun. Tyttö ilahtuu tästä, ja ihastuu ehkä Rauliin vielä enemmän. Guille huomaa jo muutoksen, ja huomauttaa siitä Tetelle. Tyttö sanoo, että Raul on muuttumassa ja se ei tekisi Guillelekään mitään pahaa. Raul saa ruokapöydässä vielä yhden mahdollisuuden parantaa tapojaan. Guille on jo menettämässä hermojaan koko tilanteen takia, ja pyytää jo Raulin ulosheittämistä. Tete ja Yoli ovat koulun vessassa kaunistumassa, ja he lähtevät ulos vessasta. Vessan ulkopuolella olevat poika aloittaa kavereineen Teten ahdistelun. Onneksi Raul tulee Chukyn kanssa ja pelastaa Teten. Tästä hyvästä kaksikko taas halaa (joka ehkä Raulin mielestä pitkittyy liian pitkäksi), ja Raul sanoo suojelevansa tyttöä Marcoksen poissa ollessa. Tete sanoo, että Raul on aivan ihana, mutta tätähän Raul on aina ollut. Raulin leikkisä ehdotus, haluaisiko Tete tämän kanssa naimisiin, vien tytön unelmointireissulle. Siitä hän herää vasta Raulin taas ollessa Afrin perässä. Mustasukkaisena Tete ihmetteleekin, mitä Raul Afrissa oikein näkee. Myöhemmin päivällä Humberto tulee pyytämään Teteä mukaansa La sexta dudan konserttiin. Tämä kieltäytyy kunniasta ja sanoo mieluummin keinuvansa ja leikkivänsä nukeilla. Yoli kysyy missä nyt mättää. Tete sanoo löytäneensä uuden kiinnostuksen kohteen, uuden Raulin. Guille kuulee tämän kaiken, saaden viimein loistavan Raulin poissaamiseksi Serranoilta. Illalla Guille laittaa suunnitelmansa täytäntöön. Hän kertoo epäilyksistään Lucialle. Lucia ei ole tätä uskoa. Teten pitäisi nyt olla sentään vähän älykkäämpi. Kuin alleviivatakseen Guillen puheita saapuu Tete paikalle vähissä vaatteissa Raulia kysyen. Äidiltään tyttö saa vihaisen käskyn pukea päälle. Aamulla Lucia saa vain lisähuolta ja mainitsee jo asiasta Diegolle. Tämä ei tunnu paljoa välittävän asiasta. Diego mielestä Guillen sanaan ei voi ainakaan luottaa, koska hän haluaa Raulin pois Serranoilta. Myöhemmin iltapäivällä Tete voivottelee Yolille, että Raul ei yhtään huomaa tätä. Raul tulee siinä samassa sisälle ja Yoli lähtee pois. Raul huomaa Teten alakulon, ja tulee kysymään tähän syytä. Tete kertoo olevansa ihastunut poikaan, mutta tämä ei mitään huomaa. Raul kehottaa Teteä menemään suoraan asiaan, koska se on usein ainoa poikien kanssa auttava keino. Joten Tete sitten ohjeita noudattaen suutelee Raulia suoraan suulle. Raul irtaantuu tästä nopeasti. Diego ja Fiti saapuvat paikalle, antaen sitten Raulille kunnoin selkäsaunan. Myöhemmin päivällä Raul pakotetaan Diegon ja Fitin toimesta eroamaan Tetestä. Tete tuntuu tässä vaiheessa jo olevan koko ihastuksesta irti.

Teten rakastuminen Rauliin oli erittäin kekseliäästi ja hyvin ajateltu juonikuvio. Näin sitä luulisi asioiden oikeassakin elämässä tapahtuvan. En yhtään ihmettele sitä, että tyttö poikaan ihastui. Oli tämä tälle pelastava enkeli ja muutenkin oikein mukava. Tosin tässä kaikessa oli taustana halu päästä Afrin kanssa taas sopuun, joten Tete oli sivustakärsijä. Teten ja Raulin suhdettahan on myöhemmissäkin jaksoissa sivutettu. Tästä paras esimerkki on jakso 86, missä Guille luulee kaksikolla olevan jotain säpinää. Tässäkin jaksossa Guille seurasi Teten touhuja mielenkiinnolla. Tosin tällä kertaa ei mustasukkaisen poikaystävän silmin, vaan Raul ulossavustamismahdollisuuksia etsivän pojanklopin silmin.

Joten kaikkinensa loistava jakso taas. Laatu pysyi edellisen jakson tapaan korkealla, ja äijätrio loisti sotkuillaan, nuorison touhuja unohtamatta.
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja churro1 » Pe Marras 11, 2011 11:51

Fiti Martinez kirjoitti:
Jakso 050/147; 04x05; Äänekäs alivuokralainen (Ante la duda... )


Käsikirjoittajat ovat neljännen kauden alussa lisänneet selvästi Los Serranon komediallisia aineksia, joten jaksot 48-51 tarjoavat sellaisen riemukimaran, ettei paremmasta väliä. Kuten aikaisemmissa puheenvuoroissa on todettu, jaksossa 50 (Äänekäs alivuokralainen) kierrätetään hieman vanhaa, mutta viisivarttinen on silti kelpo tuotantoa. Se tarjoaa malliesimerkin serranomaisista väärinkäsityksistä, joiden varaan on rakennettu peräti kaksi jakson tarinaa.

Dialogi ja sen suomenkielinen käännös ovat tässä jaksossa aivan huippua. Erityisesti on mainittava Guillen ja Lucían Tetéstä käymä keittiökeskustelu ("Älä sitten sano, etten varoittanut, kun lämmittelet tuttipulloja"), joka etenee letkeästi kohti loppuhuipennustaan.

Afrin ja Raúlin sovinnonteko pimeällä kujalla kisailee kenties parin parhaan kohtauksen tittelistä. Otoksen suosiosta kertoo ehkä vakuuttavinta kieltään se, että siitä tehtyjä grafiikoita vilahtelee tälläkin foorumilla tuon tuostakin.

Nakuttelin webbisivulle pienen jaksoselostuksen, mikäli jotakuta kiinnostaa lukea:
https://sites.google.com/site/losserran ... o-50-03x05
-
Espanjalainen Serranon perhe on televisiosarja,
jota yleisö ei tutkimusten mukaan pidä korkeatasoisena,
mutta rakastaa sitä fanaattisesti." -Turun Sanomat 18.9.2008
Avatar
churro1
Maria Teresa Capdevila Gómez
 
Viestit: 560
Liittynyt: La Joulu 12, 2009 4:15

ViestiKirjoittaja Fiti Martinez » Ti Marras 22, 2011 3:59

Päivitys jälleen melkoisesti tutun kaavan mukaan myöhässä, joskin taas osin tarkoituksella.

Jakso 051/147; 04x06; Lahjoitus (La donante de órganos)
Kuva
Kuva
Kuva
Mayormente soy un administrador de Campo! (-: 8-) [mustatlasit] [perushymy] [alkupFM]
Avatar
Fiti Martinez
SPK Kenttäylläpitäjä & VVK II 2024 & SPK:n Veikkaajakeisari 2024 & PB 2024 -pääsarjamestari & Viikon ahkerin kirjoittaja & Hallitseva PAK -osakilpailuvoittaja & SPKFAK -aktiivisin; viikko 23, 2025
SPK Kenttäylläpitäjä & VVK II 2024 & SPK:n Veikkaajakeisari 2024 & PB 2024 -pääsarjamestari & Viikon ahkerin kirjoittaja & Hallitseva PAK -osakilpailuvoittaja & SPKFAK -aktiivisin; viikko 23, 2025
 
Viestit: 192272
Liittynyt: Su Marras 25, 2007 7:34
Paikkakunta: E-Suomi

ViestiKirjoittaja churro1 » Pe Marras 25, 2011 3:46

Fiti Martinez kirjoitti:
Jakso 051/147; 04x06; Lahjoitus (La donante de órganos)


Lahjoitus on Serranon perheen villein ja anarkistisin jakso. Joku yleisönosatokirjoittelija voi kuvailla osan herjanheittoa jopa mauttomaksi. Draamaa ei tässä viisivarttisessa ole käytännöllisesti katsoen lainkaan, vaan jakso tykittää taukoamattoman sketsikokoelman, joka hirnahduttaa useammankin katselukerran jälkeen.

Vitsejä todella riittää tuhlailtavaksi saakka. Ikimuistoisia ovat mm. Raúlin toilailut Afrin kotona ja omaperäiset keinot tiukkojen farkkujen päälle pukemisessa. Afrin äitiä esittävä muotokuvakin saa maistaa jousipyssyn nuolta.

Mainio sivuhahmo, poliisikonstaapelin korsto ja Afrin isä Ramón Sanz nousee jaksossa lähes pääosaan, mikä pelkästään nostaa jakson tasoa nimenomaan komediallisena pläjäyksenä.

Naksuttelin pienen jaksoselostuksen webbisivulle. Saa lukea, jos kiinnostaa. Jakakaa juttu myös Facebookissa, mikäli tykkäätte.
http://sites.google.com/site/losserrano ... o-51-04x06
-
Espanjalainen Serranon perhe on televisiosarja,
jota yleisö ei tutkimusten mukaan pidä korkeatasoisena,
mutta rakastaa sitä fanaattisesti." -Turun Sanomat 18.9.2008
Avatar
churro1
Maria Teresa Capdevila Gómez
 
Viestit: 560
Liittynyt: La Joulu 12, 2009 4:15

ViestiKirjoittaja kkiljun » Su Marras 27, 2011 7:40

Jakso 51 jatkaa edellisissä jaksoista tutulla kaavalla, eli laatu on ja pysyy kovana. Kuitenkin mielestäni jakso ei aivan edellistensä tasolle nouse draamallisten ainesten osalta. Kuten churro1 jo mainitsi, niin jaksossa on komediallinen aspekti ehkä se eniten esillä oleva. Draamaakin löytyy hieman Evan osalta.

Eva on ollut jo pidempään allapäin Marcosin poissaolon takia, ja Curro alkupuheissaan tekeekin tähän liittyvän tarkkanäköisen havainnon. Eva ei kuulemma tee muuta kuin vain tuijottaa tietokoneen ruutua, Marcokselta viestiä odotellen. Vihdoin tämäkin sitten saapuu (jopa videoviestin kera), ja Eva on syystä innoissaan. Curro ajetaan pois huoneesta, ja runotyttö valmistautuu suloviestin kuulemiseen omalta lauluniekaltaan. Mutta juuri tässä vaiheessa sitten tapahtuu Guillen touhuista johtuva sähkökatkos, mikä tietysti ärsyttää suunnattomasti Evaa. Diego joutuu sitten korjaamaan sähkövian Curron heiluvan taskulampun ja Evan hermostuneen odottelun ristitulessa. Viimein sähköt palaavat takaisin, ja Eva rientää kiireen vilkkaa viestiään katsomaan. Viesti ei ole onneksi häipynyt, ja Eva saa taas nauttia Marcoksen äänestä. Viestin sisältä voidaan tiivistää aika lailla seuraavaan. Marcos pitää vielä Evasta, ja siksi on päättänyt jäädä Lontooseen. Hän kun alun perin oli juuri tunteittensa takia sinne lähtenytkin. Marcos oli kuulemma paluuta jo harkinnut. Mukana tietysti myös puhetta, miten poika ei ole Evaa unohtanut. Videoviestin katselussa tosin tapahtui pieni tiltti juuri pahimpaan aikaan, joten viestin sisältö mahdollisesti hieman vääristyi. Tete tulee jossain vaiheessa huoneeseen ja Marcoksen naaman tietokoneen ruudulla nähdessään kysyykin, oliko viesti hyvä. Eva on viestistä hieman hämillään ja sanookin siskolle, että viestissä oli sekä hyviä että huonoja puolia. Tete sanoo siskolleen, että nyt ei ole syytä masentua. Välitodistusten ihmettelytilaisuudessa Eva sitten räjäyttää pommin. Tyttö on siskonsa tapaan ollut loistava koulussa, mutta vastaus Diegon kysymykseen miten elämässä mennään eteenpäin, ei ainakaan riemunkiljahdusta Luciassa saa aikaan. Eva nimittäin kertoo lopettavansa koulun ja alkavansa etsiä töitä. Lucia ei ole tätä uskoa, ja hetkessä keittiön ilmapiiri muuttuu kylmemmäksi. Muut lapset lähtevät pois, ja Eva jää kolmistaan Lucian ja Diegon puimaan tilannetta. Lucia ja Diego yrittävät urkkia syytä tälle uudelle idealle, Diegon tietysti luullessa Evan olevan raskaana. Huumeitakaan tyttö ei käytä. Lucian mielestä asia on aivan selvä juttu, Eva käy koulua ja piste. Töitä voi tehdä vaikka viikonloppuisin. Eva nostattaa uhmaansa, ja Lucia ottaa sitten toisen korttinsa esiin. Mitä tyttö sitten tekisi? Eva keksii heti, että voisi hyvin vaikka tarjoilla. Lucia sanoo, että eihän tuon ikäinen tyttö saisi viinaa edes tarjoilla. Diego tekee sitten pienen virheen, ihmettelemällä mitä vika tarjoiluhommissa sitten on. Eva keksiikin, että hän on oiva lisä täyttämään tavernaan työvoimapulaa. Lucia yrittää vielä voimasanoin takoa järkeä tyttären päähän, mutta mikään ei auta. Tytön lähettyä Lucia kääntää raivonsa Diegoa päin, kiittäen sarkastisesti saamastaan tuesta. Tavernassa Diego yrittää puhua Lucian kanssa, mutta ei onnistu saamaan puheyhteyttä. Diego kertoo ongelmansa ystävilleen. Jos Eva otetaan tavernaan töihin, niin Lucia suuttuu ja ottaa eron. Mutta jos Eva ei oteta tavernaan töihin, niin tämä lähtee pois kotoa. Joten ehkä olisi ollut parempi pitää suunsa hiljaa. Fiti keksii tapansa mukaisesti aika nopeasti hyvän ratkaisun tähän ongelmaan. Hänellä kuulemma on tajua nuorten psykologiasta, mitä Diegolla ei ole. Raul oli myös kerran halunnut työskennellä korjaamolla, ja hänen halunsa sitten aika nopeasti karkotettiin. Tämä tapahtui suoranaisen orjatyön avulla. Poika joutui tekemään sitä ja tätä, ja rehkimään kuin hullu. Joten, jos Eva haluaa työskennellä niin siitä vaan. Hänet voidaan helposti hönkyttää pois. Loistava orjapiiskuri löytyy myös jo omasta takaa. Tämä on tietysti Santi. Diego on heti innoissaan ideassa mukana, ja lopulta Santikin suostuu tuumaan. Joten Diego soittaa Evalle ja kertoo ilouutisen. Eva on tietysti erittäin tyytyväinen. Afrin kanssa hän innoissaan pohtii, miten kauan lentolippujen rahojen keräämisessä kestää? Eva kun on päättänyt lähteä Marcosin luo Lontooseen. Lucialle soitetaan vasta sitten Lontoosta. Afri on tyytyväinen, että kaveri on päättänyt toimia ja lopettaa tuloksettoman alakuloisena olemisen. Eva aloittaa sitten iltapäivällä iloisin mieliin tavernassa työskentelyn. Santi ottaa heti tytön käsittelyyn, ja Diego ja Fiti toteavat heti, että Santille hönkyttäjän rooli sopii kuin valettu. Lucia ja Carmen tulevat paikalle, ja Lucia haluaa tietää mitä Eva tavernassa tekee. Carmen tietysti tapansa mukaan naljailee hieman Diegolle. Diego selittää suunnitelmastaan. Työ on kuin flunssa, ja tytölle on vain annettava erikoisannos virusta. Lucia ei heti ole hönkytys-suunnitelman puolella. Diego saa tämän Carmenin vastalauseista huolimatta vakuutetuksi. Kuitenkin aikarajaksi määräytyy yksi päivä. Juuri siinä samassa Santi alkaa huudolla ja raivoamisella opettaa Evalle, miten kinkkua oikein leikataan. Lucia ja Carmen eivät ole tästä vakuuttuneita. Fiti vakuuttaa kuitenkin, että jos keino Rauliin tepsi, niin miksei myös Evaan. Yöllä Diego ja Santi herättävät juuri nukkumaan menneen Evan. On aika lähteä tukkutorille. Tavernassa Fiti tiedustelee, miten suunnitelma etenee. Juuri samalla hetkellä Santi tulee kaiken tavaran kantavan Evan kanssa tukkutorilta. Diego on jo valmis auttamaan, mutta Fiti sanoo, että nyt on vain pysyttävä tiukkana. Suunnitelma kuin tuntuu toimivan hyvin. Santi jatkaa vielä Evan hönkyttämistä, mm. pakottamalla tämän kutsumaan häntä pomoksi, ottamalla kaikki hetken rauhalliset ajat pois, ja pakottamalla tämän pesemään haisevat vessat. Illalla on kuulemma jalkapallopeli, ja taverna on oleva täynnä. Santi ennustaa Evan olevan iltapäivään mennessä takaisin koulunpenkillä. Jalkapallo-ottelun aikana Evan työtaakka vaan lisääntyy. Santi ja Diego eivät paljoa auta. Fitin antamasta merkistä alkaa yksi miesasiakas puhumaan hävyttömyyksiä Evalle. Eva yrittää saada apua muilta, mutta Santi sanoo vain että tällaista se asiakaspalvelutyö on. Diego on jo hieman hermostunut koko tilanteeseen, mutta Fiti sanoo, että kohta tytön pinna menee rikki. Carmen on tulossa Evaa hakemaan, mutta Santi keksiikin, että pulloja olisi syytä putsata. Joten Evan ei auta muu kuin nousta jakkaralle ja putsata kaikki hyllyjen pullot. Tämä tietysti siirtää tavernan asiakkaiden katseet pois pelistä. Diegon on käskettävä asiakkaita seuramaan peliä, ja Carmen lähtee tuohtuneena pois. Illalla kotiin saapuu väsynyt Eva. Hän ei jaksa edes syödä mitään. Lucian onkin myönnettävä, että ehkä Diego oli tällä kertaa suunnitelmiensa kanssa oikeassa. Carmen tosin on vielä eri mieltä ja viekin tyttärentyttärelleen jotain syömistä. Tämä on juuri kelaamassa Marcoksen viestiä. Carmen ihmetteleekin, miten tyttö jaksaa. Evaakin on jo hieman alkanut koko koville laittotouhu ihmetyttää. Paquillo ei kuulemma hänestä koskaan joutunut samaa kokemaan. Santi on Evan mielestä pahin. Carmen ei lopulta kestä katsoa tilannetta, vaan kertoo totuuden. Evaa yritetään savustaa takaisin koulunpenkille. Lucian mukanaolo juonessa hieman ehkä Evaa mietityttää. Carmen ihmettelee, mitä Eva ylipäätänsä edes tavernassa touhuaa. Eva ei sano totuutta, mutta kertoo että hänellä on omat syynsä. Aamulla Santi ja Diego tulevat Evaa herättelemään pienin solvauksin. Kuitenkaan yhtään vastausta ei kuulu tyttöjen huoneesta. Tete tulee hetken päästä vessasta ja kertoo Evan jo lähteneen tavernaan. Kaksikko plus Lucia ihmettelee, miten tämä on mahdollista, eihän tytöllä ole tavernan avainta. Diego huomaakin sitten, että tavernan avain on kadonnut (Eva ottanut sen). Lucia hermostuu tästä, ja Diego on luvattava, että asia hoituu samana päivänä pois aikajärjestyksestä. Tavernaan tullessa Diego ja Santi näkevät sen putipuhtaana. Tiskin takaa ilmestyy iloinen Eva, joka kertoo pitävänsä taverna-hommista. Diego näkee jo loppunsa tulevan. Miesten mennessä takahuoneeseen, livahtaa Carmen salavihkaa ulos. Santi tällä välin on jo itse menettämässä hermojaan koko tilanteen suhteen. Hän vaatii Diegoa korjaamaan tilanteen. Evan on lähdettävä. Myöhemmin päivällä veljekset syyttävät Fitiä huonosta suunnitelmasta. Diego on varma, että nyt avioliitto päättyy tähän. Fiti kuitenkin sanoo, että veljeksillä ei taida olla hajuakaan nuorten ajatuksenjuoksusta. Kolmikko seuraa Evaa hetken, ja Fiti kertoo näkevänsä Evan olevan aivan ratkeamispisteessä. Diego alkaa taas Fitin puheisiin uskoa. Kuitenkin hetken päästä Eva tulee paikalle ja sanoo haluavansa työsuojelun piiriin. Tavernassa työskentelystä voi hyvin tulla kunnon ura. Fiti liukeneekin viisaasti tässä vaiheessa korjaamoonsa prätkää korjaamaan. Myöhemmin Lucia tulee tavernaan ja ei ole uudesta tilanteen muutoksesta kovin innostunut. Ei hän nyt Evasta tarjoilijaa kaavaillut. Diego vetääkin tästä siiten pultit. Mitä vikaa tarjoilijassa nyt on, jos kerran hänkin kyseisen ammatin hoitaja on. Marcoskin on Lontoossa samalla alalla, mutta näköjään äidin mielestä prinsessa-Eva ei voi samalla alalla olla. Lucia ei kauaa näitä puheita kuuntele, vaan lähtee vihaisena kotiin. Eva tällä välin soittaa Marcokselle, ja sanoo että tulee tämän luokse Lontooseen. Hänkin on kaivannut poikaa. Illalla Eva tulee väsyneenä kotiin. Hän romahtaa sänkyyn makaamaan. Hetken päästä soi puhelin, ja soittajana on Marcos. Tämä sanoo soittaneensa, koska hänen mielestään Evalla ei ole syytä jättää koulua ja tulla Lontooseen. Marcos kun kuulemma tulossa takaisin. Tunteet eivät ole laantuneet, mutta loppujen lopuksi hänkin ymmärsi, että ei voi ilman Evaa enää elää. Marcos joutuu lopettamaan puhelun aika äkkiä, ja Eva ei ehdi kertoa rakastavansa poikaa. Vanhempien makuuhuoneessa tunnelma on jäinen. Lucialla ei ole mallitarjoilijalle mitään sanottavaa. Diego päättä ottaa härkää sarvista ja ilmoittaa Evalle tämän saavan potkut. Lucia ei anna tämän tehdä sitä yksin, koska Eva saisi siten vain palkankorotuksen. Kaksikko marssii Evan luokse, ja Diego aloittaa kertomuksen kertomisen. Siinä hän tiivistettynä sanoo, että enne vanhaan kaikki oli vaikeampaa, mutta nyt ajat ovat toisin. Jo kouluun palaamisen päättänyt Eva, jossain vaiheessa onnistuu sanomaan suunnitelmien muuttuneen. Uutinen otetaan vastaan iloiten, ja Diego sanoo Lucialle, että kyllä hän ongelmat ratkaisee. Lucia on niin iloinen, että pari on jo valmiina tekemään petipuuhansa tyttöjen huoneessa. Tete tulee kuitenkin äkkiä ajamaan irstailevat vanhemmat pois. Seuraavana aamuna Santi ja Fiti ovat sotkeneet tavernaa, luullen että Eva saataisiin tekemään koko siivoustyö. Tyttö tulee paikalle ja ihmettelee koko sotkua. Hän myös kertoo, että palaa koulunpenkille. Joten Fiti päättä taas livahtaa pois, jättäen Santin sitten yksin sotkujen kanssa.

Juonikuvio oli ehdottomasti jakson paras. Eva oli ihana, kun viimein päätti tehdä jotain Marcoksen suhteen. Hänen ja Marcoksen keskustelut jakson alussa ja lopussa olivat ne hienoimmat koko jaksossa. Fiti oli taas oma itsensä, kun psykologin tuntemuksella vaan sotki lisää jo ennestään sekavaa sotkua. Diego oli loistava, kun taas onnistui möläyttämään väärät lauseet väärässä paikassa.

SJK on Serranoilla poikien huoneessa demoaan tekemässä. Currokin on paikalla ja harmistuneena toteaa, että sunnuntait ovat nykyään hänen mielestään kovin tylsiä. Marcoksen kanssa oli kivempaa. Yhtäkkiä kesken demonteon menee bändin kosketinsoitin rikki. Guille päättää yrittää sähkömiehen taidoillaan korjata sitä. Joten lopputulos on arvattava. Guille aiheuttaa sähkökatkon koko asuntoon, suututtaen siten esimerkiksi Evan. Diego joutuu sitten korjaamaan pojan aiheuttaman sähkövian. Tete kysäisee siinä samassa saisiko hän lahjaksi kosketinsoittimen. Onhan välitodistusten saannin aika käsillä, ja Teten mielestä hyvä tulos olisi syytä jollain tavoin palkita. Diego suostuu tähän vain, jos tuloksena on pelkkiä kiitettäviä. Seuraavana päivänä todistuksia ihmetellään joukolla keittiössä, ja Tete saa taas pelkkiä kymppejä. Palkinnoksi tulee luvattu kosketinsoitin, mutta se onkin lasten leikkisoitin. Mukana on esimerkiksi ihania eläinten ääniä (lehmä, sika). Tete ja Guille eivät voi uskoa korviaan. Koulussa Lucian on jo opettajahuoneessa valmiina polttamaan tupakkaa. Kuitenkin Candela estää tämän. Hän on myös ahkerasti ottamassa kaikkia uskontoon viittaavia asioita esille (risti yms.). Lucia ihmetteleekin mistä nyt tuulee. Candela kertoo, että koulun entinen oppilas on kuollut. Carcilason koulu taisi olla vainajalle tärkeä paikka, koska koulu saa testamentissa 12.000 euroa. Summan lahjoittava leski on jumalaan päin, joten siksi ristit esille ja paheet kuten tupakka pois näkyviltä. Leski, Angustias, tulee paikalle antaen vain 600 euron sekin. Loppu tulee kuulemma vasta tiettyjen ehtojen täytyttyä. Kuulemma miesvainaa halusi että koulussa olisi oppilaskuoro. Musiikki ei sitten tietysti saa olla vain mitä tahansa, vaan kuoron on määrä laulaa hengellistä musiikkia. Kosketinsoitinkin tulee mukaan kaupassa. 11.400 euroa silmien edessä kiiltäen suostuu Candela ehtoon. Guille ja kumppanit tuskailevat oman tilanteensa kanssa. Demo pitäisi kohta lähettää ja kosketinsoitin puuttuu. Boltsi vitsinä rukoilee ja apua Korkeammilta voimilta, ja rukouksiin vastataan. Luokkaan tuodaan upouusi kosketinsoitin. Lourdes, Lucia ja Candela tulevat pian ja kertovat uuden hengellisen musiikin kuoron perustamisesta. Kosketinsoitinkin on siitä varten hankittu. Innostus ei ole käsin kosketeltava, joten Candela päättää lisätä motivaatiota. Kuoroon osallistujat kuulemma pääsevät helpommalla läksyjen määrällä. Tunneiltakin saa jäädä pois. Guille saa tästä sitten loistavan idean. Nyt SJK:lla on kosketinsoitin, harjoitustilat demon tekoa varten. Joten kuoroon ilmoittautuu sitten koko SJK + Yoli. Kuoroharjoitukset alkavatkin aika nopeasti. Kuoroa johtaa innokas Lourdes, mutta laulajaviisikko ei oikein innostu laulelusta (Cantemos todos al señor). Tunnin loputtua Lourdesilta saadaan sitten lupa jäädä harjoittelemaan vielä laulua. Joten Lourdesin lähdettyä, alkaa armoton demon teko. Angustias tulee jossain vaiheessa koululle toista sekkiä maksamaan. Hän on iloinen kuullessaan miehensä urut käytävällä. Juuri kun hän on jo menossa maksamaan sekkiä, kuuluu käytävillä erikoista mökää. Angustias, Candela ja Lourdes menevät mökän lähdettä etsimään, ja löytävät SJK:n täysissä demopuuhissa. Angustiasta ei onnistuta vakuuttaman, että kyseessä olisi hengellinen kappale. Eli jos sama rata jatkuu, niin rahoja ei tipu ja soitin lähtee pois. Lourdes saa lesken pois pienellä juntos con hermanos-kappaleen laulamisella. Candela on jo erottamassa koko kuoroporukkaa. Guille muistuttaa kuitenkin, että ilman heitä ei ole kuoroa, ja ilman kuoroa ei tule rahaa. Joten Candelan on annettava kuoron jatkaa. Laulun on vaan oltava pelkästään hengellisiä lauluja, ja vahtiminen tulee olemaan kokopäiväistä. Joukkio kuitenkin suunnittelee, miten demon tekoa voisi tästä huolimatta jatkaa. Candela tulee kuitenkin pian takaisin ja sanoo, että turha on mitään suunnitella, hän kuulee kaiken. Näin lapset tajuavat, että huoneeseen on asennettu kuuntelulaite. Joukko etsii sen käsiin ja se osoittautuu vauvahälyttimeksi. Joten joukkio keksii loistava suunnitelman. Heidän on vain laulettava yksi kasetti täyteen hengellistä musiikkia, piilottaa se vauvanhälyttimen kanssa, ja sitten he voivat tehdä demoaan. Joten kotona kerääntyykin sitten hengellisen musiikin kerho. Lucialla on jo mennä hermo, ja tämä meneekin sanomaan lapsille, että tauko vois olla tarpeen. Kuitenkin lapset sanovat tarvitsevansa hetken. Lucian lähdettyä laulu raikaa taas. Tavoitteena on yhden nauhan täyttäminen hengellisellä musiikilla. Koulussa suunnitelma pannaan täytäntöön. Tete ja muut sanovat jotain jonninjoutavaa vauvahälyttimeen, ja sitten vaan play. Opettajanhuoneessa raikaakin sitten kaunis laulu. Lucia ei kestä tätä, mutta Candela muistuttaa vaan mitä hyvää tuon musiikin kuunteleminen koululle tuottaa. Tilit täsmäävät vihdoin. Hetkeksi musiikki kuitenkin Lucian toivomuksesta suljetaan. Lourditas lähteen Angustiasta hakemaan, jotta sekki saataisiin viimein allekirjoitettua. Tällä välin nuoret vilahtavat pois luokasta ja vievät nauhurin hälyttimineen roskikseen. Roskis viedään sitten siivouskomeroon. Joten ei sitten muuta kuin demoa tekemään. Roskis nauhureineen ei kauaa siivouskomerossa pysy. Koulun siivoja, englannintunteihinsa keskittyneenä, tulee nimittäin komeroon ja viskaa roskiksen koko sisällön siivouskärryyn. Angustias tulee hetken päästä koululle ja on iloisena valmis allekirjoittamaan sekkiä. Siivooja on tällä välin mennyt poikien vessaan siivoamaan. Raul, Chuky ja Alex tulevat hetken päästä vessaan, ja siivooja antaa heidän tehdä tehtävänsä rauhassa jättäen siivouskärryn vessaan. Pojat kuulevat laulun ja päättävät säestää sitä pienin erikoisin äänin. Angustias on tällä välin jo ojentanut sekin Candelalle. Kaikki on lesken mielestä mennyt sovitun mukaisesti. Lourdes kysyy haluaisiko Angustias kuulla kuoroa tositoimissa. Candela vastustaa, samoin Angustias. Turhaan nuoria nyt mentäisiin häiritsemään kesken heidän nautinnollisen musiikkielämyksen. Lourdes muistuttaa kuitenkin että heillä on helpompi keino olemassa. Joten vauvanhälytin laitetaan taas päälle. Ensiksi kuuluu kaunista laulua, mutta hetken päästä siiten kaikkea rivoa. Angustias suuttuu ja lopulta vaatii sekkiä takaisin. Hän repii sen ja lähtee vihaisena pois. Raul ja kumppanit ovat tällä välin löytäneet nauhurin ja vauvanhälyttimen, ja he antavat tämän lahjaksi Diezille. SJK ovat juuri valmiita demon teossa. Demonauhurin Guille sujauttaa housunsa polvitaskuun. Juhlimisen aikana Tete näkee Diezin kantavan heidän vauvanhälytintä ja nauhuria. Guille ja muut menevät vihaisina selvittämään, mitä Diez oikein touhuaa. Candela tulee sitten paikalle, ja Guille onnistuu sujauttamaan tappelun aikana maahan pudonneen toisen nauha housujensa sivutaskuun. Candela päättää tehdä lasten kesken ruumientarkastuksen, ja odottaa siinä sitten Guillen polvitaskussa olevan nauhan. Lapset hän määrää maalaamaan koko koulun. Heidän takiaan koulu menetti 12.000 euroa. Onneksi SJK:n kannalta, että Guillellä on vielä demo taskussa. Demon valmistamisen lähetettäväksi hoitavat Guille ja Tete myöhemmin illalla kotona. Nuoriso seuraavana päivänä aloittaa rangaistuksen kärsimisen. Tämä tarkoittaa, että Diez hoitaa maalaustyöt ja muut rauhassa unelmoivat menestyksestä. Levytuottaja saa siinä samalla hetkellä postissa demon. Se osoittautuu olevan väärä nauha, joten SJK:n suuret unelmat tippuvat roskikseen.

Tämäkin juonikuvio oli ihan menestyksekäs. Pääosissa oli sekä SJK:n demo että koulun raha-asiat. Molemmat menivät lopulta aika päin prinkkalaa. Hengellisten laulujen kuunteleminen oli tämän juonikuvion kautta aika massiivista, joten itselläkin nämä kaksi käytettyä kappaletta ovat jääneet päähän soimaan.

Raul on jälleen Afrin kanssa yhdessä, ja tietysti tavanmukaisesti vain se yksi asia mielessä. Jotta kaikki menee hyvin, on hän laittanut jalkaansa erikoisen tiukat farkut ja aikoo käyttää apunaan ginsengiä. Alex ja Chuky nauravat, että ei tuosta mitään hyvää seuraa. Raul on toista mieltä. Kolmikko kävelee kaupungilla ja huomaa komean Harrikan kadun varrella. Raulin on tietysti pakko istua moottoripyörän päälle, mikä saa pyörän omistajan suuttumaan. Tämä on nimittäin kavereineen vastapäisessä tavernassa. Mies tulee ulos ja alkaa uhkailemaan moottoripyöränsä päällä istuvaa Raulia. Raul jatkaa omaa hommaansa, ja haukkuu miestä mursuksi. Tästä mies tietysti suuttuu entistä enemmän, ja lähtee uhkaavasti tulemaan kolmikkoa kohti. Tiukat farkut hidastavat tuntuvasti Raulin pakoon lähtöä. Poika pääsee livohkaan, mutta kuitenkin siinä rytäkässä kaataa Harrikan rikkoen sen samalla. Hetkeä myöhemmin Raul saapuu Afrin luo. Hän on heti valmis touhuamaan, ja on tietysti hieman pettynyt, että Evakin on paikalla. Tytöt naureskelevat Raulin housuvalinnalle, ja tämä sitten päättäkin demonstroida, miten housut laitetaan jalkaan. Siihen tarvitaan vain muovipussi, joiden avulla saadaan housut hinkattua paikalle. Raul ihmettelee seinillä olevia mitaleja, ja Afri kertookin näiden olevan isän saamia poliisimitaleja. Afrin mennessä hakemaan lisää juotavaa, ryhtyy Raul ylimääräisen kolmannes pyörän poistopuuhiin. Eva nopeasti ymmärtää, mitä Raul haluaa ja lähtee pois. Evan lähdettyä, alkaakin siiten Raulin innokas riisuutuminen. Joten Afrin palatessa, on Raul aivan nakuna, ja pikkuveli on afrikkalaisen naamion peitossa. Afri hermostuu koko hommasta heti, ja yrittää saada Rauli pukemaan päälle. Tämä tietysti sitä vastustaa. Yhtäkkiä ovella kuuluu avaimen ääni, ja Afri ymmärtää isän olevan juuri tulossa kotiin. Joten tyttö vaan iloisena asemiin ottamaan isukin vastaan, ja Raul kiireen vilkkaa vaatteineen vessaan. Isä tulee huoneeseen, ja huomaa heti että vieraita on käymässä. Afri kertoo kaverin olevan tehtävän tiimoilta käymässä. Samalla hän huomaa Raulin housut maassa, ja yrittää salavihkaa piilottaa ne sängyn alle. Isä tarkkanäköisenä poliisina huomaa tämän heti, ja ottaa housut sohvan alta. Koulutehtävänäkin hän epäilee olevan anatomian läksy. Joten isä marssii Raulin vessan taakse ja käskee vessan ikkunan kautta. Housut saadessa Raul tietysti muistaa, että eihän hän nyt housuja ilman muovipussia jalkaan saa. Hetken aikaa tuskailtuaan Raul keksii käyttää taskussaan olevia kondomeja tähän hommaa. Joten ei muuta kuin kondomit jalkaan, ja näin housut sitten perässä. Vesassa tultuaan Raul sitten kohtaa Afrin isän. Tämä osoittautuu rikki menneen moottoripyörän omistajaksi. Afrin isäkin on iloinen tavatessaan jälleen Raulin. Kondomit jalassa Raul viedään olohuoneeseen, missä Afrin isä sitten vaatii häntä jäämään syömään. Kondomit Raul ehtii kiireen vilkkaa ottamaan jalasta pois. Raul onnistuu pääsemään pois tilanteesta, mutta Afrin isä pakottaa hänet tulemaan seuraavana päivänä paikalle. Muuten pojan tulee partioauto hakemaan. Seuraavana päivänä Raul juttelee asiasta Chukyn ja Alexin kanssa. Hän toteaa, että ei voi mennä syömään. Häntä kohdeltaisiin kuin maahanmuuttajaa. Afri tulee myöhässä tunnille, ja siitä Candelalta huomautuksen. Raul varoittaa Alexia olla mainitsematta koko moottoripyöräepisodista. Afri kysyy, milloin Raul tulee syömään. Raul sanoo, että ei koskaan, mistä Afri ei tietysti pidä. Jos hän kestää säkättävän Candelan, niin on Raulinkin kestettävä poliisi-Ramonia. Raul tietysti puolustaa äitiään, ja Afri ottaa sitten esille viisi jaksoa aiemmin tapahtuneet paella-episodit. Raul väittää, että kyllä Candela Afrista tykkää. Kaksikko puhuu sen verran kovalla äänellä, että Candelan on puututtava tähän. Kuitenkin Afri on ainoa joka saa satikutia, hänen on jopa sanottava isälleen, että Candelalla on tälle asiaa. Raulille Afri sanoo, että syömään on tultava, tai tyttöä ei enää Raulin edessä näy. Joten Raul lähtee Sanzeille käymään. Paikalla on vain isä, joka pistää Raulin sitten tiukan paikan eteen. Poliisisarjojen kaltaisessa kuulustelutilanteessa Raul joutuu vastaamaan kiperiin kysymyksiin. Jossain vaiheessa Afrin isä ottaa esille löytämänsä kondomin. Raulin sanoessa, että se ei ole hänen, väittää isä jo, että Raul kutsuu tytärtä hutsuksi. Isällä menee jo hermot, joten on uhkailujen aika. Raul saa tämän kerran vielä syödä Sanzeilla, mutta siiten hänen ei tule olemaan yhtään tekemisissä Afrin kanssa, hiiviskellä asunnon lähellä, tai koskea isän moottoripyörään. Kaikesta seuraa passitus turkkilaiseen vankilaan. Afri tulee sitten kaupasta takaisin, ja mieskaksikko esittää sitten tämän edessä olevansa hyviä kavereita. Koulussa Afri yrittää suudella a halailla Raulia, mutta on erikoisen säikyllä päällä. Jokainen poliisisireeni on hänelle merkki turkkilaisen vankilaan menemisestä. Afri syystäkin suuttuu. Alex ja Chuky ihmettelevät koko touhua, ja sanovat että kai Raulin on nyt rakkautensa puolesta taisteltava, vaikka sitten mursu-isää vastaan. Alex sanoo, että Raulin voi korjauttaa prätkän Fitin korjaamolla, niin siitähän appiukko leppyisi. Avaimet saataisiin Sanzien kotoa, ja kotiavaimet vaikka Afrilta. Joten niin sitten Chuky ja Raul tekevätkin. Myöhemmin päivällä kaksikko sitten lähtee avaimenhakureissulle Sanzien asuntoon. Vaikeaksi se menee, koska Raul tuntuu olevan se ainoa vakavasti etsivä. Chuky mm. onnistuu ampumaan varsijousella reiän Afrin äitiä esittävään maalaukseen, ja vangitsemaan molemmat käsirautoihin. Joten sitä sitten on löydetty prätkän avain, mutta ollaan kuitenkin kiipelissä. Tilanne pahentaa vain se, että Afri ja tämän isä päättävät juuri sillä hetkellä tulla kotiin. Pojat piiloutuvat vaatekaappiin ja jännittyneenä kuuntelevat Afrin ja tämän isän liikkeitä. Isä ihmettelee mitä Candela hänestä oikein haluaa ja mihin tyttö on nyt avaimensa onnistunut hävittämään. Afri tulee vaatekaapille ja avaa sen nähden siten Raulin ja Chukyn siellä. Nämä palauttavat Afrille tämän avaimet, ja tyttö voi mielissään pyrkiä isästään eroon. Kuitenkin vaaran paikka tulee vielä, isän halutessa ottaa sateenvarjonsa mukaan. Afri onnistuu viime hetkellä kääntämään isän pään, ja näin isä lähtee pois kotoa. Tämän lähdettyä Afri päästää pojat ulos vaatekaapista, vapauttaa nämä käsiraudoista ja kuulee tarinan moottoripyörästä. Afri on syystäkin vihainen, mutta heltyy aika äkkiä Raulin sanoessa pari valittua hempeyttä hänelle. Mm. sen että tekee kaikkensa, jotta Afrin isä hänet hyväksyisi. Raul ja Afri vievät isän moottoripyörän korjattavaksi. Paikalla on vain Wash, joka mielellään ottaa haasteen vastaan. Fiti on kuulemma johtoportaan kokouksessa (lue: taverna). Fiti tulee hetken päästä paikalle ja prätkän nähtyään päättää ottaa tämän heti huolettavakseen. Prätkä on kuulemma kuin Picasson taideteos. Koulussa Afrin isä tulee Candelaa tapaamaan. Tapaaminen ei ala hyvin, Afrin isän heti arvostellessa Candelaa polttamisesta. Candelan mukaan Afrilla on joitain ongelmia. Hän kysyy, tietääkö isä mistä tämä johtuisi. Afrin isällä, Ramonilla, on yksi hyvä arvaus. Afrin on pilannut tämän aivoton poikaystävä. Lucia, joka on myös paikalla, saakin sitten hieman huvittuneena seurata, miten Candela yrittää pysyä tyynenä kuunnellessaan poikansa haukkumista. Ramonin puhuessa jo Guantanamosta, menee Candelalla sitten hermot. Hän sanoo, että tämä älykääpiö sattuu olemaan oma poika. Hän myös sanoo, että ei se Afrillakaan mikään puhdas pulmunen ole, kuulemma kovin kursailematon ja iloluotoinen. Tästä Ramon tietysti sujuttu, ja Ramon lähtee pois. Fiti tulee hetken päästä paikalle ja kutsuun mussukkansa korjattavana olleen Harrikan kanssa käytävälle retkelle. Afri ja Raul tulevat korjaamolle hakemaan pyörää ja kuulevat Fitin lähteneen tällä ajelulle. Ramon on poliisikaverin kanssa tulossa ulos kaupasta. Hän valittaa huonosta päivästään. Fiti ja Candela ajavat juuri sillä hetkellä Harrikalla ohi, ja Ramonin mielestä jokaisella ei ole oikeutta ajaa Harrikalla. Hän huomaa äkkiä, että kyseessä on oma pyörä. Candela ja Fiti ovat pysähtyneet (Candela mm. ihmettelee kenen Raulin kaverin pyörä tämä on), ja nähdessään Ramonin lähestyvän Candela laittaa äkkiä visiirin kypärässään kiinni. Ramon aloittaa Fitin kuulustelun. Fitin tilannetta ei auta pieni läpsäytys ja lopulta sekä Candela ja Fiti ovat poliisiautoa vastaan painettuna. Afri ja Raul saapuvat sitten lopulta paikalle, ja näin tilanne selviää. Raulilta löytyy hyvää tilannekomiikan tajua hänen ehdottaessa mukavaa illallista vaikka kiinalaisessa ravintolassa. Siellä kaikki voisivat tutustua toisiinsa vielä paremmin.

Tämä juonikuvio sitten esitti meille uuden hahmon, Ramonin. Tosin oli hänestä enne kuultu, mutta nyt näimme hänet ensimmäistä kertaa. Aloitusjakso on kieltämättä aika intensiivinen. Riitoja tulee melkein koko Martinezin klaanin kanssa. Raul oli kyllä tässä jaksossa elementissään. Housujen päällepano-tekniikka oli varsinkin aivan loistava. Toinen huippuhyvä kohtaus on Candelan ja Ramonin kohtaaminen koulun opettajanhuoneessa.


Eli kaikkinensa hyvää Serranolaatua, vaikka ei aivan edellisten jaksojen tasolle mielestäni yllä.
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja churro1 » Su Marras 27, 2011 9:09

kkiljun kirjoitti:Jakso 51 jatkaa edellisissä jaksoista tutulla kaavalla, eli laatu on ja pysyy kovana. Kuitenkin mielestäni jakso ei aivan edellistensä tasolle nouse draamallisten ainesten osalta.


Kiitoksia perusteellisesta jaksoselostuksesta. Ramón muuten debytoi sarjassa jo jaksossa 35, jossa mursuviiksi heitti Afrin ohimennen kouluun.

Candelan ja Ramónin hupaisassa riitelykohtauksessa kannattaa tarkkailla, miten tupakannatsojen määrä tuhkakupissa reksin edessä vaihtuu kohtauksen aikana.
-
Espanjalainen Serranon perhe on televisiosarja,
jota yleisö ei tutkimusten mukaan pidä korkeatasoisena,
mutta rakastaa sitä fanaattisesti." -Turun Sanomat 18.9.2008
Avatar
churro1
Maria Teresa Capdevila Gómez
 
Viestit: 560
Liittynyt: La Joulu 12, 2009 4:15

ViestiKirjoittaja kkiljun » Su Marras 27, 2011 10:16

churro1 kirjoitti:
kkiljun kirjoitti:Jakso 51 jatkaa edellisissä jaksoista tutulla kaavalla, eli laatu on ja pysyy kovana. Kuitenkin mielestäni jakso ei aivan edellistensä tasolle nouse draamallisten ainesten osalta.


Kiitoksia perusteellisesta jaksoselostuksesta. Ramón muuten debytoi sarjassa jo jaksossa 35, jossa mursuviiksi heitti Afrin ohimennen kouluun.

Candelan ja Ramónin hupaisassa riitelykohtauksessa kannattaa tarkkailla, miten tupakannatsojen määrä tuhkakupissa reksin edessä vaihtuu kohtauksen aikana.


Totta, oikeassa olet. Muisti petti tässä näköjään. Visiitti on niin lyhyt, että siksi ei varmaan jäänyt mielen :) . Kuitenkin kunnolla Ramoniin tutustutaan vasta jaksossa 51.
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Handee » Pe Joulu 23, 2011 1:02

Hmm. Ei ehkä mikään mun lempi jakso. Ihan hyvä ja katottava kuitenkin kuten kaikki.

Eva tavernassa siellä rääkissä. Oli ehkä se viihdyttävin osio tästä jaksosta. Fiti osaa kyllä kanssa sotkea pakkaa.

SJK kuoroon liittyminen, demon tekoa varten ei mene ihan putkeen. Muutan se biisi jää soimaan päähän raastavaa. :lol:
Kuva
Avatar
Handee
HYPERDIEGO
 
Viestit: 29847
Liittynyt: Pe Heinä 11, 2008 8:16

ViestiKirjoittaja Fiti Martinez » Pe Joulu 23, 2011 1:05

Päivitys jälleen melkoisesti tutun kaavan mukaan myöhässä, joskin taas osin tarkoituksella.

Jakso 052/147; 04x07; Uusi tarjoilija (El lecho mancillado)
Kuva
Kuva
Kuva
Mayormente soy un administrador de Campo! (-: 8-) [mustatlasit] [perushymy] [alkupFM]
Avatar
Fiti Martinez
SPK Kenttäylläpitäjä & VVK II 2024 & SPK:n Veikkaajakeisari 2024 & PB 2024 -pääsarjamestari & Viikon ahkerin kirjoittaja & Hallitseva PAK -osakilpailuvoittaja & SPKFAK -aktiivisin; viikko 23, 2025
SPK Kenttäylläpitäjä & VVK II 2024 & SPK:n Veikkaajakeisari 2024 & PB 2024 -pääsarjamestari & Viikon ahkerin kirjoittaja & Hallitseva PAK -osakilpailuvoittaja & SPKFAK -aktiivisin; viikko 23, 2025
 
Viestit: 192272
Liittynyt: Su Marras 25, 2007 7:34
Paikkakunta: E-Suomi

ViestiKirjoittaja Handee » Pe Joulu 23, 2011 1:15

Hmm. Ihan ok jakso, mutta taas jotenkin se säätö Diegon ja Lucian välillä.

Uusi tarjoilijaha on täys käsi, ja Diego ei viitsi toista erottaa.. ja siitä ei hyvää seuraa kun tulee haavan hoidot ja täti nukkuu siellä sängyssä.

Miss. ja Mister Santa Justa kilpailu.. hmm ei mikään kovin kummoinen, Raul väenvängällä halus mukaan ja telo Alexia. Afrihan on toki ajokoiran naamasta ja muista hieman vihainen Raulille, etenkin kun Eva sai tältä paremmat pisteet. Ja sitten ei hyvää seuraakkaan. Kun Eva ja Raul kuitenkin päätyy sänkyyn hienoisessa humala tilassa.

Ei tämäkään mikään parhaimpia jaksoja, ainakaan mun listalla. Mutta ok jakso nyt kuitenkin. :lol:
Kuva
Avatar
Handee
HYPERDIEGO
 
Viestit: 29847
Liittynyt: Pe Heinä 11, 2008 8:16

ViestiKirjoittaja kkiljun » Pe Joulu 23, 2011 1:29

Fiti Martinez kirjoitti:Jakso 052/147; 04x07; Uusi tarjoilija (El lecho mancillado)


Jakso on mielestäni sen verran huono tasoa, että ei nyt tän suurempaa effortia ansaitse. Tarkkasilmäiset voivat huomata sen olevan jakson jaksoranking-tekstin suora kopio. Siellähän sijoutksena oli niinkin maariteleva sija kuin 136. Lukekaa ja nauttikaa:

Parasta jakossa oli mielestäni Martan vanhempien aviokriisiin liittyvä juonikuvio, joka nosti Carmenillakin uskottomuusepäilyt esille omasta Pacostaan. Martan äiti, Sagrano, eli poikien (Marcos, Guille, Curro) isoäiti tuli siis kaupunkiin käymään, koska oli nähnyt miehensä, Beniton, pelehtivän toisen naisen kanssa. Katkerana hän levitteli pahaa kieltä kaikista miehistä. Oman Paconsa uskollisuudesta vuorenvarma Carmen joutui myös muuttamaan käsitystään, kun huomasi entisen mustalaissivoojan vielä tuovan kukkia miehen haudalle. Tete huolestuneena mummistaan yritti Sagranon "yliluonnollisten" taitojen avulla muuttaa vielä Carmenin mieltä, mutta se ei enää auttanut. Carmen kuitenkin saattoi vielä lopussa Beniton ja Sagranon takaisin yhteen. Juonikuviossa oli hyvää Sagranon ja Beniton mukavat, hieman hömpät hahmot. Tete ja Guille tekivät myös jakson aikana mukavalla tavalla yhteistyötä.

Tavernan uuden tarjoilijan ympärillä pyörivä juttu oli ihan keskinkertainen. Diegon sotkut, siitä että häne ei suoraan voi sanoa mitään, oli jo monesti nähty. Ja kohta missä Diego paljastaa olleensa Lucialle "uskoton", tuo pienen dejavu-fiiliksen jaksosta 24. Uusi tarjoilija ol ihan hauska hahmo, mutta oli kyllä raskauksineen ja ongelmineen mahdollisimman erikoiseksi tehty. Tähän juonikuvioon liittyy yksi jakson hauskimmista kohtauksista. Nimittäin tämä tapahtuu siinä kohdassa, missä Sagrano on puhumassa "Pacon" kanssa ja kysyy tältä onko tämä ollut uskoton. Diego kulee tämän ja omien juttujensa takia huutaa kovalla äänellä:"EI".

Jakson huonoin osa oli eittämättä Africa&Raul&Eva-kolmiodraaman alku, joka Marcoksen palatessa jakson lopussa muuttui vielä A&R&E&M-neliödraamaksi. Tarinahan menee lyhkäisyydessään näin. Evan, Raulin ja muiden luokka oli valitsemassa edustajaa kaneuskilpailuun ja luokan arvostellessa toisiaan Raul antoi Evalle paremmat pisteet kuin Afrille. Tämä herätti Afrissa epäilyt, siitä onko Raulilla vielä tunteita Evaa kohtaan, ja saako hän jopa Evalta vastakaikua. Alussa kaikki meni vastoin pelkoa, mutta valitettavsti sitten jakson lopussa se pahin tapahtui. En pitänyt juonikuviosta, koska tämä Evan ja Raulin hairahdus eii ollut mitään hauskaa seurattavaa. Lisäksi aina katsoessa tämän juonikuvion tapahtumia jaksossa, minulle tulee aina dejavu-fiilis. Tuntuu että tämäntyyppinen juonikuvio on jo niin monessa sarjassa nähty (varsinkin jenkkisarjoissa). Se että jounikuvion tapahtumat tapahtuivat muotinäytöksessä, toi dejavu-fiiliksen lähinnä liittyen Kauniit ja rohkeat-sarjaan.
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja churro1 » Ti Joulu 27, 2011 3:59

Suunnilleen samat arviot kuin edellisillä kommentaattoreilla. Varsin tasokkaan alun jälkeen neloskauden taso hieman notkahtaa jaksossaa 52. Jostain syystä Diegon sähläämiset vieraiden daamien kera eivät koskaan ole olleet aivan sitä lennokkainta Serranoa.

Jakson on muuten käsikirjoittanut kolmikko Natalia García Prieto, Humberto Ortega ja Carmen Ortiz. Sama trio on ollut mukana kynäilemässä myös sellaisia laatujaksoja kuin 20, 23, 40 ja 48. Kolmikon naispuoliset jäsenet ovat myös vastuussa ykköskauden mainiosta Mogambo-jaksosta (11).
-
Espanjalainen Serranon perhe on televisiosarja,
jota yleisö ei tutkimusten mukaan pidä korkeatasoisena,
mutta rakastaa sitä fanaattisesti." -Turun Sanomat 18.9.2008
Avatar
churro1
Maria Teresa Capdevila Gómez
 
Viestit: 560
Liittynyt: La Joulu 12, 2009 4:15

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa