Lucía

Keskustele sarjan henkilöhahmoista

Lucia4

ViestiKirjoittaja LosSerranos » Su Elo 10, 2008 8:46

Katselin juuri jakson, missä Lucia kuoli. Olipa kerta kaikkiaan surullista - isokin mies herkistyi katsellessa. Lucialla oli mielestäni tärkein osa koko sarjan tunnelman kannalta ja Belen veti roolin todella hienosti. Lucia toi sarjaan lämpöä ja rauhallisuutta, mikä tasapainotti kivasti Diegon, Santin, Fitin, Raulin ja Guillen jatkuvaa säheltämistä. Kaunis, älykäs, hyvä äiti ja vaimo, ja paljon muuta positiivista - sitä kaikkea Lucia oli. Kuten monia muitakin, myös minua lämmitti eritysesti Lucian ja Curron molemminpuolista välittämistä ja rakkautta huokuva äiti-poika -suhde. Etenkin Lucian ja Diegon eron jälkeen sen huomasi niin selvästi.

Lucian lähtö jätti sarjaan valtaisan, paikkaamattoman aukon. En tiedä, miten se on vaikuttanut tuleviin jaksoihin, mutta Serranot ei voi olla enää sama vanha hyvä sarja kuin ennen - ei ainakaan mulle ole. Hyvähän se voi olla vieläkin, mutta taatusti erilainen. Ainakin siitä puuttuu paljon Lucian tuomaa lämpöä ja se on surullista, erittäin surullista.

Yllättävää, että tuotantoyhtiö ei saanut Beleniä pidettyä sarjassa. Avainhenkilön päästäminen pois kulttisarjasta on aika lailla "bad business". Tai sit ne oli niin viisaita ja ymmärsivät, että Serranojakaan ei kannata tehdä maailman tappiin saakka ja tiesivät jo päätöstä tehtäessä milloin sarja loppuu. Itse olisin kyllä siinäkin tapauksessa pitänyt Lucian ehdottomasti loppuun asti mukana. Sittenhän se on tietenkin eri asia, jos sarjaa on sovittu tehtävän tietyn aikaa ja näyttelijä haluaakin yht'äkkiä lähteä pois kesken kaiken, mutta muussa tapauksessa en kyllä ymmärrä miksei Beleniä pidetty loppuun asti mukana. Olis kyllä kiva tietää, miksi Belen lähti ja yritettiinkö häntä kuinka kovasti taivutella vielä jatkamaan...
LosSerranos
 

Re: Lucia4

ViestiKirjoittaja TeteCapdevila » Su Elo 10, 2008 10:39

LosSerranos kirjoitti:Katselin juuri jakson, missä Lucia kuoli. Olipa kerta kaikkiaan surullista - isokin mies herkistyi katsellessa. Lucialla oli mielestäni tärkein osa koko sarjan tunnelman kannalta ja Belen veti roolin todella hienosti. Lucia toi sarjaan lämpöä ja rauhallisuutta, mikä tasapainotti kivasti Diegon, Santin, Fitin, Raulin ja Guillen jatkuvaa säheltämistä. Kaunis, älykäs, hyvä äiti ja vaimo, ja paljon muuta positiivista - sitä kaikkea Lucia oli. Kuten monia muitakin, myös minua lämmitti eritysesti Lucian ja Curron molemminpuolista välittämistä ja rakkautta huokuva äiti-poika -suhde. Etenkin Lucian ja Diegon eron jälkeen sen huomasi niin selvästi.

Lucian lähtö jätti sarjaan valtaisan, paikkaamattoman aukon. En tiedä, miten se on vaikuttanut tuleviin jaksoihin, mutta Serranot ei voi olla enää sama vanha hyvä sarja kuin ennen - ei ainakaan mulle ole. Hyvähän se voi olla vieläkin, mutta taatusti erilainen. Ainakin siitä puuttuu paljon Lucian tuomaa lämpöä ja se on surullista, erittäin surullista.

Yllättävää, että tuotantoyhtiö ei saanut Beleniä pidettyä sarjassa. Avainhenkilön päästäminen pois kulttisarjasta on aika lailla "bad business". Tai sit ne oli niin viisaita ja ymmärsivät, että Serranojakaan ei kannata tehdä maailman tappiin saakka ja tiesivät jo päätöstä tehtäessä milloin sarja loppuu. Itse olisin kyllä siinäkin tapauksessa pitänyt Lucian ehdottomasti loppuun asti mukana. Sittenhän se on tietenkin eri asia, jos sarjaa on sovittu tehtävän tietyn aikaa ja näyttelijä haluaakin yht'äkkiä lähteä pois kesken kaiken, mutta muussa tapauksessa en kyllä ymmärrä miksei Beleniä pidetty loppuun asti mukana. Olis kyllä kiva tietää, miksi Belen lähti ja yritettiinkö häntä kuinka kovasti taivutella vielä jatkamaan...


Juu. Olisi kyllä kiva saada tietää, koska Lucia oli yksi sarjan ydinhenkilöistä... :wink:
Kuva
Kuva
Avatar
TeteCapdevila
Maria Teresa Capdevila Gómez
 
Viestit: 562
Liittynyt: Ti Heinä 15, 2008 8:57

ViestiKirjoittaja MyChem » Su Elo 10, 2008 11:07

Tietääkseni Belen nyt keskittyy elokuvien tekoon, ja perhe-elämään aika varmasti. Tuosta jälkimmäisestä kysymyksestä en tiedä, minuakin kiinnostaisi.
Kuva
Avatar
MyChem
TuplaDiego
 
Viestit: 2477
Liittynyt: Ke Heinä 23, 2008 12:24
Paikkakunta: Oulu..

ViestiKirjoittaja Glaymore » Su Elo 10, 2008 11:16

Ei se ole mikään ihmekkään jos haluaa viettää välillä oman perheenkin kanssa laatu aikaa. Mutta harmi tosiaankin kun lähti, olisi ollut kiva nähdä Beleniä loppuun asti.
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
Glaymore
Raúl Martínez Blanco
 
Viestit: 386
Liittynyt: To Elo 07, 2008 6:04

ViestiKirjoittaja TeteCapdevila » Su Elo 10, 2008 2:30

Glaymore kirjoitti:Ei se ole mikään ihmekkään jos haluaa viettää välillä oman perheenkin kanssa laatu aikaa. Mutta harmi tosiaankin kun lähti, olisi ollut kiva nähdä Beleniä loppuun asti.


Niinpä. Olisi ollut kyll todella mukavaa, jos Beleniä olisi nähty sarjan loppuun asti :wink:
Kuva
Kuva
Avatar
TeteCapdevila
Maria Teresa Capdevila Gómez
 
Viestit: 562
Liittynyt: Ti Heinä 15, 2008 8:57

ViestiKirjoittaja Serranofan » Su Elo 10, 2008 4:14

Niimpä, Belenin ois pitäny olla loppuu saakka :(
Kuva
Avatar
Serranofan
Francisco "Curro" Serrano
 
Viestit: 282
Liittynyt: Pe Touko 02, 2008 5:08

ViestiKirjoittaja TeteCapdevila » Su Elo 10, 2008 7:07

Se oli just hyvä, kun Valdano oli joskus ihastunu Luciaan, ja sit se pussas sitä xD :lol:
Kuva
Kuva
Avatar
TeteCapdevila
Maria Teresa Capdevila Gómez
 
Viestit: 562
Liittynyt: Ti Heinä 15, 2008 8:57

ViestiKirjoittaja MyChem » Su Elo 10, 2008 8:29

TeteCapdevila kirjoitti:Se oli just hyvä, kun Valdano oli joskus ihastunu Luciaan, ja sit se pussas sitä xD :lol:


Jep :D Oikein huvittavaa :D
Kuva
Avatar
MyChem
TuplaDiego
 
Viestit: 2477
Liittynyt: Ke Heinä 23, 2008 12:24
Paikkakunta: Oulu..

ViestiKirjoittaja kkiljun » Ma Elo 11, 2008 5:02

TeteCapdevila kirjoitti:Se oli just hyvä, kun Valdano oli joskus ihastunu Luciaan, ja sit se pussas sitä xD :lol:


Niin oli. Siinä jaksossa oli kyllä hyvä se american beaty-kohtaus. Eikä ole näköjään lucia jääny ainoaks valdanon opeihastukseks.
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja René » Ma Elo 11, 2008 5:07

kkiljun kirjoitti:
TeteCapdevila kirjoitti:Se oli just hyvä, kun Valdano oli joskus ihastunu Luciaan, ja sit se pussas sitä xD :lol:


Niin oli. Siinä jaksossa oli kyllä hyvä se american beaty-kohtaus. Eikä ole näköjään lucia jääny ainoaks valdanon opeihastukseks.


Lucían silmätki laajeni palloiksi kun Valdano pussas sitä. Diego oli jotenkin... Närkästynyt?? kun Lucía sai sen kirjeen...

Joo, Celiaahan Valdano rakastaa nyt.
René
ÜBERDIEGO
 
Viestit: 21715
Liittynyt: To Heinä 03, 2008 9:25
Paikkakunta: Hämeenlinna

ViestiKirjoittaja TeteCapdevila » Ke Elo 13, 2008 7:21

René kirjoitti:
kkiljun kirjoitti:
TeteCapdevila kirjoitti:Se oli just hyvä, kun Valdano oli joskus ihastunu Luciaan, ja sit se pussas sitä xD :lol:


Niin oli. Siinä jaksossa oli kyllä hyvä se american beaty-kohtaus. Eikä ole näköjään lucia jääny ainoaks valdanon opeihastukseks.


Lucían silmätki laajeni palloiksi kun Valdano pussas sitä. Diego oli jotenkin... Närkästynyt?? kun Lucía sai sen kirjeen...

Joo, Celiaahan Valdano rakastaa nyt.


Valdano on vaan lätkäs kaikkiin opettajiin. Ihme ettei Lourditasiin :lol:
Kuva
Kuva
Avatar
TeteCapdevila
Maria Teresa Capdevila Gómez
 
Viestit: 562
Liittynyt: Ti Heinä 15, 2008 8:57

ViestiKirjoittaja René » La Elo 16, 2008 1:24

Tuli mietittyä Lucíaa ja Martan kuolemaa.

Musta Lucían yks ihanista puolista on se, että hän ei yritä ottaa Martan paikkaa, kuten jotkut äitipuolet tekevät niin, että lasten pitäisi unohtaa heidän kuollut äitinsä. Lucía onneksi hyväksyi paikkansa "äitipuolena" eikä vienyt siis Martan paikkaa.

(Oho, puhuin ekana nyky hetkenä ja sitten menneessä ajassa :o No ihan sama :D Ajattelen vielki, että Lucía on elossa.)
René
ÜBERDIEGO
 
Viestit: 21715
Liittynyt: To Heinä 03, 2008 9:25
Paikkakunta: Hämeenlinna

ViestiKirjoittaja Juuso » La Elo 16, 2008 6:56

Tai sitten Belen ei saanut tarpeeksi palkkaa ja halusi erota 8)


Mutta juuh, harmi kun lähti ohjelmasta. Lucia on hyvä näyttelijä, ja olisin halunnut, että olisi jäänyt ohjelmaan /:


Mutta Valdano nyt onki tommonen opeen rakastuja, seuraavaks varmaan Candelan siskoon (Anaan) rakastuu, ja sit Lourditasiin ;D
Kuva
Kuva
http://s5.fi.bitefight.org/c.php?uid=15680 Paina linkkiä niin hyödyn tuossa pelissä.
Avatar
Juuso
Chuky Salas
 
Viestit: 48
Liittynyt: La Elo 09, 2008 9:46

ViestiKirjoittaja Strawberry » La Elo 16, 2008 7:11

TeteCapdevila kirjoitti:Se oli just hyvä, kun Valdano oli joskus ihastunu Luciaan, ja sit se pussas sitä xD :lol:


Niimpä. :lol:

Ja, harmi et Lucia lähti sarjasta.. :cry: Olis ollu mukavampi jos se ois ollu loppuun ast mukana.
Kuva
Kuva
Avatar
Strawberry
SLN
 
Viestit: 6106
Liittynyt: Ti Elo 05, 2008 11:54
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Omppu » Su Elo 17, 2008 3:52

Lucía oli mun mielestä ihana hahmo... <3 Sitä on ikävä, tyhmää että se kuoli ;( <3
I love Serrano's family <3
Avatar
Omppu
Chuky Salas
 
Viestit: 34
Liittynyt: Su Kesä 22, 2008 7:34
Paikkakunta: Vantaa

EdellinenSeuraava

Paluu Henkilöt

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa