Kirjoittaja katy » Ke Kesä 24, 2009 7:32
Jakso 132: Banaanipotku (Encontronazos y desencuentros)
Väärinkäsitykset aiheuttavat ongelmia Diegolle ja Celialle. Raúl saa loistavan työpaikan, mutta Fiti ei usko poikansa kykyihin. Tetén temppuilu vaikuttaa jo koulumenestykseenkin.
Fiti, Santiago ja José Luis ovat hankkineet neljä lippua jalkapallo-otteluun, mutta Diego aikoo lähteä Celian kanssa syömään pelin sijasta. Miehet saavat puhuttua hänet ympäri, jolloin Diego pyytää Celiaa mukaan sairastuneen José Luisin tilalle. Celia kieltäytyy, ja kehottaa Diegoa pitämään hauskaa kavereidensa kanssa. Raúlin kieltäydyttyä lipusta Fiti myöntyy antamaan sen Analle. Celia katselee ottelua kotona, ja hämmentyy nähdessään Anan suukottavan Diegoa poskelle kotijoukkueen tehtyä maalin. Hän luuli, että kyseessä oli miesten ilta, ja luulee Diegon kutsuneen Anan hänen tilalleen. Kuva Diegosta ja Anasta päätyy myös urheilulehden kanteen, eikä Diego ehdi kertoa totuutta Celialle, koska ei usko tämän nähneen kuvaa. Celia on vihainen, mutta Ana kertoo hänelle totuuden: Fiti kutsui hänet, ja hän ja Diego juhlivat maalia kahdestaan, koska Santi ja Fiti olivat hakemassa juotavaa. Celia tulee tavernaan ja ilmoittaa lähtevänsä illalla oopperaan, jonne Diego hänet aiemmin pyysi.
Koulussa on koepäivä, mutta Tetéä ei voisi vähempää kiinnostaa: hän palauttaa koepaperit tyhjinä tai jättää menemättä koko kokeeseen. Tästä johtuen hän saa hylätyn kaikista aineista. Lourditas puhuu hänen kanssaan ja tulee maininneeksi sen, että Lucíasta tuntuu pahalta, jos (ja kun) hän katselee taivaasta Tetén tekosia. Äidin mainitseminen saa Tetén miettimään, ja ollessaan lähdössä oopperaan Celia löytää tytön koululta itkemästä. Hän lohduttaa Tetéä ja juttelee tämän kanssa, Diegon odotellessa turhaan oopperalla. Lopulta Diego soittaa, ja koska Teté pyytää, ettei Celia kertoisi hänestä, Celia sanoo lohduttavansa huonossa jamassa olevaa Áfricaa. Afri tulee seuraavana päivänä tavernaan ja kertoo viettäneensä illan Anan kanssa, ja että Celia tuli kotiin vasta myöhään. Diego hämmentyy ja saa Celian kiinni valheesta. Celia ei suostu kertomaan, kenen kanssa oli illalla, jolloin Diego on pettynyt häneen. Hehän ovat aikuisia ja seurustelevat vakavasti ja heidän pitäisi olla rehellisiä toisilleen. Teté kuitenkin tajuaa tilanteen ja kertoo Diegolle totuuden: hänellä ei ollut ketään kelle jutella, joten Celia oli hänen tukenaan. Diego ymmärtää ja myös sivusta kuunnellut Guille ilmaisee tyytyväisyytensä Tetén rehellisyyteen.
Fiti on saanut sakot, ja pistää sen Raúlin syyksi, koska tämä ei muka faksannut jotakin asiakirjaa verotoimistoon ajoissa. Raúl on varma, että faksasi sen, ja suuttuu isälleen, koska tämä on koko ajan sitä mieltä, ettei hänestä ole mihinkään. Korjaamolle saapuu mies, jonka autoon Raúl vaihtaa akun, ja mies Ricardo Barona ihailee hänen tarmokkuuttaan ja tarjoaa hänelle töitä maahantuontiyrityksestään. Raúl epäröi, mutta menee lopulta Ricardon luo menetettyään lopullisesti hermonsa isänsä suhteen ja irtisanouduttuaan korjaamohommista. Hän saa työpaikan, johon kuuluu hieno toimisto ja mahdollisuus päästä työmatkoille jopa Adriánin luokse Los Angelesiin. Fitin mielestä hommassa on jotain mätää, koska hänen poikansa on täysin kelvoton tuollaiseen unelmatyöhön. Kun Afri näkee Ricardon ostavan Raúlille vaatteita ja hipelöivän tämän hiuksia, hän väittää Raúlille, että tämän uusi pomo on homo ja ihastunut Raúliin. Myöhemmin Raúl löytää toimistolta videon, jolla näkyy Ricardon poika, joka näyttää hyvin paljon samalta kuin Raúl. Ricardo kuitenkin selittää Raúlille, että tämä vaikutti aivan hänen kuolleelta pojaltaan, ja että hän palkkasi Raúlin sen takia. Raúl palaa korjaamolle ja saa sovittua välinsä isänsä kanssa. Selviää myös, että Raúl tosiaan lähetti sen riitaa aiheuttaneen faksin.
Täällä keskustelua jaksosta 132.
