Jakso 07x08: Banaanipotku

Keskustele sarjan jaksoista ja tuotannosta

Jakso 07x08: Banaanipotku

ViestiKirjoittaja katy » Ke Kesä 24, 2009 7:32

Jakso 132: Banaanipotku (Encontronazos y desencuentros)

Väärinkäsitykset aiheuttavat ongelmia Diegolle ja Celialle. Raúl saa loistavan työpaikan, mutta Fiti ei usko poikansa kykyihin. Tetén temppuilu vaikuttaa jo koulumenestykseenkin.

Fiti, Santiago ja José Luis ovat hankkineet neljä lippua jalkapallo-otteluun, mutta Diego aikoo lähteä Celian kanssa syömään pelin sijasta. Miehet saavat puhuttua hänet ympäri, jolloin Diego pyytää Celiaa mukaan sairastuneen José Luisin tilalle. Celia kieltäytyy, ja kehottaa Diegoa pitämään hauskaa kavereidensa kanssa. Raúlin kieltäydyttyä lipusta Fiti myöntyy antamaan sen Analle. Celia katselee ottelua kotona, ja hämmentyy nähdessään Anan suukottavan Diegoa poskelle kotijoukkueen tehtyä maalin. Hän luuli, että kyseessä oli miesten ilta, ja luulee Diegon kutsuneen Anan hänen tilalleen. Kuva Diegosta ja Anasta päätyy myös urheilulehden kanteen, eikä Diego ehdi kertoa totuutta Celialle, koska ei usko tämän nähneen kuvaa. Celia on vihainen, mutta Ana kertoo hänelle totuuden: Fiti kutsui hänet, ja hän ja Diego juhlivat maalia kahdestaan, koska Santi ja Fiti olivat hakemassa juotavaa. Celia tulee tavernaan ja ilmoittaa lähtevänsä illalla oopperaan, jonne Diego hänet aiemmin pyysi.

Koulussa on koepäivä, mutta Tetéä ei voisi vähempää kiinnostaa: hän palauttaa koepaperit tyhjinä tai jättää menemättä koko kokeeseen. Tästä johtuen hän saa hylätyn kaikista aineista. Lourditas puhuu hänen kanssaan ja tulee maininneeksi sen, että Lucíasta tuntuu pahalta, jos (ja kun) hän katselee taivaasta Tetén tekosia. Äidin mainitseminen saa Tetén miettimään, ja ollessaan lähdössä oopperaan Celia löytää tytön koululta itkemästä. Hän lohduttaa Tetéä ja juttelee tämän kanssa, Diegon odotellessa turhaan oopperalla. Lopulta Diego soittaa, ja koska Teté pyytää, ettei Celia kertoisi hänestä, Celia sanoo lohduttavansa huonossa jamassa olevaa Áfricaa. Afri tulee seuraavana päivänä tavernaan ja kertoo viettäneensä illan Anan kanssa, ja että Celia tuli kotiin vasta myöhään. Diego hämmentyy ja saa Celian kiinni valheesta. Celia ei suostu kertomaan, kenen kanssa oli illalla, jolloin Diego on pettynyt häneen. Hehän ovat aikuisia ja seurustelevat vakavasti ja heidän pitäisi olla rehellisiä toisilleen. Teté kuitenkin tajuaa tilanteen ja kertoo Diegolle totuuden: hänellä ei ollut ketään kelle jutella, joten Celia oli hänen tukenaan. Diego ymmärtää ja myös sivusta kuunnellut Guille ilmaisee tyytyväisyytensä Tetén rehellisyyteen.

Fiti on saanut sakot, ja pistää sen Raúlin syyksi, koska tämä ei muka faksannut jotakin asiakirjaa verotoimistoon ajoissa. Raúl on varma, että faksasi sen, ja suuttuu isälleen, koska tämä on koko ajan sitä mieltä, ettei hänestä ole mihinkään. Korjaamolle saapuu mies, jonka autoon Raúl vaihtaa akun, ja mies Ricardo Barona ihailee hänen tarmokkuuttaan ja tarjoaa hänelle töitä maahantuontiyrityksestään. Raúl epäröi, mutta menee lopulta Ricardon luo menetettyään lopullisesti hermonsa isänsä suhteen ja irtisanouduttuaan korjaamohommista. Hän saa työpaikan, johon kuuluu hieno toimisto ja mahdollisuus päästä työmatkoille jopa Adriánin luokse Los Angelesiin. Fitin mielestä hommassa on jotain mätää, koska hänen poikansa on täysin kelvoton tuollaiseen unelmatyöhön. Kun Afri näkee Ricardon ostavan Raúlille vaatteita ja hipelöivän tämän hiuksia, hän väittää Raúlille, että tämän uusi pomo on homo ja ihastunut Raúliin. Myöhemmin Raúl löytää toimistolta videon, jolla näkyy Ricardon poika, joka näyttää hyvin paljon samalta kuin Raúl. Ricardo kuitenkin selittää Raúlille, että tämä vaikutti aivan hänen kuolleelta pojaltaan, ja että hän palkkasi Raúlin sen takia. Raúl palaa korjaamolle ja saa sovittua välinsä isänsä kanssa. Selviää myös, että Raúl tosiaan lähetti sen riitaa aiheuttaneen faksin.

Täällä keskustelua jaksosta 132.
Kuva
Avatar
katy
Cogito ergo sum
 
Viestit: 6384
Liittynyt: Ti Kesä 24, 2008 4:11
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja Shelle » Ke Kesä 24, 2009 7:50

Hyvä jakso oli! Celia oli kyllä kiltti kun yritti lohduttaa Tetéä. Tetékin käyttäytyi jo paljon paremmin Celiaa kohtaan, vihdoinkin! (:
♥ Let your colors burst
you're a firework
Shelle
KESÄN KEISARINNA 2022 & JOULUN KEISARINNA 2022 & VVK I 2022 & VVK II 2022 & SST I 2022 & VAK I 2022 & VF I 2022 & VF II 2022 & Käyttäjäryhmien kuningas 2022
KESÄN KEISARINNA 2022 & JOULUN KEISARINNA 2022 & VVK I 2022 & VVK II 2022 & SST I 2022 & VAK I 2022 & VF I 2022 & VF II 2022 & Käyttäjäryhmien kuningas 2022
 
Viestit: 461590
Liittynyt: Su Touko 04, 2008 5:43
Paikkakunta: Etelä-Suomi

ViestiKirjoittaja Guille-FAN » Ke Kesä 24, 2009 9:24

Shelle kirjoitti:Hyvä jakso oli! Celia oli kyllä kiltti kun yritti lohduttaa Tetéä. Tetékin käyttäytyi jo paljon paremmin Celiaa kohtaan, vihdoinkin! (:


Joo, ja onneks Lourdes sano Tetélle et mitähän Lucíakin ajattelis nyt Tetén koulunkäynnistä ja arvosanoista. Ja onneks se myös sano sen et kukaan ei oo unohtanu Lucíaa, vaikka siitä ei koko ajan puhutakaan. :)
Kuva
Kuva
Kuva
Avatar
Guille-FAN
KvinttiDiego
 
Viestit: 7167
Liittynyt: To Heinä 17, 2008 7:22
Paikkakunta: Vantaa

ViestiKirjoittaja supr » Ke Kesä 24, 2009 10:57

Hyvä jaksoselostus :)

Onneks tete käyttäyty jo vähä paremmi, ei sitä sen angstausta jaksanu kattoo.
supr
Francisco "Curro" Serrano
 
Viestit: 279
Liittynyt: Ma Kesä 15, 2009 8:56
Paikkakunta: Tampere

ViestiKirjoittaja it's me » Ke Kesä 24, 2009 11:57

hyvä selostus :wink:

vituttaa katella tätä suurimperialistikusettajaseura Real Madridin kannattamista :twisted: :twisted: :twisted: Real on kusettanu aina, 60-luvulla se sai apua espanjan diktaattorilta, ja nykyään se ostaa sponsorirahoilla vitusti pelaajia luulevansa rakentavansa joukkueen niistä. Ja paskat, ne on vaan kasa tähtiä ketä ei osaa pelata yhteen

mut siis asiaan, jakso oli hyvä, ja aika monta bannuu ja avaa muute tosta jaksosta, mäki oon tehny siitä keittiökohtauksesta (ihan paska kyl) bannun
it's me
KvarttiDiego
 
Viestit: 4279
Liittynyt: Su Tammi 27, 2008 8:53
Paikkakunta: Huittinen

ViestiKirjoittaja S-T » To Kesä 25, 2009 12:47

Kiitos erinomaisesta jaksoselostuksesta katy!

Jakso oli kyllä todella hyvä tällä kertaa.

Kiitos Lourditaksen (ja Lucían) Tetékin älysi alkaa käyttäytymään kuin aikuinen..

Fiti ja Santi antoivat/tarjosivat taas kerran parasta antia..
JUMALA ARMAHTAA, PALSTAMESTARI EI!!!
Kuva
Kuva
Avatar
S-T
Emeritus Pääylläpitäjä SPK & VK I 2024, SST II 2024 & SPKFAK I 2024 & VT 2024 & KäKu 2024 & SP -tohtori 2024 & SPK 100 - 2024 & KO 2024 & VTJ 2024 & JJ 2024 & PAK 2024 -pääsarja & MF 2024 -omistaja
Emeritus Pääylläpitäjä SPK & VK I 2024, SST II 2024 & SPKFAK I 2024 & VT 2024 & KäKu 2024 & SP -tohtori 2024 & SPK 100 - 2024 & KO 2024 & VTJ 2024 & JJ 2024 & PAK 2024 -pääsarja & MF 2024 -omistaja
 
Viestit: 340652
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 3:56

ViestiKirjoittaja Sawyer » To Kesä 25, 2009 2:15

Hyvä jakso oli + selostus.

Fiti & Raul oli hyviä, ainakin kun Raul oli ihan paniikissa sie toimistossa. :lol:
Kuva
Avatar
Sawyer
SUPERDIEGO
 
Viestit: 13251
Liittynyt: Ma Huhti 13, 2009 3:17

ViestiKirjoittaja Uttra » To Kesä 25, 2009 10:16

Hyvä jakso jälleen! Itselleni kuluvan kauden taso on ollut yllätys, toivottavasti jatkuu samalaisena.
Uttra
 
Viestit: 6
Liittynyt: To Touko 21, 2009 8:17
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja René » To Kesä 25, 2009 10:21

Kiitos jaksoselostuksesta!

Ensinnäkin tuo Diegon ja Celian sotku... Musta siinä ei ollu mitään seurattavaa. Celiaki ois saanu kuunnella ennenkuin ois tehny johtopäätöksiä.

Tetén juttu. Sitä seurasin mielenkiinnolla. Onneksi tyttö taisi nyt ymmärtää, ettei kukaan ole unohtanut Lucíaa, vaan kaikki jatkaa eteenpäin.

Fitin ja Raúlin juttu. Kävi sääliksi Raúlia, kun Fiti hermostu.
Sitte se uus pomo. Tavallaan aika törkeää.
Ja siinä lopussa oli huvittavaa ku ne etti sitä faksia nii se oli Raúlin selässä :lol:
René
ÜBERDIEGO
 
Viestit: 21715
Liittynyt: To Heinä 03, 2008 9:25
Paikkakunta: Hämeenlinna

ViestiKirjoittaja MariTere » To Kesä 25, 2009 2:06

Hyvä jaksoselostus!

Tuli oiken kylmät väreet siinä kohtaa ku Lourditas sano jotain: "Me kyllä ajattelemme joka päivä Lucíaa, vaikka emme hänestä koko ajan puhutakkaan." Se oli jotenkin niin hyvin sanottu, ja pisti Tetén miettimään. Oon nähny 7.-8. kausilta kaikki Tetén & Guillen kohtaukset jo youtubesta, mutta tää kohtaus sai jotenkin nyt vasta mutkin miettimään asiaa. ;) Ja Tetén hymy lopussa Guillelle ja Diegolle oli niin ihana. (:

Nauroin kyllä lopussa, ku Fiti ja Raul etti sitä paperia, joka oli Raulin selässä. :lol:

Hyvä jakso kertakaikkiaan, niin kun aina! (:
Kuva
Kuva
Avatar
MariTere
KvinttiDiego
 
Viestit: 9233
Liittynyt: La Tammi 12, 2008 4:34

ViestiKirjoittaja Corazón » To Kesä 25, 2009 3:44

MariTere kirjoitti:Hyvä jaksoselostus!

Tuli oiken kylmät väreet siinä kohtaa ku Lourditas sano jotain: "Me kyllä ajattelemme joka päivä Lucíaa, vaikka emme hänestä koko ajan puhutakkaan." Se oli jotenkin niin hyvin sanottu, ja pisti Tetén miettimään. Oon nähny 7.-8. kausilta kaikki Tetén & Guillen kohtaukset jo youtubesta, mutta tää kohtaus sai jotenkin nyt vasta mutkin miettimään asiaa. ;) Ja Tetén hymy lopussa Guillelle ja Diegolle oli niin ihana. (:

Nauroin kyllä lopussa, ku Fiti ja Raul etti sitä paperia, joka oli Raulin selässä. :lol:

Hyvä jakso kertakaikkiaan, niin kun aina! (:


Oon kyllä samaa mieltä (; Hyvä, että Teté alkoi käyttäytymään Celiaa kohtaan paremmin ja mietti sitä, mitä Lourditas sanoi Tetélle.
Kuva
Corazón
KvinttiDiego
 
Viestit: 9588
Liittynyt: To Loka 23, 2008 5:10

ViestiKirjoittaja Make » To Kesä 25, 2009 5:01

Kiitos hyvästä jaksoselostuksesta!

Oli kyllä herkkä jakso. Oli todella paljon tunnetta mukana ja niitä väärinkäsityksiä tietenkin.

Ihanaa kun Tete saatiin vihdoinkin järkiinsä ja sai nähä pitkästä aikaa sen ihanan hymyn (:

Tästä on hyvä jatkaa.
Kuva
Make
Mestarien finaali 2020 -suunnitteluokan mestari [x4] & Vuoden 2020 parhaan avatarin suunnittelija
Mestarien finaali 2020 -suunnitteluokan mestari [x4] & Vuoden 2020 parhaan avatarin suunnittelija
 
Viestit: 15705
Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 8:33

ViestiKirjoittaja kkiljun » To Kesä 25, 2009 6:38

Mahtava jakso.

Mulla on kyllä celian arvostus noussu näissä parissa jaksossa ihan korkeuksiin. On niin viisas kun haluu rakentaa teten kanssa luottamussuhteen, vaikka suhde diegoon kärsis.

Vihdoinkin tete tuli järkiinsä. Se viimenen diego/tete/guille-kohtaus oli juxst sitä teteä mitä tässä onkin kaivattu. Nyt tete voi kohdistaa taas tarmonsa guillen saamisen. Munkin mielest ne lourdesin sanat luciasta oli loistavia ja sai sit näköjään teten viimein järkiinsä.

Fiti & raul sotkut oli mukavaa katseltavaa. On sillä analla hjoitain tunteita fitiä kohtaan.

En muista oliks tässä tai edellisessä jaksossa hauska kohta, missä guille sano tetelle, että "onneks oot kaunis, koska hauska et ole". Toi oli mun mielest hauskasti lohkaistu.
Banneri, joka rikkoi SPK -foorumin mittasääntöjä, poistettu Operatiivisen ylläpidon toimesta!
Myös toinen poistettu, merkkirajan takia.
Myös kolmas poistettu, merkkirajan takia.

LOS SERRANOS- HASTA SIEMPRE
Avatar
kkiljun
Kirjastodiego
 
Viestit: 8010
Liittynyt: Ma Marras 26, 2007 5:15
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Elau » To Kesä 25, 2009 8:14

ite näin vaan 30min ku tekstitys katosi(?) ite nauhotin digiboxille, mutta joo. toivottavasti seuraavassa jaksossa pääsen taas kärrylle. mutta hyvä alku oli :_)
Elau
Chuky Salas
 
Viestit: 30
Liittynyt: To Kesä 25, 2009 7:42

ViestiKirjoittaja SRO » Pe Kesä 26, 2009 6:47

tattista loistavasta selostuksesta! :wink:

Hyvä että Teté ja Celia sai välinsä kuntoon, mielenkiinnolla odotan tulevia tapahtumia heidän välillään. Tuo Serranojen "perhehenki" saattais palautua nyt hyvälle mallille kun ei ole enää hirveitä sotkuja selvitettävänä. Tuo Raúlin työsotku oli toisaalta hyvä ja hauska idea mutta myös aika ennalta-arvattavaa että jakson lopussa tämä palaa hommiin korjaamolle ja kaikki on kuin aina ennenkin.
Kuva
SRO
MAHTIDIEGO
 
Viestit: 16556
Liittynyt: Pe Syys 05, 2008 2:30
Paikkakunta: P-Suomi

Seuraava

Paluu Jaksot ja tuotanto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa