Kirjoittaja Corazón » Ti Kesä 30, 2009 8:57
133. jakso: Paperit kunnossa? (El camino recto de Santa Justa)
Terveystarkastajan käynti tavernassa aiheuttaa tavernan sulkemisen hetkeksi ja koe aiheuttaa päänvaivaa Diegolle, Santille ja Josicolle. Curro on reputtanut kokeessa. Chonilla ja José Luisilla on hääpäivä. Anan äiti saapuu Santa Justaan pyytämään apua Analta.
Diego kuulee Celialta Curron reputtaneen. Diego saarnaa Currolle hylätyistä arvosanoista, eikä ymmärrä miksi näin on käynyt selittäen samalla oikeasta tiestä. Hän rankaisee poikia. Tavernalla käy terveystarkastaja, Evelyn, joka toteaa, että heidän hygieniapassi on väärennetty, ja että taverna on suljettava siksi aikaa kun he saavat hankittua uudet hygieniapassit. Diego, Santiago ja José Luis päättävät alkaa opiskella koetta varten, koska aikaa ei ole paljon, sillä koe olisi jo seuraavana päivänä. Santia turhauttaa opiskelu, sillä hänestä tuntuu, ettei opiskelusta ole kuitenkaan mitään hyötyä. Miehet salaavat kuitenkin asian muilta, sillä eivät halua, että muut saavat tietää asiasta. Guille ja Curro löytävät paperin, jossa kerrotaan tavernan hygieniapassien olevan väärennettyjä. Pojat pettyvät isäänsä, sillä Diego puhunut pojille oikeasta tiestä, vaikkei hän itse niitä noudatakaan. Miehien opiskelu ei tunnu tuottavan tulosta. Curro päättää varastaa uusinta kokeen, koska hänen isänsäkään ei kulkenut oikeaa tietä. Apuna hänellä on DVD, Valdano ja Boliche, joista ei ole kuitenkaan apua, koska he käyttävät vanhoja temppuja. Curro päättää toimia itse ja saakin varastettua kokeen. José Luis on keksinyt keinon kokeen läpipääsemiseen. Hän on ostanut laitteen, joka laitetaan korvaan. Laitteeseen hän nauhoitti oikeat vastaukset. Diego ja Santi kuitenkin epäilevät laitteen näkyvän korvasta. Sen varalle José Luis osti peruukit, jotka peittävät korvat. Diego saa kuulla Curron saaneen kympin uusinnasta. Diego katuu ankaruuttaan pojille ja pyytää anteeksi. Myöhemmin miehet menevät kokeeseen ja päättävät käyttää rehellisiä keinoja. Kokeessa José Luis yrittää luntata, mutta Diego ottaa kirjan käteensä ja jää itse kiinni lunttaamisesta. Diegon koe hylätään. Myöhemmin kokeen tulokset saapuvat. Santiago eikä José Luis ei päässyt läpi kokeesta. Taverna on pidettävä suljettuna jonkin aikaa. Myöhemmin Diego ja Celia lähtevät samaan elokuvaan, minne myös Curro ja Cristina ovat menneet. Elokuvissa Diego saa kuulla, että Curro oli varastanut kokeen. Myöhemmin Diego juttelee vessassa pojille oikeasta tiestä, ja pojat tajuavat, että Diego tietää totuuden.
Chonilla ja José Luisilla on hääpäivä. Choni tatuoi alaselkäänsä sydämen, jossa luki Josico, lahjaksi Jose Luisille heidän hääpäiväksi. Choni soittaa luottokorttiyhtiöön, koska hänen korttinsa ei toimi. Hän saa kuulla, että Josico on nostanut tililtä 1500 euroa. Choni luulee heti, että José Luis on ostanut hänelle lahjaksi timantin. Choni on valmis juhlistamaan hääpäiväänsä. Hän on pukeutunut näyttävästi ja hänellä on ostettuna lahja José Luisille mopo, josta José Luis on unelmoinut pienestä pitäen. José Luis ei kuitenkaan saavu paikalle. Choni tutkii José Luisin takkia ja löytää taskusta Elelyn-nimisen naisen puhelin numeron. Hän soittaa ja Evelyn vastaa, mutta lopulta kuitenkin lyö luurin korvaan. Choni saapuu koululle itkien ja Lourdes kyselee mikä Chonilla on hätänä. Choni kertoo rahojen menneen sittenkin José Luisin rakastajattareen. Lourdes kannustaa Chonia kysymään suoraan Josicolta, onko kyseinen totta, koska suurempia todisteita ei kuitenkaan ole. Lourdes kyselee miehiltä Evelynistä Santíaguinin piirtämän kuvan avulla. Miehet eivät kerro mitään. Tavernalle saapuu lahja Josicolle, jossa on kutsu eräälle hotellille. Kutsu on Evelyniltä. José Luis päättää lähteä sinne, koska se voisi auttaa tavernan tilannetta. Lourdes ja Choni lähtevät seuraamaan José Luisia mopolla. He näkevät José Luisin menevän terveysministeriöön ja Lourdes sanoo, ettei José Luis petä Chonia. Choni kuitenkin menee hotelliin odottamaan Josicon saapumista, että saisi todisteita, ja näkee José Luisin saapuvan hotellille hienosti pukeutuneena kukkakimpun kera. Choni alkaa itkeä eikä pysty menemään kotiin, vaan viettää yönsä muualla. José Luis on huolissaan vaimostaan, koska hän ei saavu kotiin. Kotona käydessään Choni kirjoittaa kirjeen José Luisille, jossa kertoo Josicon olevan hänen elämänsä mies, mutta tässä tilanteessa hän jättää Josicon. Myöhemmin Josico löytää kirjeen ja tulee tavernaan kirjeen kanssa. Hän ei tajua mitä hän on tehnyt. Hetken kuluttua myös Lourdes saapuu tavernaan ja ärsyyntyy José Luisille. Lourdes kertoo tapahtuneen ja José Luis tajuaa kyseessä olleen väärinkäsitys. Hän lähtee etsimään Chonia. Hän löytää Chonin puistosta kävelemästä matkalaukun kanssa. Josico selittää Chonille tapahtuneen ja Choni päättää antaa anteeksi. Chonin salaiseksi yöseuraksi paljastuu Fernando, joka on tukenut Chonia.
Fitin ex-anoppi, Mariví, saapuu Santa Justaan. Hän tulee ensiksi Fitin ja kumppaneiden luo erehdyttyään asunnosta, tarkoituksenaan tulla Anan luo. Mariví sanoo asuvansa reissun ajan hotellissa. Myöhemmin, kun Raúl käy hotellilla etsien isoäitiänsä, hän kuulee, että isoäiti on velkaa hotellille eikä häntä ole näkynyt hetkeen. Raúl kertoo asian Fitille ja myöhemmin Anakin saa kuulla asian. Anan luona Ana kyselee äidille hotellin viihtyvyydestä, mutta lopulta kertoo äidilleen, että hän tietää, ettei Mariví asu hotellissa. Mariví kertoo Analle totuuden, että he ovat menettäneet kaiken. Anan isä yrittää kokoajan etsiä uusia töitä, mutta isä on myös hyvin masentunut. Anan äiti kertoo myös, että jos he eivät saa tiettyä raha summaa kokoon viikon kuluessa, he menettävät talonsa. Hän kertoo, että Ana on ainoa mahdollisuus saada rahat. Hän pyytää Analta, että eräs aikoinaan Anaan ihastunut mies näyttelisi Anan sulhasta ja esittelisi tämän Anan sedälle, joka on aina pitänyt Anasta. Kuitenkaan kyseinen mies ei pääse tulemaan, vaikka setä on jo tulossa. Myöhemmin Fiti lupaa auttaa ja hän päättää esittää Anan sulhasta. Koulun esittely kierrokselta lähtiessään Eusebio-setä törmää Lourdesiin ja alkaa jutella hänelle. Lourdes kertoo, että Ana ja Fiti eivät missään tapauksessa voi olla pari. Myöhemmin Eusebio saapuu Anan luokse ja kertoo tietävänsä totuuden. Kuitenkin Fiti selittää, että he halusivat pitää suhteensa salassa muilta ja vakuuttaa Eusebiolle, että on rakastunut Anaan. Eusebio päättää auttaa taloudellisesti, mutta haluaa myös vihkiä Anan ja Fitin. Fiti näkee unta häistä. Häitä ei kuitenkaan tule. Eusebio-setä ja Anan isä sopivat myös pitkät riidat.
Tässä keskustelua jaksosta 133.
