
SerranoFani kirjoitti:En ole nähnyt kuin viimeiset 6 ja ½ minuuttia sarjan lopusta, enkä puhu espanjaa, mutta täytyy myöntää, että itkeä pirautin kyllä aikalaillaViimeksi olin näin surullinen kun katsoin Everwoodin viimeistä kohtausta (mikä oli myös aivan mahtava sarja).
Mitä nyt ymmärsin ja näin lopusta, pidin siitä. Asioita ei sidottu pakettiin solmun kera, mutta silti lopussa oli sitä asioiden päättämistä (CLOSURE näin englanniksi kuin ei oikein suomeksi taivu) ja mun mielestä loppu oli sellainen, että jokainen voi itse miettiä/päättää mitä todellisuudessa tapahtu. Itse tykkään ajatella, että joko Diego kuoli ja muisteli ns. "vanhoja" hyviä aikoja tai hän sai mahdollisuuden tehdä asiat uudestaan eikä Lucia ole kuollut tässä "vaihtoehtoisessa elämässä", mutta silti Guille & Teté, Eva & Marcos, Lourditas & Santi jne. saavat toisensa. En pitänyt loppua unena joka poispyyhkäisisi kaikki viimeisen viiden vuoden tapahtumat. Ja onnellinenhan toi loppu oli.
Mutta oli miten oli, Serranon perhe on ollut yksi parhaimmista sarjoista joita olen ikinä seurannut. Ehdottomasti vetää vertoja joillekin amerikkalaisille huippusarjoille. Espanjalaisten on syytä olla ylpeitä siitä, että he ovat tuottaneet näin hienon sarjan katsojien iloksiJa me suomalaisethan saadaan nauttia tästä sarjasta vielä
Noora, laitatko siihen tämän jakson viimeiseen videopätkään niitä paloja vanhoista jaksoista, joita nähtävästi esitettiin siinä lopussa?





S-T kirjoitti:Paskanen loppu näköjään tusinasarjaksi livenneellä Serranoilla?
Kuoliko Diego siis?
Olisivat vaan älynneet lopettaa siihen 124. jaksoon. "SAATANAN TUNARIT!" -UKK


S-T kirjoitti:Paskanen loppu näköjään tusinasarjaksi livenneellä Serranoilla?
Kuoliko Diego siis?
Olisivat vaan älynneet lopettaa siihen 124. jaksoon. "SAATANAN TUNARIT!" -UKK

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa