8. tuotantokauden tapahtumat

Keskustele sarjan tulevista tapahtumista ja tulevaisuudesta

ViestiKirjoittaja katte » Pe Heinä 18, 2008 11:03

Kieltämättä olisi voinut loppua vähän paremmin...
Periaatteessa tuo kyllä käy järkeen; oletteko huomanneet, että aina kun Lourditasille ja Santille käy onnellisesti, Serranoille käy silloin huonosti.

1. kerta: kun L&S menivät naimisiin, Diego ja Lucía "erosivat"
2. kerta: kun Lourditas synnyttää, Lucía kuolee
3. kerta: kun Lourditas synnyttää, Diego kuolee
Avatar
katte
Diego Serrano
 
Viestit: 1554
Liittynyt: Ti Kesä 10, 2008 3:28

ViestiKirjoittaja SerranoFani » Pe Heinä 18, 2008 2:08

En ole nähnyt kuin viimeiset 6 ja ½ minuuttia sarjan lopusta, enkä puhu espanjaa, mutta täytyy myöntää, että itkeä pirautin kyllä aikalailla :cry: Viimeksi olin näin surullinen kun katsoin Everwoodin viimeistä kohtausta (mikä oli myös aivan mahtava sarja).

Mitä nyt ymmärsin ja näin lopusta, pidin siitä. Asioita ei sidottu pakettiin solmun kera, mutta silti lopussa oli sitä asioiden päättämistä (CLOSURE näin englanniksi kuin ei oikein suomeksi taivu) ja mun mielestä loppu oli sellainen, että jokainen voi itse miettiä/päättää mitä todellisuudessa tapahtu. Itse tykkään ajatella, että joko Diego kuoli ja muisteli ns. "vanhoja" hyviä aikoja tai hän sai mahdollisuuden tehdä asiat uudestaan eikä Lucia ole kuollut tässä "vaihtoehtoisessa elämässä", mutta silti Guille & Teté, Eva & Marcos, Lourditas & Santi jne. saavat toisensa. En pitänyt loppua unena joka poispyyhkäisisi kaikki viimeisen viiden vuoden tapahtumat. Ja onnellinenhan toi loppu oli.

Mutta oli miten oli, Serranon perhe on ollut yksi parhaimmista sarjoista joita olen ikinä seurannut. Ehdottomasti vetää vertoja joillekin amerikkalaisille huippusarjoille. Espanjalaisten on syytä olla ylpeitä siitä, että he ovat tuottaneet näin hienon sarjan katsojien iloksi :D Ja me suomalaisethan saadaan nauttia tästä sarjasta vielä :)


Noora, laitatko siihen tämän jakson viimeiseen videopätkään niitä paloja vanhoista jaksoista, joita nähtävästi esitettiin siinä lopussa?
Avatar
SerranoFani
África Sanz
 
Viestit: 110
Liittynyt: Pe Maalis 07, 2008 10:35

ViestiKirjoittaja noora81 » Pe Heinä 18, 2008 2:23

SerranoFani kirjoitti:En ole nähnyt kuin viimeiset 6 ja ½ minuuttia sarjan lopusta, enkä puhu espanjaa, mutta täytyy myöntää, että itkeä pirautin kyllä aikalailla :cry: Viimeksi olin näin surullinen kun katsoin Everwoodin viimeistä kohtausta (mikä oli myös aivan mahtava sarja).

Mitä nyt ymmärsin ja näin lopusta, pidin siitä. Asioita ei sidottu pakettiin solmun kera, mutta silti lopussa oli sitä asioiden päättämistä (CLOSURE näin englanniksi kuin ei oikein suomeksi taivu) ja mun mielestä loppu oli sellainen, että jokainen voi itse miettiä/päättää mitä todellisuudessa tapahtu. Itse tykkään ajatella, että joko Diego kuoli ja muisteli ns. "vanhoja" hyviä aikoja tai hän sai mahdollisuuden tehdä asiat uudestaan eikä Lucia ole kuollut tässä "vaihtoehtoisessa elämässä", mutta silti Guille & Teté, Eva & Marcos, Lourditas & Santi jne. saavat toisensa. En pitänyt loppua unena joka poispyyhkäisisi kaikki viimeisen viiden vuoden tapahtumat. Ja onnellinenhan toi loppu oli.

Mutta oli miten oli, Serranon perhe on ollut yksi parhaimmista sarjoista joita olen ikinä seurannut. Ehdottomasti vetää vertoja joillekin amerikkalaisille huippusarjoille. Espanjalaisten on syytä olla ylpeitä siitä, että he ovat tuottaneet näin hienon sarjan katsojien iloksi :D Ja me suomalaisethan saadaan nauttia tästä sarjasta vielä :)


Noora, laitatko siihen tämän jakson viimeiseen videopätkään niitä paloja vanhoista jaksoista, joita nähtävästi esitettiin siinä lopussa?


Ne kuuluvat itse jaksoon, joten eiköhän ne sinne tule.

Kyllä oli haikea fiilis, en olisi millään halunnut, että tämä ihana sarja päättyy jo nyt. Vaikka lähes kaikki tällä foorumilla iloitsevat sarjan loppumisesta, minä olisin katsonut sitä vielä pitkään. Mutta tähän on nyt tyydyttävä.
noora81
Guillermo Serrano
 
Viestit: 481
Liittynyt: Ke Kesä 11, 2008 12:32

ViestiKirjoittaja SerranoFani » Pe Heinä 18, 2008 3:01

En iloitse sarjan loppumisesta, mutta on hyvä, että he saivat päättää sarjan omilla ehdoillaan. Guillea ja Tetéä olis katsonut vähän pidempäänkin, mutta hyvä vaan etteivät aivan viime minuuteilla menneet yhteen. Laatusarja kuitenkin kyseessä, joka varmasti jää monien mieleen. Niin kuin jo itse totesin, yksi parhaimmista sarjoista joita olen nähnyt. Mutta haikein mielin kyllä ollaan.

Tätä lausetta olen nähnyt käytettävän useasti kun joku suosikkisarja päättyy ja kyllähän se mun mielestä on hyvä tähän tilanteeseen:

Don't cry because it's over. Smile because it happened

:)
Avatar
SerranoFani
África Sanz
 
Viestit: 110
Liittynyt: Pe Maalis 07, 2008 10:35

ViestiKirjoittaja katte » Pe Heinä 18, 2008 3:09

Katoin nyt sitten minäkin vikat 20 minuuttia. Nyt on kyllä haikea olo. Harmi vaan ettei Evaa ollut siinä lopussa muuten kuin äänenä...
Avatar
katte
Diego Serrano
 
Viestit: 1554
Liittynyt: Ti Kesä 10, 2008 3:28

ViestiKirjoittaja hilu<3 » Pe Heinä 18, 2008 6:49

Samoin, siis katsoin tuon loppu pätkän..
en ole yhtään haikeallla mielellä, sillä ehkäpä tämä oli se onnellinen loppu..
en usko, että Diego lähti taivaisiin vaan kelas taakse päin eli unta vain.. mut tää mun osalta jotenkin jäi kesken..
mut kuitenkin Áfri & Raúl, Ana & Fiti, Guille & Teté saivat sen onnellisen lopun..
jäi vähän risti riitaiset ajatukset kun 5 pitkää vuotta meni ehkä hukkaan..
hilu<3
Chuky Salas
 
Viestit: 26
Liittynyt: Su Kesä 01, 2008 12:27
Paikkakunta: Kajaani

ViestiKirjoittaja S-T » Pe Heinä 18, 2008 8:47

Paskanen loppu näköjään tusinasarjaksi livenneellä Serranoilla? :x

Kuoliko Diego siis?

Olisivat vaan älynneet lopettaa siihen 124. jaksoon. "SAATANAN TUNARIT!" -UKK
JUMALA ARMAHTAA, PALSTAMESTARI EI!!!
Kuva
Kuva
Avatar
S-T
Emeritus Pääylläpitäjä SPK & VK I 2024, SST II 2024 & SPKFAK I 2024 & VT 2024 & KäKu 2024 & SP -tohtori 2024 & SPK 100 - 2024 & KO 2024 & VTJ 2024 & JJ 2024 & PAK 2024 -pääsarja & MF 2024 -omistaja
Emeritus Pääylläpitäjä SPK & VK I 2024, SST II 2024 & SPKFAK I 2024 & VT 2024 & KäKu 2024 & SP -tohtori 2024 & SPK 100 - 2024 & KO 2024 & VTJ 2024 & JJ 2024 & PAK 2024 -pääsarja & MF 2024 -omistaja
 
Viestit: 340652
Liittynyt: La Joulu 08, 2007 3:56

ViestiKirjoittaja hilu<3 » Pe Heinä 18, 2008 9:01

S-T kirjoitti:Paskanen loppu näköjään tusinasarjaksi livenneellä Serranoilla? :x

Kuoliko Diego siis?

Olisivat vaan älynneet lopettaa siihen 124. jaksoon. "SAATANAN TUNARIT!" -UKK


juu ja ei.. Jos itse katsoisit sen tajuisit sen..
ymmärsin silleen että painajaista koko homma.. kaikki oli kuin viisi vuotta taakse päin. kaikki oli alussa.. (viisi vuotta heittetty mäkeen)
hilu<3
Chuky Salas
 
Viestit: 26
Liittynyt: Su Kesä 01, 2008 12:27
Paikkakunta: Kajaani

ViestiKirjoittaja amoena » Pe Heinä 18, 2008 9:45

Minä ymmärsin sen niin että Diego kuoli ja pääsi ns. autuaammille maille, eli aikaan ja paikkaan missä sai taas olla Luciansa kanssa, ja vielä koko perhe koolla. Kyllä siinä vähän tuli tippa linssiin, mutta toisaalta tuntuu hyvältä, että Diego ja Lucia lopulta päätyivät kuitenkin yhteen. Niinhän sen kuului aina ollakin.
Kuva
Avatar
amoena
Paquillo
 
Viestit: 81
Liittynyt: Su Kesä 15, 2008 8:16

ViestiKirjoittaja SerranoFani » Pe Heinä 18, 2008 11:11

S-T kirjoitti:Paskanen loppu näköjään tusinasarjaksi livenneellä Serranoilla? :x

Kuoliko Diego siis?

Olisivat vaan älynneet lopettaa siihen 124. jaksoon. "SAATANAN TUNARIT!" -UKK


Ehkä olis syytä itse katsoa.

Musta kyllä ei tunnu, että viisi vuotta olis heitetty hukkaan. Se loppu ei tuntunut siltä, että Diego olisi yhtäkkiä herännyt jostain koomasta ja vaan uneksinut kaikki tapahtumat. Minkä takia tuoda esim. Ana takaisin ja antaa onnellinen loppu Guillelle ja Tetélle sekä Raulille ja Afrille jos se kaikki oli vaan unta? Jokainenhan voi itse tulkita tavallaan sen lopun (ja se kait siitä myös tekee ainakin muistettavan sarjan päätöksen) ja itse tulkitsen sen niin, että Diego sai ns. toisen mahdollisuuden elämässä ja on paremmilla mailla missä koko perhe on kasassa.
Avatar
SerranoFani
África Sanz
 
Viestit: 110
Liittynyt: Pe Maalis 07, 2008 10:35

ViestiKirjoittaja jerrr » La Heinä 19, 2008 12:45

Siis mistä on kysymys? Oliko koko sarja vain pitkä diegon uni, vai tapahtuiko asiat oikeasti? Uni tuntuisi vähän mauttomalta.. :roll:
jerrr
 

ViestiKirjoittaja jerrr » La Heinä 19, 2008 1:04

Eihän se uni voinut olla, koska tapahtumia oli aineki 1 000 000 000.
jerrr
 

ViestiKirjoittaja amoena » La Heinä 19, 2008 9:05

Eiköhän tuo ole aika tulkinnanvaraista. Joidenkin mielestä se ehkä oli pelkkä uni ja toiset taas uskovat, että Diego kuoli ja pääsi jonkinlaiseen "taivaaseen" jossa sai taas olla Lucian ja koko perheen kanssa.
Kuva
Avatar
amoena
Paquillo
 
Viestit: 81
Liittynyt: Su Kesä 15, 2008 8:16

ViestiKirjoittaja Los Serrano » La Heinä 19, 2008 11:35

Voiko selittää joku nyt tuon lopun vähän tarkemmin?

Mihin Curro joutui sarjan lopussa? Saiko (Diego?) vain suuret sakot vai jäikö Curro odottamaan tuomiotaan aikuusuuteen? Selittäkää!

Sitten vielä mitä se Diego puhui/huuteli siellä sillalla, siinä lopussa josta lopulta hyppäsi/meinasi hypätä?

Muutenkin tuo jäi auki kuin näin vain sen lopun kun Diego oli sillalla ja taivaassa...
Kuva
Avatar
Los Serrano
Diego Serrano
 
Viestit: 1319
Liittynyt: Ma Joulu 31, 2007 4:16

ViestiKirjoittaja FISMarlena » La Heinä 19, 2008 12:07

Hola!
Mua jäi vaivaamaan et mikä se Gaelin paljastus oikein oli ja tosiaan mitä se Diego "puhui" Lucialle ennen hyppäämistään?!?!
FISMarlena
 
Viestit: 1
Liittynyt: Ke Kesä 11, 2008 9:52

EdellinenSeuraava

Paluu Juonipaljastukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa